Kirjojen Suomi 1995 : Kalle Päätalon Hyvästi, Iijoki

Kalle Päätalo: Hyvästi Iijoki 
Luettavaksi kirjastosta - ilmestynyt vuonna 1995

21.11.2016 

Siinä se nyt on -  Minun toinen osuuteni Kirjojen Suomi - hankkeessa. Varsinainen järkäle 793 sivuineen.

En ole koskaan lukenut Kalle Päätaloa. Monesti olen meinannut, mutta aina se on jäänyt. Jotenkin olen olettanut tarinan ehkä olevan liian kaukana omasta genrestäni. Vaan mikäs se minun genreni taas olikaan? No, ei sellaista oikeasti ole. Opportunistinen lukija lukee, mitä käsiin osuu ja nyt osui tämä.
Jostainhan se on aloitettava. Jos vaikka ensimmäisestä sivusta...


21.3.2017

Kestipä kovin kauan tämän kirjan lukeminen. Vika tosin on lukijassa, ei kirjassa. Päätalon kirja oli yllättävänkin sujuvalukuinen, aika vain on kortilla. Kuvittelin Päätalon rytmiin pääsemisen olevan hankalampaakin, mutta tuohan tarina soljui tasaiseen, vaikka rakennusmestarin puuhat työmaalla minulle vähän vieraampia ovatkin.

Avioero on tosiasia, töitä riittää ja naisasiat mietityttävät päähenkilöä muutenkin. Isoja rakennuksia pystytetään ja perhe perustetaan kirjan aikana. Samalla kehkeytyy myös kirjailijan ensimmäinen teos julkaistavaksi asti.

Ajankuva lienee tarkka. Sota on edelleen osana ihmisten elämää, jollei muuten niin rakennustyömaalla työskentelevien miesten sotilasarvoissa ja joillakin myös vammoissa. Päähenkilön ajatukset liukuvat sota-aikaan useammin kuin kerran, sota on puheissa ja kaverisuhteetkin usein yhteiseen palvelusaikaan liittyviä.  Kaikki tuntuu jollain tavalla vertautuvan sen kautta.

Kovasti ollaan muodollisia ihmisten välillä ja moraalisäännöt ainakin ulospäin vaikuttavat nykyistä tiukemmilta. Syyllistä etsitään avioeroon ja tässä tarinassa vaivatta löydetäänkin. Romantiikka ei pahemmin hetkauta, keskitytään elämiseen ja uuden rakentamiseen.


Sukupolvesta toiseen 

Tunnistan tiettyjä tapoja suhtautua elämään ja työhön omista vanhemmistani. He eivät sotaa nähneet rintamalla, mutta sen jälkeensä jättämä puute oli ajan lapsille tuttu. Siksi kai säästöön on pantava, mitään ei hukata, lainat pitää hoitaa kunnialla ja töitä tehdä vähintään voimiensa määrä. Oma koti on onnen mitta.  Jotain on kai tarttunut minuunkin, kun kirjassa tuttua fiilistä tuli vastaan. Kuitenkin oli samaistuminen vähän hankalaa. Maailma on toinen.

Jos tuttuus on minulle etäistä, omille lapsilleni tällainen kirja kai voisi kertoa elämästä toisella planeetalla.  Isovanhempien jututkin ovat ajan myötä, vanhetessa, muuttuneet vähän toisenlaisiksi. Hekin muuttuvat maailman mukana. Kuitenkin Päätalon kuvaama sodanjälkeinen Suomi on osa lastenikin perimää.  Onneksi on kirjoja, joita lukemalla pääsee vilkaisemaan edes hieman aiempien sukupolvien elämää.

Ymmärtääkseen itseään pitää tietää myös juuristaan. Minä uskon vahvasti siihen, että tiedostamatta
välitämme jotain aiempien sukupolvien kokemuksista myös lapsillemme ja he taas eteenpäin. Sota-aika oli traumaattinen periodi maamme historiassa, jonka jäljet näkyvät vielä nykyajan lapsissa, vaikkemme sitä ehkä suoraan osaakaan aavistaa. Jokin kuitenkin asenteissa, peloissa ja toiveissa heijastaa historian vaikutusta.

Kirjoja lukemalla ja niiden herättämiä ajatuksia analysoimalla oppii paljon itsestään, mutta myös vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. Onneksi Suomessakin on ollut paljon kirjoittajia, jotka säilövät aikansa sanoihin ja lauseisiin. Milläs saataisiin nuorisokin näiden kirjojen pariin?

Kirjojen Suomi 2016 : Ilkka Remes ja Kiirastuli

Tästä se lähtee! Kirjojen Suomi - kirjallisuushankkeen ensimmäinen kirja on käsittelyssä.
Meitä on 5 kirjabloggaajaa, jotka lupasimme käsitellä sarjan ensimmäistä eli 2016 ilmestynyttä Ilkka Remeksen Kiirastuli-jännäriä.

Ilkka Remes : Kiirastuli
Luettavaksi kustantajalta Kirjojen Suomi - hankkeen piirissä

Kirjat on valittu hankkeeseen sen mukaisesti, miten ne kuvastavat ilmestymisvuotensa Suomea. Teemoista tässä kirjassa onkin runsaudenpula. Juonessa kuljetaan pakolaiskysymyksestä, ison naapurimme laajentumispolitiikkaan, Natoon ja puolueettomuuden mahdollisuuksiin. Yksi jäi kuitenkin minulla takaraivoon nakuttamaan. En niinkään kiinnittänyt huomiota geopoliittisiin kuvioihin, vaan enemmänkin kirjassa kuvattuihin vaikuttamisen mekanismeihin, Kiirastuli kertoo isänmaastamme hyvinkin pelottavia asioita. Toivon, että ne eivät ole totta. Pelkään niiden pitävän hyvinkin tarkkaan paikkansa.

Kirja alkaa ilmeisesti siitä, mihin edellinen osa eli Jäätyvä helvetti on loppunut. Valitettavasti en aiempaa kirjaa ole lukenut, mutta hyvin pääsi tarinaan mukaan tässäkin vaiheessa. Aiempiin tapahtumiin viitataan suhteellisen vähän ja viittaukset myös selitetään,

Venäjä on vallannut Suomesta itselleen tukikohdat Hangosta ja Ahvenanmaalta. Suomi pyrkii parhaansa mukaan pysymään itsenäisenä ja tukea haetaan lännen suunnasta. Nopeasti käy kuitenkin ilmi, että modernia sotaa ei välttämättä käydä sotilaiden ja aseiden avulla. Miten demokraattinen valtio voi pelastaa itsensä, kun suurvallat ottavat kovat käyttöön ja pahimmat skenaariot toteuttaakin ehkä oma kansa?

Nyky-Suomessa tieto kulkee nopeimmin ja äänekkäimmin sosiaalisessa mediassa. Kuka tahansa voi sanoa totena mitä tahansa eikä medialukutaito ole Suomessa viime vuosina ainakaan parantunut. Miten voisikaan odottaa tavallisen kaduntallaajan pystyvän kriittisyyteen lukemiensa asioiden suhteen, kun eivät toimittajatkaan nykyään vaivaudu taustoja tarkistamaan. Juuri saimme seurata, miten lakritsipiippujen kieltäminen tupakkalain perusteena julkaistiin sanomalehdessä tosijuttuna, vaikka puhelinsoitolla Valviraan olisi voinut tarkistaa "uutisen" todenperäisyyden. Raflaava ja lukijoita houkutteleva otsikko painoi vaa'assa enemmän kuin levitetyn tiedon totuudenmukaisuus.

Todella pelottavaksi sosiaalisen median vaikutus muuttuu silloin, kun puhtaasti kaupallisten näkökulmien lisäksi tulevat poliittiset, uskonnolliset tai muut -ismit, joiden edustajat haluavat edistää omia etujaan tai dogmejaan yleistä mielipidettä manipuloimalla, Tunnetuin viime aikojen esimerkki tulee Suomen ulkopuolelta. Kuka olisi uskonut Trumpin voittava persidentinvaalit? Populistisia iskulauseita viljelevä Trump kuitenkin veti pidemmän korren kuin pitkää ja puisevaa poliittista jargonia ylläpitävä Clinton. Mitä tuo kertookaan nykyihmisen tavasta reagoida?

Teen itse töitä mm. markkinointiviestinnän kohdentamisen parissa. Parhaimmillaan lopputuloksena on myös asiakasta hyödyntävä dataan perustuva viestinän oikeellisuus. Asiakas saa vain itseään kiinnostavia viestejä eikä tulvaa hyödyttömiä juttuja käyttämiensä kanavien tukkeeksi. Data-analyysiä ja kohdennetuilla viesteillä vaikuttamista voidaan kuitenkin käyttää hyvin moneen. Yritykset suurimmaksi osaksi lähestyvät asiakkaitaan houkutellakseen heitä ostamaan. Järkevä kuluttaja osaa pohtia tarjousta myös omien tarpeidensa lähtökohdasta ja valitsee vain ne tuotteet, joita todella tarvitsee tai haluaa. Kyseessä ei ole syntymässä saatu taito vaan se on opeteltava ja opetettava. Viestit pitää osata suodattaa ja selkärankaan rakennettu kriittisyys, sekä halu tarkastella asioita monelta kantilta eivät ole läheskään kaikilla luontaisia piirteitä.

Samaa suodatuskykyä toivoisin myös muiden ihmisten viestejä luettessa.  Remeksen kirjassa käytetään aika ronskeja keinoja yleisen mielipiteen kääntämiseksi suuntaan jos toiseenkin. On aika pelottavaa, miten haluttu viesti sitten tarinassa paisui sosiaalisessa ja muussa mediassa riippumatta alkuperän todenmukaisuudesta tai siitä, miten tarina jatkuu. Taas voidaan nostaa esiin SoMen valta myös tosielämästä. Suru-uutinen stylisti Teri Niitin poismenosta  on viime päivinä herättänyt (onneksi) keskustelua siitä, miten yksi kuva saattaa aloittaa pitkän painajaisen, eikä mikään jatkokommentti tai anteeksipyyntö poista somekansan "pyhää vihaa". En oikein usko, että kaikki raivoa sosiaalisessa mediassa uhkuneet edes kunnolla tiesivät, mistä oikein oli kyse. Ehkä vain tuntui hyvältä uskoa olevansa oikeassa ja ihminen uhon kohteena unohtui kokonaan. Tällaista reaktiota voidaan myös tietoisesti hyödyntää ja varmasti näin on jo tehtykin. Propagandaa on harrastettu iät ja ajat, nyt sen voima on meidän itsemme toimesta moninkertaistunut ja se on muuttunut myös vaikeammaksi tunnistaa.

Remeksen kirja siis herättää ajatuksia. Hyvä niin, jos lukija ryhtyy miettimään, miten hänen omiin mielipiteisiinsä vaikutetaan. Kirjallisuudenlajina tällaiset nopeatempoiset, muutaman sivun luvuilla ja näkökulmavaihteluilla etenevät jännärit eivät taida olla minulle ominta lajia. Koin lukemisen välillä töksähteleväksi ja minulla oli lieviä vaikeuksia pysyä mukana laajan henkilögallerian touhuissa. Tunnustan kuitenkin viihteellisyyden ja itsekin jokunen vuosi sitten vastaavia tuli luettua useampia. Sitten mustavalkoisuus ja hengästyttävä tahti alkoivat väsyttää. 


Kiirastulesta ovat kirjoittaneet myös
Kirsin BookClub,
Kirjallisia,
Kaiken voi lukea ja
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

ARVONTA! 

Tähän loppuun vielä halukkaille arvonta. 

Lähes kaikki Kirjojen Suomi -hankkeen kirjat ovat verkossa luettavissa, mutta valitettavasti ei tämä uutuus. Minulla kuitenkin on tuo lukemani Ilkka Remeksen Kiirastuli-arvostelukappale. 
Jos haluat voittaa sen omaksesi niin 

1) kirjaudu sivupalkissa blogini lukijaksi (jollet vielä satu olemaan) tai tykkää Ja kaikkea muuta Facebook-sivusta.
2) kerro tämän artikkelin kommenteissa osallistuvasi arvontaan ja jätä jokin yhteystieto (mielellään sähköposti), jolla voin voitostasi ilmoittaa, mikäli se kohdallesi osuu. 

Aikaa ilmoittautua arvontaan on ensi viikon loppuun eli arvonta suoritetaan 22.1.2016 klo 16. 

EDIT 26.1.2017 Kirja on nyt arvottu (vihdoin ja viimein) ja voittajalle ilmoitettu henkilökohtaisesti sähköpostilla. 

Kirjablogit ja 101 kirjaa

Kirjat kuvastavat aikaansa

kirjoista voi oppia historiaa ja mitä muuta tahansa

kirjat auttavat ymmärtämään kaukaisiakin asioita ja näkemään myös sen toisen näkökannan, 

kirjojen avulla voi ennustaa tulevaisuutta 

kirjojen avulla voi päättää toimia määrittääkseen ja muuttaakseen tulevaa

Ilman kieltä ja kirjoja sen ilmentymänä ei voi olla kansakuntaa, maata, yhtenäistä valtakuntaa 

Suomen täyttäessä 100 vuotta, on lukeminen entistä tärkeämpää, 

jotta muistaisimme aiemmat virheet, emmekä sokeasti toistaisi niitä, 

jotta näkisimme myös sen toisen ihmisen näkökulman ja syyt sen takana. 

Kirjabloggaajat ovat innolla mukana Suomen juhlavuoden kirjallisuushankkeessa 

Kirjojen  Suomi

Yli 80 kirjabloggaajaa osallistuu hankkeeseen kirjoittamalla yhdestä tai kahdesta 101 hankkeeseen valitusta kirjasta samanaikaisesti, kun kyseistä kirjaa käsitellään Ylen ohjelmissa. Kukin kirja kertoo ilmestymisvuotensa ajasta, hengestä ja tapahtumista ja ne on valittu eri kirjallisuudenlajeista viihteestä jännitykseen ja vakaviin klassikoihin.

Tule mukaan seuraamaan Suomen tarinaa kirjojen kautta! 

Valitut kirjat, niistä kertovat Ylen ohjelmat ja muuta mielenkiintoista löytyvät Kirjojen Suomi nettisivulta 

yle.fi/kirjojensuomi

Saman sivuston kautta pääsee myös lukemaan suurinta osaa listalta löytyvistä kirjoista ja sinne myös ilmestyvät linkit kirjablogien artikkeleihin kirjoista.

Minäkin lupasin kirjoittaa kahdesta listan kirjasta, joten pysykää linjoilla. Muita varsinaisia haasteita (teatterihaasteen lisäksi) en taida vuonna 2017 ehtiäkään.

Luetaan yhdessä Suomen 100 vuotta eli 101 kirjaa!