(Luku)päiväkirja : Olemisen vaikeus - Kirje Buddhalta

Koko alkuvuoden olen valitellut, miten keskittymiskykyni on aivan kadoksissa. Hyppelen kirjasta toiseen, enkä malta edes istua sohvalla kuin pienen hetken ennen kuin taas nousen ylös ja lähden tekemään "jotain". Yleensä jonkin triviaalin pikkujutun, kuten vaikka vien joltain jääneen kupin tiskikoneeseen. 

Sama näkyy myös blogin kirjoittamisessa. Aloitettuja postauksia on useampia, mutta ennen kuin saan julkaistua, aloitan seuraavan ja sitten seuraavan. Ajatukset poukkoilevat. Kyselykierros lähipiirissä osoittaa samoja oireita löytyvän useammalta kuin niistä vapaita henkilöitä. 

Kuitenkin valmiiksi saaminen on tärkeää. Keskeneräisyys stressaa, ruksi listassa tuottaa hyvää mieltä. Liekö tämä saavutuskeskeisen kulttuurimme syytä vai mistä kumpuaa, mutta näin on. Siksi ajattelin koittaa tänään poimia pitkään kesken olleen kirjan, josta suunnittelemani postaus on sekin ollut kesken jo... no, aika kauan. 

Jussi Ahlroth : Kirje Buddhalta - Länsimaisen filosofian buddhalainen historia

Tekoälyä vai filosofian historiaa. Se oli suuri kysymyksemme yhdessä työpalaverissa. Nauraa rätkätimme tiimiläiseni kanssa ensin uusien työnimikkeiden monimutkaisuutta - ei niitä meinaa millään muistaa, mutta kirjainyhdistelmä vääntyi mukavasti Super Sonic Legendiksi. Sitten puhuttiin lievästä turhautumisesta kaikkeen tekoälyhypeen. Kollega purki turhautumistaan tekoälyn testaamiseen ja sai aikaiseksi hyödyllisen työkalun kotitalouden suunnitteluun. Minä kerroin tarttuneeni buddhalaisuuden ja länsimäisen filosofian historiaan. Selviytymismekanisminsa kullakin. 

Jussi Ahlrothin teos Kirje Buddhalta oli siis työn alla jonkun aikaa. Lukeminen eteni hitaasti sillä sisältöön pitää vähän keskittyä. Huomasin omien tietojeni hataruuden ja sen, miten kaipaisin laajempaa näkökulmaa, mutta tällä mennään, kun ei muuta voida. Olisi kai pitänyt keskittyä vähemmän työntekoon ja enemmän lukemiseen vuosien varrella, mutta minkäs teet. 

Tässä muutamia pohdintoja lukumatkalta. Ajatukset olen poiminut aamusivuistani. 

8.1."Kirje Buddhalta on osoittautunut ehkä vähemmän historiaa sisältäväksi kun odotin. Minulla on koko ajan hiukan sellainen tunne kuin olisin opetuksen ja vähän kai käännytyksenkin kohteena. Todennäköisesti kyseessä on kuitenkin asialleen omistautunut kirjoittaja ennemmin kuin käännytys. Asetelma vain tuntuu olevan kovasti länsimaisen filosofian kehittyminen tietyillä osa-alueilla kohti buddhalaisuuden oikeita ajatuksia. Arvotus tulee läpi. Ei Jussi Ahlroth peittele mitenkään omaa buddhalaisuuttaan, mutta kaikkeen "oikeaan oppiin" ehkä vähän allergisesti suhtautuvana asetelma syö uskottavuutta silmissäni, enkä oikein jaksa keskittyä. Ei tuossa kai muuta vikaa ole kuin että taas esitellään jonkun määritelmät "oikeana tapana" - tai niin minä huomaan tekstiin reagoivani. Tiedä sitten, kertooko tuo enemmän minusta vai kirjasta. "

16.1. "Kirje Buddhalta - kirja on parantunut edetessään. Se on vähemmän buddhalaisuuden paremmuutta ja enemmän aitoa vertailua. Ehkä sävy on muuttunut siksikin, että esim. Humen ajatukset ovat jo osuneet aika lähelle. On asetelma vieläkin niin, että länsimaiset filosofit pääsevät melkein samaan, mutta eivät ihan, kuin buddhalaisuus 2500v sitten. Se toki tulee myös ilmi, että on buddhalaisuuskin fragmentoitunut eri koulukuntiin. Ahlroth edustaa yhtä, joka hänen mielestään on "se oikea". Inhimillistä ja myös kiinnostavaa, mutta minä taidan olla kaikille vähänkin paatosta tai -ismi-ajattelua edustaville ajatuksille niin allerginen, että asetun automaattisesti hälytystilaan ja vastahankaan. Pitää pakottaa itseni objektiivisempaan sisältölukemiseen, sillä kirjassa on paljon mielenkiintoista sisältöä ja tietoa mm. filosofian historiasta. Pitää käsitellä heränneitä tunteita vähän erikseen. Pitäisi myös lukea enemmän ja laajemmin, jotta voisi oikeasti muodostaa oman käsityksensä."

17.1. "Kant - kokemamme perustuu aina aistien ja järjen, aiempien kokemusten, tulkintaan." - "Filosofia kääntyy tutkimasta, mitä maailma on, tutkimaan , miten maailman koemme." - "Ymmärrettävää. Meikkaa senssiä tai jotain sinnepäin.. kai." -  "Filosofia on järjen itsekritiikkiä - Buddhalaisuuden mukaan järki on rajallinen työkalu, vähän kuin lapio" 

25.1. "Nyt pitäisi ehkä kirjata teksti kuoleman pelottavuudesta ja siitä, miltä oman katoavaisuuden ajattelu tuntuu. Kuilun reuna sekä vetää puoleensa että pelottaa. Sen on totta. Ajatus siitä, että "minä" lakkaa olemasta, ettei ole ketään tai mitään, joka edes muistaisi minun koskaan ajatelleen tätä... Vatsassa muljahtaa ja päässä pyörii. Buddhalaisuuden mukaan tuon ajatuksen ja tunteen läpi pitä kulkea, jotta... niin mitä ? Pitänee lukea uudelleen. Olin eilen illalla liian väsynyt." 

Väsymys onkin ollur varsinainen alkuvuoden teema ja kommentoin väsymyksen tasoa teksteissäkin 

"Ehkä ei ole hyvä asia sekoittaa mieltä lisää lukemalla filosofiasta. Päädyn vielä buddhalaiseksi. Onhan siinä tietysti hyviä ajatuksia, mutta meditoimisen aloittaminen kuolemanpelon läpikäymiseksi vaatisi vähemmän haavoittuvaista olotilaa. Huono idea."

Sitten kirjoittelin kaikenlaista erikseen mm. Heideggeristä ja kielen merkityksestä. Se osuus olikin yksi kirjan mielenkiintoisimmista. Samalla tuli pohdittua, että ihmisiä ne filosofitkin ovat ja alttiita virhetulkintoihin siinä kuin me kaikki muutkin. 

"Kielen merkitys olemisen ymmärryksessä on mielenkiintoista. Onko "meitä" olemassa ilman kieltä ? Heideggerin mielestä saksa ja kreikka olivat olemisen oikeita kieliä. Ahlrothin mukaan kyse on yksilön kokemuksesta, ei yleistettävissä olevasta. Minä mietin, miten kielen olemassaolo on ihmisyyden perusta. Eri kielillä on vain eri sanoja/muotoja samoille perukokemuksille. Niinkö ? Mitä jää, jos kieli poistetaan? Miten ymmärrämme käsitteitä?Kokemuksia? Pää menee pyörälle. " 

Lukeminen jatkui. En nyt kirjaa tähän kaikkia (sekavia) kommettejani, mutta seuraava kohta taisi summeerata koko kirjan lukukokemuksen : 

"Ei ole kuin liike. Olemisen unohtaminen on sen unohtamista, että oleminen ei ole vain valmiita asioita - se on keskeneräsitä ja osittaisen poissaolon määrittelemää liikettä." - "Tuntuu, että saan tuosta vaistolla kiinni, mutten osaa artikuloida. Aika paljon tämän kirjan lukukokemuksessa on kohtia, joita en ymmärrä kirkkaasti, mutta jotka reseonoivat jossain, Milloin missäkin päin kroppaa  huvittavaa kylläkin. Ei vain aivoissa. Onko kyseessä se "gut feeling". Tulee samanlainen olo kuin seuratessa silmäkulmasta kissan katoamista kulman taakse. On vain liike, kun hännänpää vilahtaa juuri ulottumattomissa - tai ketulta tuo ehkä enemmän vaikuttaa. Tuleeko filosofi vastaan ketunhäntä  kainalossa? Maallikko jää leikkimään sanoilla ja sanonnoilla. Alitajunnan tuotoksia? "

