23.5.2013

Pure Bistro - lisää bistroilua



















Bistroillaan ? 

Viime viikon yksinkertaisen kanttiinikokemuksen jälkeen Pure Bistro tuntui aika vähän bistromaiselta ja meni jo sellaisen hienomman lounastelun puolelle.

Minun mielikuvissani bistro on sellainen yksinkertaisesti sisustettu vähän vaatimaton paikka, joka tarjoilee vankkoja, yksinkertaisia, kohtuuhintaisia aterioita. En ole ihan varma, miten kolmen ruokalajin menu istuu tuohon määritykseen. Varsinkin, kun pääruokalajista löytyi ainakin kolme eri komponenttia, jotka nekään eivät kaikki olleet ihan mitään yksinkertaisia. Eikä hintakaan ollut ihan sieltä halvimmasta päästä. Lounasmenu kustansi 27 euroa. Yksittäisen pääruoan toki olisi saanut alle kympillä.

Toisaalta, kuka välittää määrityksistä, kun ruoka on hyvää ? 


Mitä söimme ?

Alussa pöytään kannettiin vitamiinishotti pullossa ja talon herkullista foccacciaa paperipussissa. Siinä ilmeisesti haettiin sitä bistromaisuutta. Paperipussi toimikin ihan hyvin, mutta vähän tuo shotti kyllä tuppasi naurattamaan. Siellä, mistä minä tulen, on tuollainen pullonpohjallinen vähän pihin tarjoilun merkki ;-) Ehkäpä vähän pienikokoisempi pullo toimisi paremmin tarjoilussa ? Shotti sinänsä oli ihan virkistävä, hiukan ehkä turhan makea.

Alkuruoaksi valitsimme seuralaiseni kanssa molemmat päivän keiton. Kylmä kurkkukeitto oli raikkaan makuista. Suuhun jäi miellyttävä valkosipulin jälkimaku. Keittoaineksia kysellessämme ei listassa ollut valkosipulia ollenkaan ja vähän jo jäimme ihmettelemään, mistä noin tymäkän makuisia kurkkuja oikein saa hankittua. Sitten selvisi, että pinnalla olleesta jugurtista se laukka löytyi.

Pääruokana nieriä oli ihanan rapeanahkaista ja hyvää. Kalan alta löytyi katkarapurisottoa ja kampasimpukka-aiolia ja päällä oli sitä hieman kammoamaani vaahtoakin. Se oli kai se beurre blanc.  Maut olivat herkullisia, mutta hiukkasen jäi mietityttämään, miksi annoksessa piti olla niin paljon kaikkea. Risotto ja kala olisivat riittäneet aivan mainiosti. Kampasimpukka on aineksena niin hieno, että se ansaitsisi vähän isomman kuin pelkän statistin roolin. Minulta ainakin sen olemassaolo lautasella olisi mennyt ihan ohi, jollei tarjoilija olisi maininnut sitä sieltä löytyvän.

Jälkiruoka oli ihana sekoitus vaniljapannacottaa ja marjaherkkuja. Sitä olisi syönyt enemmänkin, vaikka annos noin ravintolajälkiruoaksi oli ihan reilun kokoinen. Kahvista nautimme. Se oli ihanan pehmäpaahtoista.

Mitä muuta ? 

Palvelusta jäi hyvä mieli. Se oli ystävällistä, iloista ja juuri sopivasti tuttavallista. Tuli sellainen olo, että kaikkia kohdellaan kuin kanta-asiakkaita. Siinä oli taas sitä bistromaisuutta.

Ravintolan yksinkertainen sisustus miellyttää silmää. Se välttää kalseuden, vaikkei mitään varsinaisia koristuksia niin paljon olekaan. Tietysti itse rakennuskin on hieno ja tuo oman tunnelmansa. Kovin suuria liikesalaisuuksia ei saliin kannata tulla neuvottelemaan, sillä tila on optimoitu ja naapuripöydän keskustelut kuuluvat hyvin, vaikkei siinä varsinaisesti huudeltaisikaan.

Kaikkiaan jäi lounaasta hyvä mieli. Tietysti hyvän seuran ansiosta, mutta oli osansa hyvällä ruoallakin. Pure bistro ei ehkä ole ihan nimensä mukainen, mutta ihan suositeltava lounaspaikka kuitenkin.

6 kommenttia:

  1. Minustakin bistron tulee olla just tuollainen kuten kuvailit ja sellainen oli myös se Helsingin eka bistro jota piti sukulaiseni. Mutta hyvää ruokaa näkyy tuolla Puressa olevan

    VastaaPoista
  2. Hyviä kommentteja olen Puresta saanut ystäviltäkin, itse en ole siellä käynyt. Täällä bistrojen kotimaassahan ne ovat sisustukseltaan yleensä yksinkertaisia ilman kiiltoa ja valkoisia pöytäliinoja, ruoka on yksinkertaista ja hyvää ja annokset yleensä reiluja. Palvelu on ystävällistä ja nopeaa, annoksen jokaista hernettä ei esitellä asiakkaalle erikseen ;). Monissa paikoissa pitää illalla syödä kolmen ruoan setti, lounaalla saa valita 2 tai 3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, eikös se ole se "formule", jonka mukaan laskutetaan ?

      Poista
  3. Oi tänne haluaisin minäkin :).

    VastaaPoista