Aila Meriluoto toim. Anna-Liisa Haavikko : Tältä kohtaa - päiväkirja vuosilta 1975-2004
Oma ostos Suomalaisen alepöydästä
Se on jännä, miten hajanaisista, jopa vuoden välein kirjoitetuista lyhyistä päiväkirjamerkinnöistä voi syntyä yhtenäinen tarinan kaari. Niin vain kuitenkin käy Aila Meriluodon päiväkirjamerkinnöistä koostetun kirjan kohdalla.
Minun täytyy myöntää, etten tunne Aila Meriluodon tuotantoa laisinkaan. Ensinnäkin, olen hirmuisen huono lukemaan runoja. En yleensä avaa runokirjaa oikeastaan koskaan. Jotenkin vain ei kärsivällisyyteni riitä runojen lukemiseen, vaikka niiden kai pitäisi juurikin olla vähän lyhempiä. Tai en minä tiedä, mistä runovälttelyni johtuu. Se ei varsinaisesti taida olla edes tietoista. Toisaalta en tietoisesti myöskään ole päättänyt runoihin perehtyä...
Muitakaan Meriluodon kirjoituksia ei vastaan ole kävellyt. Pitäisi varmaan etsiä niitä käsiini, saattaisin jopa tykästyä. Ainakin uppouduin näihin päiväkirjamerkintöihin. Meriluoto on kirjoittaessaan rehellisen ja avoimen kuuloinen, jopa paljas. Niinhän sitä on "salaiseen päiväkirjaan" tarkoitus ollakin. Iän mukanaan tuomat krempat ja elämänmuutokset ilmaantuvat kertomukseen vähitellen, mutta miehet, vanhat ja uusi eli se joka jäi, ovat mukana kaikissa merkinnöissä.
Klaani on Aila Meriluodolle ilmiselvästi tärkeä, aviomies Jouko hänen maailmansa keskipiste, mutta samalla nousee esille taiteilijan tarve omaan tilaan ja yksinäisyyteen. Jopa se kaikkein rakkain ja tärkein on välillä vain häiriöksi, mikä kai tekeekin taiteilijan kanssa elämisestä niin vaikeaa. Vaaditaan vahvaa luonnetta jäädä säännönmukaisesti toiseksi jollekin epämäräiselle, josta ei koskaan muodostu konkreettista kilpailijaa, mutta joka kuitenkin voittaa - aina.
Elämäkerroissa ja erityisesti päiväkirjamerkintöjen kohdalla ainakin minulla on yleensä hieman häpeilevä tirkistelijän olo. Tässä kirjassa kuitenkin tuntuu kirjoittaja itse antavan luvan katsella ja jopa esittelee itse tekemisiään juurikin lukijoita silmällä pitäen. Vaikutelma taitaa syntyä kahdesta asiasta. Ensinnäkin, Aila Meriluoto valmistelee päiväkirjan aikana aiempien päiväkirjojensa julkistamista. Toiseksi, samalla hän pohtii tarvettaan julkistaa ajatuksiaan ja leikittelee myös ajatuksella näiden tekstien tuomisesta lukijoiden käsiin. Ei siis sinänsä yllättävää, että me tosiaan pääsemme hänen ajatuksiaan ja tekemisiään seuraamaan - oikein luvalla ja suunnitellusti. Silti tuo avoimuus ja paljaus säilyvät. Tuntuu siltä, että Meriluoto tarkoituksellisesti repii itseään auki ja näkyviin.
Hyvä niin. Aila Meriluoto on mielenkiintoinen persoona. Vaikka moni hänen ajatuksensa ja tapansa (mm. alkoholinkäyttönsä) on minulle vierasta, on kyseessä kuitenkin vaikuttava ja suomalaiseen kulttuurielämään vahvastikin vaikuttanut hahmo. Lisäksi kirjassa kuvataan naisen vanhenemista suoraan ja kaunistelematta, mutta kuitenkin lempeästi hyväksyen, mikä tietysti kiinnostaa tällaista vähän yli nelikymppistä, jolla nuo ajat vähitellen lähestyvät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti