Aiemmin samalta kirjailijalta lukemani "Lumous" tuotti kylmiä väreitä painostavalla tunnelmallaan. "Kesä ilman miehiä" ei ole yhtään vähemmän taidokkaasti kirjoitettu, mutta tunnelma kirjassa on huomattavasti valoisampi, miltei toiveikas.
Aihetta ei kuitenkaan voi kevyeksi kehua. Mian aviomies haluaa pitää paussin 30 vuotta kestäneestä avioliitosta. Paussin ajattelu vie Mian sairaalan psykiatriselle osastolle, mutta itse tarina kertoo ajasta sairaalan jälkeen. Mia palaa lapsuudenkaupunkiinsa vetämään runokurssia varhaisteineille ja seurustelemaan äitinsä ja hänen ystäviensä kera. Kirjassa kietoutuvat toisiinsa nuorten tyttöjen väliset kahnaukset ja kiusaaminen, Mian omat nuoruusmuistot sekä kontrastina vanhainkodin asukkaiden toimet ja ajatukset.
Vaihtelevien henkilöhahmojen, yksittäisten tapahtumien ja ajatusten sekamelskasta kirjailija kutoo lämminhenkisen tutkielman ikäpolvien välisistä eroista ja ajattelun kehityksestä ajan kuluessa. Jonkin verran aiheiden ja aikojen moninaisuus välillä häiritsi, mutta yllättävän hyvin tarinassa pysyi mukana.
Kirjaa luki mielellään, mutta silti ehkä pitäisin tätä kokonaisuutena hiukan Lumousta heikompana. Kesä ilman miehiä ei taida jättää ihan niin painokasta muistijälkeä.
Jos pidit Lumouksesta, hullaannut Hustvedtin parhaaseen, joka on Kaikki mitä rakastin.
VastaaPoistaKomppaan Leenaa! KMR on Hustvedtin paras, vaikka olen pitänyt kaikista.
VastaaPoistaMinustakin KMR on varmasti paras Hustvedt, mutta tämä tulee minulla hyvänä kakkosena - ja Lumous vasta pitkällä takana (väliin mahtuu Amerikkalainen elegiakin). Eläköön eriävät mielipiteet! :)
VastaaPoista