Uusia leluja ja ihan laa laa

Kärsin lukemisen vähyydestä. Ei, lukupinot eivät ole mihinkää huvenneet, vaikka Adobe Digital Editions tunnukseni jostain syystä lopettikin toimintansa kirjaston kirjojen osalta. En tiedä miksi lopetti, mutta ei pelitä. Koneelle saan eli tunnuksessa ei itsessään ole vikaa, mutta sitten samalla tunnuksella olevalla Kobolla ei kuulemma ole oikeutta kirjastonkirjoja avata.

Vähänkös harmittaa, kun juuri olisin Ellibsistä saanut Korpinkehät sarjan kolmannen! (Onko kellään muulla ollut samanlaista ongelmaa?)

Luettavan puutteesta ei siis ole kyse, vaikka luettujen sivumäärä on minimissään. Ajanpuutteesta tässä on kyse ja syynä kai pääasiassa uudet lelut.

Eniten tässä kai voi syyttää uutta aktiivisuusrannekettani. Olen käynyt lenkillä käytännössä joka päivä, paitsi maanantaina, kun olin joogassa. Se on kumma, miten tällaista mittarifriikkiä sieppaa, jos on jäämässä alle sadan prosentin. Löytyy kummasti motivaatiota vaikka kävellä taloa ympäri. Mukavampi vaihtoehto tietysti on lähteä ulos kuulokkeet korvilla.

Sinänsä tietysti hyvä juttu, mutta tunti vähemmän lukuaikaa illassa. Lisäksi kävelyn jäljiltä väsyttää enemmän eli sängyssä lukeminenkin jää lyhyeen. Ei pitäisi valittaa, mutta valitanpa kuitenkin.

Toinenkin leluni on varsin hyödyllinen. Ostin nimittäin Kärcherin höyrypesurin (S3). Olin vähän epäileväinen, mutta

1. Kyllä sillä lika irtoaa. Itse asiassa huomasin kylppärissä, että pesuaineella hinkatusta pinnasta lähti yllättävän paljon lisälikaa pois. 
2. Kulutin tänään melkein pari tuntia hyvää kävely-, eikun lukuaikaa, kokeilemalla eri suuttimia ja eri pintoja. 

Onneksi tämä villitys tuosta tasaantunee - todennäköisesti/toivottavasti nopeammin kuin tuo ranneke. Lisäksi ajattelin opettaa pojatkin vehjettä käyttämään, jolloin omaa käyttöaikaa ei kuluisi niin paljon. Toivottakaa onnea yritykselle.

Ja on sitä tietysti tullut kokeiltua vähän muitakin aktiviteetteja.

Elokuvissa 

Edellinen elokuvakäyntini taisi olla Tatu ja Patu - kanelia kainaloon ja sitä edellistä en oikein muistakaan. Perjantaina siis päätin  ryhdistäytyä ja lähteä siskon kanssa nauttimaan jostain vähän aikuisemmasta. Elokuvaksi valikoitui ylistetty La La Land. 

Näyttelijän ja klubinomistajaksi haikailevan jazzmuusikon romanssi alkaa perinteisesti vaikeuksilla, etenee vaaleanpunaisen onnijakson kautta kipuiluun ja... No, enpäs kerrokaan tarkemmin, ettei tule juonesta liikaa paljastettua. Sanottakoon, että aika perinteisessä kuviossa mennään, mutta kivasti nykyaikaisesti urapaineilla höystettynä sekä miehen että naisen taholla. 

Pidin musiikista, katsoin visuaalisesti jännästi 50-60 -luvun mieleen tuovaa kuvamaailmaa mielelläni, kadehdin Emma Stonen esittämän Mian mekkoja (vaikkeivat ne kyllä minulle sopisi, olemme sen verran eri kaliiberia). Elokuvassa oli siis paljon hyvää, mutta jostain syystä en kyennyt tavoittamaan sitä haltioitumisen tilaa, joka ilmeisesti on hallinnut monien elokuvakokemusta. 

Ehkä kyseessä on lievä kemian puuttuminen päähenkilöiden välillä. Emma Stone ja Ryan Gosling ovat kauniita, hyviä laulajia ja ihan uskottavia urapyrkimyksissään, mutta jotenkin en oikein uskonut heidän rakkautensa kestävyyteen ja realismiin. Tai sitten minä vain olen tällainen keski-ikäinen inhorealisti, jota ei oikein enää saa romanttiseksi edes jazzmusikaalilla. 

Eniten pidin lopun laulun vaihtoehtoistarinan tehokeinoista ja fantasiamaisuudesta. Jotenkin olisi minusta voinut vetää vaikka koko filmin samalla tyylillä. Olisin voinut innostua enemmän. Nyt täytyy myöntää, että elin mukana enemmän vaikka Voice of Finlandin viikonlopun jaksossa. Redraman tiimi, Juuso (Hyvä Turku!)  ja tumma Saija - heitä jaksaisin katsoa ja kuunnella vaikka elokuvan verran. 

Ei La La Land missään nimessä kuitenkaan huono ole vaan tyylilajinsa puhdas edustaja. Kannattaa mennä katsomaan. Ilman suuria ennakko-odotuksia voi ehkä keskittyä nauttimaankin minua paremmin.