E-kirjat vs. kirjat - kyselyn tuloksissa pienoinen yllätys

Marraskuussa seurattiin muitakin lukuja pihistelyn lisäksi. Teillä kaikilla oli mahdollisuus vastata kyselyyn siitä, millä kirjanne luette. Suurkiitos kaikille vastanneille. Teitä oli yhteensä 44. Otos ei ole suuren suuri, mutta silti vastauksista löytyi pieni yllätys.

Kysymyksenasettelu pisti vastakkain niin erilaiset sähköisten kirjojen lukuvälineet kuin kirjat ja sähköiset kirjat itsessään.Valintamahdollisuuksia oli seuraavasti :

1. Luen Kindlellä
2. Luen Kobolla
3. Luen jollain muulla lukulaitteella 
4. Luen IPadilla
5. Luen puhelimellani
6. Luen tietokoneella
7. EN lue e-kirjoja

 Joukosta saattoi valita vain yhden. Tämä oli täysin tietoinen rajoitus, sillä kaikkihan varmaan lukevat ainakin jonkin verran perinteisiä paperikirjoja, vai kuinka ?

En oikeasti odottanut vastaajista löytyvän noin paljon sähköisten kirjojen lukijoita. Joko siis Blogistaniassa viihtyvät lukijat ovat hanakampia tarttumaan muutenkin teknisiin laitteisiin - täysin mahdollista - tai sitten e-kirjojen lukijat kokivat suurempaa tarvetta vastata kyselyyn. Kyselystä lukijoita nimittäin oli aika paljon enemmän kuin kyselyyn vastaajia. Toisaalta, ehkäpä e-kirjat oikeasti ovat valtaamassa lisää alaa.  

Tällä kertaa siis täytyy todeta, että vastaajien joukosta yli puolet käyttää jonkunlaista sähköistä lukuvälinettä.


Jakauma eri sähköisten lukijoiden välillä ei sitten tuonutkaan varsinaisia yllätyksiä. Kobon kaksi käyttäjää ovat tästä anonyymistä kyselystä jopa ihan tunnistettavissa. (Moi, sisko - sinäkin siis vastasit itseni lisäksi ;-)

Kindle (42%)  taitaa olla Suomessa aikamoinen markkinajohtaja e-lukijoiden saralla. Taitaa johtua siitä, että Amazoniakin käsittääkseni käytetään aika paljon. Itseäni häiritsee tuo Amazon-sidonnaisuus vaikka kuulemani mukaan viimeisimmissä versioissa onkin mahdollista käyttää lukijalla myös muualta ostettuja kirjoja.

Puhelimella lukijoiden määrä oli ehkä hienoinen yllätys kuitenkin. E-kirjojen lukijoiksi ilmottautuneista vastaajista 23% eli peräti 6 ilmoittautui lukemaan puhelimella. Heillä täytyy olla tosi hyvä näkö sillä minä en kyllä Lumian ruudulta jaksaisi kovin pitkään tihrustella. Äänikirjat ovat tietysti sitten ihan asia erikseen, niissä olen todennut puhelimen tosiaan olevan se paras vaihtoehto.

Minusta tämä oli sen verran mielenkiintoista, että taidetaan ottaa uusiksi jossain vaiheessa ensi vuonna. Tulee olemaan hauska nähdä, millaisia muutoksia suhdeluvuissa ehkä ajan myötä tapahtuu.

Mitäs te tuumitte tuloksista ?

Pihistelyn päätös

Se loppui nyt sitten tältä erää tähän tämä pihistely. Eihän sitä joulun alla viitsi, eikä omien hermojen säästämisen puolesta kannatakaan. Katsotaan sitten uudestaan ensi vuoden puolella, kun kauhistellaan joulun Visa-laskua...

Kolmas vertailuviikko meni sentään vähän paremmin kuin viimeksi. Itse asiassa olen aika yllättynyt siitä, miten hyvin. Perusmenoissa tästä viikosta tuli kaikista viikoista alhaisin. Jos olisi oikein tarkkana, niin viikon ruokalaskun saisi näin 5 hengen perheessä pysymään alla 200 euron. Varsinkin, jos unohtaisi kaikki spesiaaliherkut. Tällä viikolla erikoismenoissa on suklaata ja kaakaota tulevia leivontatarpeita silmällä pitäen vähän turhan kalliilla, mutta ei nyt välitetä siitä.

Kuitenkin ollaan syöty hyvin - viime viikonlopun lammaspataa, kasviskeittoa, pasta Bolognesea, mallasleipää mädillä ja savulohella, pizzaa, broilerinsiipiä fetaperunoilla... Ei voi väittää, että olisi jotenkin oltu huonommalla syömisellä. Suurin osa ruoasta tehtiin itse alusta alkaen (no, joo - lohta en ruvennut savustamaan) ja se mitä ilmeisemmin auttaa pitämään kulut kurissa. Niinpä tämän viikon pihistelyvinkki liittyikin pizzoihin. Perjantaiherkkujen lisäksi myös mallasleipä oli itse tehtyä, mutta siihen palataan vielä joskus myöhemmin.

Nyt siis huokaistaan ja aletaan valmistautumaan jouluun. Mitähän kaikkea kivaa (ja kohtuuhintaista) sitä tässä taas keksisikään ?

The Princess Bride

Tiedättehän sen klassikokuvan, jossa kahden peilin kautta näkee pitkään, pitkään käytävään, kun kuvat heijastuvat peileistä uudestaan ja uudestaan ? Tätä kirjaa lukiessa tulee vähän sellainen olo. Kertojan tarinassa Buttercup ja Westley seikkailevat ja heidän tarinastaan johtuu kohtia kertojan omalle elämälle... Sekavaa ? No, niin on kirjakin.

Kirja on myös hyvinkin uskollinen ilmestymisensä aikakaudelle. Sen rakenne ja huumori kun toivat ainakin minun mieleeni assosiaatioita 70-luvun väri-ilottelusta melkein siihen psykedeeliseen asti. Vähän oli tuo ilottelu ehkä kärsinyt ajan kulumisesta, mutta ihastuttavan uskollinen kirja on kirjoitusaikansa tyylille.

No, nyt teillä kaikilla on kirjan suhteen hurjat odotukset ja ihan hauska lajinsa edustaja tämä onkin. Siis minkä lajin ? No, humoristisen fantasian... jos sellaista lajia nyt yleensä on olemassa. Tarinassa kuulemme, miten kertoja on nähnyt suuren vaivan kääntäessään kuvitteellisen maan kuvitteellisen kansalliseepoksen laajemmalle yleisölle sopivaan kieleen. Samalla pääsemme seuraamaan itse eeposta, kertojan kommenteilla höystettynä tietenkin. Minulla itse asiassa kesti jonkin aikaa tajuta, että esipuhe olikin itse asiassa jo varsinaista tarinaa ja jatkuu kehyksenä koko kirjan loppuun saakka.

Mielenkiintoinen ja vähän yllätyksellinenkin rakenne on tämän kirjan parasta antia. Minä ainakin hiukan väsähdin kirjailija-kertoja itsekorostukseen ja valitukseen kaltoin kohdelluksi joutumisesta. Buttercup ja Westley taas ovat aika tavanomaisia romanttisen komedian sankareita. Heidän seuralaisensa ovat ihan mielenkiintoisia, pahikset tosissaan pahoja ja tapahtumat välillä hauskan absurdeja. Kirja siis on hauska luettava kuriositeettina, mutta en ole ihan varma jaksaisinko lukea tätä uudelleen. Todennäköisesti en.

Tästä on kuulemma tehty elokuvakin, joka on ilmestymisaikanaan ollut suosittu ja nykyäänkin sitä pidetään jonkunlaisena fantasia-genren kulttifilminä. Wikipediasta löytää tarkempaa tietoa, mutta jos haluaa lukea kirjan ilman spoilereita, niin sitä kuvausta ei kannata heti lähteä lukemaan.

