Hyvin soikin. Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan mietteet sopivat hyvin välipaloiksi vaunukävelyllä tai lasta syöttäessä. Hauskoja ja aika usein liikuttaviakin tekstejä oli ilo kuunnella Antti Litjan lukemana. En silti ollut mitenkään hurjasti täpinöissäni kirjan suhteen. Itse asiassa en ole yhtään varma, että tulenko missään vaiheessa hankkimaan "jatko-osia". Ehkäpä juuri tieto noista jatko-osista vähän vierastuttaa. Tuntuu jotenkin suosion rahastamiselta, vaikka tottahan kirjailijalla on oikeus elantoaan hyvällä konseptilla laventaa, varsinkin kun ovat kuulemma ihan hyviä.
Mielensäpahoittajasta on kirjoitettu monissa blogeissa pitkään ja hartaasti, joten mitäpä tästä sitten sen enempää. Perinteinen, juro Suomimieshän siinä purkaa tuntojaan. Iäkäs henkilö purkaa harmitustaan moderniin maailmaan toisen aikakauden näkökulmasta, täydellä sydämellä. Ja niinhän se on, että jurotuksen alta usein löytyy hellä mieli...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti