Vanhassa vara parempi - P.D.James ja Valepotilas

Kyllä se niin on, että vanhat vakkarit pelastavat useimmiten harmitukselta. Viime aikoina olen kiukutellut niin monesta kirjasta, että tähän väliin täytyy laittaa vähän kiltimpi postaus. Olo tosin ei ole kovin auvoinen. Loma loppui ja arki alkoi. Lievää tuskaa tuottaa taas rytmiin tottuminen. Asiaa tietysti auttaa (tai sitten ei) se, että minulla on tällä hetkellä luettavana ihan mahtava kirja! Yksi vuoden parhaimmista, jota hehkutan sitten myöhemmin. Nyt ensin tämä dekkari.

P.D.James : Valepotilas 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Joskus aikoinaan lensin vähintään kerran viikossa Turku - Brysseli väliä. Illalla ostin lentokentältä pokkarin mukaani. P.D.James tai Ruth Rendell kesti suurin piirtein matkan ajan - yleensä luin kiirellä viimeisiä sivuja ennen kuin pyörät koskettivat Turun kentän pintaa.

Minulla siis on erityinen suhde P.D. Jamesiin, mutta se ei selitä sitä, miten kerrasta toiseen hänen dekkarinsa jaksavat viihdyttää ja jännittää. Sen selittää vain kirjailijan kokemus ja taito kirjoittaa vetäviä tarinoita.

Tällä kertaa Adam Dalgliesh kutsutaan selvittämään sairaanhoitajakoulussa tapahtunutta epäilyttävää kuolemaa, jota vahvasti murhaksi epäillään. Synkkään kartanorakennukseen perustettu koulu tarjoaa metsän keskellä sopivat puitteet historiallisiin tapahtumiin kietoutuvan pahan ilmestymiseen nuorien tyttöjen keskelle.

Tarina kiemurtelee ja yhdestä sun toisesta henkilöhahmosta löytyy salattuja piirteitä. Eivät tytötkään aina ole ihan niin viattomia kuin miltä ehkä tärkätyissä hilkoissaan vaikuttavat, eikä poliisi noudata yhteiskunnan odottamia periaatteita. Vyyhden selviäminen vaatii keskittymistä jopa Dalglieshin taidoilla.

Taas kerran ovat henkilöhahmot mielenkiintoisen rosoisia. Murhaajaehdokkaita löytyisi useampiakin ja lukijaa pyöritellään. Aavistuksia voi olla, mutta niistä ei voi olla millään tavalla varma ja kirjailija hämää tyylikkäästi - ilman sen kummempia kommervenkkejä, tarinaa rakentaen ja paljastaen asian kerrallaan. Vaikka sattuma toki välillä auttaa, ei Dalgliesh kompastele ratkaiseviin johtolankoihin yllättävissä paikoissa vaan hän ihan oikeasti joutuu vähän miettimäänkin. Siitä minä pidän.

Tämä on siis tyylipuhdas ja hyvin kirjoitettu dekkari, jota voi hyvällä omallatunnolla suositella pimenevien syysiltojen viihdykkeeksi. Kestää myös useamman lukukerran, varsinkin jos omaa yhtä huonon muistin kuin minä.  Tämä oli Kobossani stauksella "finished", mutta en muistanut kirjaa koskaan edes hankkineeni, saati lukeneeni...