(Luku)päiväkirja: Kirjastokauhua ja Enkelten leipää

 

Ylpeänä raportoin, että edelleen olen käynyt meressä uimassa vähintään kerran viikossa. Kokeilu siis jatkuu. Ylpeänä raportoin myös olevani nykyään ahkera kirjaston käyttäjä. Oikeastaan Helmet-sovelluksen käyttöni ahkeruus on aiheuttanut myös lieviä kauhunhetkiä. Varauslistaan tulee merkittyä kaikenlaisia kiinnostavia kirjoja, mikä on tietysti hyvä asia, mutta... Sitten ollaankin jo vähän pulassa, kun se lista alkaa purkautua ja lainattujen kirjojen pino kasvaa samaa tahtia stressitason kanssa. Miten minä ikinä ehdin nuo lukemaan ennen eräpäivää ? 

Onneksi siellä on se "jäädytä varaus" toiminto. Joku roti sitä pitää olla siinäkin, paljonko on "pakollista" luettavaa, kun lähestytään lokakuun kirjamessukautta. Tarkoituksena olisi ehtiä sekä Turkuun että Helsinkiin, mutta katsotaan nyt. Kummallisen kiireistä sekä töiden että muiden puuhien kanssa viime aikoina. 

Sen verran olin hätäpäissäni, että parista viimeksi luetusta kirjasta en sitten ottanut kuvan kuvaa. Olen selvästi menettänyt otteeni bloggaamisesta sen jälkeen, kun hyppäsin käytännössä kokonaan ulos Facesta ja Instasta. Sometustavat hukassa. Kirjastoon siis lähti päivää ennen eräpäivää mm. Patti Smithin Enkelten leipää. 

Olen lukenut muusikko/kirjailija/taiteilijalta pari muutakin kirjaa - korjaus - olen kuunnellut pari hänen kirjaansa äänikirjoina, tekijän itsensä lukemina. Varsinkin MTrain kolahti todella lujaa ja nimenomaan kielen osalta. Silloin sanoin vähän pelkääväni suomennoksen lukemista, mutta niin minä nyt sitten kuitenkin tulin tehneeksi. 

Pelko osoittautui ehkä vähän oikeutetuksi, mutta eri syystä kuin oletin. Antti Nylénin käännöksessä ei ole mitään vikaa. Tunnistan rytmin ja lauseiden kierron samaksi, mutta nimenomaan lukiessa (suomeksi?) jotain jää puuttumaan. Äänikirjassa on hypnoottisena tekijänä Patti Smithin oma tapa kertoa. Painotukset ja vähän matala ja laiska, välillä karhea ääni vievät mukanaan. Sillä tavalla voisin ehkä kuunnella hänen runollista kerrontaansa loputtomiin. 

Lukiessa nousee sisältö enemmän etualalle. Enkelten leipää kertoo yhden elämän vaiheista. Patti Smithin lapsuudenkuvaus oli lumoava, mutta on pakko myöntää pudonneeni kelkasta melkolailla totaalisesti musiikkiuran vaiheista kertovissa luvuissa. Nimet, konsertit, kappaleet menivät minulta iloisesti ohi. Jotain tunnistin, mutta taika puuttui. Lukemisesta tuli työläämpää. Tuntui kuin edessä olisi kirjavia palloja ilmaan heittelevä esiintyjä, jonka jäljiltä käsiin tipahtaa puhelinluettelo. Olen ehkä liian ankara ja musiikkimaailmaa vähänkään tunteva olisi varmasti eri mieltä. 

Loppupuolella saavuimme taas samoille raiteille, kirja ja minä. Osaltaan tuttuihin maisemiin, sillä Smith kertaa omia vaiheitaan, jotka lukija jo muistaa aiemmista teoksista. Juonessa ei enää ole yllätyksiä. Se ei tunnetun henkilön elämäkerrallisessa teoksessa tietenkään haittaa. Aina on mukana jotain lisää enkä tietenkään yksityiskohtia niin muistakaan muutaman vuoden takaa luetusta. 

Ei Enkelten leipää ole huono kirja kiukuttelustani huolimatta. Ei missään tapauksessa. Patti Smith ei kai huonoa jälkeä osaa edes tehdä. Minä kuitenkin taidan kokeilla tuon jossain kohtaa uudelleen äänikirjamuodossa, ja erityisesti Smithin itsensä lukemana, jos sellainen versio on saatavilla. Ehkä taika silloin syntyy uudelleen. 

(Luku)päiväkirja: Tammikuun luetut eli kukista ja kirjallisista suuntauksista

 Jotain jo olen täällä maininnutkin alkuvuoden kiireistä, mutta ainahan hosuminen on vähän näennäistä. Siksi olen huomannut itse asiassa kuitenkin lukeneeni ihan mukavasti, podcastien kuuntelun lisäksi. 