Pihistelyä perjantaipizzalla

 
Tällä viikolla sitä uskaltaa sentään antaa pihistelyvinkinkin punastumatta. Ollaan onnistuttu pitämään ruokakulut suurin piirtein kurissa, jollei nyt loppuviikonloppuna sitten ihan räjähdä käsiin. Tässä kuitenkin jo tämän viikon vinkki.

Pihistelyvinkki koskee itse tekemistä versus valmiina ostamista. Se on vanha klisee, että itse tekemällä saa halvempaa, mutta se pitää NIIN paikkansa. Alla ihan todistetusti laskettuna.

Syötiin siis koko perheen voimin perjantaipizzaa. Alla on laskettu neljän syöjän mukaan, mutta osansa sai myös nuorimmainen eli Toto 1,5v... On vaan sen verran pieniruokainen, ettei merkitty erikseen. Syöjinä siis oli 2 aikuista ja kaksi lasta (10v ja 8v) + pikku Toto.  Pikkupalat jäivät vielä huomiseksikin. (Pizzaa aamupalallaa - mikä ihana ajatus...)

Pizzoja oli kahta eri laatua.
Tomaattikastikkeella, mozzarellalla, pekonilla ja parmesaanilla höystettyä "punaista pizzaa" ja vanhempien luksusversio sitruunalla ja vuohenjuustolla maustetulla creme fraîchella, parmankinkulla, rucolalla ja parmesaanilla päällystetty "valkoinen pizza".

Totuuden nimessä on kerrottava, että alla näkyvästä laskelmasta puuttuvat tomaattikastikkeeseen lisätyt kuivatut yrtit, suola, oliiviöljy ja sokeri, mutta niiden hinta tuskin voi vaikuttaa tulokseen montaakaan senttiä. Niin, ja puuttuuhan tästä vielä paistamiseen käytetty sähkö. Silti.

Puuttuvista osista huolimatta, uskallan väittää näin todistetuksi, että itse tekemällä säästää. Meidän herkkupizzamme - ja ne olivat tosi herkkua- maksoivat alle 5 euroa nuppia. Näin vaikka joukossa oli parmankinkun tapaista luksustuotetta eikä täytteissä pihistelty.

Verrataanpa Kotipizzan ja Classic Pizzan hintoihin.
Kotipizzassa normaalipizzojen yksikköhinta vaihtelee 7-12 euron välillä
Classic Pizzassa pizzoista saa pulittaa 9-14 euroa kipale.

Ruoka myös tuli pöytään vähintäänkin yhtä nopeasti kuin tilaamalla.

Eiköhän vertailun lopputulos ole aika selvä. Tehdään itse pizzaa pihistelyviikkoina !


Entäs se työ  ? 

Monesti käy mielessä, että eihän sitä pizzaa millään ehdi tehdä, kun taikinan nouseminenkin vie niin paljon aikaa. Totta, että varsinkin arki-iltaisin tarvittavan ajan löytäminen on haasteellista.


Miten nämäkin perjantaipizzat kuitenkin onnistuivat kiireestä huolimatta ? No, tietenkin yön yli jääkaapissa taikinaa nostattamalla. Kun torstaina ennakoi ja nopeasti sekoittaa pizzataikinan jääkaappiin, on perjantaina töistä tullessa valmis taikina odottamassa. Sitten ei tarvitsekaan kuin kaulia pohjat ja antaa lasten levittää niille täytteet. Uuniin 225 asteeseen noin 10 minuutiksi. Ei mennyt puolta tuntia koko perjantain operaatioon.


Pohjataikinan ohje :

Ohje on hyvin yksinkertainen. Laitetaan kulhoon 4 dl lämmintä vettä ja ripotellaan pinnalle 1/4 pussia kuivahiivaa. Sekoitetaan joukkoon 1 tl suolaa ja vajaat 8 dl jauhoja. Vaivataan kiinteäksi taikinaksi ja lisätään jauhoja tarpeen mukaan. Lisätään vielä loraus oliiviöljyä ja vaivataan pikkuisen lisää. Laitetaan kulhoon kansi päälle ja nostetaan jääkaappiin.  Seuraavana päivänä siellä odottaa helposti kaulittava taikina, josta saa ohuenrapeita tai hitusen paksumpi pohjia ihan toiveiden mukaan.

