Äänikirjan aalloissa - Joel Haahtela : Elena

Joel Haahtela : Elena
Oma ostos Elisa Kirjasta

Se on jännä, miten äänikirjaa lukee, tai siis kuuntelee, ihan eri paikoissa ja tilanteissa kuin tavallista paperista tai sähköistä kirjaa. Olen äänikirjojen myötä päässyt kokemaan aivan uudenlaisia elämyksiä. Kesäinen hellepäivän kuunteluhetki pihamaalla kasvimaata laitellessa Christien seurassa oli ihanaa, mutta Haahtela tarjosi minulle syysmyrskyssä vieläkin jotain mieleenpainuvampaa.

En varmaan koskaan tule unohtamaan, miten hämärtyneessä venesatamassa odottelin poikaa iltapurjehdukselta ja kuuntelin Elenassa olevaa kuvausta merenrannan suuresta talosta. Tuuli ujelsi mastoissa niin, että puhelin piti painaa ihan korvaan kiinni. Siinä kaikkien muiden odottavien vanhempien keskellä olin tuulen riepoteltavana ihan omassa pienessä maailmassani. Kunnes pojat tulivat ja esikoinen totesi tyynesti ihmettelevälle kaverilleen, että "se vaan lukee tolleen kirjaa. Kai se luku kohta loppuu. Mennään autoon odottamaan..."

Elena tietysti sopiikin todella hyvin kuunneltavaksi. Luvut ovat lyhyitä, kieli selkeää ja sen rytmitys jotenkin ihanan keinuvaa. En lukiessa varmaan olisi asiaa huomannutkaan, mutta kuunnellessa kielen rytmi sai koko tarinalle ihanan soinnin, sellaisen vähän aaltoilevan, (tai sitten jäin vain kiinni tuohon rantakuunteluun...).

Mies näkee puistossa naisen ja palaa takaisin joka päivä kohdatakseen hänet uudelleen, ihan vain nähdäkseen. Vai riittääkö näkeminen kuitenkaan ? Mikä naisessa vetää miestä puoleensa ja minne saakka hän voi miehen viedä mukanaan ? Kirja on vähäeleinen, arjen tapahtumat pilkuttavat pakkomielteen etenemistä ja kuitenkin tarina pääsee yllättämään. Jossain vaiheessa minua alkoi pelottamaan, onko Haahtela kirjoittanut modernin psykologisen jännärin, mutta... parasta, että luette itse. En uskalla tarkemmin enää kertoa lopun kauneuden pilaamisen pelosta.

Ihana pieni kirja, jonka sävyihin Petteri Hynösen ääni sopi hyvin. Hänen hivenen verkkainen ja selkeä lukutapansa oli juuri tarinaan sopiva. Tämä on lukemistani Haahteloista ehdoton suosikkini tähän mennessä. Lumipäiväkirjassa oli jotain samaa pohdiskelevaa, mutta tarina oli rosoisempi. Naiset katsovat vastavaloon taas kiepautti tarinaa ehkä vähän turhankin vinksahtaneesti. Elena oli juuri sopivasti haikeansurullinen syksyllä myrskysäällä luettavaksi - tai kuunneltavaksi.