5.3.2017

Pistetääns taas pihistelyksi


Aina säännöllisin väliajoin minulle tulee sellainen olo, että rahaa valuu taloudesta ulospäin hieman liikaa. Välillä löydän selityksen ylimääräisistä menoista, välillä taas ei mielestäni ole ollut mitään ihmeellistä tekeillä. Jälkimmäisen vaihtoehdon kohdalla pitää pistää pihistelykausi pystyyn. Koska meidän perheessä lainakulut, vakuutukset, puhelimet ja päiväkotimaksu ovat aikalailla vakioita, kääntyy katse perusmenoissa yleensä ruokalaskun suuntaan.

Pihistely ei tarkoita sitä, etteikö ostettaisi. Se tarkoittaa, että ensin katsotaan ruokalaskun viikottainen koko ja sitten vasta mietitään, mistä pihistetään vai pihistetäänkö, Kovin pieneksi ei ruokalaskua kahden teinipojan taloudessa voi saadakaan. Ihan varmasti määrät ovat välillä aika astronomiset.

Hedelmistä ei tingitä, että pidetään flunssapöpöt loitolla

Hyvä ruoka ei kuitenkaan tarkoita aina kalliita aineksia ja muutamalla kikalla saa ruokalaskua pienennettyä reippaastikin. Itse tekeminen, lihan (se on yleensä kallista) vähentäminen, erilaisten kuivatuotteiden suosiminen ja muutama muu kikka auttavat kummasti budjetin hallinnassa. Laadusta ei tarvitse tinkiä, eikä halvan perässä juosta  kuin tarjousten sopivasti kohdalle sattuessa.

Viimeksi laskeskelin kuluja aika tarkkaan vuosi sitten. Silloin koin lievän järkytyksen. Nyt on hyvä hetki tarkistaa tilanne taas uudelleen. Tuntuu, että syytä olisi. Vuodessa on tapahtunut pieniä muutoksia (tai ainakin kuvittelen niin)

1) Isommat lapset syövät helpommin erilaisia ruokia eli ei tarvitse ihan niin paljon säätää tarjonnan kanssa. Voi siis tehdä reiluja annoksia ilman hävikkipelkoa. Vaikuttaneeko kuluja laskevasti?

2) Lihansyönti on entisestään vähentynyt. Ei meistä kasvissyöjiksi ole, mutta liha on nykyään enemmän lisukkeena. Tästäkin voi olla iloa ruokalaskun kohdalla.

3) Kiire on kasvanut entisestään eli leipää ja muuta leivontaa tehdään harvemmin. Tällä saattaa olla ainakin jonkinlainen ruokalaskua kasvattava vaikutus.

4) Kuopuksen uhmakausi tasoittui viimein ja viimein eli uskallamme paremmin ja rennommalla mielellä lähteä julkisiin tiloihin - kuten nyt vaikka ravintoloihin...




Tästä se alkaa. Isäntäkin on komennettu ottamaan mahdolliset kuitit talteen.

Tosin viikko alkaa hyvällä tilanteella. Härkismoussakaa on jäljellä vielä reippaasti alkuviikolle ja muutenkin jääkaappi näyttää suhteellisen täysinäiseltä.

Pistetään pihistelyoperaatio pystyyn ja palaillaan viikon kuluttua ensimmäisen väliaikatuloksen kanssa. Saa nähdä, miten käy

4 kommenttia:

  1. Meillä pihistellään joka kuukausi... Olisipa mahdollisuus pitää sellainen törsäilykuukausi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Törsäilykuukausi kuulostaa hauskalta :-) Kyllä meilläkin koitetaan pitää ruokalaskua kurissa, mutta välillä näköjään kaivataan pientä seurantaa ja kurinpalautusta.

      Poista
  2. Minäkin pihistelen lähes aina,mutta joskus voisi pihistellä vieläkin enemmän.

    VastaaPoista