Kirjabloggaajien klassikkohaaste on ehtinyt jo osaan 22. Olen minäkin osallistunut toisinaan, mutta miten ihmeessä edellisestä kerrasta on jo useampi vuosi?
Kulttuuri kukoistaa -blogi emännöi tämän kertaista klassikkohaastetta. Säännöt voit käydä tarkistamassa täältä. Sieltä löytyvät myös linkit kaikkiin tämänkertaisten osallistujien blogeihin, joten klassikkovinkkejä on tarjolla ja varmasti jokaiselle jotakin.
Luen klassikoita ihan säännöllisesti. Viime vuonnakin niitä tuli tilastoihin peräti 15 kirjan verran. Toki sattuneesta syystä niistä suurin osa yhdeltä kirjailijalta.
Koko viime vuoden vietin enemmän tai vähemmän tiiviisti Virginia Woolfin seurassa. Kirsi Pihan Virginia Woolf-lukupiiri piti huolen siitä, että tartuin säännöllisesti (yhden) lempikirjailijani teoksiin ja kronologinen järjestys lukemisessa avasi kirjailijan elämää ja kirjallista kehitystä kiehtovalla tavalla. Kronologisuus meni sekaisin vasta viimeisen kirjan kohdalla, sillä joulukuun Woolfina oli esseekokoelma Kiitäjän kuolema. Sen esseet kun on kerätty kirjailijan uran varrelta.
Esseet ovat minulle välillä vaikeaa luettavaa. Jotenkin odotan, että niissä on rakenne ja pohdintaa ja johtopäätöksiä. Woolf kirjoittaa esseensä samoin kuin romaaninsa. Enemmän tai vähemmän keskeltä aloittaen ja toisinaan kesken lopettaen.
Kokoelma on jaettu kahteen osaan. Ensin on kirjailijan kirjallisuusesseet, joissa hän ruotii aikansa kirjailijoita, kirjallisuuden historiaa tai lukemista ja lukijoita yleensä. Huomasin, etten oikein jaksanut keskittyä. Jopa kirjat, joita olen itse lukenut tuntuivat vähän vaikeilta Woolfin esseissä.
Myönnän auliisti nauttineeni enemmän, kun Woolf palaa romaaneista tuttuun kerrontaan. Varsinkin nimiromaani Kiitäjän kuolema on upea, vaikka Woolf-lukupiirissäkin pohdittiin sen olevan enemmän novelli kuin essee. Intensiivinen se on, ja kauhean kaunis. Viimeinen essee Rauhan ajatuksia lentohyökkäyksen aikana tuntuu pelottavan ajankohtaiselta. En ehkä ihan jaa Woolfin toiveikkuutta.Nautin myös kovasti Lontoota kuvaavista esseistä. Niissä oli jotain samaa kuin kaupungissa Woolfin romaaneissa.
Ehkä kyse on omasta älyllisestä laiskuudestani. En jaksanut keskittyä kuin tuttuun. Pitäisi lukea noita uudelleen. Yleisesti voin sanoa pitäväni enemmän Woolfin romaaneista, enkä niistäkään ihan kaikista. Silti Woolf on yksi lempikirjailijoistani. Hän saa ajatukseni liikkeelle ja nautin kielestä. Ei kaiken pidä olla niin helppoa ja Woolf on omanlaisensa. Edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti