Lukuhaaste: Lukuharjoituksia

Juuri tässä uhosin, että tänä vuonna ei sitten mitään muita haasteita otetakaan kuin kuukauden teatteri. Sitten menin ja ilmoittauduin klassikkohaasteen kakkosvaiheeseen. Se on aika pahassa vaiheessa, kun en vielä ole edes identifioinut luettavaani... vielä ehtii.

Otetaan nyt sitten vielä kerta kiellon päälle. Kun noita teatterikäyntejä tässä kerran vuoden aikana pitäisi kertyä, niin kaipa sitä voisi myös lukea näytelmiä. Shakespeare uusintakierros houkuttaisi. 
Kujerruksia blogin Linnea tänään juuri lanseerasi haasteen, jonka säännöt siis ovat häneltä suoraan kopioituina seuraavat: 

Haaste alkaa tästä päivästä (10.1.2016) ja päättyy 10.11.2016. 

Haasteeseen luettuihin näytelmiin liittyen ei ole mitään rajoituksia eli se voi olla moderni tai klassikko tai kirjoitettu millä kielellä tahansa. Tekstin pitää kuitenkin olla kirjoitettuna nimenomaan näytelmämuotoon repliikkeineen ja parenteeseineen päivineen. Haasteeseen hyväksytään myös elokuvakäsikirjoitukset.

Lukemalla useamman näytelmän voi ansaita erilaisia teatteriin liittyviä ammattinimikkeitä:
1 luettu näytelmä - tarpeistonhoitaja
2 luettua näytelmää - puvustaja
3 luettua näytelmää - lavastaja
4 luettua näytelmää - dramaturgi
5 luettua näytelmää - ohjaaja
6 luettua näytelmää - teatterin pääjohtaja
yli 6 luettua näytelmää - taidemesenaatti

Ei pitäisi olla liian raskasta, kunhan vaan muistan haasteen olemassaolon. Tästä se lähtee.  

Mistä puhun, kun puhun juoksemisesta

Minähän en muuten juokse. Siis ainakaan muuta kuin välillä bussiin. Tiedän lenkkeilyn olevan kovin trendikästä, tiedän sen olevan myös hyväksi kunnolle. Jopa isäntä on viime vuosina innostunut juoksemaan. Minä en. Aina välillä leikittelen ajatuksella, mutta siitä on vielä pitkä matka lenkkipoluille.

Kerran lähdin lenkille esikoisen kanssa. Poika juoksi edessä takaperin ja kyseli, josko äiti varmasti jaksaa... että niinkin rohkaisevat kokemukset.

On kuitenkin mielenkiintoista lukea taitavan kirjoittajan mietteitä juoksemisesta, kilpailemisesta ja kilpailuihin valmistautumisesta. Siitä, mitä tapahtuu kilpailun mennessä penkin alle tai kun se onnistuu ehkä liiankin monta kertaa. Murakami harrastaa nykyään juoksemisen lisäksi myös triathlonia. (Pudistaa päätään ihmisen oikuille...)

Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Haruki Murakami on juossut vuosikymmeniä. Hän aloitti juoksemisen vähän samaan tapaan kuin kirjoittamisen. Eräänä päivänä hän vain päätti lähtevänsä lenkille. Omimmillaan hän on juostessaan säännöllisesti, joka päivä ja paljon. Melkoisia määriä kai pitääkin juosta, jotta pystyy pitämään vähintään yhden maratonin osallistumisvauhtia päällä vuosikausia.

Voisi olla todella tylsää lukea jonkun ajatuksia omasta lenkkeilystään, mutta Murakami onnistuu yhdistämään lenkkipohdinnan kilpailuihin valmistautumiseen ja selviytymiseen välillä odotuksia huonommista tuloksista. Juoksemisen ohella mietitään ikääntymisen vaikutuksia kykyihin ja ihmisen sopeutumista muutoksiin.

Kun osaa kirjoittaa, osaa näköjään kirjoittaa mistä vaan. Lukua maratonille valmistautumisesta lukee kuin mitäkin jännitysromaania. Kirja on täynnä tuokiokuvia, joiden tunnelma kelin kuumuutta tai nautinnollista tuulenvirettä myöten välittyy lukijalle elävästi. Lenkkikilometrien lomaan mahtuu pohdintaa elämästä, muutoksesta sekä työstä tavoitteiden saavuttamiseksi. Kirja ei ole varsinaisesti elämäkerta (Murakamin elämään kai mahtuu paljon muutakin kuin juokseminen), mutta jotain olennaista kirjailija onnistuu itsestään välittämään ja toki kirjassa kerrotaan myös ihmisestä eikä vain hänen askeleistaan asfaltilla,

Pieni suuri kirja pitää otteessaan ja sitä lukee mielellään. Lisäksi se sai minutkin taas harkitsemaan lenkille lähtöä. Onneksi nyt tulivat nämä pakkaset ja lumipyry, niin ei tarvitse ihan heti ryhtyä sanoista tekoihin. Katsotaan uudelleen sitten keväällä...

Lempilukupaikat - eli tilastoa kyselystä

No niin... edellisistä tilastoista ei vielä ole kovin kauan, mutta katsotaan nyt kyselyn tulokset. Minua alkoi nimittäin Unikulman uni-illan jälkeen kiinnostamaan kovasti ihmisten lukutottumukset ja lempilukupaikat. Minä nimittäin luen mieluiten / useimmiten sängyssä. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että ehdin yleensä kirjan ääreen vasta juuri ennen nukkumaanmenoa, mutta toki sängyssä on kiva loikoilla ja lukea muutenkin.

Varsinkin tällaisella kelillä tekee mieli käpertyä johonkin lämpimään peiton alle hyvä kirja seurana. Enkä muuten ole ainoa. Kyselyyn vastasi 68 lukijaa ja kukin sai halutessaan antaa äänensä useammallekin lukupaikalle. Peräti 63% kyselyyn vastanneista nimesi sängyn lempilukupaikakseen (tai yhdeksi niistä). Tulos oli ehkä odotettavissa, mutta silti, aika huima ero seuraavaan suosikkiin.

Makuuasennossa luetaan toiseksi tulleessa paikassakin eli sohvalla loikoillen (28%), samassa paikassa mutta istuen puolestaan tykkää lukea 12%. Sohvannurkassa istuen on muuten minullakin kakkoslempparina...

Annoin myös mahdollisuuden lisätä omia lempilukupaikkoja listalle ja niitähän löytyi melkein 12% edestä. Listatuiksi tulivat:
nojatuoli, keinutuoli, pihakeinu (oi kyllä, muttei tällä kelillä), parveke, korituoli, bussi ja onpa jollain onnekkaalla oikein lukemisa varten pyhitetty lukutuolikin...

Hyviä paikkoja kaikki nuokin.

Yksi paikka yllätti nollalla prosentilla. Kukaan ei lue lattialla. Olisin kuvitellut edes jonkun loikoilevan takan edessä paksulla matolla tyynyjen seassa... mutta kun ei niin ei...

Kiitokset kaikille vastanneille ja mukavia hetkiä lempilukupaikoissa! 

p.s. onko ideoita seuraavalle kyselylle? Mitä haluatte tietää kanssalukijoista?

Alex - jännästi kirjoitettu jännäri

Pierre Lemaître : Alex
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Pitkästä aikaa tulin lukeneeksi perinteistä dekkaria. Tai no, perinteistä ja perinteistä. Huomaa, että kirjoittaja on ranskalainen. Koko kirjoitustapaa leimaa sellainen pieni vinksahtaneisuus. Päähenkilö on taitava poliisi, joka samalla on huonokäytöksinen, fyysisesti epätäydellinen ja kamppailee omien traumojensa kanssa. Sinänsä siis tuttua kamaa, mutta jotenkin Lemaître vetää tuon vielä astetta pidemmälle töykeydessä, ärtyneisyydessä, hyvässä sydämessä... Toinen päähenkilö on sitten uhri, jonka eri puolet saavat myös koko poliisilaitoksen hämmennyksiin.

Kirja alkaa, kun nuori nainen kidnapataan. Häkkiin kuolemaan suljettu neito kuitenkin pakenee ennen kuin poliisi ehtii paikalle pelastamaan. Sitten löytyy uusia uhreja, vaikkei ehkä sellaisia kuin alkuasetelman perusteella voisi kuvitella.

Kirja leikittelee uhrin ja oikeuden määrityksellä. Mitä voi joutua kokemaan, jotta  julmalle murhalle löytyy oikeutus. Femme fatale on joskus ollut pieni tyttö.. Murhaaja kääntyy uhriksi ja oikeudenmukainen rangaistus jää välillä liiankin lieväksi. Näin ainakin (naisena) jäin lopussa miettimään.

Kaikkiaan pidin kirjasta, vaikka se varsin julma paikoitellen onkin. Lukija tietää murhaajan jo aika alkuvaiheessa, mutta tarina kiepauttaa asetelmia uudenlaiseksi sen verran tiuhaan, että tietäminen on oikeastaan melkein turhaa. Yksityiskohtien lisääntyessä luku luvulta, kuva näyttää toisenlaiselta, ihan niin kuin kaleidoskoopissa. Tämän parissa ei pääse tylsistymään.

Pidin myös poliisipäällikkö Camille Verhoevenista. Hän on kaikessa raadollisuudessaan yllättävän inhimillinen. Ylivertainen rikosten ratkaisija on myös kärsivä ihminen. Lisäksi suhteet kollegojen kanssa ovat oikeastaan herkullisen kiemuraiset, vähän niin kuin ihmissuhteet oikeassa elämässäkin, tai ainakin ranskalaisessa elokuvassa. Kirjan parasta antia ovatkin jännittävän juonen lisäksi mielenkiintoiset henkilöt. Niin, pahikset kuin hyvikset osoittautuvat monisärmäisiksi ihmisiksi ja Pierre Lemaître saa heidät hahmoteltua hurjan yksityiskohtaisesti ihan vain muutamilla vedoilla. Teot puhuvat puolestaan, ihmiset vähän vähemmän.

Alex on toinen osa Verhoeven-sarjassa. Ensimmäistä osaa ei ilmeisesti ole koskaan suomennettu. Miksiköhän tämän kanssa on näin oudosti lähdetty liikenteeseen? Seuraava kirja ilmeisesti kuitenkin ilmestyisi maaliskuussa.

Hauska kuriositeetti on muuten sekin, että Pierre Lemaître on myös palkittu historiallisten romaanien kirjoittaja. Hänen teoksensa Näkemiin taivaassa, voitti vuoden 2013 Goncourt-palkinnon. Mitä ilmeisemmin kyseessä on taidokas kirjailija monella saralla. Lisää kirjoja lukulistalle siis.

Yksin Marsissa

Tähän vuodenvaihteen ihmettelyjen ja teatterikauden avauksen tohinoihin välillä yksi kirjakin. Samalla saadaan lyhennettyä viime vuoden rästibloggauksien listaa. Tämä nimittäin kuuluu "ehdottomasti jaettavien ja suositeltavien" kirjojen joukkoon. Aivan mahtava lukukokemus! Toimi erityisen hyvin matkalukemisena. Pienet hankaluudet normilomalla eivät tämän Mars-matkailun rinnalla tuntuneet miltään.

Andy Weir: Yksin Marsissa 
Oma ostos Elisa Kirjan alesta 

Mark Watney herää. Antenni törröttää rinnasta ja olo on muutenkin huteranpuoleinen. Varsinkin sitten, kun hän huomaa muun miehistön lähteneen myrskyn tieltä ja vieneen ainoa kulkuvälineen mukanaan. Tuho näyttää varmalta. Ollaanhan yksin Marsissa...

No, eihän se tarina tietysti tuohon voi loppua. Mark on kekseliäs botanisti-insinööri, jonka rinnalla MacGyverkin näyttää harjoittelijalta. Hänen taitonsa joutuvatkin Marsin oloissa kovalle koetukselle, sillä punainen planeetta näyttää kantavan kaunaa yksinäistä asukkiaan kohtaan. Ratkottavia pulmia riittää. Mistä saada vettä, ruokaa, suojaa? Miten välttää räjähtämästä ilmaan tai löytää juttukaveri maan suunnalta? Voiko planeetalta päästä pois? Koskaan?

Kirja on jännä sekoitus kuvauksia kemiallisista reaktioista, viljelymetodeista ja fysiikan lakien hyödyntämisestä sekä Markin omia tuntemuksia lokiin kirjattuina. Lifestyle-blogi romaanimuodossa? Oma tietämykseni kuvatuista aiheista on lähinnä rajallisen alapuolella, mutta silti en kyllästynyt. En väitä edes yrittäneeni ymmärtää läheskään kaikkea, mutta kirjaa en missään vaiheessa ajatellut jättäväni kesken. Sen verran jänniä tapahtui ja ihan koko ajan.

Kaiken lisäksi Mark on valloittava persoona. Vähän sarkastinen ja hurmaavasti teinihuumoriin jumittunut (apua, kirjoitinko minä oikeasti noin?). Hänen vakaa päättäväisyytensä kaikkien vaikeuksien edessä luo lukijaankin uskoa. Ehkä tästä(kin) vielä selvitään.

Minun teki mieleni lukea tämä kirja siitä saakka, kun kuulin Siilon kirjoittajan Hugh Howeyn sitä ylistävän pari vuotta sitten kirjamessuilla. En pettynyt. Kirja on juuri niin omalaatuinen kuin miksi Howey sitä ylisti. En ikinä olisi uskonut ahmivani kirjaa, jonka kaavana on kuolemanvaara - vähän fysiikkaa - vaara vältetty - seuraava kuolemanvaara - vähän biologiaa... Ei kun hetkinen, eikös tuo olekin peruskaava kaikissa seikkailuromaaneissa? Ehkä poislukien nuo tiedeosuude kuitenkin? Luulen kirjan viehätyksen osaltani ainakin osittain perustuvan siihen, että se ainakin kuulostaa uskottavalta. Tottahan sitä nyt tieteellä Marsista selviää. Ehkä pitäisi tutkia, onko joku jo analysoinut Markin käyttämien keinojen todelliset mahdollisuudet. Ihan varmasti sekin on jo jossain selvitetty.

Kirjan perusteella on myös tehty elokuva, joka menee parhaillaan elokuvateattereissa. Pitäisiköhän ...?

Nukketeatteri Sytkyt ja Muumilaakson talvi

Vähän jännittikin ennen teatteria 

Vauhdilla aloitetaan "kuukauden teatteri" -haaste vuodelle 2016. Vuosi ehti vasta toiseen päivään, kun jo matkustimme kuopuksen kanssa "suurelle kirkolle" - tai no, emme me ihan sinne saakka kerinneet, Kansallisteatterille vain. Ensin bussilla ja sitten vielä metrolla. Pitäähän sitä kaikki mahdolliset kulkuvälineet testata.

Oli siis Toton vuoro päästä äidin kanssa teatteriin. Nukketeatteri Sytkyt toi lasten riemuksi tarjolle muumien talvitarinan. Versio on varsin riisuttu ja myös rankasti lyhennetty, lähinnä kai taaperoista ja leikki-ikäisistä koostuvan yleisön rajallinen keskittymiskyky huomioonottaen.

Hieman jännitti ennen nukketeatteria. Poikaa tietysti, mutta hieman äitiäkin. Täytyy myöntää, että poden jonkinlaista nukkekammoa ja olen kyseisen fobian mitä ilmeisemmin huomaamattani tartuttanut myös lapsiin. Perinteinen nukketeatteri näkymättömissä olevine esittäjneen ja julmine nukenkasvoineen, olisi voinut aiheuttaa pahemmanlaatuisia traumoja (ainakin äidille).

Olen kerran elämässäni vieraillut Lyonin nukkemuseossa ja puolessa välissä oli pakko mennä vähäksi aikaa parvekkeelle hengittelemään. Minusta nuket ovat aina vähän pahansuovan näköisiä ja niiden silmät tuntuvat seuraavan jokaista liikettäni, Voitte kuvitella fiilikset isoissa saleissa täynnä vanhanaikaisia nukkeja ja nukketeatterien rekvisiittaa...

Mutta nyt oli tarkoitus kertoa muumeista teatterissa. Täällä ei tarvinnut nukkeja pelätä sillä hahmot olivat tuttuja pehmolelumuumeja. Esitys alkoi pienellä taustakatsauksella. Mistä näytelmä tulee? Mitä kirjailija tekee jne. Minusta tuo oli hyvä idea ja uskon lastenkin arvostaneen, kun heille ei lässytetty vaan puhuttiin samoista asioista kuin isoille ihmisille. Ehkä jotain jopa jäi mieleen. Yhdessä tehdyn taian jälkeen käveltiin portaat lämpiön yläkertaan, pienet ihmiset kädet tiukasti nyrkissa valoa säilöen.

Pikku Myy, Muumipeikko, tuuheahäntäinen orava ja mörkö olivat paikalla. Lapset seurasivat kauniisti paikoillaan, silmät pöydän päällä tapahtumien mukaan vaihtuvia valoja ja pehmohahmojen seikkailuja tarkasti seuraten. Itse asiassa keskittymisen taso oli sellainen, että tarina olisi voinut ehkä olla hivenen pidempi. Nyt esitys ei kestänyt kaikkinensa ihan puolta tuntia. Tarinan kaari olisi kuitenkin vaatinut hivenen täyttöä, jotta juoni olisi säilynyt eheämpänä. Toisaalta, nyt ei kenenkään pinna loppunut kesken ja poislähteminenkin sujui hyvässä järjestyksessä.

Juha Laukkanen veti koko shown

Mitä ilmeisimmin lapset nauttivat. Palaute tämänikäiseltä yleisöltä on hyvin suoraa. Jo se, että kaikki jaksoivat seurata pöydän tapahtumia kertoi onnistumisesta. Ainoat yleisön häiriötekijät tulivat aikuisista, kun oli pakko kuvata jälkikasvua teatteriyleisössä (täh???? - sanon minä).

Mukavaa oli myös se, että esityksen jälkeen saattoi käydä pöydälle kurkistamassa lähempääkin (ja äiti ikuistaa teatterikäynnin siinä vaiheessa). "Kivaa!" sanoi teatteriseuralainen mielipidettä kysyessäni, vaikka menomatkalla olikin muumeja vähän halveerannut... eihän sitä nyt neljävuotias poika voi muumeista tykätä, imagohan siinä menee..."Tosi hyvä esitys, paitsi että lopun varjo oli pelottava" (Nuuskamuikkunen saapui Muumilaaksoon varjomuodossa).

Kannatti siis käydä. Nyt on esikoinen viety Nummisuutareita katsomaan ja kuopus Muumilaakson talvea.Vain keskimmäinen Kirppu puuttuu, vaikka on minulla teatterisuunnitelmia valmiina jo hänenkin päänmenokseen...

Taustapeili eli lukukäppyrät 2015

Kuivia käppyröitä, mutta aina ne vaan on tehtävä. Kai sitä on sillä tavalla lievästi kieroutunut, että kiinnostaa tarkastella omaa lukemistaan monelta kantilta. Pelkät tarinat eivät siis kuitenkaan riitä.

Tässä siis vuosi 2015 pylväs, piirakka ja tekstimuodossa. 

Kaikkiaan luin 102 kirjaa. Jos tuosta poistaa listalle päätyneet 4 keittokirjaa, päädytään lukuun 98. Ei yhtään huonosti, kun ottaa huomioon, että tänä vuonna on aktiviteettitasoni kasvanut myös teatterin ja museoiden osalta, työtuntien lisääntymisestä puhumattakaan. Silti ajattelin asettaa vuodelle 2016 lisähaastetta ja Goodreadsin Reading Challengeen kirjasin aamulla pyöreän luvun 100. Viime vuodesta tietysti tiputusta on melkein 40 kirjaa, mutta näin ne vuodet vaan vaihtelevat.

(Tosin täytyy sen verran urputtaa, että kaikkia lukemiani kirjoja en ole koskaan Goodreasista löytänyt eli todellinen luettujen listani löytyy Excelistä... Vuodelle 2015 Goodreads väittää 91, mutta todellinen luku on tuo 102. ) 

Satakaksi kirjaa siis ja kuukausijakaumana se näyttää tältä:

Yllättäen piikki näkyy kesäloman sijaan jo toukokuussa. Jos ihan totta puhutaan, niin tuon selittävät kevyemmät (ja hiukan lyhyemmät) äänikirjat sekä pari lyhyttä lastenkirjaa. Paddingtonit kun eivät ole varsinaisesti mitään tiiliskiviä. Sinänsä kuitenkin ihan kivasti tasaantui lukutahti loppuvuotta kohti. Pimeä aika = vähemmän ulkoilua = enemmän kirjoja. Kesällä touhuttiin kaikkea muuta.


Mitä sitten tuli luettua? 

Aikalailla kaikenlaista kirjallisuutta on taas käsiini eksynyt, mutta kaksi tyylilajia on yli muiden - vuodesta toiseen.

Niputin yhteen dekkarit jännityksen ja kauhun kanssa, sekä fantasian, scifin ja steampunkin keskenään. Lopputuloksena on, että fantasia on ehdottomasti ykkönen edelleen. Tosin historiallinen listalla saattaa olla parikin dekkaria, joissa historiankuvaus painottuu, mutta toisaata LANU sisältää nuorille tarkoitettua fantasiaa (esim. Kissasoturit sekä Rob McCool)

Uusi ja vähän yllättävä aluevaltaus on ollut novellit. Olen huomannut pitäväni hyvin kirjoitetuista lyhyemmista tarinoista erittäin paljon. (esim. loppuvuoden Rocknomicon on aivan mahtava, samoin Erkka Mykkäsen Kolme maailmanloppua). Yhden näytelmänkin olen tullut lukeneeksi - teatterihaasteen vaikutusta selvästi. (Nummisuutarit). Runous puolestaan loistaa edelleen poissaolollaan. Olen siis proosallinen täti fantasiafaikutteista huolimatta.

Lukemisen muoto puolestaan jakautui todella tasaiseen. Äänikirja teki komean aluevaltauksen ja hyppäsi 16% :sta peräti kärkeen eli 38%:iin. Tähän on vaikuttanut kaksi asiaa :

1. työmatkani kestää vähintään 40 min suuntaansa. Siinä ehtii päivän aikana äänikirjaa jo aika pitkälle. 
2. Löysin HelMet Overdriven äänikirjavalikoiman. Sieltä löytyi mm. Robin Hobbin Fool's Assassin...  Toki olen myös hyödyntänyt Elisa Kirjan tarjouksia ahkeraan ja kasvattanut suomenkielistenkin äänikirjojen kuuntelua. Blogia vuoden mittaan lukeneet ovat varmaan huomanneetkin klassikkoinnostukseni. 

Äänikirjojen osuuden kasvu käppyröissäni on ollut huikeaa: Vuonna 2012 kuuntelin yhden, 2013 jo neljä, 2014 peräti 22 ja 2015 luku nousi 39:ään. Tästä on jo vaikea pistää 2016 paremmksi... Jos laskee yhtä äänikirjaa kohden 8h (mikä on kai jonkinlainen keskiarvo), niin 39 työpäivän verran olen tarinoita vuoden aikana kuunnellut... (työnantajalle tiedoksi, etten kuitenkaan työaikana... ;-)

Muuta sälää

Kielijakaumasta en laita edes kuvaa. Ranskaksi ei tullut luettua yhtään, englanniksi 36 kirjaa (Se HelMet Overdrive) ja sitten loput 66 suomeksi. Ei kovinkaan kunniakas kielijakauma. Toisen kotikielen treenaus jäi kokonaan - ilmankos tuntuu, että sanavarastokin on supistunut. Johtuu näköjään muustakin kuin vuoden aikana vaivanneesta kroonisesta väsymyksestä.  

Suomeksi luetuista kirjoista puolet on käännöskirjallisuutta ja puolet suomeksi alunperinkin kirjoitettua. Aika pahasti mennään anglosaksisella alueella, oikeastaan vain Haruki Murakamin yksi kirja edustaa jotain muuta. 

Kuvittelin myös lukevani aika tasaiseen miesten ja naisten kirjoittamia kirjoja, mutta 2/3 luetuista onkin naiskirjailijoiden (ainakin nimistä päätellen). Siihen voi tietysti vaikuttaa, että naisten kirjoittamana on tullut luettua aika sarjamaisesti. Useampi viihde- tai fantasiasarja listallani on naisen kirjoittama. Siksi kai lukumääräisesti kirjalistalla on enemmän naisten kirjoittamia kirjoja. Tilanne on todennäköisesti erittäin paljon tasaisempi, jos laskee pelkästään yksittäiset kirjailijat. 

Mistä minulle? 

Täytyy myöntää, että lähikirjastoon olen ehtinyt vain muutaman kerran kuopuksen kanssa. Kirjoja on tuntunut riittävän kaikilla luettavaksi muutenkin ja pojat käyneet koulun kanssa kirjastossa. Sitä vastoin sähköisen kirjaston palveluja olen käyttänyt ahkerasti varsinkin äänikirjojen osalta. 

Sponssit ovat siirtyneet aikalailla paperisten arvostelukappaleiden puolelle. Muutaman olen saanut kirjailijoiden itsensä lähettäminä, mutta suurin osa on tarttunut mukaan erilaisista tilaisuuksista. 

Omat ostokset ovat keskittyneet Elisa Kirjan ale-kirjoihin. Minun pitäisi varmaan peruuttaa heidän uutiskirjeensä, sillä en kertakaikkiaan voi vastustaa erilaisia alekausia. Alle neljän euron kirjoja latautuu koneelle tasaista tahtia.

Vähän olen mietiskellyt, että paljonkohan tuostakin oikeasti jää kirjailijan taskuun, mutta parempi kai edes pieni summa kuin ei mitään. Hieman on kyllä e-kirjojen hintataso nyt laskenut turhankin alas. Pokkarihinnat olisivat minusta aivan riittävän alhaiset. Pelottaa, että halpamyynti laskee sitten myös kirjojen kokonaisarvostusta eikä kukaan enää osta kuin kaikkein halvimpia. Huomaan omankin hiirisormeni nykyään epäröivän jo kymmenen euron kohdalla. Ihminen ehdollistuu nopeasti. 

Vuoden 2014  käppyröitä löytyy täältä. Pitää varmaan tehdä ensi vuonna jonkinlainen viisivuotiskatsaus. Silloin on dokumentoitua seurantaa nimittäin kirjattu jo yhtä monelta vuodelta... 

KIITOKSET KAIKILLE MUKANA OLLEILLE 

- AIKA SISSEJÄ, KUN LUITTE TÄHÄN SAAKKA. 

TOIVOTTAVASTI TAVATAAN TAAS TÄNÄ VUONNA!

KIRJAISAA VUOTTA 2016!

Haastekatsaus 2015 - ei mikään hurja menestys

Ihan alkuun todettakoon, että haasteet eivät oikein taida olla minun juttuni - ainakaan tuollaiset koko vuoden kestävät. Kirjan vuoden haasteen unohdin heti sen aloitettuani. Näin jälkikäten tarkistettuani aika monta kohta tuli kyllä ruksittua, mutta... No, katsokaa tuosta alta. Täydellisestä flopista minut pelastaa se, että luin kuitenkin vuoden aikana kohtalaisen paljon... Listalta löytyy kaikenlaista sattumalta haasteeseen sopivaa.

Klassikkohaaste ykkösen kanssa kävi vähän paremmin. Saatana saapuu Moskovaan tuli luettua ja myöskin blogattua ihan ajallaan. Kakkonen on ihan ovella ja pahasti vaiheessa, mutta se on onneksi jo 2016 puolella.

Lukumaratonin selvitin juuri ja juuri kesällä - riipin rääpin...
Tälläkin hetkellä on menossa Rauhaa maailmaan lukumaraton, joka on jonkinlainen ultramatka eli 42h yhtämittaista lukemista.  Ei vaan kertakaikkiaan ehdi. Vähän harmittaa.

Ensi vuodelle taidan rauhoittaa haasteet kokonaan - ainakin tuollaiset pitkäaikaiset, kun ne kerran eivät oikein tunnu sujuvan (ref. myös kakkuhaaste ja ruokablogin vuodenvaihdemutinat). Vuodesta 2016 ei nimittäin näytä tulevan yhtään vähemmän kiireinen kuin tästä vuodesta. Kuukauden teatteri- haasteen pidän voimassa. Se onkin ainoa, josta selvisin oikeasti kunnialla 2015. Muuten teen vain pienempiä rykäisyjä. Kyllä sitä sentään ainakin yksi lukumaraton vuodessa pitäisi voida selättää.

*******************************************************************************

Kirjan vuoden haaste

1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin (näitä on monta, mutta laitetaan nyt ensin John Williams)
2. Kirja, josta on tehty elokuva  (Yksin Marsissa - postaus vielä tulossa) 
3. Vuonna 2015 julkaistu kirja  (Takaikkuna) 
4. Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin
5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä (Vaskinainen - nimi sen jo kertoo) 
6. Kirja, jonka nimi on yksi sana (Alex - postaus vielä tulossa)
7. Novellikokoelma (Kolme maailmanloppua) 
8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle (The Finnish Girl - Amerikkaa ja Venäjää)
9. Tietokirja (Viiltäjä JAck - kuinka paljastimme murhaajan - voiko tätä laskea tietokirjaksi ? ) 
10. Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja
11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut (Mistä minä puhun, kun puhun juoksemisesta - postaus vielä tulossa) 
12. Kirja, jota ystäväsi on suositeltu sinulle (Siskon suosittelema kaappihirviö-sarja)
13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon, esim. Finlandia-palkinnon  (Rakkaudenhirviö - HS esikoiskirjapalkinto)
14. Tositapahtumiin pohjautuva kirja
15. Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään (The Book of Life odotti kauan vuoroaan, mutta nyt tuli luettua)
16. Kirja, jota äitisi rakastaa Tällaisa ei ole. äitini ei lue
17. Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta
18. Yli 100 vuotta vanha kirja (Nummisuutarit)
19. Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä (kts. HLBTI-kirjallisuutta-kirjahylly Kirjasammossa)
20. Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella
21. Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut - minä luin kaikki mitä käskettiin ja paljon enemmän...
22. Muistelmateos tai elämäkerta (useampia, mutta Michael Monroe...) 
23. Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä  (Rocknomicon - tosin säästelin, että riittäisi pidempään)
24. Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä (Stonehengen perintö) 
25. Syntymävuonnasi julkaistu kirja
26. Kirjatrilogia (Pidempi kuin trilogia - Bloodmagic) 
27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja  (Soturikissat - Villiin luontoon)  
28. Kirja, jonka nimessä on väri (Blue Lily, Lily Blue) 
29. Kirja, jossa on taikuutta (Monessakin lukemassani kirjassa on taikuutta. Onhan fantsia suosikkilajieni kärjessä. Fool's Assassin - lumoava äänikirjana) 
30. Sarjakuva-albumi tai -romaani (kts. Sarjakuvamaraton) (Neropatin päiväkirja on ainakin sinnepäin. Olen kamalan huono lukemaan sarjakuvia) 
31. Elämäntaito- tai self-help-kirja
32. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi (Onhan noita pääkaupunkiseudulle sijoittuvia, mutta Turkuun en lukenut tänä vuonna mitään...)
33. Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta (Haruki Murakami... ks. kohta 11 - tosin siihen pitäisi kai nyt sitten löytää jokin muu? ) 
34. Kirja, jonka nimessä on numero (Paddington 4:50)
35. Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla
36. Runokirja - Joo, ei ole minun teekuppini tämä... 
37. Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa (kts. Kiellettyjen kirjojen lukumaraton)
38. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken 
39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi (Runotyttö) 
40. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja 
41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin
42. Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua Harmaat sävyt taisi olla viime vuonna... minä en yleensä pahemmin lukemisiani ujostele 
43. Kirja, jossa on yli 500 sivua Tulisoihtu pimeään Olavi Paavolaisesta 
44. Klassinen rakkausromaani 
45. Kirja, joka pelottaa sinua 
46. Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit 
47. Hauska kirja - minä nauran aina väärissä kirjoissa...
48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä His Majesty's Dragon  
49. Jännityskirja tai dekkari  (Agatha Christie: Aikataulukon arvoitus - klassikkodekkari)
50. Kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle

Tukholmassa

Perhejoulun jälkeen teki pieni breikki vanhemmille hyvää. Rento oleilu Tukholmassa latasi akkuja ja mikäs siellä oli ollessa. Kaupunki on täynnä kauniita kulmia ja katsottavaa, vaikka sitten haahuilisi ilman minkäänlaista suunnitelmaa.

