30.9.2013

Ekbergillä kaffella - Hidasta mutta herkullista


Kävipä tässä eräänä päivä äiti shoppailemassa Helsingissä siskonsa kanssa. Tuntien rankan reissun jälkeen (no joo, kävimme me sentään lounaalla lepuuttamassa jalkojamme) alkoi kahvihammasta kolottamaan. Tarkastettuamme Chez Mariuksen uudet upeat tilat, siirryimme Bulevardin toiselle puolelle kahvilaan. Perinteikäs ja kehuttu Café Ekberg houkutti sekä maineellaan että pöytiintarjoilulla.

Pöytiintarjoilu vaan on vähän sellainen kaksiteräinen miekka. Sillä saa helposti asiakkaan tyytymättömäksi. Odotuksena on, että asiakas huomioidaan heti hänen istahdettuaan. Kunhan hän saa menun käteen niin sitten voikin istua tyytyväisenä hetken aikaa. Valitettavasti Ekbergillä ei palvelu ollut kovinkaan sujuvaa. Pöytämme oli täynnä edellisten asiakkaiden astioita. Istuimme hetken katselemassa tarjoilijoiden pörräilyä, mutta sitten alkoivat kansainväliset käsimerkit (tarjoilijan kutsumiseksi - mitä te oikein kuvittelitte?) heilua meidän suunnaltamme.

Pöytä saatiin puhtaaksi ja tarjoilijatytön luvattiin saapuvan nopeasti paikalle menun kanssa. Näin ei tosin käynyt, vaan jouduimme vieläkin hetken odottamaan. Siinä odotellessa, oli hyvää aikaa seurata kahvilan muita asiakkaita. Bongasimme ainakin yhden julkkiksen ja yhden kolmen hengen seurueen, joka poistui kiukkuisen näköisesti ja tilaamatta mitään - ilmeisesti palvelun nopeus (tai siis hitaus) ei heitäkään oikein tyydyttänyt.

Menusta löytyivät halutut herkut nopeasti. Itseäni kiinnosti, mikä on "sellaiseksi makeaksi leivokseksi" (onko niitä muunlaisia ?) tarjoilijan kysyttäessä mainostama Budapest cappuccinon kera. Sisko halusi maistella maitokahvia ja Kööpenhaminan wieneriä. Tilattuamme taas odoteltiin. Kauan saivat aikaa kulumaan kahden leivonnaisen ja kahvin laittamiseen, vaikkei kahvila ollut edes varsinaisesti täynnä kolmen jälkeen iltapäivällä. 

Onneksi herkut vastasivat odotuksia. Budapest osoittautui  ihanan rapsakaksi manteleilla höystetyksi marenkikääretortuksi. Ylenpalttisen makeuden pelastivat sopivasti torttua pilkuttavat mandariininpalaset. Ihanaa herkkua, eikä viinerikään kuulemma ollut yhtään hullumpaa. Sellainen sarven muotoinen ja sitruunakreemillä maustettu rapea herkku. Kahvit olivat aika normikamaa - ihan juotavia.

Lähdimme jatkamaan matkaa virkistäytyneinä ja levänneinä vähän oletettua pidemmäksi venähtäneen kahvitauon jälkeen. Ihan olimme hyvillä mielin. Tämän kahvilakokemuksen pelastivat maineensa veroiset herkut !


4 kommenttia:

  1. Oi ihana Ekberg;harmi että palvelu on tuolla nyt noin hidasta:( Tuo Budapest on tosi hyvää,ystävä tarjosi minulle sellaisen kesällä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin palvelun hitaudesta ihan äimistynyt. En ole aiemmin (ainakaan muistaakseni ) tuolla käynyt, mutta kuullut kehuja. Budapest oli ihana.

      Poista
  2. Iäisyys viimeisestä käynnistä. Täytyypä taas joskus ajan kanssa käväistä :)

    VastaaPoista