Joko nyt voi puhua tammikuun luetuista ? Ei kai tässä muutamassa päivässä enää paljon ehdi saamaan loppuun. Tuosta allaolevasta listastakin pitää vielä tunnustaa Passion olevan kesken. Sen verran vähän tosin, että lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon saavani sen loppuun ennen helmikuuta.  

Kaikkiaan luettuja siis oman listauksen mukaan tammikuussa on 11. Goodreadsiin en viitsinyt merkitä paria kertaukseksi kuuntelemaani cozy mysteryä, joten siellä pari vähemmän. Joukossa on 3 äänikirjaa, 5 ekirjaa ja 3 painettua teosta.

Kirjastossa

Ilahduttavasti on tammikuussa mukana myös pari kirjastosta lainattua eli Leena Krohnin Auringon lapsia ja Ville-Juhani Sutisen Kadotettu sukupuolvi. Silmiini osui parikin artikkelia, jossa pohdittiin kirjastojen käyttöasteen laskeneen, joten pitää itsekin ryhdistäytyä ja osallistua toiminnan aktivoimiseen. 

Huomaan tosin joutuvani opettelemaan itselleni vähän vieraan tavan käyttää kirjastoa. Muistan lapsena ja nuorena rakastaneeni kirjastossa haahuilua, silmien ohjanneen kirjoihin tarttumista. Harvoin etsin jotain tiettyä lukemista - annoin sattuman ohjata valintaa. Lähikirjastossa tuo ei onnistu. Siellä on yllättävän vähän kirjoja hyllyssä. Pitää tunnistaa nimi, varata ja käydä sitten hakemassa. Minun kärsimättömälle luonteelleni tällainen spontaaniuden puuttuminen on välillä vaikeaa. 

Opin kuitenkin ja näinhän on oiva mahdollisuus kartuttaa lukulistaa ihan konkreettisesti. Siispä varasin Auringon lapsia jonkun mainittua siitä Goodreadsissa. Sutisen kirja(t) puolestaan päätyivät varauslistalle ihan vain Vaivan arvoista - ihastukseni johdosta. 

Vuoden suloisin kirja jo tammikuussa ? 

Auringon lapsia on luokiteltu lastenkirjaksi ja sellaiseksi se toki sopii vallan mainiosti. Minä kuitenkin nautin kirjan kukista ja Orvokki-tytön kukkalähettitehtävistä ihan näin keski-ikäisenä täti-ihmisenäkin. Jotain ihanan rauhoittavaa näissä pienissä tarinoissa onkin. 

Kuten kaikissa parhaissa lastenkirjoissa, myös Auringon lapsia sisältää monia tasoja. Aikuinen lukee tarinaa tekstin takaa ja jää pohtimaan taustoja tai tulevaisuutta. 

Orvokki käy niin vankilassa kuin suuren diivan luona ja siinä välissä suurperheen hulinassa. Hän näkee paljon sellaista, johon kotikadun varrella ei törmää. Kaikki on kuitenkin kerrottu kukkien kautta ja kauniisti. 

Rakasta kirjoja, jotka lempeästi tuovat maailman lähelle ja avaavat sen kauneuden joskus rujostakin kulmasta. Auringon lapsia on suloinen, muttei tyhjä. 

Historiaa 

Historia oli läsnä tammikuun lukulistalla monestakin kulmasta. Ensinnäkin tulin viimein lukeneeksi jo jokin aika sitten paljon hehkutetun Meri Valkaman Sinun Margot. DDR ja suomalainen perhe ideologian ja rakkauden puristuksessa. Onhan se hyvä. Ehkä kirjoitan siitä joskus lisää, vaikka jotenkin jäin tarinan pinnalle, eikä sekään päässyt ihoni alle. 

Kirjallisuuden (taiteen) historiaa ja samalla myös aikakautta viime vuosisadan suurten sotien välissä kuvasi Ville-Juhani Sutisen Kadotettu sukupolvi - Maailmansotien väliset kirjalliset liikkeet. Pariisi, New York, Lontoo ja konventioita haastavat nuoret bileineen ja kirjallisine ambitioineen. Hemingway ja kumppanit, Woolf & Bloomsbury ja New Yorkin Greenwich Village eli hurja lista nimiä, niin ihmisten kuin kirjojen. 

Pidin kovasti kuvauksesta amerikkalaisista Pariisissa - ehkä siksi, että olen lukenut aiheesta ja siitä löytyy paljon tuttuja nimiä, samoin kuin Englannin vastaavasta liikehdinnästä (Virginia Woolf on aina ollut suuri suosikkini). Amerikka on (taas) itselleni vieraampi. Mistä johtuukin, että tunnen amerikkalaisia kirjailijoitakin näköjään enemmän suhteessa Eurooppaan kuin omalta maaltaan ? 

Mielenkiintoinen kirja kaikkiaan. Ahmaisin sen nopeasti ja pidin, vaikka lopussa vähän puuduinkin itselleni vieraampiin nimiin. 

Historialliseksi fiktioksi kai voidaan mainita myös Sonia Parinin Englannin maalaisaatelin pariin 1920-luvulle kirjoitettu cozy mystery -sarja. Hupaisaa ja yllättävästi pääsin melko kevyestikin kolmen osan rajapyykille. Historiaa on täynnä myös Pirkko Saision Passio. Siinä barbaarinen kultakoru matkaa halki aikojen siirtyen kädestä toiseen, välillä muotoaan muuttaen. Katsotaan vielä, minne päätyy. 

Mitä vielä ? 

Dekkareista palaan vielä, kunhan sarja täydentyy. Viihdepläjäys jäänee tuohon listalle, sillä vaikka Julian joulu oli ihan ok, se oli genrensä turhankin tyypillinen edustaja. 

Harrastekirjoissa ovat keittokirjat näemmä siirtymässä neulekirjoihin. Pääsin tuttuni Minnan kirjajulkkareihin mukaan. Ajattoman tyylikkäät neulepuserot jatkaa Minnan Instatilin ja blogin upeiden neuleiden esittelyä. Tosin tällä kertaa myös ohjeet ovat mukana, joten ei tarvitse tyytyä vain ihastelemaan. Täytyy vielä vähän tutkailla kirjaa tarkemmin. Olen viime aikoina lähinnä tehnyt lapasia ja muita nopeita töitä, ehkä olisi aika tehdä vaihteeksi jokin villapaitakin.  Neuloosin vähentämiseen ei Minnan kirjasta ole apua. 

OverDrive-opettelua

Äänikirjaa kuunnellessa ehtii vaikka seuraamaan kukkien aukeamista 

Kirjablogit ovat sitten mukavia. Niistä löytyy paljon mielenkiintoisia vinkkejä. Viimeisimpänä silmiini osui seuraavanlaista :

Äänikirjoja (ja e-kirjoja) lainaan suoraan puhelimelle!

Kuka voi vastustaa tuollaista mahdollisuutta ? En minä ainakaan.

Kun HelMet-palveluun alkuun tuli e-kirjoja, kokeilin palvelua kerran ja totesin valikoiman harmittavan suppeaksi. Kehitystä on mitä ilmeisemmin tapahtunut.

Beauty Queens eli tarina autiolle saarelle lentokoneella haaksirikkoutuvista missikandidaateista houkutteli minut testaamaan HelMetin Overdrive Media Console-palvelua, jonka kautta voi lainata myös englanninkielisiä e-kirjoja ja äänikirjoja. En ole tarjontaa käynyt sen tarkemmin läpi, mutta ihan heti ei taida lukeminen loppua.

Sovelluksenkin sai suhteellisen helposti ladattua puhelimeen (Windows Lumia 7) ja kirjastokortti kelpasi tunnuksineen pääsyksi kirjalistaan. Haluamani opus oli tietysti lainassa, mutta varauksenkin sai helposti ja nopeasti tehtyä suoraan puhelimesta.

"I am impressed!"

Nuput vaihtavat värinsä ihan muutamassa päivässä

Tänään sitten sähköpostiini ilmestyi viesti, että haluamani kirja on saatavilla. Loggauduin sisään Overdriveen puhelimellani ja löysinkin kirjan. Sen lataaminen osoittautui vähän hankalaksi ja kesti yllättävän kauan. Ehkä olisi kannattanut ottaa kiltisti kappale kerrallaan eikä reteästi paukauttaa koko satsia kerralla. Ei nimittäin tullut yhdellä otolla...

No, lopulta sain latauksen valmiiksi ja pääsin ihmettelemään Beauti Queensien saariseikkailun alkua. Se tapahtui helppoakin helpommin ja kirjakin vaikuttaa ihan niin viihdyttävältä kuin blogien vinkeistä annoin itseni ymmärtää.

Ainoa valitettava asia on lyhyt laina-aika, joka äänikirjojen kanssa on ainakin minulle todella haastava.
Nyt minulla on 2 viikkoa aikaa lukea tai siis kuunnella 12 lukua (tunti per luku näköjään) - miten minä muka ikinä ehdin kirjan loppuun ?

ja sitten ollaankin jo täydessä loistossa - eikä äänikirjan lopusta ole tietoakaan...