Marie Ndiaye : Kolme vahvaa naista - jotenkin en vaan jaksanut

Marie Ndiaye : Kolme vahvaa naista 
Luettavaksi ja blogattavaksi Gummerukselta

Blogistaniassa tuntuu olevan menossa jonkinlainen Afrikka-buumi. Mantereen kirjailijoiden tai siihen liittyvien kirjojen lukemisesta tuleekin ehkä tämän vuoden blogitrendi ? Katsotaan nyt.

Minä en tämän kirjan perusteella oikein innostu buumiin osallistumaan. Tosin kirjan kolme tarinaa keskittyvätkin ehkä enemmän siirtolaisuuteen, kuin mantereen elämän kuvaamiseen. Siihen, mitkä asiat saavat lähtemään tai millaista on, kun kohdemaassa elämä ei sitten olekaan ihan sellaista kun kuviteltiin. 

Ensimmäisessä tarinassa Norah tulee käymään kotiin isänsä pyynnöstä. Pelottava ja autoritäärinen isä on vanhentunut. Isän  aikoinaan mukaansa kaappaama veli taas on kadonnut. Tarina kertoo lapsuuden kokemusten vaikutuksesta aikuisuuteen. Veljellä näytti pienenä olevan isän antamana kaikkea, paitsi äidin ja siskojen läheisyys. Aikuisena hän päätyy kalterien taakse. Isän puute ja kuitenkin hänen sanojensa ja toimiensa lähes hirviömäinen vaikutus Norahiin luo lumouksen, jonka lonkeroista ei pysty ponnistamaan irti edes lakimieheksi kouluttautumalla.

Toinen tarina kuvataan valkoisen aviomiehen näkökulmasta. Mustasukkaisuus Ranskaan perättömillä lupauksilla houkutellusta vaimosta on miltei tuhonnut miehen. Vai tuhoutuiko hän sittenkin omien toimiensa ja oman lapsuutensa pelottavan käännekohdan vuoksi ? Ymmärrystä etsiessään mies törmää lähes mystiseen haukkaan, kirjaimellisesti.

Viimeisessä tarinassa Khady Demban mies on kuollut ja miehen perhe karkottaa hänet toivottomalle matkalle kohti Ranskaa. Kurjuus, petollisuus ja pelko vallitsevat matkaa, mutteivat nujerra naista, joka kaikesta huolimatta kokee olevansa vapaa.

Kuten sanoin, minä en oikein lämmennyt tarinoille. Kirjan nimenä on kolme vahvaa naista, mutta minun on vaikea ymmärtää tarinoiden kuvaamaa vahvuutta. Kaikki kolme vaikuttavat jotenkin kohtaloonsa alistuneilta. Hiljainen fatalismi saa heidät seuraamaan ennalta määrättyä polkua, eikä heistä löydy tahtoa muuttaa suuntaa. Tai sitten vahvuus on jotain, mitä tällainen länsimaisessa ylellisyydessä kasvanut ei voikaan ymmärtää. Ehkä voimaa osoittakin se, että jatkaa aina vain eteenpäin, vaikka tietää sieltä löytyvän vain vaikeuksia ja kurjuutta. En tiedä.

Siirtolaisuus, pakolaisuus ja niihin liittyvät surulliset kohtalot ovat kovin ajankohtainen aihe. Ehkä tämän kirjan luettuaan osaa hitusen paremmin asettua tulijoiden asemaan. En kuitenkaan koe ymmärtäväni heidän tapaansa ajatella yhtään entistä paremmin. Kirjan kuvaama mentaliteetti on minulle jotenkin vieras - liekö kyse sitten kokemusperäisestä tai kulttuuriin liittyvästä tavasta nähdä maailma ja oma paikkani siinä. Ehkä tästä erilaisuudesta kumpuavat monet siirtolaisuuteen liittyvät haasteet kohdemaassa. Toivottavasti kirjallisuus pystyy ainakin valaisemaan eroja, vaikkei ehkä niitä poistamaan.

Blogattavaksi ja luettavaksi Gummerukselta

Lasten kanssa elokuvissa - Frozen

Olemme yrittäneet jo pari vuotta vähentää tavaralahjojen antamista, myös lapsille. Totta kai kovia paketteja täytyy jonkin verran olla, mutta ihan yhtä innostuneita ovat pojat olleet myös elokuvalipuista. Varsinkin, kun olemme tehneet niistä "kaverilippupaketteja" eli kumpikin isommista pojista saa ottaa mukaansa yhden kaverin, jolle tarjoamme elokuvan ja herkut.
 Tuntuu siltä, että juuri tuo kaveriosuus on lapsista tämän lahjan juju. Kumpikaan ei edes harkinnut sitä vaihtoehtoa, että olisi itse käynyt katsomassa kaksi filmiä. Heistä on ihanaa voida tarjota elämys ystävälle ja minusta on hauska kuunnella, miten ylpeinä he siitä ilmoittavat. Ehkä he samalla oppivat jotain jakamisen tuomasta ilosta.

Tällä kertaa katsottavaksi valikoitui Disneyn jouluksi lanseeraama Frozen. Siinä prinsessalla on talven tuottamisen taika. Eräänä päivänä hän vahingossa satuttaa pikkusiskoaan ja sen jälkeen taidot piilotetaan ja kuninkaalliset eristäytyvät linnaansa. Tyttöjen kasvettua linnan ovet on kuitenkin pakko avata, vaikka vain yhdeksi päiväksi. Porttien avaaminen tuo linnaan niin pahantahtoisia ja omaa hyötyään etsiviä ihmisiä, mutta mahdollistaa myös rakkauden löytymisen. Tosin se ei ehkä lopulta sitten olekaan ihan niin helppoa kuin ensisilmäyksellä luulisi.

Tarina on taattua Disney-laatua, muttei varsinaisesti mitään suurta klassikkoainesta. Lapset pitivät, vaikka pojat ehkä eivät tarinan rakkaustarinasta niin kiinnostuneita olleetkaan. Onneksi matkassa oli mukana hauskoja seuralaisia - kuten nuo trailerin lumiukko ja poro - eivätkä henkilöhahmot noin muutenkaan ota itseään liian vakavasti. Kikatuksia kuului salista tasaiseen tahtiin ja kyllä aikuistakin monet kohdat naurattivat.

Viihdyttävä elokuva siis on kyseessä - varsin sopiva piristämään tätä synkkää sydäntalvea ja tuomaan helpotusta lumen kaipuuseen. Sitä nimittäin valkokankaalla riittää. Myös tarina on herttainen ja vähän opettavainenkin - sitä voisi käyttää opetusesimerkkinä teinitytöille, jotka turhankin halukkaasti uskovat ensimmäiseen kiinnostusta osoittavaan kaksilahkeiseen... sen verran klassinen klisee tarinassa ilmenee.

Parasta taisi meidän poikiemme mielestä kuitenkin olla alussa esitetty Mikki-lyhytelokuva. Siinä perinteisesti piirretyt (siis sellaiset alkuperäisten näköiset) Mikki & ystävät ottavat yhteen ison pahan Musta Pekan kanssa. Mustavalkoista ja värejä oli hyödynnetty hauskasti lisäämään kolmiulotteisuuden vaikutelmaa ja muutenkin 3D  tuli hauskasti "silmille". Siitä kuuluttiin takapenkeillä puhuttavan kotimatkan aikana enemmänkin - ennen kuin palattiin taas koululaisvitsien pariin.

Mausteinen possusatay kookosriisillä pelastaa harmaan päivän

Ähkyin puhkuin juhlaruoista ja inspiraatio oli pahasti hakusessa. Onneksi isäntä löysi kaapista purkillisen maapähkinävoita. Siitä se sitten lähti.

Satay kai yleensä tarkoittaa jonkunlaista varrasta, mutta meillä kotona se tuo automaattisesti mieleen mausteisen ja täyteläisen maapähkinäkastikkeen. Resepti on superhelppo ja tänään lautaselta löytyi myös pikainen salaatti ja lämpöisen mausteisia possusiivuja, jotka täydensivät mukavasti.

Olikin muuten pientä päänvaivaa salaatin miettimisessä. Lähikaupan hyllyt loistivat tyhjyyttään. Kauppa on auki myös huomenna - saapa nähdä löytyykö sieltä enää yhtään mitään.


Mausteinen possusatay kookosriisillä ja pikasalaatilla

Kaada kattilaan 1,5 kookosmaitopurkillista basmatiriisiä, kookosmaito purkista, suolaa ja 2 purkillista kiehuvan kuumaa vettä (Varo sormiasi - nimim. melkein poltin. Metallipurkki johtaa lämpöä nääs...) Kuumenna kiehuvaksi, laske lämpö matalalle ja jätä kypsymään. Muista aina välillä sekoitella ja tarkistaa, ettei pala pohjaan. (kestää noin 15min...)

Ota possun ulkofilesiivuja ja kasslersiivuja ohuiksi nuijittuina. Ripottele siivujen molemmin puolin suolaa, mustapippuria ja reilusti maustepippuria. Paista ne ruskeiksi pannulla ja laita 100-150 asteiseen uuniin odottamaan.

Leikkaa pari makeaa omenaa kuutioiksi ja valuta päälle loraus sitruunamehua. Pilko avokado ja sekoita omenoiden kanssa. Lisää kurkkukuutioita ja salaatinlehtiä. Ripottele lautasella salaatin päälle hunajaisia pähkinöitä tai paahdettuja cashew-pähkinöitä.

Kuullota 1 punasipuli pannulla öljyssä. Lisää maapähkinävoita, makeaa chilikastiketta, soijaa ja sitruunamehua makusi mukaan. Kuumenna ja sekoita tasaiseksi kastikkeeksi.

Leikkaa lihat siivuiksi ja tarjoile kaikki yhdessä. Nauti ihanasta lämmöstä, joka leviää kroppaan. Äkkiä ei haittaa yhtään, vaikka ulkona on taas ihan pimeää.

Marlowe goottitarinassa viktoriaanisella viballa - Glen Duncan : The Last Werewolf

Glen Duncan : The Last Werewolf (suom. Viimeinen ihmissusi) 
Oma ostos Kobosta

Ensimmäiset sata sivua mielessä pyörivät assosiaatiot yksinäisen, vähän rähjäisen etsivän edesottamuksista. Tupakka suussa, viskilasi kädessä ja elämään kyllästyneenä hän vaeltaa kaupunkien sumuisia katuja kaiken turhuutta miettien ja luovuttamisesta haaveillen. Ajatukset linkittyvät väkisinkin dekkarigenren laitapuolen rajoilla kulkevaan sankariin, sellaiseen yksinäiseen suteen. Ai niin, susihan tässä onkin kyseessä, ihmissusi.

Jake on 160 vuotta vanha ihmissusi, joka kuulee olevansa lajinsa viimeinen. Paranormaaleja olentoja jahtaava organisaatio on katkaissut päitä ja ampunut hopeanuolia tehokkaasti ja tähän on tultu. Jake leikittelee ajatuksella luovuttaa. Onhan hän hirviö, joka tappaa elääkseen. Vaikka ihmissudet menettävätkin moraalin tajunsa - heidän pakko selvitäkseen hengissä - jää mieleen pyörimään kuitenkin kysymys kaiken merkityksestä. Pian Jake huomaa saanensa peräänsä myös vampyyrit, joilla tuntuu olevan erityisiä suunnitelmia ihmissuden varalle. Sitten, viimeisellä hetkellä ennen sitä lopullista täysikuuta tapahtuu jotain odottamatonta, joka muuttaa kaiken.

Alun dekkariassosisaatiot liukenevat vähitellen goottilaisen kauhutarinan sumuun. Kirjassa on tumma tunnelma ja jotenkin tyyli vie lukijansa viktoriaaniselle ajalle. Näin on vaikka henkilöhahmot kulkevat autolla ja lentokoneella ja automaattiaseet paukkuvat. Tarina itsessään on jännä sekoitus ihmissusi- ja vampyyritarinoiden kliseitä ja uudenlaista, moraalikäsitykset vähän nurinperin kääntävää otetta.

Jake tietää olevansa hirviö, tietää murhaamisen olevan väärin ja kuitenkin jatkaa sitä, rakastaa täydenkuun veritöitään. Hän ei voi muuta, onhan hän ihmissusi. Lukija tietää, ettei Jaken toimia voi hyväksyä, ja hyväksyy ne kumminkin, toivoo Jaken selviytyvän ja saavan vastauksia mieltään askarruttaviin kysymyksiin ihmissusien alkuperästä. Lopputuloksena on mielenkiintoinen yhdistelmä inhoa ja eläytymistä, jonka luoma jännite kantaa tarinan loppuun saakka.

Lisäksi tarina on jännittävä. Tapahtumat seuraavat toistaan tiuhaan tahtin ja juonenkäänteet yllättävät. Huolimatta Jaken eksistentiaalistisista pohdinnoista, jotka välillä kestävät sivusta toiseen, kirjassa on  tarpeeksi myös ryminää, vauhtia, rakkautta ja vaarallisia tilanteita, jotta lukijan mielenkiinto säilyy.

Minä pidin kirjasta ja koin sen jännitteet virkistäviksi. Tämä ei silti ole ihan perusfantasiaa, eikä välttämättä sovi kovin nuorelle lukijakunnalle - juuri sen tumman moralisoinnin ja raadollisen kuvauksen vuoksi. Ei tämä vaarallista luettavaa kenellekään ole, mutta ei ehkä miellytä. Toisaalta tuon alussa mainitun dekkarilajin ystävät voivat hyvinkin viihtyä kirjan parissa. Siitä löytyy tuttua tunnelmaa ja asennetta.

Luin kirjan alkuperäiskielellä, englanniksi, mutta Like on viime vuonna julkaissut myös suomennoksen. Tämä on ilmeisesti ensimmäinen osa sarjaa, mutta en ole ihan varma haluanko lukea ainakaan heti seuraavaa osaa. Viimeinen ihmissusi sisältää jotenkin niin hyvän ja täydellisen tarinan kaaren jo itsessään. Tosin seuraava osa taitaakin olla aika itsenäinen jatko-osa. Katsotaan nyt.

Äänikirja, joka kesti ja kesti - Kristiina Vuori : Siipirikko

Kristiina Vuori : Siipirikko 
Oma ostos Elisa Kirjasta aleaikaan
äänikirja : lukijana Kaija Pakarinen 

Minä tykästyin viime vuonna äänikirjoihin. En enää oikein osaa edes kuvitella lähteväni liikkeelle julkisilla liikennevälineillä ilman puhelimesta kuulokkeiden välityksellä kuuluvaa luentaa. Tosin olen jo huomannut, että on äänikirjoja ja on äänikirjoja.

Kristiina Vuoren Siipirikon kohdalla tuntui, että kirja kesti ja kesti. Onhan se tietysti pitkäkin, vähän yli 16 tuntia, mutta silti. Vertailun vuoksi mainittakoon Agatha Christien Sininen juna, jota kuuntelin oikein mielelläni. Sen pituus on vähän yli 9 tuntia.

Lyhyen pohdinnan jälkeen totesin, että kuuntelukokemukseen vaikuttavat samat asiat kuin lukukokemukseenkin, muutamalla poikkeuksella. Kaija Pakarinen luki kyllä sujuvasti ja ihan elävästikin, mutta aina välillä tekstiin tuli taukoja paikoissa, joissa luku ei kuitenkaan päättynyt ja välillä kappale tai peräti lause jatkuin tauon jälkeen. Tämä tapahtui sen verran usein, että pääsi hiukan häiritsemään. Lisäksi jäin miettimään, että olisinko sittenkin jotenkin taipuvainen kuuntelemaan mieluummin miehen ääntä ? Onkohan miesään jotenkin pehmeämpi ja siten miellyttävämpi kuunnella ? Tai sitten nainen vain mieluummin kuuntelee miestä ? En tiedä.

Pitkältä tuntuvaan kuuntelukokemukseen vaikuttaa tietysti myös omalta osaltaan itse tarina. Minä en jotenkin päässyt samaistumaan päähenkilöön ja hän itse asiassa oli minusta aika rasittavakin. Lapsena orjaksi itään viety Selja karkaa orjuudesta, päätyy ritari Aijon suojatiksi ja vallasnaiseksi väärillä perusteilla. Selja pohtii ja epäröi ja kokee tunnontuskia tekemistään pahoista teoista ja tekee niitä sitten lisää. "Tekopyhä narttu", sanon minä. Pitäisi kai tuntea myötätuntoa vaikeuksista urheasti pois pyrkivän neidon suuntaan, mutta minua lähinnä ärsytti.

Pitkässä tarinassa riittää käänteitä ja miljöö vaihtelee Karjalan metsistä, rikkaan Turun kautta Liedon kartanoille. Kirjassa onkin taas rautaisannos historiatietoa, välillä melkein oppituntimaisesti. Mielenkiintoista ? Kyllä. Hidastiko tarinaa ? Aina välillä. Yksityiskohdista rikas kerronta kyllä nostaa Seljan ajan ja ympäristön mielenkiintoisesti esille, mutta henkilöt jäävät jotenkin vähän ohuiksi.

Taisi jo tulla selväksi, etten oikein päässyt tarinaan sisälle tai kirjasta hurjasti innostunut. Ei se tietysti varsinaisesti huono ollut ja paikoin innostui oikein vetäväksi ja mielenkiintoiseksikin, mutta... Seuraavaksi minulla onkin puhelimessa kuunnteltavana jotain ihan muuta. Otin sen poikia varten, mutta taidan kuunnella itse ensin. Nipottaja-äiti kun ei ole ihan varma siitä, että kyseisen kirjan kieli sopii lapsille, varsinkaan vaikutuksille erittäin alttiille 9-vuotiaalle. Kuuntelen sen nyt kuitenkin ensin ja hutkin vasta sitten.

Pieleen mennyt, mutta ihan paras alkuruoka ja syöttökukkoa - Uudenvuoden menu

Minä löysin uudenvuodenmenustamme koko vuoden parhaan alkuruoan, jotan tulen varmasti tekemään tänä vuonna useammankin kerran. Sinänsä toisto on ihan hyvästäkin. Ei meinaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Possetin pitäisi kuulemma olla niinsanotusti "tumpelovarma" - No ei kyllä ole. Minä olen onnistunut epäonnistumaan sen kanssa jo pari kertaa, viimeksi uutena vuotena. Koostumus muistutti enemmänkin löysää kermavaahtoa kuin vanukasta. Greippiposset katkarapu-avokadomössöllä oli kuitenkin makuyhdistelmänä taivaallinen.

Kokonaisuudessaan menu näytti seuraavanlaiselta :

Greippiposset avokado-katkarapumössöllä

Chapon (syöttökukko) kera uuniperunoiden ja kastanjasalaatin 

Suklaakonvehteja ja jäätelö ilotulitusten aikaan

Juomina : Corton-Charlemagne Grand Cru 2005 ja Tokaj 3 étoiles de l'année 2000

Tiedättehän muuten, mikä on chapon eli syöttökukko ?

Wikipedia : "Syöttökukko eli kapuuni eli salvukukko on ennen sukukypsyyden saavuttamista kirurgisesti kastroitu kukko"

Kuulostaa kamalalta, mutta kukko on muhkean rasvainen ja (osaksi varmaan juuri sen ansiosta) herkullisen makuinen. Lisäksi syöttökukot ovat EU;n alueella luomutuotantoa. Tämä perinteinen kasvatustapa myös tuottaa kookkaita yksilöitä. Tämäkin painoi reippaasti yli 3kg.

Sitä en tiedä laulaako syöttökukko eri tavalla kuin normaali kukko (?)

Taustapeili 2013 II ja uudesta yrityksestä blogimaailmassa

Vuosi 2014 alkoi. Vilkaistaan kuitenkin taaksen vielä kerran ennen kuin rynnistetään tämän vuoden kiireisiin. Sillä vauhdikas vuosi tästä tulee - sen voin jo sanoa.


Kirjoista vielä

Vuosi 2013 oli kirjojen ja suurten muutosten vuosi. Käppyröitä jo kurkistelimme eilen, mutta lupasin vielä listailla erilaisia kirjoihin ja lukemiseen liittyviä tempauksia, joita vuoden varrelle on riittänyt tasaiseen tahtiin.

• Tammikuussa ilmoittauduin Koen 13 kotimaista haasteeseen ja - arvasitte oikein - tämä haaste tuli suoritettua nopeasti. 
• Kesän korvilla kyselin rantakirjasuosikeistanne. 
• Kesäkuussa vietettiin tässä blogissa dekkarikuukautta 
• Heinäkuussa puskettiin läpi kirjabloggaajien yhteinen lukumaraton. 
• Syyskuussa kyseltiin e-kirjojen lukemisesta ja ihmeteltiin tuloksia.
• Lokakuu oli pelkkiä kummituksia ja kirjamessuja ja kirjamessuja ja kirjamessuja.
• Loppuvuodesta luettiin Finlandia-ehdokkaita

Siinä näin äkkiseltään mieleen nousevia juttua. Kirjaisa vuosi siis. Ruokaakin on tietysti syöty, mutta varsinkin loppuvuodesta on kokkausinspiraatio ollut hakusessa. Ehkä sitten tänä vuonna...

Teemallisesti puhuttiin blogissa vuonna 2013 paljon sponssauksesta. Blogien ja yritysten yhteistyöstä keskusteltiin julkisuudessa vuoden aikana paljon ASML:n ohjeluonnostuksen ja Kuluttajasuojaviraston kannanoton tiimoilta. "Ja kaikkea muuta" -blogia sponssikeskustelu kosketti erityisesti siksi, että viime vuonna ensimmäisen kerran blogini sai joitakin arvostelukappaleita kirjoista, sovin jatkuvammasta yhteistyöstä Elisa Kirjan kanssa ja osallistuin useampaankin sponssattuun reseptikilpailuun.  Lisäksi blogit ja blogiyhteistyö liittyvät olennaiselta osalta uuteen työhöni.


Töitä, töitä ?

Viime vuonna tähän aikaan seisoin tienristeyksessä. Työpaikan YT-neuvottelujen johdosta oli mietittävä, mistä leipä ja lainamaksut perheelle. Etsisinkö uuden työpaikan vai uskaltaisinko jotain ihan muuta ? Päätin uskaltaa.

Keväällä ison talon konsultti ryhtyi tekemään konsultointia ihan itsekseen - tai no, yhteistyökumppanien kanssa, mutta omalla toiminimella. Kun sillä ei saanut itseään heti tarpeeksi kiireiseksi alkoi vanha ajatus blogiharrastuksen yhdistämisestä työhön itää ja kasvaa ja projektihan siitä syntyi.

Ei, tämä blogi ei ole tarpeeksi iso ja suosittu (eikä varmaan koskaan tule olemaankaan), jotta ryhtyisin ammattibloggaajaksi. Suomi on kuitenkin täynnä hyviä ja mielenkiintoisia blogeja, joita seuraa yhä kasvava lukijajoukko. Tämän ovat huomanneet myös yritykset ja markkinoijat. Vuoden 2013 ohjeistuskeskusteluista näkyy selvästi bloggaajien ja markkinoijien tarpeen keskustella keskenään, mutta kenttä näyttää kovasti hajanaiselta. Mitä jos... ?

Mitä jos joku loisi yrityksille ja bloggaajille kohtauspaikan, jonka kautta yritykset löytäisivät yhteyden bloggaajiin ja bloggaajilla olisi helppo ja myös turvallinen paikka osallistua erilaisiin hauskoihin kampanjoihin ? Tähän pyrkii Blogat.

Olemme aivan alussa. Kirjabloggaajat ovat meistä jo kuulleet, ruokabloggaajia lähestymme tämän kevään aikana ja muutkin bloggaajat ovat tervetulleita juttelemaan yhteistyömahdollisuuksista.

Tästä se lähtee... TERVETULOA MUKAAN!

 

 Ja kaikkea muuta 


Vuosi 2013 oli täynnä kirjoja ja töitä, mutta aikaa jäi toki myös perheelle. Vuoteen mahtui niin koulua, harrastuksia kuin lomamatkoja. Keväällä käytiin Esikoisen ja Kirpun kanssa EuroDisneyssä ja kesällä katsomassa Ranskan Mamieta ja muuta perhettä.

Lapset myös kasvavat. Esikoinen muuttui syksyllä yht'äkkiä Isoksi Pojaksi. Koulu sujuu paremmin, rumpalin tukka kasvaa ja hei, hän on jopa lukenut joitakin kirjoja. Kirppu on - no Kirppu. Keskimmäisen kirous on pahimmillaan. Isoveljen touhut eivät vielä oikein kiinnosta ja pikkuveli on liian pieni. Vaikka ei Toto enää mikään vauva ole. Vahvatahtoisen uhmaikä koettelee koko perhettä, mutta onneksi sentään enimmän aikaa meillä on aurinkoinen ja onnellinen pieni poika, jonka hymy valaisee synkimmänkin syyssään.

Vuodesta 2014 on tulossa työntäyteinen, jännittävä ja toivottavasti ainakin yhtä onnellinen kuin mennyt vuosi. Kirjojen lukeminen jatkuu, ruokaa on pakko syödä ja blogia en jätä. Toivottavasti tapaamme vuoden aikana monta kertaan uudelleen !

Kirjaisaa, herkullista 

ja ennen kaikkea onnellista vuotta 2014 kaikille !

Kirjallinen taustapeili 2013 osa I - statistiikkaa

Tuliko luettua ? 

Tänään on uudenvuodenaatto. Se on siis taas se aika vuodesta. On aika pysähtyä ja vilkaista taustapeiliin, josta heijastuukin monessa mielessä mielenkiintoinen ja erilainen vuosi. Kirjoja näkyy kuvassa hurja määrä, ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Aloitetaan siis niistä.

Tiesin jo vuoden alussa, että aikaa lukemiseen olisi aivan eri tavalla kuin aiemmin. Töiden loputtua nuorimmainen jatkoi tarhassa äidin miettiessä ja etsiessä suuntaa eteenpäin. Siinä oli hyvä myös välillä lepuuttaa aivoja lukemalla kirjaa. Ehkä havaittavissa oli myös pientä pakenemista joskus hiukan ahdistavastakin tilanteesta. Vuosi myös jatkui enemmän tai vähemmän aktiivisena töiden kannalta, joten kirjoillekin löytyi sekä aikaa että tarvetta.

Loppusaldoksi kertyi oman Excelini mukaan 133 kirjaa. Se on reippaasti yli Goodreadsiin merkitsemän tavoitteeni (120). Voisi sanoa, että onneksi, sillä kaikkia lukemiani kirjoja ei löydy Goodreadsista. Tavoitteen kuitekin saavutin.


Mitä tuli luettua ?

Sitten vähän statistiikkaa. Kuukausittaisesta lukutahdista kirjojen lukumäärän suhteen näkee hyvin muun elämään aktiviteettitason. Tammi-helmikuussa olin paljon kotona, kesä-elokuussa oli hiljaisempaa töiden suhteen lomakauden takia ja joulukuussa lukutahti kiihtyi taas lomaillessa. Heinäkuun lomalla oltiin reissussa, mikä hidasti lukemista kaiken muun kivan tekemisessä viedessä suurimman osan ajasta.

Kuukausittaisen lukemisen käppyrä kertoo myös luettujen kirjojan tyypistä ja paksuudesta. Maaliskuussa oli vuorossa yksi koko kirjavuoden ehdottomista huippuhetkistä eli Haruki Murakamin 1Q84 - Se järkäle vei suuresti tilaa muulta lukemiselta ja loppui silti liian nopeasti. Joulukuussa taas lukuvuorossa oli useita dekkareita ja hömppää - nopeaa lukemista siis.

Noin muuten voi kirjavuoden  todeta olleen fantasiapainotteinen - varsinkin alkuvuodesta tuli luettua useampiakin fantasiasarjoja ja loppuvuodesta löysin itselleni monen muun lisäksi uuden suosikkikirjailijankin, jolla onneksi on laaja tuotanto läpi kahlattavaksi. Tarkoitan tietysti Neil Gaimania, jonka Neverwhere ja American Gods olivat koukuttavia luettavia ja Graveyard Book karmivan herttainen. Fantasiaa läheltä liippaavat tietysti myös steampunk, dystopiat ja maaginen realismi. Vuoden mieleenpainuvimpia tuttavuuksia ovatkin ollet Emmi Itärannan Teemestarin kirja ja Hugh Howeyn Siilo dystopioista ja maagisessa realismissa tuo jo mainittu Murakami ja tietysti (!) Pasi Ilmari Jääskeläinen

Dekkarit ovat aina kuuluneet lukulistalleni, eikä tämä vuosi tee poikkeusta. Kesäkuussa vietin oikein dekkarikuukauttakin, sillä nehän kuuluvat tietysti ehdottomasti kesään - ja jouluun, jolloin oli huomattava dekkaripiikki niin luetuissa kuin blogatuissakin dekkareissa. Mielenkiintoista oli löytää "uusia vanhoja" dekkareita eli sähköisiä uusia painoksia vanhemmista herkuista. Vanhemmissa dekkareissa vaan on sitä jotain. Helmiä olivat myös kaksi uutta suomalaista tuttavuuttani eli Antti Tuomainen ja Vera Vala - molemmat tarjosivat mielenkiintoista ja viihdyttävää lukemista. Ulkomaisista mieleen jäivät parhaiten Flynnin Gone Girl (Kiltti tyttö) ja Watsonin Kun suljen silmäni.

Muista kirjavuodesta nousevat erityisesti mieleen Joel Haahtela, iki-ihana Virginia Woolf ja ranskankielinen rakkauteni Jean d'Ormesson. Syksyllä minulla oli sattumalta käsissäni yksi Finlandia-ehdokkaista, kun lista julkaistiin ja siitä sitten jatkoin useammankin läpi. Ihan kaikkia en ehtinyt Asko Sahlbergin Herodes odottaa Kobossa sopivaa fiilistä ja Westö on vielä ihan hankkimattakin.

Tässä onkin hyvä kohta vilkaista myös luettujen kielijakaumaa. Tämä vuosi on ollut ehdottomasti kotimaisten kirjailijoiden ja suomeksi lukemisen vuosi. Vielä viime vuonna suomenkielisten ja englanninkielisten määrä oli suurin piirtein tasoissa. Tänä vuonna suomenkielisiä on tullut luettua huomattavasti enemmän ja niistä suurin osa on ollut myös kotimaisten kirjailijoiden tuotantoa.

Alkuvuodesta uhosin vuodesta tulevan myös ranskaksi lukemisen vuosi ja kyllähän minä petrasin. Olen lukenut kokonaista 8 ranskankielistä kirjaa vuoden aikana, kun viime vuonna vastaava luku oli vain 5. Suunta siis on hyvä.


Miten luin ja bloggasin ?

Oma rakas Koboni on kohta kaksivuotias. Olen tullut siitä täysin riippuvaiseksi ja se näkyy myös sähköisten kirjojen osuudesta luetuissa kirjoissa. Peräti 76% lukemistani kirjoista on ollut e-kirjoja. Uutta on myös äänikirjojen tuleminen. Olen kuunnellut vuoden 2013 aikana 4 äänikirjaa ja ne pääasiassa vuoden loppupuolella. Enää en osaa oikein kuvitella lähteväni julkisilla liikennevälineillä minnekään ilman, että samalla kuulokkeista kuuluu lukemista. Muualla en tosin sitten olekaan oikein äänikirjoihin vielä päässyt sisälle. Kokatessakin kuuluu usein sen verran muita ääniä, että kirjan kuuntelu samalla on vähän hankalaa.

E-kirjojen suureen osuuteen luetuissa on osaltaan vaikuttanut myös blogiyhteistyöni Elisa Kirjan kanssa. Muutenkin olen tänä vuonna saanut kustantajilta (ensimmäistä kertaa ikinä) jonkin verran kirjoja luettavakseni. Tämä, muut ostokseni netissä, messuilla jne., kuin myös siskolta lainaksi saatujen lukumäärä on johtanut tänä vuonna vähän häpeälliseenkin tulokseen. En ole lainannut kirjastosta varmaan kymmentä kirjaa enempää... lukemista on ollut niin paljon tarjolla kotona muutenkin. Lasten kanssa olen tietysti yrittänyt käydä kirjastossa, mutta kun isommat pojat ovat niin nihkeitä lukemisen suhteen ja nuorimmainen keskittyy lähinnä Barbapapoihin, joita meillä on kotona vino pino, niin siitäkään ei oikein ole ollut kirjastoaktiivisuuden kannalta apua.

Sponssattujen kirjojen osuus kokonaisuudessaan lukemistani on ollut vajaa kolmannes. Paljon on siis tullut myös itse ostettua tai siskolta lainattua.

Kunnianhimoisena tavoitteenani on ollut blogata kaikista lukemistani kirjoista. Se ei tietenkään tarkoita omaa artikkelia jokaisesta - kaikki kun eivät sellaista yksinkertaisesti edes ansaitse - mutta jotain voisi mainita edes jossain. Ihan en ole tähän tavoitteeseeni päässyt ja jostain kumman syystä bloggaamatta on jäänyt ehdottomasti bloggaamisen arvoisia kirjojakin, kuten esim. Kazuo Ishiguron A Pale View of Hills ja Pekka Hiltusen Sysipimeä. Saa nähdä saanko palattua niihin vielä.

Huh,huh 

Tulipas tuossa katsottua useampikin käppyrä tämän bloggaajan kirjoista 2013. Hatunnosto, jos jaksoit lukea loppuun.  Taidan lopettaa tältä erää tähän, vaikka paljon on vielä kertomatta. Kaikista vuoden 2013 kirjallisista tapahtumista ja tempauksista riittää juttua hyvin vielä toiseenkin blogiartikkeliin. Niin, ja onhan sitä ollut elämässä jännittäviä käänteitä lukemisen lisäksi muitakin.

Jännitystä vuoden loppuun - S.J.Watson : Kun suljen silmäni

 S.J.Watson : Kun suljen silmäni 
Oma ostos Elisa Kirjan joulualesta

Minä luen usein englanninkieliset kirjat alkukielisinä. Tämä johtuu kahdesta syystä. Ensinnäkin kuvittelen alkukielisen kuitenkin olevan jotenkin käännöstä parempi. Onhan siinä se "aito" kirjailijanääni jäljellä. Toiseksi, alkukieliset ekirjat ovat tähän saakka olleet reippaasti suomennettuja halvempia. Sanon täähän saakka, sillä vielä voimassa olevan (6.1.2014 saakka)  Elisa Kirjan joulualen kirjoja selaillessani tapahtui ensimmäisetä kertaa, että suomenkielinen käännös oli alkukielistä halvempi (vertasin Kobon hintoihin). Kaiken lisäksi kyseessä oli kirja, josta on Blogistaniassa puhuttu aina silloin tällöin ja joka löytyy lukulistaltani. Arvaatte löydön lopputuloksen...

Ostos kannatti. Tämä oli pitkästä aikaa sellainen kirja, jonka lukemista on osannut jättää ennen viimeistä sivua. Kobosta loppui virta pahasti kesken ja minä roikuin huonossa asennossa iltayöstä olohuoneen tuolissa laturin johdonpäässä lukemassa viimeisiä sivuja. Oli pakko tietää, miten kirja oikein päättyisi.

Jo alkuasetelma on mielenkiintoinen. Christine herää joka aamu muistamatta viimeisen 20 vuoden tapahtumia. Väliin hän kuvittelee olevansa lapsi, väliin nuori nainen. Vierestään hän löytää Benin ja kuulee tämän kertomana samat asiat uudelleen ja uudelleen. He ovat olleet naimisissa yli 20 vuotta ja Ben on paikalla tukemassa ja auttamassa, rakastamassa. Sitten Christine saa salaa tapaamaltaan lääkäriltä ohjeen kirjoittaa päiväkirjaa muistiin päivien tapahtumia ja pieniä muistokatkelmia. Tarkoituksena on rakentaa päiväkirjasta muistin tuki ja aktivoida vanhojen muistojen avulla yhä uusia ja uusia takaumia.

Hoito tuntuu tehoavan, mutta muistaessaan yhä enemmän menneisyydestään, Christine astuu samalla keskelle synkkiä ja pelottavia tapahtumia. Yht'äkkiä todellisuus ei enää olekaan yhtä muistojen kanssa. Mikä sitten lopulta on totta ja mikä mielikuvituksen kudelmaa ?

Watson kuvaa muistisairaan todellisuutta elävästi. Millaista se oikein voi ollakaan, kun tietää jotain tapahtuneen, muttei millään saa mieleensä mitä  ? Miten pelottavaa on ajatella olevansa vasta 17-vuotias vaikka kylpyhuoneen peilistä vastaan katsoo keski-ikäinen nainen ? Minä olen huono muistamaan vanhoja tapahtumia. Meillä se on mies, joka muistelee ensi tapaamisia tai alkuseurustelun romanttisia tilanteita. Silti tiedän oman identiteettini koostuvan hurjasta määrästä pieniä tilanteita, tapahtumia, muistoja - Mitäs jos niitä ei yht'äkkiä enää olisikaan ?

Kun suljen silmäni on jännittävä, olematta kuitenkaan liian pelottava. Tarina koukuttaa ja jännite säilyy aivan viimeisille sivuille saakka. Jossain toisella kolmannekselle rytmi vähän hidastuu ja mielessä käy pieni hoputus. Ihan kaikkea ei tarvitsisi kuvailla niin tarkasti ja lukija toivoo Christinen toimivan eikä vain miettivän. Sitten tahti kiihtyy ja sitä huomaa, että ne hitaammat ajatuksetkin olivat tarpeen tarinan ymmärryksen kannalta.

Tämä on sarjassamme "kannattaa lukea" ja onhan sitä ilmestymisensä (Bazaar 2011) jälkeen luettukin, ihan bloggaajienkin toimesta. Tässä linkki muutamiin äkkiseltään löytämiini juttuihin.
Nenä kirjassa
Luettua
Oota luen eka loppuun
Järjellä ja tunteella 
Kirjoihin kadonnut 

Eteläistä aurinkoa pohjolan pimeään - Sunnuntailounas

Pimeän keskellä piristää lounas ystävien kanssa. Teemana oli eteläinen Ransla, ohjelmana rantakävely. Kerrankin ilma suosi, emmekä saaneet kylmää suihkua niskaamme matkan varrella.

Eteläisen teeman mukaisesti tomaatilla oli menussa suuri rooli. Ensin syötiin siivuja tomaattipiirakasta, jonka reseptin olen bongannut sekä ranskalaisesta reseptivihosta että ranskalaisesta ruokalehdestä. Ilmeisen yleinen aperitiivipiirakka siis. Sopi hyvin laventeli-viinin kaveriksi (tilkka laventelilikööriä lasin pohjalle ja päälle valkoviiniä).

Sitten siirryttiin Baskimaahan ja syötiin kanaa tomaatti-oliivikastikkeessa kardemummariisin kera. Jälkkäriksi oli kahvia, taateli-inkiväärikakkusia ja kokoelma Ranskan Mamien lähettämiä jouluherkkuja - tumma nougat, vaalea nougat, suklaakuorrutteinen nougat ja marsipaaniset Calissons d'Aix-makeiset maistuivat ihanilta kahvin kera. Ihan tulivat kesän aurinkoiset lomapäivät mieleen.

 Sinappinen tomaattipiirakka 

Voitaikinalevyjä
tomaattia
karkeaa sinappia (moutarde à l'ancienne)
Provencen yrttejä
oliiviöljyä

Kauli hiukan taina ohuemmaksi ja levitä päälle ohuelti sinappia. Siivuta tomaattia ja peitä levyt tomaattisiivuilla. Ripottele päälle yrttejä ja valuta hiukan oliiviöljyä.

Paista 200 asteessa 15-20 min, kunnes taikina on hiukan ruskistunut ja tomaatit näyttävät kypsiltä. Anna jäähtyä hetken ja tarjoile haaleana palasiksi leikattuna.

Kauniista kukista iloinen mieli :-)