Nyt on kuitenkin kamala kaipuu yhteen tietynlaiseen Pariisiin - siihen, jossa kävivät taiteilijat ja elämä oli keveää - ainakin kirjoissa. Viime aikoina tuo Pariisi on jostain syystä tullut vastaan monessakin kohtaa (esim. täällä ja täällä)
Oma ostos Elisa Kirjasta (tarjouksessa 4,90€ 10.4. saakka)
Nuorena en pitänyt Hemingwayn kirjoista. Minusta niissä oli jotain niin pessimististä, että ikuinen positiivarikin vähän masentui. Ainoastaan hänen postuumisti julkaistu Käärme paratiisissa -kirjansa sai armon silmissäni ja olenkin käytännössä lukenut sen joka kesä.
Vanhemmiten olen palannut Hemingwayn pariin. Ehkä elämä on kyynistänyt tai sitten olen oppinut näkemään kirjoissakin pintaa syvemmälle. Nyt olen nauttinut suunnattomasti. Vanhus ja meri oli äänikirjana suorastaan puhdistava kokemus ja nyt Nuoruuteni Pariisi vei matkalle, jonka olisi suonut jatkuvan pidempäänkin.
Nuoruuteni Pariisi on nimensä mukaisesti Hemingway 60-luvulla kirjoittama kuvaus ajasta, jolloin hän oli köyhä aloitteleva kirjailija ja asui vaimonsa ( ja sitten myös pienen poikansa) kanssa Pariisissa. Rahaa ei ollut, mutta rakkaus riitti ja henkisesti oltiin upporikkaita. Hemingway seurusteli aikansa kuuluisien kulttuuri- ja kirjallisuushenkilöiden kanssa ja saatuaan itsekin nimeä kirjailijana piirit vain laajenivat. Gertrude Stein, Ezra Pound ja muutamat muut saavat osansa Hemingwayn muistelmissa. Eniten taisin pitää Scott F. Fitzgeraldin ja Hemingwayn Lyonin matkan kuvauksesta. Enpä olisi ihan sellaista odottanut, eikä taitanut odottaa nuori kirjailijakaan.
Kuvaukset ovat lähteneet mestarin kynästä, joten laatua voi odottaa, En silti odottanut tekstin vetävän niin täydellisesti mukaansa, Kuvaukset ovat eläviä, vaikka välillä vähän ilkeitäkin. On kiehtovaa lukea "juouruilua" niminä tutuista kuuluisista ihmisistä. Hemingway ei myöskään säästele itseään, vaan lempeä itseironia leimaa kerrontaa läpi kirjan.
Eniten kuitenkin nautin elämäntavan kuvauksesta. Kirjoittamista kahviloissa kylmää työhuonetta vältellen, kävelyä pitkän työpäivän jälkeen, vierailuja salonkien säkenöivissä keskusteluissa... ihan kuin jostain romaanista. Tätä kirjaa ei kuitenkaan voi romaaniksi tituleerata. Kyseessä on löysästi kronologisessa järjestyksessä ketjuttuvista rikastetuista anekdooteista.
Mielenkiintoista oli myös, miten Nuoruuteni Pariisi päättyy samanlaiseen kuvioon kuin mitä Hemingway kuvaa kesälempparissani (Käärme paratiisissa). Pitänee jostain hankkia Hemingwayn elämäkertakin ja tehdä pientä vertailevaa analyysiä. Ehkä sitten ensi kesänä.
Ja Pariisiin pitää mennä tarkastamaan löytyisikö edes kaikuja entisten aikojen tunnelmasta.
Tiedätkö, minulla on ihan samanlainen kokemus kuin sinulla: en nuorena fanittanut lainkaan Hemingwayta hänen synkän ja pessimistisen otteensa takia. Jokin kumma teoksissa kuitenkin kai kiehtoi sillä olen säästänyt kaikki omistuksessani olleet kirjat tänne asti. Nyt niitä voi ryhtyä lukemaan sitten toisen kerran :).
VastaaPoistaNuoruuteni Pariisia ei hyllyssä ole koskaan ollutkaan, mutta kohta sekin on. Kiitos vinkistä <3!
Tykkäsin tuosta kovasti. Ehkä myös sen takia, että se on tyylillisesti todella lähellä tuota Käärme paratiisissa.
PoistaMinäkin taidan ottaa oikein projektiksi käydä läpi lisää Hemingwayta - sieltä hyllystäkin.
Reissaan Pariisiin pari kertaa vuodessa ja välillä miltei vihasin sitä; ruuhkaisia junia, töykeitä ihmisiä. Sittemmin olen taas antanut kaupungille mahdollisuuden näyttää kauniimpia kasvojaankin. Pitäisi lukea tuo Hemingway ja peilata suhdettani Pariisiin senkin kautta.
VastaaPoistaOn aina mielenkiintoista lukea jonkun toisen käsitys paikasta, jonka itsekin tuntee. Tässä tietysti tulee vähän lisää perspektiiviä myös aikakausien eroista.
Poista