Ruokaa romaaneista I

Tässä jokin aika sitten jatkoin meemiä Marsha Mehranin kirjalla "Ruusuvettä ja lammaspataa". Samassa oivalsin, että tässähän on hyvä hetki aloittaa uusi juttusarja.

"Ruokaa romaaneista"

Tässä ei siis ole kyse keittokirjojen reseptien testaamisesta vaan fiktion (tai mikä ettei ihan elämäkertojenkin) inspiroimasta kokkaamisesta. Suunta voi myös olla toinen eli ruoan tuomista assosiaatioista kirjoihin. Mitään varsinaisia sääntöjä en tälle rupea määrittelemään. Ennemminkin on kyseessä vapaasta mielikuvituksen käytöstä.

Ensimmäinen osa on siis ilmeinen yllämainittu yhdistelmä lammaspadasta ja kirjasta, jonka nimessä lukee lammaspata... No, on siinä ehkä vähän syvempikin yhteys. Kirjassa liikutaan sekä Irlannissa että Iranissa. Irlantihan on tunnettu lammasmaa, joten jo pelkästään siitä saa luotua yhteyden, mutta sen lisäksi meidän reseptissämme yhdistyvät maut, jotka ainakin minulle edustavat Lähi-Idän keittiön parhaimmistoa. Mausteisuus ja lihan täyteläisyys yhdistettynä makeisiin hedelmiin toimii marraskuun mustuudessa aina.

Kovin vaikeasta ruoasta tässä ei ole kyse, vähän aikaavievästä kylläkin. Mikäli pidät mausteisemmasta, niin lisää enemmän mausteita. Makeammasta pitävät voivat laittaa suhteessa enemmän kuivattuja hedelmiä. Määriä on vaikea antaa, sillä ainakin meillä pataruoat tuppaavat olemaan sellaisia käsituntumalla sekoitettavia ja maistelemalla makua tasaavia.

Hedelmäinen lammaspata :

Ruskista karitsan potkapaloja ja paahtopaistista leikattuja paloja padan pohjalla vähäisessä öljyssä. Lisää mausteet (suola, pippuri, kaneli, muskotti, kuivattua chiliä, kuivattua ranskalaista yrttisekoitusta)  ja anna niidenkin paahtua hetki.
Lisää pataan sipulia, valkosipulia, kuivattuja aprikooseja, kuivattuja luumuja, kokonaisia kuorittuja manteleita, porkkananpaloja ja kurpitsanpaloja. 
Kaada pataan pikkupullollinen (2,5 dl ) valkoviiniä ja anna kiehahtaa. Lisää sekaan pari liemikuutiota (meillä käytettiin niitä hyytelökuutioita) ja lasillinen vettä. 
Lopuksi raasta sekaan yhden appelsiinin kuori sekä purista mehu. 

Laita uuniin kannen alle hautumaan 2-3 tunniksi 120 asteeseen. Nauti kodin valtaavasta ihanasta tuoksusta. 

Lisää pataan pari päärynää paloiteltuina.Pidä huoli, että ne ovat nesteen pinnan alla ja anna vielä hautua ainakin tunnin verran.


Kardemumma-kuskus

Valmista kuskus pakkauksen ohjeen mukaan. Se pitää joko kypsentää liedellä tai ihan vaan kaatamalla kuumaa vettä päälle - riippuen esikypsennyksen asteesta.
Sekoita joukkoon suolaa, kardemummaa sekä maun mukaan rusinoita ja manteleita. Maistele.
Sulata päälle isot voinokareet , sekoita ja tarjoile heti lammaspadan kanssa.

Viimeiset päivät menossa - Olethan jo vastannut ?

Kun äiti tarjouksen kaupassa näki... ja mitä pateelle sitten tapahtui

 Tässä eräänä päivänä pihistelyviikolla kävi niin, että äiti huomasi kaupassa käydessään sika-nautajauhelihan olevan tarjouksessa. Siis, euron paketti. Hetken itsensä kanssa taisteltuaan ja saatuaan uskoteltua mielessään, ettei yksi kerta suojakaasuun pakattua nyt niin kamalaa ole, lähti pari pakettia mukaan. Olihan se halpaa...

Niin, tuohon suojakaasuun ei meidän perheessämme oikein ole uskottu sen jälkeen, kun possun sydäntä suurena herkkuna pitävät kissat eivät suostuneet ensimmäisen kerran haistettuaan edes maistamaan kyseistä tuotetta suojakaasupakkauksesta otettuna.(toim.sivuhuom.)

Äidin mielessä väikkyi telkkarista bongattu lihapateen ohje. Se näytti niin helpolta. Sekoitetaan vaan jauhelihaa ja maksaa ja leivänmuruja ja kananmuna ja mausteita ja pistetään uuniin vesihauteeseen. Niin siis tehtiin illalla päivän päätteeksi.

Lopputulos oli aika kaukana Laura Calderin hienostuneesta pateesta laakerinlehtikoristeineen, vai mitä sanotte tuosta ?

 Äidistä se näytti lähinnä lihamurekkeen vähän epäonnistuneelta versiolta. Onneksi sentään leikatessa huomattiin, että koostumus on kuitenkin suhteellisen lähellä oikeaa, vaikkakin ehkä vähän kuivakkaa. Maussakaan ei varsinaisesti ole mitään vikaa. Oikeastaan ihan odotettua herkkua noiden pienten coctailkurkkujen kera.

Tarkemmassa analyysissa tuli keksittyä useampikin asia, jotka tässä valmistusprosessissa menivät pieleen.

Ensinnäkin leivänmuruja oli varmaan liian vähän. Siitä vähän turhankin kiinteä koostumus. Toiseksi, näin jälkikäteen ajatellen, patee kai pitäisi peittää uuniin laitettaessa ? Kolmanneksi, uuni taisi olla hiukan liian kovalla. Niin, ja uutta reseptiä lienee parasta kokeilla levänneenä eikä pitkän päivän viimeisenä hommana puoliunessa. Voisi ajatus kulkea noiden edellisten juttujen kohdalla vähän paremmin.

Koska maku kuitenkin oli lupaava niin taidetaan kokeilla uudestaan vielä ennen joulua. Hyvä leipä, maustekurkut ja patee kun kuuluvat ainakin tämän äidin herkkuihin. Tähän siis palataan vielä, eikä anneta periksi.

Vinkit ovat tietysti tervetulleita :-)

Pihistely pielessä (viikko nro 2)

Ei tästä tule mitään. Pitäisi pihistellä ja kauppalaskut vaan paisuvat paisumistaan. Tietysti tänä viikonloppuna (teko)syinä olivat myös lauantain ruokavieraat ja leipomisvaatimus sunnuntaiksi koulun marrasmarkkinoille. Lisäksi ostettiin herkkuja Kala-autosta jo valmiiksi uudeksi vuodeksi pakkaseen, mutta silti...

Minä en taida kehdata tälle viikolle laittaa edes varsinaista pihistelyvinkkiä. Kunhan totean vain huomiona seuraavaa :

1. Pitää sopia kaikkien perheen kaupassakävijöiden kanssa, että oikeasti ollaan pihistelyviikolla. 
2. Pitää selvittää kaikkien kanssa, mitä pihistelyviikko tarkoittaa : Ei osteta ylimääräisiä ja vähän mietitään ostokset jo etukäteen
3. Huolehdi, että mies (tai kukaan muukaan) ei pääse kauppaan nälkäisenä
4. Muistuta, muistuta, muistuta !

 No, totuuden nimessä on sanottava, että ei tuo nyt ihan pelkästään ole miehen vika. Kyllä minä itsekin kaupassa erehdyin ostamaan suklaarasioita ("kun kerran olivat tarjouksessa") ja muutenkin vähän kaikkea, mitä sattui mieli tekemään.

Tästä viikosta voidaan siis vaan todeta, että pieleen meni... Syötiin kyllä ihan hyvin ja ruokaa on itse asiassa aika tavalla taas valmiina alkuviikkoa varten.




Että sellaista tällä viikolla. Toivottavasti nyt viimeiselle pihistelyviikolle sitten saadaan pieni kurinpalautus aikaiseksi, ettei tämä seuranta päättyisi ihan epätoivoiseen tilanteeseen.

Viime viikon tilanteen löydät täältä.
 

"Finton väitti myöhemmin hukanneensa avaimensa St Josephin luostariin,.."

 
 "Finton väitti myöhemmin hukanneensa avaimensa Saint Josephin luostariin, mutta se nyt oli täyttä puppua."

Marsha Mehran - Ruusuvettä ja lammaspataa, sivu 123, kuudes virke.

Ai, että mitä ihmettä ?

No, Satu oli jatkanut Villa Derrickerian meemiä ja minä innostuin sitten puolestani jatkamaan sitä edelleen. Tarkoituksena siis tehdä seuraavasti :

1. Nappaa sinua lähimpänä oleva kirja, oli se sitten mikä hyvänsä.
2. Avaa kirja sivulta 123.
3. Lue kuudes lause.
4. Kirjoita lause journaliisi, näiden ohjeiden kera.

Lisäksi tarkoituksena oli ottaa lause / virke ja laittaa se otsikoksi bloggaukselle. Tämä viimeinen ohje sai minutkin tarttumaan toimeen, tai tässä tapauksessa kirjaan. Ajattelin tämän meemin tuloksena tulevan erityisen houkuttelevia otsikoita blogistaniaan. Hämmentäviäkin ne saattavat olla.

Luin meemistä työhuoneessa, joten ensimmäinen haaste oli katseen kääntäminen sopivaan suuntaan. Välttelin kirjahyllyä sillä sieltä vain yhden kohteen valitseminen saattaa osoittautua ylivoimaisen vaikeaksi. Onneksi meillä löytyy kirjoja joka puolelta. Kirjahyllyä vastapäätä olevan kaapin päällä on kolme kirjapinoa, joista lähimmän päällä ensimmäisenä lojui Marsha Mehranin Ruusuvettä ja lammaspataa. Se odottelee siinä edelleen viimeisten sivujen reseptien soveltamista. 

Yhtään kirjan resepteistä ei ole vielä kokeiltu meidän keittiössämme, mutta lammaspataa syötiin itse asiassa juuri eilen. Herkullisen hedelmäistä versiota siitä kardemummakuskuksen kera. Siitä lisää piakkoin.

Mihin kirjaan oma kätesi osuu ?

Sieluton, muuttumaton ja vielä syytönkin

Sieluton marraskuu, muuttumaton,

syytön mun olooni on...

En minä osaa runoilla - eikä tuolla ollut itse asiassa mitään tekemistä edes tämän bloggauksen aiheen kanssa. Kunhan vaan aloittamani kirjasarjan nimet jotenkin sopivat tuohon kliseitä täynnä olevaan runonpätkään.

Olen siis kaikkien kiireiden keskellä onnistunut lukemaankin vähän. Itse asiassa yllättävän paljon. Runsaan viikon sisään olen lukenut peräti kolme kirjaa. Asiaa tosin selittänee se, että kyseessä on tämän vuodenajan piristykseksi sopivaa viihdettä. Bongasin Satun luetut blogista uudelta ja raikkaalta kuulostavan vampyyri-ihmissusi-sieluton- sekoituksen, joka kaiken lisäksi aloitti kirjasarjan. Pakkohan ne siis oli hankkia.

Pienten kiemuroiden jälkeen (voin joskus kertoa, miten kiertää kustantajien maarajoituksia ekirjojen osalta...) minulla on hallussani koko sarja, joista ensimmäiset kolme osaa siis on luettu. Koska lukeminen ei loppunut ensimmäiseen osaan, voinemme tästä tulkita sarjan lunastavan lupauksensa viihdytyksestä.

Millainen siis on tarinan Viktoriaaninen Englanti, jossa ihmissudet ja vampyyrit ovat hyväksytty osa yhteiskuntaa ? Ei oikeastaan kovinkaan toisenlainen kuin kirjoista tuntemamme. Tekniikkaa on ehkä kehitetty hiukan eri suuntaan, vai mitä ajattelette puuluoteja ampuvista pistooleista ? Ennakkoluulot kukoistavat siinä missä todellisessa maailmassakin ja viktoriaaniset naiset ovat yhtä kainoja kuin olemme aikakauden romaaneista oppineet. Paitsi ehkä kirjan sankaritar.

Neiti Alexia Tarabotti sattuu olemaan sieluton ja kaiken lisäksi puoliksi italialainen. Yhteiskunnan kerman mielestä viimeksimainittu olisi todennäköisesti pahempi vika, jos he sattuisivat tietämään molemmista. Sieluttomuus on kuitenkin tarkoin varjeltu salaisuus, sillä kaikki yliluonnolliset olennot pelkäävät sitä ominaisuutta. Sieluton henkilö kun poistaa kosketuksellaan kaiken yliluonnollisen ja muuttaa kuolemattoman olennon kuolevaiseksi ihmiseksi ja manaa kummitukset pois tästä maailmasta. Ei siis mikään vampyyrien ja ihmissusien lempiolento. Sieluton henkilö on myös tavallisia ihmisiä tunteettomampi ja suhtautuu kaikkeen erittäin käytännönläheisesti. Niin myös Alexia.

Kun ihmissusia ja vampyyreja alkaa katoamaan tarvitsee vastahakoinen yliluonnollisten olentojen viraston johtaja Lordi Maccon Alexian apua. Kipunat sinkoilevat, kun kaksi voimakasta luonnetta ottaa yhteen, mutta salaperäiset tapahtumat alkavat selviämään. Oma roolinsa on myös Alexian auringonvarjolla, joka toimii paitsi suojana paisteelta, myös kätevänä puolustuskeinona erinäisissä vaarallisissa tilanteissa.

Toisessa osassa selvitellään sitä, miksi tietyn alueen ihmissusilla on vaikeuksia muuntua eläinhahmoonsa ja kolmannessa osassa pakoillaan vampyyreja pitkin Eurooppaa ja setvitään mutkistuneita ihmis- tai siis tässä tapauksessa kai olentosuhteita. Spoilerien pelossa jääköön yksityiskohtaisempi selitys näistä tällä kertaa tähän. Sanottakoon vain, että tarina jatkuu suoraan osasta toiseen ja edellisen osan tapahtumat vaikuttavat suoraan seuraavan juoneen. Järjestyksessä lukeminen on siis erittäin suositeltavaa.

Vauhtia ja jännittäviä tilanteita riittää ja kaikki on kirjoitettu puoliksi pilke silmäkulmassa. Ihan selkeästi Gail Carriger ei ota sen paremmin itseään kuin henkilöhahmojaan liian vakavasti, mikä pelastaa kirjat teinitarinoiden paatoksellisuudelta. Hupaisaa, kevyttä ja kuitenkin tarpeeksi ennakkoluuloisuutta ja fanatismia kritisoivaa, että kiinnostus säilyy yli sarjan alkuosien. Jäljellä on vielä pari.

Kirjailija muuten vaikuttaa itsekin jonkinlaiselta keksityltä hahmolta viktoriaanisen pukeutumisensa ja oman esittelynsä perusteella. Tiedä sitten, onko kyseessä eksentrinen taiteilijaluonne vaiko tuotteistettu kaupallinen hahmo. 

Niin ja kirjojen nimet ovat aika hauskoja. Soulless, Changeless ja Blameless ovat kirjan kolme ensimmäistä osaa. Eihän noista voi näin marraskuussa kuin runosuoni sykähtää... vai mitä tuumitte ?