Olen tässä viime aikoina kuunnellut pääasiassa fantasiaa. Viimeksi osuin peräkkäin lukemaan paria sarjaa, jotka saivat ajatukseni niistä jännästi keskenään vastakkain. Tiedän, että sukupuolineutraalius on päivän sana, mutta tällä kertaa väkisinkin jäin miettimään naisten ja miesten fantasiaa - sekä niihin liittyviä stereotypioita, joita näköjään huolettomasti jakelen minäkin.
Minä siis huomasin pistäväni vastakkain (teini)pojille kohdennettua eeppistä fantasiaa ja naisille kohdennettua reaalimaailmaan (tai sen kaltaiseen ympäristöön) sijoittuvaa viihdefantasiaa. Antakaahan kun selitän.
Terry Mancourin Spellmonger kertoo nuoresta sotavelhosta, joka on kyllästynyt taistelemaan erilaisissa aatelisten kahakoissa ja päättää asettua kaukaiseen maalaisruhtinaskuntaan kylän omaksi loitsijaksi. Eihän siitä mitään tule, kun maahiset hyökkäävät ja joudutaan keskelle piiritystä. Niinpä, sota ja taistelu jo perinteisesti vievät ajatukset miehiseen maailmaan, mutta eivät veriset kohtaukset ja kalpojen kalistelu nykyään riitä. Ilona Andrewsin Hidden Legacy-sarjan Nevada joutuu samalla tavalla keskelle tulipalloja ja tuhoamistaikoja. Miekkojen sijasta taistellaan tuliaseilla nyky-Houstonissa, mutta tappamisen tai tapetuksi tulemisen idea on sama.
Päähenkilöiden ikä on suurin piirtein sama 20 ja 30 välillä, joten siitä ei saa eroa aikaiseksi. Mies-päähenkilö ja nais-päähenkilö ovat tietysti ilmeinen ero, muta siitäkään ei nyt ole kyse. Enemmän on kyse siitä, miten päähenkilö suhtautuu ympäristöönsä ja erityisesti siitä, miten hänen ympäristönsä henkilöhahmot kuvataan.
Spellmongerin ympärillä on tietysti ylhäisiä aatelisia ja tavallisia maalaisia. Minelon suhtautuu kaikkiin suhteellisen ystävällisesti ja enemmän kuin vähän suojelevasti. Kokonaisuudessaan hän on taistelutaitojensa lisäksi varsin inhimillinen ja empaattinen. Silti, sankarillisuus syntyy ylivoimaisuudesta, vaikka päähenkilö suhtautuukin niin kykyihinsä kuin saavuttamaansa asemaan sarkastisen humoristisella tyylillä. Myös Nevada on sankarillinen ja kyvyiltään ylivoimainen. Jostain syystä vain siinä, missä Minelon itse toteaa koulutuksensa ja taitojen ylivoimaisuuden, Nevada tarvitsee pientä miehistä tönäisyä ja ihailua uskoakseen itse voimiinsa ja ryhtyäkseen niitä harjoittamaan. Lievästi ärsyttävää huomata, mutta vielä kirjan asetelman myötä selitettävissä.
Hieman huonommin löydän selitystä ihmissuhteiden ja ihmiskuvausten erilaisuuteen. Minelonin lähimmät naiset ovat jonkinlaisia teinipoikien märkien unien päähenkilöitä. Seksitaikuudella voimaansa kartuttava kaunis aatelisvelho ja halukas, uhkea maalaisneito lienevät jonkinlaisia, miltei äärimmilleen vietyjä karikatyyrejä, mutta yllättävän helposti sulatettavissa osana kokonaistarinaa. Nevada puolestaan rakastuu tummaan, synkkään, (dark and brooding), sotasankariin... Myönnetään, että seksikohtaukset... tuota... aiheuttivat ehkä lähinnä pientä turhautumista ja halua hyppiä äänikirjassa - Nevadan huokailu ja Roganin miehinen ylivoimaisuus olivat liian kliseinen yhdistelmä. Miksiköhän sitä oletetaan naisten haluavan aina lukea isosta, kovasta kalusta, jonka ehdottomasti haluavat sisäänsä sulaakseen jonkinlaiseksi tahdottomaksi, antautuneeksi massaksi värisevää lihaa...? No, taidatte tietää, mistä puhun (?)
Suurin ero "miesten" ja "naisten" fantasiakirjallisuuden välillä siis tuntuisi olevan ihmissuhteiden ja päähenkilön itsevarmuuden lähteen välillä. Nainen heijastaa edelleen arvonsa miehen reaktion ja ihailun kautta. Mies vaan on mielestään arvokas.
Minä luen sujuvasti molemmanlaisia kirjoja ja myönnän tykkääväni, huolimatta niiden aiheuttamasta pienestä turhautumisestä ylläolevien erojen vuoksi. En usko asetelmien kauhean helposti muuttuvan, mutta ehkä onkin tärkeämpää, että lukee monenlaisia asetelmia, ja pystyy niitä identifioimaan.
Niin, ja onhan olemassa myös kirjoja, joissa erot tuntuvat häivytetyiltä. Jäin miettimään mm. Robin Hobbin trilogiaa Fitz and the Fool. Siinä kertojina vuorottelevat isä ja tytär. Molemmat ovat vahvoja hahmoja, eikä sukupuolittuminen jostain syystä nouse mieleen. Pitää vielä miettiä, mistä se johtuu. Onko jollain jo asiasta mielipidettä ?
Niin, ja Fool (Narri) on nykyiseen sukupuolikeskusteluun suhteutettuna upea hahmo päähenkilönä.
Oletko muuten lukenut Witcher-sarjaa? Siinä kuulema Noituri ihmettelee kömpelösti nuoren suojattina kuukautisia
VastaaPoistaOlen lukenut ensimmäisen Witcherin, mutta sitten katsoimme tv-sarjan. Pitää jättää vähän väliä. Taitaa tuo osuus olla myöhäisemmissä osissa, kun en ainakaan muista kohdanneeni.
PoistaAika kliseiseltä kuulostaa. Luen aika vähän fantasiaa, mutta tiedän, että sen verran, että ymmärrän, miten siinä on kaavansa siinä missä muussakin ns. genrekirjallisuudessa. Niiden rikkominen ei tietenkään voi olla itsetarkoitus, vaan tarinan kertominen, mutta arvostan kyllä enemmän sellaista, jossa muotteja ja malleja kyseenalaistetaan.
VastaaPoistaErittäinkin kliseistä :-) Mutta kliseitäkin on hauska välillä lukea, kun ne tiedostaan sellaisiksi.
VastaaPoistaMinäkin tykkään paljon kirjoista, joissa on jotain muuta kuin ihan perinteisiä kuvioita. Fantasian osalta esim. Ilona Andrewsin avaruusvampyyrit olivat todella piristävä tuttavuus. Niissä olivat kliseet iloisesti sekaisin. (ja ovat vielä muutenkin hauskoja)
Fantasia ei ole ollenkaan ominta aluettani. Vika tietysti on ennen kaikkea minussa. Aivan samoin kuin scifin kanssa, en syystä tai toisesta jaksa nähdä sitä vaivaa, että sukeltaisin vieraaseen maailmaan sisälle.
VastaaPoistaMielenkiintoinen kuitenkin tämä sukupuolinäkökulma ja huomiosi mieskatseesta sekä itsearvon tunteesta.
Minäkään en oikein scifiä saa luettua, mutta fantasia on aina ollut lähellä sydäntäni. Itse asiassa rakastan juuri sellaisia fantasiatarinoita, joissa maailma on huolella rakennettu ja pääsee aivan jonnekin muualle.
PoistaMielenkiintoista analyysiä, jota luen mieluummin kuin fantasiaa itseään. Olen jotenkin niin tosikko, että jo maagiseen realismiin kallistuminen saa minut epäilevälle kannalle. Siitä huolimatta, että hienoja kirjoja silläkin suunnalla on kirjoitettu.
VastaaPoistaKaavojen ja sukupuoliroolien näkyväksi tekeminen ravistelee kyllä mukavasti.
Minna /Kirsin Book Club
Minä olen aina ollut heikkona fantasiaan, mutta kiva, että analyysini kiinnosti. Nämä kaksi osuivat kuunteluun peräkkäin ja olivat kyllä oman lajinsa melkoisen kliseisiä edustajia. Silti, pidin molemmista. Ehkä salaisuus ei olekaan siinä, että kaikki kirjoittaisivat samalla tavalla ja samoilla malleilla, vaan siinä, että lukija huolehtii itselleen monipuolisen kattauksen ja pääsee vertailemaan, analysoimaan ja valitsemaan aiheesta omat ajatuksensa.
PoistaApua, teki mieli vähän huutaa ääneen tätä lukiessa! Uskon, että kirjat itsessään ovat olleet ihan meneviä, mutta tällaiset pölyttyneet kliseet saavat minut kyllä kiristelemään hampaita.
VastaaPoistaOnneksi tätä on ollut mielestäni vähemmän havaittavissa kotimaisen fantasian piirissä viime vuosina (toki en ole kaikkea lukenut, mutta silti). Sitä kyllä toivoisin, että suomeksi kirjoitettaisiin vielä enemmän aikuisten fantasiaa tai spefiä. Osuuskumma kunnoustautuu tässä toki, mutta mahtuisi sinne enemmänkin tekijöitä. Todettakoon silti, että tämä vertailu oli tosi kiinnostava ja olen havainnut näitä samoja miesnaiseroja itsekin.
Sukupuolirooleista tuli mieleeni, että jos et ole lukenut / kuunnellut vielä Magdalena Hain Kolmatta sisarta, suosittelen lämpimästi. Siinä "roolitukset" ovat mielestäni monipuolisia ja raikkaitakin. :)
Minusta kliseet ovat ok silloin, kun ne huomaa. Vaara piilee siinä, että lukee vain yhdenlaisia kliseitä ja ne pääsevät vaikuttamaan omaan tapaan ajatella.
PoistaMagdalena Hain Kolmas sisar odottaa Kobossa. Eikös sen pitäisi aloittaa sarja? Olen tainnut odotella jatkoa sillä mieluiten luen aina koko tarinan kerrallaan.
Minustakin Suomessa julkaistaan ihanan paljon YA-fantasiaa, mutta kumma vähän aikuisempaa. Mistäköhän se johtuu? Ajatellaanko markkinoiden olevan laajemmat nuorten kohdalla? Niin kai taitaa kyllä ollakin.