12.9.2013

Kuukauden luetut - viihteellisestä elokuusta vakavammalle syyskuulle

Syyskuuta mennään jo kohta puolivälissä, mutta vilkaistaan nyt vielä vähän elokuuta. Silloin tuli luettua enemmän kuin pitkään aikaan, ja kevyempää kuin moneen kuukauteen. Kokonaissaldoksi päätyi peräti 15 kirjaa - tosin niistä 5 oli sellaisia nopeasti luettavia viihdepläjäyksiä tyyliin Harlequin goes Steampunk.

Loput kymmenen kirjaa ovat sitten aikalailla normaalia sekalaista settiäni eli vähän dekkareita (Hiltusen Sysipimeä ja Tuomaisen Synkkä niin kuin sydämeni ), vähän enemmän fantasiaa (uusin Auer, ensitutustumiseni Neil Gaimaniin, josta ehdottomasti pitää vielä blogata ja peräti ranskaksi luettua Richelieuta lokikäärmeiden kera) ja sitten jotain klassikkoja (Woolfia ja Yourcenaria). Uuttakin kirjallisuutta tuli sentään luettua. Ihastuin tosissani Karoliina Timosen Aika mennyt palaa -romaaniin, mutta McEwainin Makeannälkä jätti vähän kylmäksi. Historia-annoksesta piti huolen Tikkasen Emma ja Uno.

Tapahtumien osalta elokuussa vedettiin henkeä ja kerättiin vain hurjasti vastauksia e-kirjakyselyyn. Lopputulos ei sitten ollutkaan ihan odotuksen mukainen, mikä tietysti tekee tästä aiheesta kysymisen arvoisen ja mielenkiintoisen.

Syyskuussa onkin sitten taas vauhti päällä - siksi tämäkin summeeraus on jäänyt näin myöhäiseksi.
Suurin kirjabloggariaktiviteetti tässä heti alkukuusta on Lukutaitokampanja.

Olethan sinäkin jo osallistunut ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti