(Luku)päiväkirja: Kadotettu sukupolvi sivupoluilla

 Ville-Juhani Sutinen : 

- Kadonnut sukupolvi  - Maailmansotien väliset kirjalliset liikkeet 

- Sivupolkuja - kirjoituksia kirjallisuudesta ja paikasta 

Kirjastosta 

Vaivan arvoista - kirja sai minut taas muistamaan, miten virkistävää on haastaa aivojaan eri elementtejä yhdistävällä kirjallisuudella. Ehkä olen myös vähän vähemmän väsynyt - kuntoilu ja oman ajan priorisointi on tehnyt tehtävänsä - ja siksi vastaanottavaisempi muullekin kuin kevyelle  ja ajattelun puutteen anteeksi antavalle kirjallisuudelle. 

Siispä siirryin Vaivan arvoista-teoksesta joustavasti Sutisen aiempiin kirjoihin, jotka saapuivat kirjastoon nopeasti haettavaksi. Toinen kertoi minua aina erityisesti kiinnostaneesta aikakaudesta ja täsmensi paljon aiemmin sirpaleista ja romaaneista keräytynyttä tietoa. Toinen konkretisoi esimerkkien kautta kiehtovaa ajatusta paikan vaikutuksesta lukukokemukseen tai paikan vaikutuksesta tarinoissa ja/tai niiden kirjoittamisen rakenteessa. Minulla tämä ajatus on  usein kietoutunut yhteen "Kirjamuistojen" pohdiskelun kanssa. 

Kadotettu sukupolvi 

Kirjallisuuden (taiteen) historiaa ja samalla myös aikakautta viime vuosisadan suurten sotien välissä kuvasi Ville-Juhani Sutisen Kadotettu sukupolvi - Maailmansotien väliset kirjalliset liikkeet. Pariisi, New York, Lontoo ja konventioita haastavat nuoret bileineen ja kirjallisine ambitioineen. Hemingway ja kumppanit, Woolf & Bloomsbury ja New Yorkin Greenwich Village eli hurja lista nimiä, niin ihmisten kuin kirjojen. 

Pidin kovasti kuvauksesta amerikkalaisista Pariisissa - ehkä siksi, että olen lukenut aiheesta ja siitä löytyy paljon tuttuja nimiä, samoin kuin Englannin vastaavasta liikehdinnästä (Virginia Woolf on aina ollut suuri suosikkini). Amerikka on minulle vieraampi. Mistäköhän johtuu, että tunnen amerikkalaisia kirjailijoitakin näköjään enemmän suhteessa Eurooppaan kuin omalta maaltaan ? Näin on aina ollut ja tulee ilmeisesti aina olemaan. Amerikkalaisessa tyylissä on monesti jotain minulle vierasta, se ei kosketa. 

Mielenkiintoinen kirja kaikkiaan. Ahmaisin sen nopeasti ja pidin, vaikka lopussa vähän puuduinkin itselleni vieraampiin nimiin. 

Sivupolkuja

Sutinen lähestyy paikan käsitystä kirjailijoiden ja heidän teostensa kautta. Ajatukset siitä, että kirjailijan kirjoituspaikka heijastuu tarinassa, fyysinen kaupunki voi toimia tarinan rakenteena tai vanha kirja kertoa maantieteellistä historiaa, ovat kiehtovia. Sinänsä on varsin loogista, että todellinen ympäristö jollain tavalla soluttautuu kirjailijan teoksiin - ainahan ihmisen mielikuvitus heijastaa koettua todellisuutta jollain tasolla - mutta en ole koskaan tainnut pohtia paikkoja kirjallisuudessa niin moninaisista näkökulmista kuin tässä kirjassa. Taidan tästä lähtien lukea kirjoja taas hieman eri tavalla. 

Kirjan ja kirjailijan paikkakokemuksen lisäksi nousee esille lukijan sijainti ja erityisesti lukukokemuksen syventyminen lukijan liikkuessa kirjan kuvaamissa tai kirjailijan omissa maisemissa. Pidin empiirisesta otteesta Sutisen matkustaessa oikeasti fyysisille paikoille etsimään kirjojen maisemia ja pohtimaan paikan merkitystä kirjojen tulkinnassa. 

Kuten aina, luvuista saa eniten irti, kun on itse lukenut aiheena olevan teoksen tai muuten tietää kirjailijasta enemmänkin kuin nimen. Yllättäen Sivupolkuja sisälsikin useamman minulle enemmän tai vähemmän tutun kirjailijan. Dostojevskin Pietarissa olen aikoinaan käynytkin, vaikken toki varsinaisesti kaupunkia tunnekaan pikaisten työvisiittien jälkeen. Silti huomaan tunnistavani tietyn tunnelman, jokien vaikutuksen ja suurkaupungin yllättävän ahtauden tunteen, joka välittyy myös Rikos ja rangaistus -romaanin sivuilta. Muista paikoista olen käynyt Berliinissä, mutta Berlin Alexanderplatzia en tunnista nähneeni - en tosin olen lukenut kirjaakaan. 

Pidin myös siitä, miten kirjassa pääsi esille niin kirjailijan elämä, teosten suhden paikkoihin kuin varsinaisten fyysisten paikkojen historia ja se, miten tunnettu kirjailija ja hänen teoksensa ovat edelleen tunnistettavissa ja tunnustettuja. Varsinkin Virginia Woolfin kohdalla hänen elämänsä ja kävelynsä englantilaisella maaseudulla kietoutuvat jännittävästi yhteen teosten sisällön ja jopa rytmin kanssa. Huomaa Sutisen tuntevan Woolfinsa, eikä ihme, onhan hän suomentanut myös tämän päiväkirjat. (Ensimmäinen osa odottaa minua kirjastossa...) 

Leonard Cohenin tunnistan omasta nuoruudestani lähinnä laulujen (sanojen) osalta. Itse taiteilijasta en ole tiennyt oikeastaan mitään, joten oli mielenkiintoista lukea hänen suhteestaan Hydran saareen kreikassa. Nyt tekisi mieli tutustua hänen tuotantoonsa enemmänkin. 

Huomasin kuitenkin kirjan viimeisen luvun resonoivan minussa kaikkein eniten. Olen aiemminkin miettinyt, miksi Kyllikki Villan matkakirjat vaikuttavat minuun niin vahvasti. Ehkä kyse on juuri siitä, miten hän "asuu matkalla". Villa on samaan aikaan poissa kotoa, Matkalla isolla kirjaimella, mutta kuitenkin "paikassa" oleillessaan kohteissa pidempiä aikoja. Varsinkin laivoilla etäisyys tuntuu ja liikkuvasta kulkuvälineestä tulee kiinteä paikka rutiineineen, jonkinlainen koti kuplassa. Sekavaa. Tunnetta on vaikea selittää.

Kuten tästä hyppivästä selostuksestani voinee päätellä, pidin Sivupolkuja-kirjasta ja sen tavasta sulauttaa kirjat, kirjailijat, lukija ja maantiede keskenään. Nautin sekoituksesta kovasti, varsinkin siitä, kuinka jokin yksityiskohta, kirjan tapahtuma tai vaikka junan kolke raiteilla saattoi herättää myös minun ajatuksissani uusia linkityksiä asioiden välille tai tuoda muistoon teoksesta tai kirjailijasta jotain ihan uutta. Ihan parasta virkistystä väsyneille aivoille.