Smoke and Mirrors - jotain sain, jotain jäi puuttumaan

Neil Gaiman : Smoke and Mirrors
Oma ostos Kobosta 

Hmmm, minä tykkään Gaimanista, mutta tämä tarinakokoelma oli pääasiassa rasittava. Joukossa oli toki muutama hieno luettava, mutta suurin osa oli jotenkin keskeneräisen oloisia ja ilman sen kummempaa ideaa. Parasta kirjassa olikin ehkä alun kootut selitykset eli esipuhe, jossa Gaiman selittää tarinoiden syntyprosessia ja historiaa...

Gaiman on minusta ehdottomasti parhaimmillaan polveilevien ja yllättävien kudelmien kehijänä. American Gods, the Graveyard Story ja Neverwhere ponkaisivat kaikki suosikkilistalleni huolimatta erilaisuudestaan. Smoke and Mirrors oli epätasaisuudestaan ihan luettava tarinakokoelma, mutta kuitenkin pettymys noiden kolmen ensimmäisen jälkeen. Koen olevani jonkunlainen Gaiman-fani, tai ainakin aion lukea hänen kirjojaan vielä lisää, mutta tämän novellipläjäyksen ihannointiin tarvitaan tosi hardcore fanitusta. Ihan siihen sen sentään yllä.

Ei silti, erityisesti lopun väännös Lumikkitarinasta oli vinksahtaneisuudessaan nerokas. Vaikka viime aikoina on saduista väännelty jos jonkinlaisia peilikuvia, tämän raadollisuus oli koukuttavaa. Gaiman myös käyttää siinä vampyyritarinoiden olennaisia kliseitä selittämään perinteisen sadun käänteitä, minkä koin erityisen ilahduttavia oivalluksia tuottavaksi tavaksi kirjoittaa.

Toinen mieleeni jäänyt tarina kertoi kirjailijan kokemuksista Hollywoodin ihmekaupugissa kirjoittamassa elokuvakäsikirjoitusta kirjansa pohjalta. Kuvaus elokuvateollisuuden  pinnallisuudesta ja raadollisuudesta heijastuu viehättävästi valkokankaan tähtikultin kummitustarinaan. Tarina oli hauskalla tavalla kieroutunut ja aika ilkeäkin kuvaus elokuvien kaupallisesta maailmasta ja siitä, miten se vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. Myös unenomainen tai ehkä pikemminkin painajaismaisen painostava tunnelma oli saatu aikaan taidokkaasti.

Muiden tarinoiden osalta minun pitäisi palata ainakin kirjan sisällysluetteloon, mikä kertoo joko tarinoiden vaikuttavuuden vähäisyydestä tai lukijan muistin huonoudesta. Juuri nyt en kuitenkaan aio Koboani tuolta laukusta kaivaa. Muutama sana vielä kuitenkin jostain syystä eteeni nykyään jatkuvasti putkahtavasta teemasta ja Gaimanin tavasta käsitellä sitä.

Viime aikoina on käsiini osunut useampikin aika suoraviivaisia seksikuvauksia sisältäviä kirjoja. Gaimankin eksyy sille saralle monessa tarinassa. Liekö syynä sitten lievä kyllästyneisyys jo useamman tyylilajin kirjan jälkeen vaiko Gaimanin soveltumattomuus niistä kirjoittamaan, mutta seksiä sisältävistä kohtauksista tuli näissä tarinoissa minulle lähinnä mieleen John Irvingin tapa kirjoittaa ja minähän en varsinaisesti ole mikään Irving fani. Aihe ja lähestymistapa erilaiset, rasittava navanalisuus Irvingiltä.

Jokohan tässä nyt olisi tarpeeksi ihmetellyt. Kuten yläpuolelta huomaatte, olen lievässä hämmennyksen tilassa. Gaimanilta aikaisemmin lukemani kirjat saivat minut odottamaan samanlaista elämystä ja oloni on tyhjä. Jotain sain, jotain jäin puuttumaan. Pitänee siirtyä seuraavaan.