Koen 13 kotimaista - uudelleen Haahtelan seurassa

Minä en nyt tuossa haasteessa oikein etene mihinkään. Syynä on uppoutuminen useampaankin keittokirjaan, viime aikojen fantasiaviihdepläjäys (juu, taas) ja jumittuminen Haahtelaan. Pidin Lumipäiväkirjasta sen verran, että piti kirjastosta hakea luettavaksi vielä "Naiset katsovat vastavaloon".

Hyvä, että hain. Haahtelan eleetön kerrronta vie tarinaa eteenpäin jotenkin ihan huomaamatta. Sitä luulee lukevansa jotain vähän pinnallista, kurkkivansa hiukan salaa toisten elämää ja sitten yht'äkkiä huomaakin pinnan alla tapahtuneen kaikenlaista. Eikä oikein osaa sanoa, kuvittelenko vain, vai tarkoittiko kirjailija nuo huomiot ja se antaa tarinalle pienen jännitteen. Tosin tällä kertaa jännite vähän katkeili ja vaikka pidinkin kirjasta, se ei ollut kuitenkaan ihan niin vetävä lukukokemus kuin Lumipäiväkirja. Pikkuisesta hajanaisuudesta ja epämääräisyydestä huolimatta tämä kannattaa lukea. Kirja ei myöskään heti unohdu, vaan olen huomannut ajatuksissani palaavani siihen aina välillä.

Klaus ja Lilian ovat juuri menneet naimisiin ja muuttavat unelmiensa valkoiseen taloon. Kuherruskuukausi on päättynyt ja arjen aherrus alkaa. Klaus tekee arkkitehdintöitään kaupungissa ja Lilian kääntää kirjoja ranskasta suomeksi kotona. Elämä kulkee tasaisesti ja vähän tylsästikin, kunnes naapuriin muuttaa uusi pariskunta. Jimi on kilpa-ajaja ja viettää Emman kanssa jännittävää ja liikkuvaa elämää.

Pariskunnat tutustuvat toisiinsa ja varsinkin Emmasta ja Lilianista tulee hyvät ystävät. Klaus ja Lilian kadehtivat hieman naapureidensa kosmopoliittista  elämää. Heistä tuntuu osan glamourista tihkuvan heillekin ystävyyden syvenemisen myötä. Vähitellen Lilian kuitenkin huomaa kulissien takaa löytyvän jotain outoa ja vähän pelottavaakin. Miksi Emma ontuu ?

Haahtela tarjoilee meille kliseisen kauhutarinan asetelman, muttei kehitä sitä kuitenkaan kokonaan siihen suuntaan, onneksi. Tällaisenaan tarina saa lukijan vähän naurahtamaankin itselleen - "Mitä minä oikein odotin ? " Kaikki ei ole ihan sitä, miltä ensin näyttää - sen paremmin tarinassa kuin kirjan lukukokemuksessakaan.

Minä saatan hyvinkin jäädä Haahtelaan tässä haasteessa jumiin vielä hetkeksi. Hänen kirjoistaan löytyy mielenkiintoisia tasoja, kun niitä miettii lukemisen jälkeenkin. Yllätin itsenikin tässä kirjoittaessani huomatessani lukeneeni kirjaa vähän kauhutarinan käänteitä odottaen. Eikä se sellainen tietenkään ole, siis miksi ihmeessä ...? Minä pidän siitä, että kirjailija saa lukijansa vähän hämilleen.