Aamu-usvaa matkalla

Charles Baudelaire : Le Spleen de Paris
Oma ostos Kobosta 

Kun tämä ajastettu artikkeli ilmestyy blogissa, olemme todennäköisesti aika lähellä Saksan ja Ranskan rajaa. Aamu-usva leijailee tienvierustalla ajaessamme unisten kylien läpi. Myös kuskin silmät harittavat ja kartturin leukaperät natisevat haukotuksista. Takapenkillä on (toivottavasti) vielä hiljaista. Onneksi pysähdyspaikalla saa vahvaa kahvia. Ranskassa siis ollaan ja edessä loma. Terveisiä kissavahdeille kotiin !

Baudelairea ranskalaisemmaksi tuskin pääsee. Hänen proosarunonsa ovat kaikkien nuoruusangstiaan elävien peruslukemistoa. Tosin ne eivät nimestään huolimatta ole varsinaisesti tuskaisia, vähän haikeita vain. Niillä voi lääkitä sieluaan niinä hetkinä, kun elämä murjoo tai muuten masentaa. Kirjailija itse oli oikea runoilijan perikuva. Oopiumin orja ja syfiliksen syömä nuorukainen, joka kuoli nuorena - klassikkohahmo, eikös vain ?

Mielellään Baudelairea kuitenkin lukee myös tällainen, angstivaiheensa jo aikoja sitten ohittanut keski-ikäinen naisihminen. Kyseessä on sarja tuokiokuvia, minitarinoita, joita myös kirjailija itse proosarunoiksi kutsui. Niissä näemme vilauksen jostain kirjailijan mieltä askarruttaneesta tilanteesta tai kuulemme lyhyitä ihmisten välisiä dialogeja. Baudelaire oli aikansa lapsi. Nykyään 1800-luvun puolivälissä pahennusta aiheuttaneet tekstit eivät saa edes kulmakarvoja värähtämään, mutta kertovat lukijalle oman aikansa käsityksistä.

Baudelaire oli dekadenssin tyylipuhdas edustaja ja joutui sensuurin hampaisiin - tosin vielä enemmän toisella teoksella eli Fleurs du Mal. Se onkin sopivasti minulla matkalukemisena. Syvälle dekadenssiin ei ehkä tällä perhematkalla sukelleta, mutta epikurolainen lähestymistapa on meille luontainen ja eteläinen Ranska oiva paikka sen toteuttamiseen.

Pieniä raportteja matkan varrelta siis tiedossa teillekin - sillä varauksella, että saan yhteydet pelittämään kunnolla.