Alitajunta vei pohdintoja eteenpäin ihan uravalintoihin saakka 

"Oleminen on pysähtymistä. Kokemus vangitaan, sarjaksi kokemuksia ? Avaruus (mielessä) siis sisältää kaiken. Minun oma tulkintani : Elämä koostuu hetkistä olla läsnä. Yksinkertaistettuna. Kaikki on olemassa mahdollisuutena, jonka tiedostaminen/kokemus tekee läsnäolevan hetken. Heh... ehkä minun olisi pitänyt ruveta filosofiksi"

Mitä tästä jää käteen ? Elä hetkessä, älä juokse "jonkun / jonkin" perässä. Kuulostaa jotenkin tutulta. Näinhän paljon puhutaan, kun kuvataan "hyvää elämää". 

Mihin sitten päädyttiin ? 

 2.2. "Eilen illalla sain loppuun Kirje Buddhalta - teoksen. Se päättyi...." enpäs kerrokaan, kysykää jos kiinnostaa, ettekä aio lukea kirjaa ... "En ihan tiedä mitä ajatella. Jotenkin tuli sellainen olo, että minun kohdallani juna meni jo. Kun en ole viettänyt vuosikymmeniä lukien filosofiaa ja mietiskellen, en voi enää ymmärtää. Ihmisikä vaaditaan oppimiseen. Ehkä niin onkin. "

Sellaista - onnittelut, jos pääsit tänne asti. Kirje Buddhalta oli varsin mielenkiintoinen nimenomaan lukukokemuksena. Se vei lukijansa matkalle ja vaikka lopputulos onkin toisenlainen kuin kirjoittajalla, sain paljon pohdittavaa ja mieli virkistyi vähän haasteellisemmasta (ja myönnän, välillä minulle ihan liian vaikeasta ajattelusta). Jos johonkin kirjan jälkeen päädyin, niin ehkä siihen, että filosofiasta voisi lukea enemmänkin - ja että tärkeintä on keskittyä elämään. 

Eteenpäin! 

Kolu & Seneca eli ajan arvo

Eeva Kolu : Korkeintaan vähän väsynyt 

Bookbeat äänikirja, lukijana Karoliina Niskanen

Seneca: Elämän lyhyydestä 

oma ostos, suom. Juhana Torkki

Innostuin aloittamaan Senecan Elämän lyhyydestä Juhana Torkin suomennoksena. Yllättäen vertailu samaan aikaan kuuntelemani Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt-kirjan ajatusten kanssa toi esille paljon yhtäläisyyksiä. Kirjojen kirjoittamisen välillä on kulunut melkoisen monta ihmisikää, joten jäin vähän miettimään. 

Pitääkö meille oikeasti esittää jo parituhatta vuotta sitten esitettyjä ajatuksia uudelleen kirjoitettuina, emmekä silti osaa ottaa niistä vaarin? 

Joutilaisuuden arvo on nykyaikana pääosin unohtunut. Eikä tässä nyt tarkoiteta tarkoituksellista laiskottelua, vaan tilan luomista ajattelulle ja tasapainoisen olemisen edistämiselle.  Eeva Kolun mukaan pitää käydä läpi pari burn out-jaksoa ennen kuin ymmärtää rajojen arvon ja alkaa panostamaan myös läsnäoloon ja omaan hyvinvointiinsa, vaikka jo Seneca sanoi, ettei järjettömässä touhuamisessa ole mitään mieltä. No, noin vähän mutkat suoriksi vetäen ja yksinkertaistaen. 

Kolun kirjaa kuunnellessa nyökyttelin monessa kohtaa. Pitäisi osata kuunnella kropan tuntemuksia ja löysätä ajoissa, kaikkea ei tarvitse saada, palautuminen on tärkeää. Sinänsä tuttuja ajatuksia, jotka toistuvat säännöllisesti julkisessa keskustelussa. Kierrosten välissä ei yleensä ole tuhansia vuosia vaan puhutaan ennemminkin vuosista. Silti viestin toistolle lienee tarvetta enemmän kuin koskaan.

Todennäköisesti "opetus" menee paremmin perille Kolun omakohtaisten kokemusten kuvauksella kuin Senecan opettavaisella (ylimielisellä) saarnalla. Oli kuitenkin mielenkiintoista mielessään vertailla lähestymistapoja. Ei ytimessä niin kauheasti eroa ole aikakausien vaihtumisesta huolimatta. Ehkä nyt ollaan enemmän työn orjia, kun Seneca arvosteli pääasiassa vallan ja huvittelun pyörteissä väsyviä. 

Ja tulihan se viite myös tekstissä! Kuuntelin Eeva Kolun kirjan loppuun ja melkein viimeisenä hän siteerasi Senecaa. En siis ollut ihan harhateilla tunnistaessani samanlaisuuksia. 

"Olen usein ihmeissäni, kun näen ihmisten pyytävän toisilta aikaa, ja ne joilta pyydetään, ovat mitä suostuvaisimpia. Molemmat osapuolet kiinnittävät huomion vain siihen, mihin aikaa pyydetään, eivät aikaan itseensä. Sitä pyydetään niin kuin se ei olisi mitään, sitä annetaan niin kuin se ei olisi mitään. Kaikista asioista kallisarvoisimmalla leikitellään... " 

Seneca, Elämän lyhyydestä (suom. Juhana Torkki)

Näinhän se on. Minusta on vanhemmiten tullut ajastani yhä mustasukkaisempi. Siksi seuraan työtuntejani tarkkaan. Työnantajani saa täyden panostukseni, mutta saa sen mieluiten sovitun aikaraamin puitteissa. Minä tarvitsen ajan myös paitsi perheelle ja kotivelvollisuuksille, itsestäni puhumattakaan. Aina (usein) tuo ei onnistu, mutta yrittämättä jättäminen johtaisi väistämättä elämän katoamiseen työn alle.

Monissa oppaissa sanotaan, että parhaat työntekijät tekevät myös muuta kuin töitä. Minäkin olen todennut olevan tehokkaampi ja tuotoksieni laadukkaampia, kun voin välillä lukea, kokata, olla ystävien kanssa - tehdä siis ihan muita juttuja kuin toimenkuvaani kuuluu. En ole käynyt läpi varsinaista burn outia, vaikka olenkin välillä ollut ihan piipussa ja väsynyt. Ehkä minut on pelastanut levoton mieleni. Olen ollut kiinnostunut liian monista asioista (työn lisäksi), joten olen väkisinkin suunnannut huomiota moneen asiaan. Iän myötä kokemus on tuonut näkemystä ja lopputuloksena on kalenteriaan tarkasti (mahdollisuuksien mukaan) vahtiva työntekijä. 

Olen tainnut myös ajoissa uskoa, että kaikkea ei voi saada. On ehkä ihmisiä, joilta uran, lasten, harrastusten ja onnellisen rakkauselämän yhdistäminen onnistuu. Epäilen kuitenkin kyseessä olevan useimmiten jonkunlainen illuusio. Minä ainakin olen joutunut tekemään valintoja. Globaali tarjottu positio olisi ollut aikoinaan hieno askel uran kannalta, mutta koin kahden pienen pojan äitiyden ja vaativan työroolin yhdistämisen mahdottomaksi. Kieltäydyin paikasta. Onhan se selvää, että kierros kerran kvartaalissa maapallon ympäri vie aikansa ja se aika on pois lapsilta. 

Kollegani Singaporesta otti vastaavan position vastaan. Kerran tavatessamme kysyin, miten kahden pienen tyttären äidin onnistui yhdistää matkustusvaatimukset kotielämään. "En pystykään" oli vastaus, "perinteisesti on tapana, että isoäidit kasvattavat lapset. Niinpä minä voin tehdä uraa, kun äitini on lasten kanssa. Minä hoidan sitten tyttärieni lapset." Puistatti. Rakastan äitiäni, mutta en haluaisi häntä kasvattamaan omia poikiani. Ajattelemme asioista niin eri tavoin, asumme niin eri maailmoissa. Valintoja, valintoja. 

En kadu. Näin on hyvä. Minulla on ollut mahdollisuus valita, luksusta sekin. Samanlaisia valintoja tulee vastaan pienemmässä mittakaavassa melkein päivittäin. Siksikin on hyvä välillä pysähtyä miettimään, mitä oikeasti haluaa. Kuulostaa helpolta, mutta ei se sitä aina ole. Yrittää pitää kai kumminkin.