16.11.2025

(Luku)päiväkirja: Lokakuun luetut ja jokunen uusi juttu

Että voi ihmisen olo olla erilainen, kun aurinko ilmaantuu. Nuorempana naureskelin isälleni, joka on kärsinyt kaamosmasennuksen oireista niin kauan kuin muistan, mutta nyt huomaan olevani aivan toinen nainen heti, kun taivaalla loistaa. Ei sinänsä mikään ihme. Harmaata, mustaa ja märkää riitti useammaksi viikoksi. 

Toki tuli sekin todistettua, että itsestään kannattaa huolehtia ja vaikka käydä siellä lääkärissä kertomassa, ettei henki oikein kulje. Siinä yhdessä lääkärin kanssa pohtiessamme totesimme, että todennäköisesti vaiva on vanha tuttu stressioire eli yliaktiiviset vatsahapot, joka jo 23 vuotta ovat aiheuttaneet kroonisia yskänpuuskia. Tällä kertaa lääkäri kaivoi arsenaalistaan lääkkeen, jota ei vielä koskaan ole kokeiltu ja, kas kummaa, henki kulkee ja saan sekä puhuttua että käveltyä samaan aikaan yskimättä keuhkojani pellolle tasaisin väliajoin. Voitte uskoa, että olen onnellinen. Toivon, että vaikutus jatkuu ja olen valmis nielemään noita tabletteja joka aamu loppuelämäni ajan. Sen verran suuri on muutos. Hengittämistä helppoutta ei voi millään yliarvostaa.


Kuukauden luetut ja suosikkikuuntelu

Lukeminen on pikkuisen tänä vuonna takkuillut, mutta lokakuu oli silti ihan mukava lukukuu. 

Saldoksi päätyi 8 kirjaa. Useampi dekkari, viihdefantasiaa ja pari klassikkoa. Ihan hyvä kuukausi. Seitsemän e-kirjaa ja yksi painettu (The Waves) - äänikirjat loistavat poissaolollaan, mutta podcasteja olen kuunnellut vaikka kuinka paljon. Uusimpana suosikkinani on ollut viime aikoina funky historiapodcast, joka on juuri sellainen kuin nimi antaa ymmärtää. Todella mielenkiintoista historiaa, mutta ehkä hivenen skandaalinkäryisestä näkökulmasta ja usein aiheena ovat ihmisten halut ja niiden vaikutus naisten (ja miesten ja muidenkin oletettujen) elämään ja historiaan. Emäntänä podcastissa on valloittava seksihistorioitsija tohtori Kate Lister, joka haastattelee vieraitaan historian eri aikakausiin, tapohin ja henkilöihin liittyvistä aiheista. 

Kuukauden (ja kesän / syksyn) suosikkipodcast : Betwixt the Sheets - The History of Sex, Scandal & Society 

Sitten niistä kirjoista. 

Woolfin osalta koitin ottaa lukupiirin tahtia kiinni ja luin peräti kaksi suosikkiani. Flush on herttainen ajankuva koiran kuvitellusta näkökulmasta. Kevyttä Woolfia. Aallot (The Waves) puolestaan on hänen uudistettu tekniikkansa parhaimmillaan. Rakastan tarinan keinuntaa kertojalta (tai pikemminkin ajattelijalta) toiselle ja ajan virran pyörteitä luvusta toiseen. Nautinnollista. Vaatii keskittymistä, mutta kun saa hypättyä veneeseen mukaan on sen keinunta melkein hypnotisoivaa. 

Riley Thorn ja murha naapurissa oli iloinen sekamelska meedioita, ennustuksia, etsiviä ja tietysti inhottavia pahiksia. Lukeminen hengästytti ja oli oikeasti aika hauskaa. Jostain syystä sarjan kakkososa ei nyt ole edennyt. Taidan pelätä tuoreuden ja koheltamisen hauskuuden katoavan jatko-osan myötä. Katsotaan, miten käy. 

Väärä vainaja on nuortenkirjailijana erityisesti tunnetun Tuija Lehtisen uusi aluevaltaus. Eläköitynyt rikospoliisi Erja Repo joutuu vähän vastentahtoisesti selvittelemään ylimääräisen sormen kasvattaneen naisen arvoitusta. Tarina on kiemura, henkilöhahmot lievästi liioteltuja, mutta rakastettavia. Kunnon nuortenkirjan (ja dekkarin) tapaan langat sidotaan siistiin rusettiin. Pidin ja viihdyin. Ihan pätevää luettavaa syksyn pimeisiin iltoihin. 

Puutarhamurha englantilaisittain taas on, no, varsin englantilainen ihan perinteisessä dekkarimielessä. Kun puutarhavajan alta löytyy vainaja, nousevat vanhat salaisuudet pintaan eivätkä edelleenkään ole ihan vaarattomia. Tämä oli vähän niin kuin välipaladekkari (cozy mystery), mutta ihan luettava sellainen. 

C.C.Dragon on viihdefantasian lukijoille tuttu nimi. Hänen kirjansa ovat sujuvia ja hauskoja, eikä Witch's Brew Cozy Mystery - sarja ole poikkeus. 


Ihan hyvä kirjakuukausi siis lokakuussa ja näköjään marraskuussakin on tullut istuttua sohvannurkassa kirja kädessä. Toisinaan kädessä on neule ja kirja/podcast kuuluu puhelimesta. Sain jämälankasukkani valmiiksi, joten en tosiaankaan valita. Tuli opeteltua ihan uusia taitojakin, kun kirjailin sukanpohjiin jo valmiiksi parsintakukkaset. Lopputulos alla hämärässä ja tärähtäneessä kuvassa... 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti