Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla
Catherynne M. Valente
Oma ostos Suomalaisen alepöydästä
Kesäisen lukumaratonin aikana tulin lukeneeksi kokonaan vain yhden kirjan. Ei liene yllätys, että kirja oli helppolukuinen ja kiinnostava, juoni veti mukaansa ja helppoudesta huolimatta tarinan sisältö antoi ajattelemisen aihetta. Muutenhan kirjasta olisi lukenut vain pätkän ja jättänyt loput sitten maratonin jälkeiseen aikaan.
Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla on satukirja parhaimmillaan. Luulisin tarinan kiinnostavan lapsiakin (tyrkytän sitä parhaillaan pojilleni - tosin vähän huononlaisella menestyksellä toistaiseksi. Johtuneeko päähenkilön sukupuolesta?), mutta aikuinen löytää kirjasta monia kohtia, joissa voi suhteuttaa satua todellisuuteen. Kukapa ei olisi tavannut kontrollifriikkiä esimiestä, joka mielellään pistäisi lukon kaikille lentäville ajatuksille?
Satuja on perinteisesti käytetty kasvattamisen tukena, useimmiten varoituksena siitä, miten pitää olla ja käyttäytyä ja varoa suuren maailman pahiksia - niin, ja olla rohkea ja jalo ja tehdä niin kuin vanhemmat käskevät. Sukupuoliroolitkin ovat olleet selkeitä. Tyttöjä pelastetaan ja pojat hoitavat homman kotiin. Nykyään roolit usein käännetään päinvastoin, mutta ainakin minua välillä vähän ärsyttää juurikin tuo vastakkaisuus. Miksi ihmeessä ei voisi olla tyttömäinen ja selvitä seikkailuista, omalla tavallaan? Miksi tyttöjen pitäisi muuttua pojiksi? Mitä pojat sitten tekevät?
(Äh, taitaa olla loman puutumisvaihe tulossa, kun heti aamusta noin ärhentelen. Tänään vielä pitäisi siivota, sitten tehdään jotain kivaa. )
Eikä tuo kiukuttelu edes varsinaisesti liity kirjaan muuten kuin, että päähenkilö on tyttö ja kirjan nimi antaa viitettä sukupuoliväritteisestä tarinarakenteesta. (Tytötkin osaavat rakentaa... ettäs tiedätte). Toki kirjan sankaritar on tyttö. Kaksitoistavuotias Syyskuu lähtee Vihreän tuulen mukana pelastamaan Satumaata ilkeän Markiisittaren (myös tyttö) kynsistä. Etsimällä tärkeän taikakalun lumotusta metsästä ja tuomalla sen Markiisittarelle, Syyskuu voi auttaa Satumaan asukkaita vapautumaan.
Matkan varrella kahlittu lohikäärme, noitakolmikko ja muut Satumaan asukit auttavat Syyskuuta eteenpäin tai toimivat Markiisittaren laskuun hyvinkin samoilla kommervenkeillä kuin vakoojat aikuisten jännäreissä. Niin kuin sadussa kuuluu, tarinassa riittää mielenkiintoisia hahmoja, taikuutta ja jänniä käänteitä. Satumaa ei ole Disneymäisen siloiteltu. Orjuus, julmuus, ahneus ja äärimmäinen kontrollintarve sekoittuvat hyvää tarkoittavaan ja vähän tumpeloon auttamishaluun. Satujen tapaan kuitenkin ystävyys nousee ylimmäksi ja hyvä tietysti voittaa.
Minä siis pidin kirjasta. Tiedän muissakin blogeissa siitä pidetyn. Nyt haluaisin kuulla sen varsinaisen satujen kohderyhmän eli lasten mielipiteen tarinasta. Taidanpa taas nostaa kirjan ainakin esikoisen pöydälle näkyviin ( tai ehkä 12v on jo vähän liian vanhakin?) tai sitten ehdotan sitä yhdessä ääneen luettavaksi. Katsotaan, miten käy.
Vai olisiko teillä jo kertoa kommentteja "suoraan lasten suusta"?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti