Puutarhatonttuja ja kirjaviruksia - Lumikko ja yhdeksän muuta

Pasi Ilmari Jääskeläinen : Lumikko ja yhdeksän muuta

Oma ostos Elisa Kirjan kesäalesta

Tämä lomamatka on ollut sen verran täynnä touhua, että lukeminenkin on jäänyt ihan paitsioon. Lukumaratonin toisen osankin jouduin jättämään väliin. Tosin olin päivistä sen verran sekaisin, että Camarguesta paluun jälkeisenä päivänä aloitin lukemaan, kunnes tajusin maratonin jo loppuneen edellisenä päivänä.  Pidin kuitenkin aloittamastani kirjasta sen verran paljon, että luin sen samana päivänä vielä loppuun. 

Kyseinen kirja on Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta. Oman lukumaratonsuoritukseni aikana luin Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät ja jäin totaalisesti koukkuun.  Tämäkin kirja oli pakko lukea mahdollisimman nopeasti. Ella Milanan seikkailut kotikaupungissaan Jäniksenselkäläisen Kirjallisuuden Seuran kymmenentenä jäsenenä veivät mukanaan. Viallisista munasarjoista kärsivä nuori Ella hyväksytään seuran viimeisimmäksi jäseneksi. Juuri kun hänen pitäisi aloittaa kirjailijakoulutuksensa, seuran perustaja ja opettaja Laura Lumikko katoaa lumipyörteiden keskelle.  Ella ryhtyy selvittämään seuran menneisyyttä ja pelaamaan Peliä, jonka tarkoituksena on vuotaa kirjoittamiseen tarvittavaa aineistoa kirjailijalta toiselle.

Kirja on täynnä fantasiamaisia elementtejä. Oven taakse haukkumaan kerääntyvät koirat, pahanilkiset puutarhatontut ja kirjoja tuhoavat virukset luovat hiukan painostavan epätodellisuuden, jonka keskellä Seuran jäsenten omalaatuisuudet tuntuvat lähes rauhoittavan normaaleilta. 

”Onnellinen olento lakkasi kehittymästä, sillä onnellisuus oli tyytymistä ja kehitys perustui tyytymättömyyteen. Onnellisuus oli siis tilapäinen häiriötila evoluutiossa.” 

Yksikään seuran menestyvistä jäsenistä ei oikeastaan edes yritäkään olla onnellinen.  Ellakin pohtii onnellisuuden tarpeellisuutta ja sitä, mitä oikeastaan haluaa tulevaisuuteensa kuuluvan.  Saadaksen itse otteen omasta tulevaisuudestaan hän ryhtyy vuodattamaan tietoja seurasta muilta siihen kuuluvilta ja saakin selville ”suuren salaisuuden”. 

On vaikea sanoa, mikä oikeastaan on kirjan teema. Onko se oman paikkansa etsiminen, kirjoittamisen (luomisen) vaikeus vai maailman vinksahtaneisuuden tulkinnanvaraisuus ? Kierteitä ja kiemuroita  on tarinassa paljon ja useimmat tapahtumat eivät välttämättä vie juonta varsinaisesti mihinkään. Sitä en sitten tiedä, olisiko se niin tarpeellistakaan. Tässä tarinassa matka on tosiaankin päämääräänsä vaikuttavampi ja on parasta antaa vain mennä vauhdista ja yllättävistä yksityiskohdista nauttien. Jokainen lukija voi tästä rikkaudesta poimia itselleen olennaisimmat tulkintansa.