Kun Kobo Kolilla hajosi ja muita matkamuistoja

Sielu lepäsi ja villimpikin kiipeilijä rauhoittui maiseman edessä 

Meinasi siinä kuulkaa yhdellä matkalaisella mennä reissutaivas heti ensimmäisenä iltana pilveen, kun Kobo ei kirjalisäyksen jälkeen enää herännytkään. Yhden illan jouduin selviämään puhelimen ruutua tihrustamalla mutta sain kuin sainkin luettua Itkosen kirjaa (Anna minun rakastaa enemmän) muutamia sivuja eteenpäin.

Melkein jo tilasin seuraavaa Kobo-versiota, kun sisko ystävällisesti vinkkasi, että pistäisin pelkän latauspiuhan kiinni. Kiitos vaan! Heräsi (mokoma, pahus vieköön). En siis vieläkään saanut uutta Koboa taustavalolla. Ei silti, On kyllä hyvä laite. Palvellut uskollisesti jo neljä vuotta.

Ihan oikeasti en kyllä tällä reissulla ihan kamalasti edes ehtinyt lukemaan. Sen verran iltaisin väsytti päivän touhujen jälkeen.

Mitä tekee teini metsässä? Katselee puhelintaan tietysti. (Instasi kai kuvia äitiä odotellessaan ;-)

Olimme perheen kanssa viettämässä pitkää viikonloppua Kolilla. Aurinkoa, metsäpolkuja, upeita maisemia, siestaa, ruokaa, Afrikan tähteä kirjastobaarissa, lisää metsäpolkuja ja muuten vaan mukavaa yhdessäoloa

Break Sokos Hotel Kolin tiloissa sijaitseva kylpyläkin tuli kokeiltua. Musiikkiallas, trooppinen myrsky suihkussa, ulkopalju ja poreallas muiden muassa olivat kovassa käytössä. Näin "välikautena" myös perjantain vierasmäärä taisi olla rajallinen ja meidän ryhmä rämämme nautti Spa-tiloista ihan itsekseen. Luksusta!

Hotelli on kuin kotkanpesä kallion reunalla. Parkkipaikalta noustiin hienolla hissillä, josta maisemat eivät olleet yhtään hullummat.

Parasta oli kuitenkin luonto. Vähän pelkäsin polkujen mutaisuutta, mutta ihan turhaan. Yöpakkaset pitivät huolen siitä, että päivälläkin pohja oli vielä ihan kuljettavissa ja keväthän Kolilla on etelää perässä hankikannon verran. Eri kokoonpanolla tuli paineltua pitkin polkuja ja kallionreunoja yli tämän naisen normaalin kuntoilukiintiön, Tästäkö kipinä jatkoon?

Lasten jaksaminen pääsee aina jotenkin yllättämään. Kirppu kulki varmasti vähintäänkin tuplasti minun askelmääräni kiipeillessään polun sivussa milloin mihinkin suuntaan. Eikä tuntunut missään.

Muutenkin lapsille riitti touhua, Lätäköiden jään rikkomisesta ihanien jääpuikkojen ihailuun. Eläimiä emme luonnossa nähneet, mutta kuulimme tikan jo koputtelevan ja lintujen laulavan. Meidän kulkumme ei taida olla sitä kaikkein hiljaisinta lajia, joten suosiolla kävimme tutustumassa eläimiin näyttelyssä.

Luontokeskus Ukon näyttelyssä esitellään Kolin historiaa ihan sen synnystä saakka. Aika hurjaa meininkiä on ollut niin mannerlaattojen törmätessä, jääkausina kuin kaskitulien aikaankin. Näimme myös lyhyen videon Kolin luonnosta ja eläimistä, Opimme paljon.

Tiedättekö, mikä tai kuka on Mustarinta? 

Vihje: Se en ole minä... 

Kolille palaamme varmasti uudelleen.

Lisää Koli-juttua voi lukea myös toisen blogini puolelta.