(Ruoka)päiväkirja - Ylioppilasjuhlat!

 

Meillä oli juhlat. Hitsit, että tuntuu oudolta sanoa näin, mutta tosi se on. 

Esikoisen ylioppilasjuhlat pidettiin - kutistettuina ja porrastettuina, mutta kuitenkin. Oli kivaa. Ainakin meillä ja näyttivät vieraatkin viihtyvän. 

Äiti tietysti ylpeänä ja vähän itku kurkussa - miten äidin pieni voi olla jo noin iso? 

Kahdet rippijuhlat se otti, mutta opin sentään. Essu valokuvassa on harhaanjohtava, sillä näihin juhliin en tehnyt muuta kuin mietin, mitä halutaan ja purin pakkauksista. Oli se helpottavaa, kun suurin piirtein kaikki tuli valmiina kotiovelle. Vain juustot ja vähän lohta kävin ostamassa itse. Loput tilattiin Patisserie Teemu Auran valikoimista. Palvelu pelasi ja tuotteet olivat herkullisen lisäksi myös hyvän kokoisia. Tilataan toistekin. 

Hyvää oli. Merellinen voileipäkakku ja kasvisversio tekivät kauppansa. Vegaaninen suklaa-kirsikkakakku oli huippuhyvä. Suutuntuma oli jotenkin yllättävän kevyen oloinen, vaikken toki dieettiversioksi tätä silti kuvittele. Kunhan oli sekoitettu jotenkin ihanan pilvimäiseksi. Lisäkoristeeksi nakkasin keskelle tuotelistalta silmiini ihan ensimmäisenä osuneen "valkolakki" macaronin. Eikös sovikin mainiosti ? 

Muutenkin macaronsit olivat herkullisia. Pistaasi, vadelma ja kardemumma-kinuski ylioppilasmacaronsin lakutäytteen kavereina katosivat tarjoiluastiasta nopeasti. 

Menun henkilökohtaisesta tarinaosuudesta vastasi tällä kertaa juustotarjotin, tai oikeastaan sen lisukkeet. 

• Comté on kautta aikojen ollut meidän poikien herkkua ja erityisesti esikoinen tykkää dipata sitä ranskalaiseen kondimenttiin eli vähän sinappimaiseen Savoraan. Sitä siis paloina tarjolla ja dippi vieressä. 
• Hunajaisen vuohenjuuston kaveriksi tarjottiin isännän nykyisen kotipaikan eli Baskimaan alueelta tulevaa chilihyytelöä (piment d'Espelette)
• Roitelet-Brien seurana puolestaan oli minun omaa rommilla ja vaniljalla maustettua uuniomenahilloani. 

Sekoitus kotoista, perinteistä ja linkkiä toiseen kotimaahan. Pojan näköistä. 

Juotavana oli Wolfbergerin Crémant d'Alsace kuohuviiniä ja suomalaista Lehtikuohua. Täytyy sanoa, että nuoret pääsivät vähän yllättämään. Kuohuviiniä oli varattu kaikille 18 täyttäneille alkumaljaksi (ja osalle toiseen lasilliseen), mutta Magnum-pullot jäivätkin suurimmaksi osaksi meille varastoon. Lehtikuohua puolestaan kului pullotolkulla. Selvästi nykynuoret osaavat pitää hauskaa (jatkuvasta puheensorinasta ja naurunpurskahduksista päätellen) Lehtikuohun voimalla. Ihan mahtavaa! 

(Ruoka)päiväkirja: Ruokaboksi ja omenahillokriisi

Varauduin viikonloppureissun jälkeiseen viikkoon aloittamalla Ruokaboksi-tilauksen. Siinähän saa maanantaina kotiin laatikon, josta löytyvät niin reseptit kuin ainekset muutamaan ateriaan. 

Mainoksen uhri - nyt saa uusi tilaaja 10€ alennusta per viikko neljän viikon ajan. 

Olen testannut boksia aiemminkin (2018), mutta silloin haasteena oli ruokakunnan koko. Suurin boksi oli neljälle ja vähän ruokalajista riippuen jäi yksi nälkäiseksi. Toki riippuen nimenomaan ruokalajista, sillä annoskoot ovat kyllä reiluja. Nyt kun isäntä puuttuu ruokakunnasta suurimman osan vuotta, niin ajattelin tämän toimivan paremmin.

Annoskoot tosiaan riittävät ihan hyvin, sillä tällä kertaa olin vahingossa painanut meille pienemmän Ruokaboksin eli sen 2-3 hengen version. Silti neljä söi ihan ok. Pari kertaa tuli kommenttia, että olisi ehkä voinut syödä vähän isomman annoksen, mutta ainakaan ei nyt jäänyt tähteitä. Ensi viikolla otan sen isomman, niin päästään vertaamaan.

Ruokalajit olivat hyvää perusruokaa ja ainekset laadukkaan oloisia. Vain lehtikaali nahistui ennätysajassa ja huomattavasti naapurikaupasta ostettua nopeammin. En tiedä miksi. Siellä ne olivat kasvislaatikossa vierekkäin. Reseptit olivat ihan ok arkireseptejä. Lohicurry ja gremolata-kana upposivat ruokakuntaan, mutta eivät jättäneet sen suurempaa muistijälkeä. Peruna-halloumisalaatti on vielä kokeilematta.

Parasta oli, että saatoin lykätä reseptivihon keskimmäisen kouraan ja ruoka ilmestyi pöytään palaverini päättyessä. Toimii. 

Omenahillokriisi! 

Tänä viikonloppuna aloitimme myös joulutorttukauden. Perinteisesti tehtiin myös pikkusuolaista eli tällä kertaa Yhteishyvä inspiroi kiepsautustikkujen tekoon. 

Valmiit taikinalevyt siis voideltiin kanamunalla ja maustettiin savupaprikalla, emmentaljuustoraasteella ja seesaminsiemenillä ennen kuin ne kierrettiin ruuveiksi. Sitten vielä vähän munaa siveltimellä päälle ja uuniin. Ohjeen mukaan taikina olisi pitänyt laittaa kylmään kymmeneksi minuutiksi ennen kiepsautusta, mutta enhän minä tietenkään kerinnyt... Sitten 225 uuniin 12-15min. Aika määrittyy uunin ja toivotun ruskeusasteen mukaisesti.

Niin, ne joulutortut... Esikoinen kurkisti ensimmäisenä tortun sisään. Otsa rypistyi : "Ai, ei ollutkaan mummin omenahilloa." - Ei ollut ei. Kävin läpi niin jääkaapin kuin pakastimen useampaan kertaan. Viimeksimainitussa pari omenahilloksi luulemaani purkkia sisälsikin marjoja... OMENAHILLOKRIISI! Ensimmäistä kertaa varmaan kolmeenkymmeneen vuoteen ei meillä olekaan mummin hilloa! Onneksi sisko on näillä näkymin tulossa käymään parin viikon päästä ja voinee tuoda hätäapua ainakin purkillisen... Siihen saakka pitänee vain yrittää pärjätä ja minun kestää jälkikasvun jäätävää paheksuntaa. 

(Matka)päiväkirja eli ihan paras viikonloppu

 

On ollut blogissa hiljaista, hyvässä mielessä tällä kertaa. Vietin juuri pitkän viikonlopun yhdessä isännän kanssa - rakkauslomaa Biarritzissa. 

Tosin kotiinpaluu oli sitten kahdelta maanantaiaamuna ja huomaan, etten oikein enää jaksa. Vasta tänään olen ns. normitilassa työnteossa... Ikä ei tule yksin, tai sitten vaan yksinkertaisesti suoraan töihin paluu heti aamusta ei ehkä ollut paras ideani. 

Mutta siis, Biarritz on edelleen ihana kaupunki.

 Naureskelimme olevamme ihan kuin opiskeluaikoina, silloin joskus ennen lapsia. Pieni kämppä,  kävelyt ja yhdessä kokkailu toivat mieleen muistoja, varsinkin kun nyt oli myös Beaujoulais Nouveau - viikonloppu. 

Muistimme senkin yhden kerran, kun molemmat saivat aivan järisyttävän krapulan puolesta muovimukillisesta kyseistä lientä, tai ehkä tulimme kipeäksi siitä mikrossa kypsennetystä perunasta. Muuta ei opiskelijan jääkaapista sinä iltana löytynyt, eikä uunikaan toiminut... Muistoja, muistoja (niitä ajan kultaamia). 

Emme juoneet Beaujoulais Nouveauta tänäkään vuonna. 

Muuten kyllä söimme kaikenlaisia herkkuja. Heti torstai-aamuna lähetin isännän toimistolle ja lähdin itse haahuilemaan halleille. Olisin voinut ostaa vaikka mitä! 

Minulla oli lupa ottaa mukaan vain  yksi kassi, joten se vähän rajoitti. Ymmärrettävää, sillä illalla menimme ihanaan ravintolaan, jossa en kuvannut mitään vaan keskityin nauttimaan. 

Ruoan lisäksi nautin myös auringosta. Baskimaan sää on epävakainen, mutta tänä syksynä se on suosinut meitä. Isompien poikien syyslomalla paistoi aurinko ja nyt minä sain nauttia annoksesta d-vitamiinia. 

Aurinkoa, kävelyjä, hyvää ruokaa ja vieressä rakas. Mitäpä sitä muuta ? 

No, onhan se kiva nähdä uusiakin paikkoja. Biarritzista ajaa 40 minuutissa Espanjan puolelle San Sebastianiin. Emme ihan uskaltautuneet pieniin pintxo-paikkoihin ryysikseen tiskien vieressä, mutta löysimme ihanan terassin auringosta. Oli  muuten herkkua! 

Vaikea siis sanoa, onko tämä ote matkapäiväkirjasta vai ruokapäiväkirjasta. Ehkä minun matkani liittyvät jotenkin aina ruokaan - onhan ihmisen syötävä, hyvänen aika. 

Toki me haahuilimme turisteina ympäri San Sebastiania. 

Ranta oli kaunis. 

Vanhakaupunki mielenkiintoinen

Kahvi vahvaa ja hyvää 

Mitäpä tässä muuta. Viikonloppu tuntui pitkältä, mutta silti lyhyeltä. Loppuvuonna isäntä tulee kuukaudeksi Suomeen. Ihanaa sekin. Ensi vuoden reissuista ei vielä tiedä, mutta Biarritzin Rocher de la Vierge odottaa paikoillaan. 

p.s. en lukenut muuta kuin yhden cozy mystery äänikirjan eli Posie Parker sarjan Murder in Venice. 

(Ruoka)päiväkirja: Lehtikaalilovee

 

Kuvittelin aina inhoavani lehtikaalia. Minulla on kaaleihin noin yleensä vaikea suhde, todennäköisesti perustuen nuoruuden traumaattiseen kokemukseen. En nimittäin ikinä ole ollut kaaliruokien ystävä, mutta Englannissa kielikurssilla ollessani sain vuosikausiksi sellaisen kammon, että happo nousi suuhun jo pelkästä kaalin hajusta. Siellä nimittäin isäntäperheen äiti tarjosi englantilaista keittiöperinnettä pahimmillaan eli vetiseksi höyrytettyä kaalimössöä ja sen kaverina huonoimpia mahdollisia jauhonakkeja. Kotona oli opetettu syömään kiltisti, mitä tarjotaan, ja lautanen tyhjäksi... 

Niinpä, traumaattista. 

Meillä siis ei edelleenkään tehdä kaalilaatikkoa, -keittoa, -kääryleitä tai mitään muutakaan kypsennettyyn kaaliin viittaavaa. Paitsi joskus kukkakaalia, sillä siitä yllättäen pidän (paitsi paahdettuna). Harvoin tosin sitäkin, sillä se taas sitten ei uppoa keneenkään muuhun perheenjäseneen. Raakana toki tykkään kaalista monissakin yhdistelmissä. 

No, lehtikaali siis oli uusi tuttavuus muutama vuosi sitten ja toki halusin kokeilla. Ei toiminut. Maistui kypsennettynä kaalilta ja raakanakin oli sellainen lievästi tukehduttava tuttavuus. 

Nyt olen kuitenkin ihan koukussa. Tajusin nimittäin, että lehtikaalin, niin kuin monen muunkin aineksen, salaisuus on siinä, että se pitää osata valmistaa. 

Pipsa Hurmerinnan kirjassa Pipsan keittiössä kerrottiin lehtikaalisipseistä. Kokeilin, mutten ollenkaan onnistunut. Nyt sitten ihan muuten vain tulin laittaneeksi uunikurpitsan kaveriksi oliiviöljyssä hieman kieriteltyjä lehtikaalin suikaleita ja tadaa! Lopputulosena oli ihanan rapsakoita lehtikaalisipsejä. Ero oli paistolämpötilassa ja -ajassa. Miedompi ja hitaampi metodi ei minulla toiminut laisinkaan, mutta vähän yli 200 astetta ja noin 10 minuuttia toi täydellisen lopputuloksen. 

Samasta kirjasta löytyy kuitenkin ohje, jonka avulla pääsin myös raa'an lehtikaalin makuun. Muistin nimittäin tässä yhtenä päivänä, Pipsan neuvoneen (sekä telkkarissa jossain että kirjassa), että lehtikaali tulee käsin hieroa pehmeäksi ennen tarjoilua. Leikattuihin suikaleihin lisätään suolaa ja sitruunaa (tai vinegrettiä eli noin yleisesti ottaen happoa) ja sitten hierotaan reippaasti puhtailla käsillä ennen tarjoilua. Olettaisin, että myös ajalla on oma osuutensa, eli ainakin minulla lopputulos oli vielä parempi kun malttoi odottaa hetkisen (ja seuraavana päivänä myös maistui hyvältä). Sitten vaan lisäsin joukkoon vielä paahdettuja manteleita ja marinoitua salaattijuustoa. Lopputuloksena oli lievää himoa aiheuttava salaatti, jota varten tänään ostin lisää lehtikaalia... 

p.s. sen parhaan kurpitsakeittoreseptin metsästys on edelleen käynnissä. Kaapissa odottaa jo seuraava Hokkaido parin löytyneen ohjeen testaamista. 

(Ruoka)päiväkirja: Täydellistä kurpitsakeittoa etsimässä

Täydellinen kurpitsakeitto

Ihan kuin olisin sellaisen jo joskus löytänyt. Siis sellaisen ihanan täyteläisen ja kermaisen, muttei raskaan. Sellaisen, jota kulhollisen syötyään koko kroppa hyrisee tyytyväisyydestä eikä jälkiruoka edes käväise mielessä (ainakaan ihan heti). Itse en sellaista osaa tehdä. Haluaisin opetella. 

Muutama vuosi sitten valitsin syksyisin aina ravintolassa alkuruoaksi kurpitsakeiton. Itse asiassa valitsin usein kurpitsakeiton ja sitten sen kaveriksi jonkin toisen alkuruoan, hieman hapokkaamman, ennen jälkiruoan nauttimista. Ainakin Pinellan kurpitsakeitto on jäänyt mieleen ja pari muutakin, joista muistan vain keiton tuoman onnentunteen, en paikkaa. 

Nyt olisi hyvä hetki opettelulle, sillä kaupat ovat täynnä toinen toistaan upeampia kurpitsapinoja. Hokkaido-kurpitsa on tämän syksyn suosikkini. Sen maku on pyöreä ja vahva, olematta päällekäyvä. Olettaisin sen oleva myös oiva kandidaatti täydelliseen kurpitsakeittoon. Toistaiseksi olen paahtanut Hokkaidoa muiden kasvisten kanssa sellaisenaan syötäväksi, lykännyt risottoon ja tosiaan yhteen keittoonkin. 

Olen siis kurpitsaa lisännyt vuosien varrella myös kasviskeittoihin - viimeksi perjantaina, mutta lopputulos ei ole koskaan sen oikean kurpitsakeiton makuinen, mikä lienee ihan odotettavissakin, kun aineksia on kurpitsan lisäksi useampaa muutakin. Lähimmäksi nyt etsimääni makumaailmaa taisin päästä viime viikon kurpitsarisoton kanssa. Mitähän minä siihen taas laitoinkaan? Paahdettua kurpitsaa nyt ainakin, ja ranskankermaa... 

Sen verran laiskottaa, etten viitsisi ruveta kokeilemaan ilman suosituksia.  Olisiko jollain vinkata suosikkia kurpitsakeittoresepteistä ? Mistä pohjaa kokeiluille ? 

(Ruoka)päiväkirja: Muistiin arjen vinkkivitoset - jotain lainattua, jotain vanhaa, jotain uutta...

Työtauko päättyi torstaina, mutta toistaiseksi oli töissä ihan kivaakin ja sain pidettyä päivät kohtuullisina. Olen siis myös lukenut sekä tietysti kuunnellut podcasteja ja jopa kokkaillut. 

Kiire tästä varmaan kiihtyy taas, joten tässä itselleni muistiin viime aikoina bongattuja tai jo aiemmin havaittuja vinkkejä arjen helpotukseksi. 

Kurpitsa-aika inspiroi joka vuosi. Tänä vuonna tutustuin sen ainaisen myskikurpitsan lisäksi myös hokkaido-kurpitsaan. Ihanaa! Se sopii erityisen hyvin täyteläisen makuiseksi uunikurpitsaksi tai keittoihin. Pahaa se ei ollut myöskään risotossa joten aloitetaan tästä.

