Klassikkohaaste II - Ehdinpäs! Eli sainpas luettua ja nyt blogattuakin. Minulla kesti kauan valita klassikkokirjani. Haasteeksi ilmeni viime metreillä se, että kaikki kotona olevat klassikot olen jo lukenut, eikä aika antanut periksi kirjasto- tai kauppareissua. Onneksi on netti ja ilmaiset klassikot. Selasin Elisa Kirjan listaa ja muistin toisenkin haasteen. Shakespearen Othello nostaa minut Lukuharjoituksia-haasteessa viime vuoden tasolle näytelmien osalta eli tarpeistonhoitajaksi. Eikä ole vasta kuin tammikuu!
 |
| Tältäkö näyttää mustasukkaisen maailma? |
Elisa Kirjan ilmaislistalta
Minulta löytyy hyllystä useampikin Shakespearen näytelmä, pääasiassa englanniksi. The Tempest (Myrsky) on niistä ollut aina suosikkini, Macbeth ikuisesti vähän pelottava, Hamlet vähän turhankin monimutkainen. Esiteininä tuli joskus näyteltyä teatterileirin videolle Kesäyön unelman Helenaa (huipputarina eli toinen suosikkini) ja koulun lavalla Julius Caesarissa Kleopatraa... Sitten tuli elämä ja kiireet. Shakespeare, tai siis näytelmät ja teatteri yleensäkin jäivät moneksi vuodeksi. Viime vuonna palasin nuoruudenrakkauten pariin kuukauden teatteri -haasteen kera ja tänä vuonna pitäisi noita näytelmiä myös lukea useampiakin.
Mutta Othello... Olen jotenkin vierastanut tarinaa, sillä minun on vaikea sulattaa mustasukkaista typeryyttä. Miten voikin mies uskoa ilkeää panettelua mieluummin kuin vaimoaan. Miksei hän ota asioista selvää ennen kuin tekee jotain peruuttamatonta? No, siksi kun kyseessä on tragedia - duh...
Lukukokemus suomeksi oli suoraan sanottuna hivenen tuskallinen. Paavo Cajanderin suomennos on toki taiten tehty, mutta jostain syystä vanhahtava suomi töksähtelee vähän kurjemmin kuin vastaava englanti. Tosin pitää nyt sitten lukea sama englanniksikin, että pääsee vertaamaan. Othello toiminee lavalla huomattavasti lukemista paremmin. Dialogin hienoudet pääsevät esiin yhdistettyinä eleisiin ja äänenpainoihin. Tai sitten tämä on vaan vähän vanhentunut. En taida olla tarpeeksi asiantuntija tuota analysoimaan, Joku viisaampi lienee sen jo tehnyt.
Kielihankaluuksista huolimatta täytyy tunnustaa tarinan vieneen mukanaan. On se Wille ollut tosi taitava juonenrakentaja. Yksittäiset kohtaukset vievät tarinaa taitavasti eteenpäin ja antavat ymmärtää enemmän kuin kertovat. Kirja ei ole kovinkaan pitkä, mutta suuria asioita ehtii tapahtua vähilläkin sivuilla.
Othello on Venetsian Dogen suosikki, mauri, urhoollinen sotilas, keraali. Hän rakastuu venetsialaiseen kaunottareen Desdemonaan ja nai tämän isän vastustuksesta huolimatta. Onnellinen loppu? Paitsi, että rakastavaiset saavat toisensa jo ensi sivuilla ja sitten juttuun sekaantuu kaksinaamainen Jago. Kunnianhimossaan loukattu, aviovuoteensa loukkausta kuvitteleva Jago, jonka tavoitteena on luoda Othellolle niin paljon kurjuutta kuin mahdollista. Hiljalleen hän valuttaa maurin korvaan myrkkyä ja kääntää tämän uskomaan nuorikostaan pahinta. Huonostihan siinä lopulta käy.
Näytelmien lukeminen on aivan erilaista kuin romaanien. Mielikuvitukselle tulee vielä enemmän töitä, kun kuvailua ei ole nimeksikään ja kaikki pitää tulkita dialogin kautta. Tavallaan ne ovat lähempänä todellista elämää. Eihän meillä ole mitään kaikkitietävää kertojaa, joka valaisisi taustoja.
On mielenkiintoista uppoutua dialogiin ja antaa mielen luoda kuvansa ja tulkintansa. Ei ihme, että Shakespearen näytelmistäkin on versioita pilvin pimein. Täytyy kokeilla tätäkin elämystä uudelleen eli ihan varmasti tulen lukemaan muitakin näytelmiä.
Olisiko ehdotuksia listalle?
Minulla on teille tälle päivälle yksi ehdotus. Klikatkaa TÄSTÄ katsomaan, mitä kaikkia muita klassikoita ovat Klassikkohaaste II osallistuvat lukeneet. Takaan, että viihdytte, Mukavaa kierrosta!
Klassikkohaaste I tekstin löydät TÄSTÄ