Kaikessa päällimmäiseksi jäi juurikin kaupunkin hieman epätodellinen tunnelma. Olimme molempina aamuina liikentessä miltei tyhjillä kaduilla. Kyllä se siitä lounasajan jälkeen vilkastui, mutta siihen saakka kuljimme ihan kuin toisessa todellisuudessa.

Tukholma on kaunis kaupunki. Rakennuksista jo näkee, että takana on paljon historiaa. On tuo vähän toista kuin Helsingin lievä nousukasmaisuus (sanoo paljasjalkainen turkulainen...).

Kaupunki myös näytti meille kai kauneimmat talviset kasvonsa. Valkoista löytyi enemmän kuin kotona vieläkään, mikä kai toi kaikelle sellaisen elokuvamaisen vivahteen. 

Jouluvalot ja joulukoristeet ovat aina maagisia, niin myös Tukholmassa, Operakällaren oli varsin mainio krumeluureineen. Harmi, että se oli välipäivinä kiinni. (Emme me silti nälkään kuolleet, kuten voi lukea täältä)

Nyt taas jaksaa. Vähän töitä ja sitten uudenvuoden juhlintaa - perheen kanssa tietenkin...

p.s. oman osansa tunnelmointiin toi myös matkalukeminen. Yksin Marsissa on ihanan elokuvamainen, mutta kirjana erinomainen. Kertakaikkisen sopivaa matkalukemiseksi...

Kauheat lapset

Eihän meillä toki kiltit lapset minnekään kadonneet, vaikka joulu jo menikin. Kiltisti menivät rantaankin poseeraamaan...  Nimi viittaa itse asiassa taas yhteen Osuuskumman julkaisemaan kirjaan.

Anni Nupponen: Kauheat lapset 
Luettavaksi kustantajalta (Osuuskumma) 

Eletään maassa, jossa ikää pidentäviä rattaita asennetaan ihmisten päähän ja hallinto hamuaa lisää valtaa kansan kustannuksella. Kapinoitsijat ovat kadonneet kirjaimelliesti maan alle ja heistä kenties vaarallisimman eli Ratasnero Adriana Kimasin oletetaan kuolleen. Vain uskollisimmat tietävät totuuden ja veren kautta uskollisin, eli hänen poikansa, valvoo turvallisuutta maan pinnalla. Sitten paikalle ilmaantuvat tutkijat ja tarinan rattaat pyörähtävät liikkelle vähän vinksahtaneeseen suuntaan.

Pidin kovasti kirjan maailman hahmotuksesta ja rakenteesta. Steampunk henkeen yhdistellään koneita ja ihmisiä, kulkuvälineen vaihtelevat tekniikan saavutusten (ilmalaivat) ja hevoskärryjen välillä. Sodassa käytetään automaattiaseita. Steampunkissa tuttuun tapaan jännite syntyy perinteisen ja modernin yhdistelystä ja teknologian kehityskaaren kiemurtelusta historiasta poikkeavaan tapaan. Kauheat lapset ei kuitenkaan ole ihan niin tekniikkaa idealisoiva kuin Steampunk-tarinat toisinaan. Itse asiassa ote on varsin kriittinen ja tarina herättää mielleyhtymiä ajankohtaisiin keskusteluihin teknologian ja ihmisyyden yhdistelyn eettisistä haasteista.

Romaani jatkaa tarinaa, joka alkoi Steampunk - Koneita ja korsetteja kokoelman yhdestä novellista. Joka ratasta pyörittää oli jo kokoelmassa suosikkini ja yksi kaikkein kiinnostavimmista juurikin maailmankuvansa ansiosta. Teki mieli kuulla jatkoa Trillin ja hänen ystäviensä tarinaan. Onkin hieman harmillista, että henkilöhahmot romaanissa sitten jäävät vähän miljöökuvauksen jalkoihin. En oikein saanut samaistumispintaa päähenkilöön ja muutenkin sekä Trill että häntä ympäröivät ihmiset jäivät jotenkin etäisiksi Se teki lukukokemuksesta jotenkin kliinisen. Tarinan käänteitä sekä miljöökuvausta luki mielenkiinnolla, mutta kosketus jäi pinnalliseksi. Romaani ei ole hurjan pitkä (121sivua), itse asiassa kyseessä on melkein pienoisromaani, joten sitä olisi vielä voinut ehkä vähän tukevoittaa henkilöhahmojen syventämisellä. Itse kun en osaa kirjoittaa, niin en oikein tiedä miten, mutta jotain jäin vähän kaipaamaan.

Kauheat lapset on kuitenkin mielenkiintoinen lajityyppinsä edustaja ja ehdottomasti lukemisen arvoinen.