Marlowe goottitarinassa viktoriaanisella viballa - Glen Duncan : The Last Werewolf

Glen Duncan : The Last Werewolf (suom. Viimeinen ihmissusi) 
Oma ostos Kobosta

Ensimmäiset sata sivua mielessä pyörivät assosiaatiot yksinäisen, vähän rähjäisen etsivän edesottamuksista. Tupakka suussa, viskilasi kädessä ja elämään kyllästyneenä hän vaeltaa kaupunkien sumuisia katuja kaiken turhuutta miettien ja luovuttamisesta haaveillen. Ajatukset linkittyvät väkisinkin dekkarigenren laitapuolen rajoilla kulkevaan sankariin, sellaiseen yksinäiseen suteen. Ai niin, susihan tässä onkin kyseessä, ihmissusi.

Jake on 160 vuotta vanha ihmissusi, joka kuulee olevansa lajinsa viimeinen. Paranormaaleja olentoja jahtaava organisaatio on katkaissut päitä ja ampunut hopeanuolia tehokkaasti ja tähän on tultu. Jake leikittelee ajatuksella luovuttaa. Onhan hän hirviö, joka tappaa elääkseen. Vaikka ihmissudet menettävätkin moraalin tajunsa - heidän pakko selvitäkseen hengissä - jää mieleen pyörimään kuitenkin kysymys kaiken merkityksestä. Pian Jake huomaa saanensa peräänsä myös vampyyrit, joilla tuntuu olevan erityisiä suunnitelmia ihmissuden varalle. Sitten, viimeisellä hetkellä ennen sitä lopullista täysikuuta tapahtuu jotain odottamatonta, joka muuttaa kaiken.

Alun dekkariassosisaatiot liukenevat vähitellen goottilaisen kauhutarinan sumuun. Kirjassa on tumma tunnelma ja jotenkin tyyli vie lukijansa viktoriaaniselle ajalle. Näin on vaikka henkilöhahmot kulkevat autolla ja lentokoneella ja automaattiaseet paukkuvat. Tarina itsessään on jännä sekoitus ihmissusi- ja vampyyritarinoiden kliseitä ja uudenlaista, moraalikäsitykset vähän nurinperin kääntävää otetta.

Jake tietää olevansa hirviö, tietää murhaamisen olevan väärin ja kuitenkin jatkaa sitä, rakastaa täydenkuun veritöitään. Hän ei voi muuta, onhan hän ihmissusi. Lukija tietää, ettei Jaken toimia voi hyväksyä, ja hyväksyy ne kumminkin, toivoo Jaken selviytyvän ja saavan vastauksia mieltään askarruttaviin kysymyksiin ihmissusien alkuperästä. Lopputuloksena on mielenkiintoinen yhdistelmä inhoa ja eläytymistä, jonka luoma jännite kantaa tarinan loppuun saakka.

Lisäksi tarina on jännittävä. Tapahtumat seuraavat toistaan tiuhaan tahtin ja juonenkäänteet yllättävät. Huolimatta Jaken eksistentiaalistisista pohdinnoista, jotka välillä kestävät sivusta toiseen, kirjassa on  tarpeeksi myös ryminää, vauhtia, rakkautta ja vaarallisia tilanteita, jotta lukijan mielenkiinto säilyy.

Minä pidin kirjasta ja koin sen jännitteet virkistäviksi. Tämä ei silti ole ihan perusfantasiaa, eikä välttämättä sovi kovin nuorelle lukijakunnalle - juuri sen tumman moralisoinnin ja raadollisen kuvauksen vuoksi. Ei tämä vaarallista luettavaa kenellekään ole, mutta ei ehkä miellytä. Toisaalta tuon alussa mainitun dekkarilajin ystävät voivat hyvinkin viihtyä kirjan parissa. Siitä löytyy tuttua tunnelmaa ja asennetta.

Luin kirjan alkuperäiskielellä, englanniksi, mutta Like on viime vuonna julkaissut myös suomennoksen. Tämä on ilmeisesti ensimmäinen osa sarjaa, mutta en ole ihan varma haluanko lukea ainakaan heti seuraavaa osaa. Viimeinen ihmissusi sisältää jotenkin niin hyvän ja täydellisen tarinan kaaren jo itsessään. Tosin seuraava osa taitaakin olla aika itsenäinen jatko-osa. Katsotaan nyt.