Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta
Tämä huhtikuun alku on blogissa mennyt ihan ruoaksi ja ruokakirjoiksi, mutta se ei tietenkään tarkoita sitä, ettenkö olisi lukenut muutakin. Työn alla vain sattui olemaan aikamoinen järkäle eli Donna Tarttin Tikli.
On ihanaa aina välillä löytää paksu kirja, johon voi oikein upota pelkäämättä sen loppuvan liian nopeasti. Kaiken lisäksi Tiklin tarinaan jää vähän koukkuunkin ja haluaa lukea Theon seikkailut loppuun saakka. Juoni on myös sellainen, että mitä tahansa voi tapahtua ja odottamattomat käänteet ovat ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Mielenkiintoista siis.
Lapsuuden tragedia heittää Theon hulttiomaisen isän hoteisiin ja siitä yhä kaltevammalle pinnalle. Pelastusrenkaana vuosien halki kulkee vanha ja arvokas maalaus, jota Theo kuljettaa mukanaan. Pienessä maalauksessa hehkuva lintu antaa toivoa paremmasta ja kertoo jostain pysyvästä kun kaikki ympärillä tuntuu katoavan tai vääntyvän jotenkin oudosti kieroon. Maalaus kuitenkin myös on jumittanut Theon menneisyyteen, vanginnut ketjulla kiinni tragediaan samoin kuin maalauksessa lintu on kiinni orressaan.
Tarina siis on mielenkiintoinen, juonenkäänteet yllättäviä ja henkilöhahmotkin moninaisia. Mikä siis kuitenkin vähän tökki ? Miksi en ole varauksettoman innostunut ? Ehkä siksi, että kirja on niin kovin amerikkalainen. Se on sellainen "Woody Allen ja Siri Hustvedt"-amerikkalaiseksi mielessäni luokittuva. Särkyneitä mieliä, tuskaista epäröintiä, huumeita, kärjistetysti sekä muille pahaa tahtovia että aikomattaan tekeviä henkilöhahmoja. Kaikki tuntuvat vain luisuvat huijausten, rikosten ja väkivallan maailmaan ilman mitään mahdollisuuksia vaikuttaa kohtaloonsa. Huoh... mitä tapahtui amerikkalaisen unelman maalle, jossa kovalla työllä ja hyvällä tuurilla löytää onnensa ? Joskus olisi kiva lukea vähän, noh, kauniimpaakin juttua. Tällä pelillä minä en koskaan halua jalallanikaan astua kyseiselle mantereelle. Hulluja nuo amerikkalaiset.
Tiedän, ei pidä yleistää ja fiktio on vain fiktiota. Siksi minä kirjan luinkin loppuun sen ajoittaisesta raskaudesta huolimatta. Tarina on kuitenkin mielenkiintoinen. Lievä ärsyyntyminen nousikin mielessäni pinnalle vasta 2/3 osaa kirjasta jo kahlattuani. Kaikkiaan tämä onkin suositeltavaa lukemista ja voittihan Tartt juuri Pulitzerin kirjallisuuspalkinnon. Vähän tietysti jää mietityttämään myös palkinnon antajien käsitys amerikkalaisesta elämästä, jonka ansioituneesta kuvaamisesta palkinto käsittääkseni ainakin osittain myönnetään.
 |
| Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta |
Minä tykkään rouheasta menosta! =D Hyvä kirja, oikein sellainen, johon voi heittäytyä kokonaan.
VastaaPoistaJoo, ja paras kirja sellainen, johon voi heittäytyä ja joka ei lopu ihan heti :-)
Poista