VINKKI 1 : PAAHDA KOKO KURPITSA KERRALLA!

Jollet ole tarkkaan suunnitellut, mitä koko kurpitsasta tehdä, vedä se vain kokonaan paloiksi ja mielimausteidesi kanssa uuniin. Leikattu kurpitsa ei kuitenkaan säily kauan eikä yhtään lisästressiä nopeaa käyttöä odottavasta aineksesta tarvita. - Minä rakastan uunissa meheväksi paahtunutta kurpitsaa varsinkin harissa-jugurtin kera, mutta muksut vähän vierastavat. Siispä isohkosta kurpitsasta jää aina paljon seuraavaan kertaan. Tällä kertaa jatkojalostus tarkoitti kurpitsarisottoa, joskus toiste tehdään keittoa. Samalla tulee yhdellä uunikerralla lyhennettyä seuraavan ruoan valmistusaikaa ihan reippaasti. 

Risottoa varten siis käytännössä vain sekoitin blenderissä kurpitsaa, hieman risottoon menevää keitinlientä, pari lusikallista crème fraîchea sekä maistamisen jälkeen hieman suolaa ja pippuria. Kurpitsaseos sitten vaan lopuksi sekoitettiin miltei valmiiseen risottoon. Toiminee myös puolivalmiiden riisien kanssa. Nam! 

 

VINKKI 2: TÄHTEETKIN HOUKUTTELEVAT LASILAATIKOISSA

Heti perään. Tämän bongasin Bella Table podcastista ja piti testata. Kia ja Petra hehkuttivat lasisia säilöntälaatikoita. Minullahan on kaappi täynnä vanhoja Tuppervaaroja, mutta menin ihan piruuttani ostamaan pari lasista laatikkoa. Ne voi siis pakastaa, laittaa uuniin ja pestä tiskikoneessa. 

 

Varsinainen vinkkisyy ei kuitenkaan ole käytännöllisyys, vaikka se tietysti hienoa onkin, vaan se, että tähteetkin näyttävät lasipurkissa houkuttelevilta. Kuulostaako kikkailulta? No, niin minustakin, mutta yllättäen se toimii. Keitettyjä linssejäkin tuli lusikoitua lasipurkista vaikka mihin, tomaattikastikkeesta puhumattakaan.  Ehkä tähteet myös pysyvät mielessä, kun purkin sisältö on suoraan nähtävillä. 

 

 

VINKKI 3: SOFFRITTO TUO UUTTA MAKUA SOOSEIHIN 

En tiedä teistä, mutta minulla tuppaa kaikissa padoissa ja kastikkeissa olemaan aina se sama sipulipohja. Sipulissa ei ole mitään vikaa ja yrteillä, tomaattipyreellä jne. siihen saa syvyyttä. Tämän viikon "baskilaiseen tomaattikanaan" tulin kuitenkin laittaneeksi padan pohjalle alkuun italialaisen soffritto-sekoituksen eli hienonnettua varsiselleriä, sipulia ja porkkanaa yhdessä öljyyn kuulottumaan. Väitän, että vaikutti makuun. 

 

Toki sitten sekoitin joukkoon vähän tomaattipyreetä, timjamia, suolaa, pippuria ja lorautinpa vähän valkoviiniäkin ennen kuin lisäsin pari purkillista käsin palasiksi puserreltuja kokonaisia Mutti-tomaatteja (+purkkien huuhteluvedet) sekä jo aiemmin ruskistetut broilerin paistipalat.  Lopuksi vielä pari kourallista mustia oliiveja ja muutama hyppysellinen sokeria. Uuniin muhimaan 1-2 tunniksi 150 asteeseen. Oli muuten  hyvää kurpitsarisoton jämien ja Beluga-linssien kanssa. 

Tämä ei itsessään ollut nopea resepti, mutta valmistuu uunissa itsekseen. Niin, ja tiedättekö, mikä on parasta ? Vaikka kanapalat syötäisiin, jää kastiketta aina. Lasipurkista sekin katosi nopeasti seuraavina päivinä pastaan tai linssien kaveriksi tai... tiedätte, mitä tarkoitan.  

 

VINKKI 4 :  KAAPISSA AINA CHORIZOA JA SIPULIA 

Kello vaikka mitä, kauhea nälkä ja sudet kiertävät ympärillä ? Eikä minkäänlaista inspiraatiota kokkailun suhteen ? Kuulostaako tutulta ? 

 

En edes tiedä, miten monta kertaa minut on pelastanut jääkaapista löytyvä Chorizo - joko sellainen kuivattu lenkki, jota voi syödä ihan sellaisenaan, tai sitten raakaversio. Ei tarvitse paljon muuta tehdä kuin pilkkoa Chorizoa ja sipulia kylmälle pannulle öljytilkkaan ja antaa lämmetä ja paahtua samalla kun pistää pastaveden päälle. Mausteeksi jotain kaapista löytyvää ja sekaan ehkä tomaattipyreetä ja tuoretta tomaattia, jos löytyy (muttei välttämättä tarvitse). Lopuksi sekoitetaan pastaan tai jos tekee mieli jotain  muuta, niin voi sekoittaa munien kanssa munakkaaksi. 

Luksusversioon voi ripotella lopuksi myös persiljaa, mutta ei se ole mitenkään välttämätöntä.  Uppoaa meillä ihan kaikkiin. 

VINKKI 5: INKIVÄÄRI PAKKASEEN 

Olen usein ostanut purkillisen valmiiksi hienonnettua inkivääriä. Siitä saa nopeasti, eikä tarvitse pelätä nopeasti jääkaapissa  nahistuvan inkiväärin menevän hukkaan.  

Tuore inkivääri on kuitenkin aina parempaa ja kuunnellessani Bella Table -podcastia koin varsinaisen valaistumisen.  Kuorittu kokonainen inkivääri pakkaseen ja siitä sitten raastetaan tarvittaessa. Ihan oikeasti toimii, kokeilin. Toki parhaiten varmaan sellaiselle sitrushedelmien kuoren raastamiseen tarkoitetulla (Microplane) raastimella. Miten ihmeessä en ole tullut tätä ajatelleeksi ennemmin ? 

Sellaisia vinkkejä tänään. Jotain lainattua, jotain vanhaa ja jotain uutta. Näillä mennään. 

(Ruoka)päiväkirja: Kun alkaa tehdä mieli (kuravelliä?)

 Uupumus on kumma juttu. Moni aiemmin iloa tuottanut asia tai tekeminen jää kuin varkain, eikä innosta enää millään. Jo miltei (vai olisiko jo yli) vuoden kestänyt totaalinen kokkausjumini lienee ainakin osaksi peruja salavihkaa kertyneestä väsymyksestä. Ei vaan enää kiinnostanut. Itse asiassa pelkkä ruoanlaiton ajatteleminen sai aikaan puistatuksia ja sellaisen puolittaisen lamaantumiseen -"Ei kai taas"

 - No kyllä taas. Itse asiassa aika monta kertaa päivässä pitää saada jotain omaan ja perheen suuhun.

 Lisästressiä siis pukkasi siinäkin asiassa, vaikka toki meillä pojat jo ovat melko taitavia ruoanlaittajia. 

No, nyt olen ollut melkein kaksi viikkoa sairaslomalla. Ei uupumus tietenkään näin helpolla katoa. Edessä on vielä pitkä tie ja monenlaisia muutoksia, mutta yhden pienen parannuksen olen huomannut jo tässä. Ensinnäkin innostuin kuuntelemaan niitä ruokapodcasteja, sitten ostin Saku Tuomisen kirjan Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta. Ja nyt... TADAA!!! Olen jopa innostuneesti suunnitellut, mitä syötäisiin ja mieli tekee kokeilemaan myös ravintolaherkkuja. 

Haukilahden Helmi

Itse asiassa kävimmekin (jo toiseen kertaan) lauantaina kävelymatkan päähän kesällä avatussa Sikke Sumarin uusimmassa eli Haukilahden Helmi-ravintolassa. Teki hyvää istua herkuttelemaan ja nauttimaan rauhallisesta hetkestä. 

Molemmilla kerroilla ruoka oli huikean herkullista. Häränrinta ja polenta suorastaan suli suussa ja gremolata toi makuun suorastaan vatsanpohjasta kouraisevaa syvyyttä. Toisen keran Iberico Wellington toi sekin kielelle ihanan monikerroksisia makuja. Possu ja voitakina voisi olla vähän pliisu yhdistelmä, mutta ei tämä annos. 

Parhaiten mieleen jäi lakritsi-kinuskikastike uuniomenajälkiruoassa. Myönnän, otin tylsästi molemmilla kerroilla saman jälkkärin ja kastikekannu oli kyllä kaavittu viimeiseen pisaraan. Resepti on kuulemma jonkinlainen salaisuus, mutta lienee ihan pakko testata jossain kohtaa, pääsenkö edes lähelle... 

Ihan pienellä laskulla ei tuolta ulos selviä, mutta ruoka on ehdottomasti hintansa väärtti. Palvelu oli ensimmäisellä kerralla vähän hidasta, mutta ystävällistä. Toisella kerralla vähän ihmettelimme kovin lähelle aseteltua viereistä pöytää. Naapuri oli ihan melkein selässä kiinni. - ollaan kuitenkin vielä Korona-ajassa eikä Koronapassia ovella kyselty. 

Lokakuun pimeys teki kuvaamisesta hankalaa, mutta onneksi on kesämuistoja. Muutamaan kertaa tuli istahdettua isännän kanssa ulkopenkille shamppanjalasin kera auringonlaskua ihailemaan. Ihan parasta. Jonkinlaista lukkarinrakkautta siis tämän ravintolan kohdalla - myönnetään. 

Kotikokkausta 

Loma-ajan kotiherkuista on parhaiten jäänyt mieleen siskon kokkaamat linssipullat, joissa oli suolapähkinöitä rousketta tuomassa ja ihana currykastike. Resepti löytyy Meillä kotona sivustolta. Ihan pakko kokeilla tuotakin vielä kotona. 

Toisesta herkusta Toto totesi : "Näyttää kuravelliltä, mutta maistuu iiihaaanaaaalta! " Kyseessä siis on sienikeitto. Helppoakin helpompi, mutta uskomattoman herkullinen tuoreista suppilovahveroista tehtynä. Onnea ovat sienimetsässä viihtyvät naapurit :-) Yksinkertainen resepti löytyy lopusta muistinvirkistykseksi. 

Ja vielä muistutuksena, ettei nopeasti ja oikaisemalla tarkoita välttämättä huonompaa ruokaa. Sunnuntaiwok taisi päätyä pöytään alle kymmenessä minuutissa, kun ei tarvinnut leikellä kasviksia ja kypsennysmetodina oli "full whack" Jamie Oliverin tyyliin. Tofun tosin olin leikannut palasiksi ja laittanut talouspaperien väliin ja painon alle varttia ennen vähän kuivahtamaan. 

Pannulle heitettiin rypsiöljytilkkaan valmiiksi pilkottuja kasviksia (Tuorekset Thai -versio), jotka kuumennettiin nopsaan ja kovalla. Sekaan kaadettiin lopuksi soijaa, seesamiöljyä ja sitruunamehua sekä ripaus suolaa. Toisella pannulla pikainen paistopinta savutofulle. Kulhoon vehnänuudeleiden päälle kiehuvaa vettä ja pehmenneet kiemurat pannuun kasvisten seuraksi. Lopuksi vielä ytyä kaipaaville kaadettiin joukkoon Gochujang chilitanhasta, seesamiöljystä, rypsiöljystä ja sitruunamehusta sekoitettu kastike. Vähän pippuria. 

***********************************************************************************

Metsäsienikeitto

1-2 sipulia hienonnettuna

1rkl Oivariinia

1-2l putsattuja sieniä (esim. suppilovahveroita, joukossa muutama kanttarelli) 

1rkl vehnäjauhoja

runsas 1l kasvislientä (kuutiosta)

1dl ruokakermaa 

suolaa ja pippuria 

Hienonna sieniä vähäsen. 

Sulata Oivariini kattilan pohjalle ja kuullota siinä sipulia muutama minuutti. Lisää sienet ja anna paistua kasaan ja nesteen haihtua hieman, jotta maku tiivistyy. Sekoita joukkoon jauhot ja paahda hetki.

Lisää kasvisliemi ja kiehauta hetki. Lisää kerma sekä suolaa ja pippuria maun mukaan. 

***********************************************************************************

Tämmöistä tänään. Kuten huomaatte, nyt on pää täynnä kaikenlaisia herkkuja (ja vatsakin). Ehkäpä innostun pitämään jonkunlaista ruokapäiväkirjaa lukupäiväkirjan lisäksi. Mitäs tuumitte ? Lukisitteko ? 

En tosin lupaa mitään - torstaina on edessä paluu töihin.