Kun pimeys peittää maan

Tämä kirja sopi tähän viikonloppuun nimensä puolesta erinomaisesti. Perjantaina oli etätyöläisen ihan pakko pistää kynttilät palamaan keskellä päivää, kun synkkä pimeys lankesi ukkospilvien myötä. On meillä tietysti lamppujakin, mutta niiden valo ei lämmitä samalla tavalla.
Muutenkin on ollut synkähkö keli ainakin tähän saakka ja synkkää oli kirjan maisemissakin.

Anna Lihammer : Kun pimeys peittää maan 
Luettavaksi ja kirjoitettavaksi kustantajalta 

Minulla on menossa dekkareissa jonkinlainen Ruotsi-kausi. Kuuntelussa on Millenium-trilogian kolmas osa ja nyt sitten tuli luettua tämäkin. Samoin on tänä vuonna viime vuosisadan alkupuolisko ilmaantunut lukulistalle vahvemmin kuin vuosiin, erityisesti juurikin sotien välinen aika tai sitten 40-luku. J.P.Koskisen Kuinka sydän pysäytetään ja Anthony Doerrin All the Light We Cannot See nyt tulevat mieleen ensimmäisinä. Samoin vielä kesken olevassa Olavi Paavolaisen elämäkerrassa ollaan yllättäen noissa vuosissa hyvinkin tiiviisti.

 Anna Lihammerin kirjassa käsitellään ruotsalaisen yhteiskunnan pimeitä alueita aikana, jolloin rotuoppi ja muut natsien aatteet saavat jalansijaa myös pohjoisessa lintukodossa. Sterilisaatiolaki on jo päätetty ja kansakunnan puhdistuksen puolestapuhujat saavat enemmän ja enemmän tilaa ajatuksilleen. Sitten yksi näkyvistä lakialoitteen edistäjistä surmataan, hänen kalloonsa porataan kaksi reikää ja aivojen tutkija kohtaa omien työvälineittensä kautta karmean lopun.

Murhaa tutkimaan lähetetään omalaatuinen komisario Carl Hell. Hänen omapäisyytensä näkyy myös tämän tapauksen tutkinnassa. Komisario haluaa välttämättä avukseen poliisisisaren aikana, jolloin naisten tehtävänä on lähinnä lohdutella tai rauhoitella hysteerisiä kanssasisaria. Maria Gustavsson on kuitenkin kunnianhimoinen nuori nainen, joka osoittautuu komisarion mielestä älykkäämäksi kuin yksikään miespuolisista kollegoistaan. Kaksikko sukeltaa lääketieteellisen tutkimuksen maailmaan ja rikoksen jäljet johtavat niin epäeettisiin toimintatapoihin kuin vanhaan rakkaustarinaan.

Olen jo tainnut aika moneen kertaan sanoakin, että historiallinen dekkari on minun suosikkityylini genren sisällä. Toisinaan ajankuvaus ja historialliset tapahtumat ajavat juonen ja varsinaisten fiktiivisten henkilöiden ohi. Niin käy melkein tässäkin. Juoni on ihan jännä ja henkilöhahmot mielenkiintoisia, mutta huomasin erityisesti kiinnittäväni huomiota naapurimaan poliittisen mielipideilmaston kuvaukseen kuin varsinaisesti rikollisen jahtiin. Tämä johtuu ehkä siitä, että tuo ilmasto tulee niin sujuvasti esille niin poliisien kuin kirjassa esiintyvien poliitikkojen tai tiedemiesten puheiden ja ajatusten kautta. Kuivatkin faktat saavat väriä päälleen, kun ne linkittyvät mahdollisiin murhamotiiveihin.

Aika kauheita kuvia kirjassa maalataan ja ne saavat oman värinsä jälkiviisaudesta, kun lukija tietää historian jatkon. Tarinan ajankohtaan ihmisen arvo määräytyy hänen yhteiskunnallisen asemansa kautta. Poikkeavasti käyttäytyvät tai normien ulkopuolella toimivat henkiliöt luokitellaan helposti "ei-toivotuiksi elementeiksi", joiden steriloiminen tai käyttäminen koekaniineina ei joidenkin mielestä ole kiellettyä, vaan peräti toivottavaa. Siinä sivussa sitten joku on päättänyt ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja poliisitkin joutuvat miettimään, siinä missä lukijakin, voiko murha joskus olla kuitenkin oikeuden ilmentymä?

Kirja on suhteellisen nopea luettava. Pidin vähän rosoisista päähenkilöistä, eikä tarinan juoni ollut liian itsestäänselvä. Hivenen tekstissä oli välillä pientä tyhjäkäyntiä ja turhaakin selittelevää kuvausta, eivätkä henkilöt aina käyttäytyneet erityisen johdonmukaisesti, mutta sellaista se kai on oikeassakin elämässä. Sitä paitsi, juuri nuo selittelyt loivat sitä mielenkiintoiseksi kiittämääni ajankuvausta. Kelpo luettavaa synkähköön myrskyviikonloppuun.