Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta
Meilä on hyllyssä ollut jo useamman vuoden kaksi dvd:tä - Yöpartio ja Päiväpartio. Minä olen ne ohittanut tyynesti miehisinä rymistelyfilmeinä, mutta mitä ilmeisemmin minun pitää tarkistaa käsityksiäni ja ehkä jopa katsoa filmit. Tulin nimittäin lukeneeksi tässä Sergei Lukjanenkon Yöpartion kirjana.
Kyseessä on mielenkiintoinen tuttavuus. En ole ikinä ennen lukenut venäläistä, oikein Moskovaan sijoittuvaa fantasiaa ja se onkin ihan omanlaistaan. Kirjan maailmasta löytyvät vampyyrit, ihmissudet ja velhot, niin kuin kunnon fantasiakirjasta tuleekin löytyä, mutta tunnelma on jotenkin normifantasiaa synkempi, päähenkilöt venäläisen tunteellisia ja dramaattisuuteen taipuvaisia. Yhteiskuntakin muistuttaa jotenkin kieroutuneella tavalla käsitystäni neuvostoajan valvontakoneiston hallitsemasta itänaapurista.
Yöpartion maailmassa on tietysti myös Päiväpartio. Yöpartiossa "hyvikset" eli valkean puolen edustajat vahtivat "pahiksia" tai tarkemmin ottaen sitä, että ihmissudet, vampyyrit ja mustat velhot noudattavat aikoinaan hyvän ja pahan välille tehtyä tasapainon sopimusta. Kumpikin puoli saa joskus luvan tehdä itselleen ominaisia tekoja, mutta se tarkoittaa aina myönnytystä myös vastapuolelle.
Antonin on Yöpartiossa työskentelevä keskitason velho. Tahtomattaan hän sotkeutuu suurvelhojen väliseen taisteluun ja tekemään tekoja, joiden oikeutus ei olekaan sopimuskoodin osalta niin itsestäänselvää. Taistelutoveruus, rakkaus ja uskollisuus joutuvat koetukselle, kun suuret voimat liikuttelevat "ihmisiä" kuin tahdottomia pelinappuloita.
Yöpartion rakenne helpottaa tarinassa kiinnipysymistä. Kirja koostuu useammasta tapauksesta, joita Antonin joutuu selvittelemään. Yhdessä ne muodostavat kehystarinan ja yksityiskohdat selkiytyvät juonen edetessä, tai ainakin näyttävät selkiytyvän. Kirjaa luki mielellään osittain juuri siksi, että kaikki tuntui mahdolliselta. Lukjanenko ei ole seurannut fantasiakirjallisuuden peruskuvioita orjallisesti vaan kääntänyt lukijan odotukset omaksi edukseen.
Kirjasta tekee mielenkiintoisen tietysti jouhevasti etenevä kokonaistarina, mutta myös mustavalkoisen muuttuminen harmaaksi tarinan edetessä. Ovatko kaikki keinot sallittuja jalon päämäärän vuoksi ? Kuinka paljon voi ihmiseltä ottaa ennen kuin hän päättää antamisen riittävän ? Kuten sanoin, mielenkiintoista ja Antoninin tarina jatkuu seuraavassa osassa, Päiväpartio. Sekin lienee luettava.
 |
| Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti