Kahvi on tärkeä asia, vaikka blogimaailmassa kuohuu

Slurp tarjoili bloggaajalle kaffet 

Kirjottelin tuossa jokin aika sitten Slurp-palvelusta, jota sain kokeilla neljän kahvipaketin verran. Kokeilu päättyi varsin positiivisiin tunnelmiin ja päätökseen jatkaa ihan omalla rahalla - kunhan saan nyt kaapista löytyvät kahvit loppuun.

Parinsadan gramman pussi kahden viikon välein osoittautui minulle turhan isoksi määräksi, mutta onneksi on toinenkin mahdollisuus. Kahviyllätykset tulevat siis jatkumaan neljän viikon välein.

Kivointa palvelussa olivatkin juuri yllätykset. Jokainen kahvipaketti oli eri paahtimosta ja siksi vähän erilainen makukokemus. Ihan kuin olisi joulu tullut, kun postissa kolahti Slurpin paketi.

Koska tilauksen alussa sai kuitenkin valita omat mieltymyksensä, olivat ainakin tämän kokeilun aikana kaikki maistellut kahvit ihan mahtavan hyviä ja juuri minun makuuni.

Minun makuni on vahva ja tummapaahtoinen, pehmeä ja hitusen suklainen, ilman kitkeryyden häivääkään. Sellainen sumppi, joka vahvana tukee isonkin maitomäärän alta. 

Kaikki palvelusta tulleet kahvit kattoivat vaatimukset ihan heittämällä ja eroja niiden välillä oli vaikea määritellä. Yhdessä oli ehkä hitusen turhan hieno jauhatus pressopannuun, toisessa häivähdys kovuutta. Ihan parhaaksi tällä kertaa osoittautui Holmen Coffeen Holmen Havana, jota voi täysin varauksetta siis suositella myös erikseen ostettavaksi.

Muita maisteltuja olivat Kaffa Roasteryn India Monsoon Malabar, Pirkanmaan paahtimon Honduras Santa Rosa sekä yksi, jonka pussin isäntä ehti heittämään pois ennen kuin olin saanut nimen kirjoitettua ylös, enkä kuollaksenikaan muista sitä. (Palveluun parannusehdotus - listatkaa johonkin, mitä kahveja kestotilauksessa asiakas on milloinkin saanut...)


Ja jos joku nyt ihmettelee, niin kahvi on tärkeää

Blogimaailmassa (ja somessa yleensä) kuohuu taas aiheesta sun toisesta. Viime aikoina on ainakin (1) ihmetelty vaatimuksia kirjabloggaajille tehdä "oikeanlaista" ja vakavaa kritiikkiä, ja toisaalta (2) pohdittu ilkeilyn ja rakentavan arvion eroa, (3) pelätty blogien "laimistuvan" pahojen anokommenttien vuoksi ja (4) nyt kuohuu tyttöjen ja poikien identiteettikehityksen keinoista.

Minua vähän väsyttää. Aiheet ovat tärkeitä, mutta omien ajatusten muotoileminen julkaistavaan muotoon ei tässä aivokoomassa oikein onnistu. Keskustelunaiheita on niin moniakin, ettei aikakaan anna periksi. Sanottakoon siis vain, että

1- 2) Kirjabloggaajat kirjoittavat rakkaudesta kirjoihin ja saavat kirjoittaa juuri sellaista mutuhuttua kuin haluavat. Minäkin kirjoitan ihan juuri niin kuin kirjoista ajattelen ja omin sanoin. Jos joku innostuu kirjoista keskustelemaan, tai mikä parasta (!) niitä lukemaan sepustuksieni perusteella, sitä parempi. Ilkeä ei kai kukaan halua olla ja siksi kannattaa miettiä, miten asian ilmaisee kirjailijan  tuotoksen mennessä ohi tai oman maun viereen.

3) Ilkeät anot menköön metsään ja jokainen ottakoon peilin käteensä kirjoittaessaan. Netissäkin kirjoittavat ihmiset ihmisille - Sanoisitko saman kasvokkain? On sääli, jos blogikirjoittajat ryhtyvät säätelemään sisältöään kommenttien pelossa.

4) Tytöt saavat ollat tyttöjä ja pojat poikia tai sitten jotain muuta ihan niin kuin haluavat. On meidän aikuisten asia kannustaa, tukea ja kertoa, miten ihana lapsi on ihan omana itsenään. Tärkeää ei minusta ole kertoa, millainen tytön tai pojan pitäisi olla, vaan omalla esimerkillä (ja puheilla!) antaa kaikille kukille lupa kukkia omissa väreissään.

Ugh - olen puhunut. 

Sitten menen keittämään kahvia. Hyvä kahvi on tärkeä asia. Se tuottaa energiaa ja mielihyvää. Kupillisen valmistamisen rutiini antaa aikaa ajatustyölle. Sen meditatiivisuus rauhoittaa ja antaa voimia seuraavaan työhön ja pohdintaan - ja vaikka sopivan ajatustauon ennen enterin painamista.

Messuostoksista sekä Seksistä ja matematiikasta

Kirjamessuilta kannoin kotiin 6 kirjaa.

• Raisa Kettunen: Puputyttö ja vohvelisankari (Esikoisen tyttöystäväkandi on kasvissyöjä, joten ehkäpä 2€ vegaaniherkkukirjalle tulee käyttöä? ) 
• Raija Oranen: Ackté  (Tätä sattui kehumaan eräs bloggariständillä käynyt lukija - pakko poimia mukaan, kun sattui vastaan) 
• John Curran: Agatha Christien murhasuunnitelmat ( Tämä on pitänyt lukea jo pitkään ja suunnitelmissa oli niin tehdä, kun osuu vastaan. No nyt osui kahdella eurolla) 
• Miika Pölkeri, Heikki Valkama : Sushikirja Perijapanilaisesta supisuomalaiseen (koska seuraava kirja - katsokaa kirjoittajan nimi)
• Heikki Valkama: Pallokala (ruoka murha-aseena? No, ihan pakko) 
• Marianna Kurtto: Tristania (Runoilijasta prosaistiksi kuulosti niin kiinnostavalta bloggariaamiaisella) 

Valehtelisin, jos väittäisin messuostoksieni jääneen siihen. Kannoin kassissani myös tryffeliöljyä, hiiliteräspannun, laseja ja savujuustoa.

Eikä siinä vielä kaikki - muuta en kantanut, mutta messuostoksiin laskettaneen myös Elisa Kirjan messulesta naputtelemani teokset?
Kaikkiaan messuviikolla latautui koneelle tai puhelimelle viisi kirjaa.

• David Lagercrantz : Tyttö, joka etsi varjoaan (äänikirja - kai se tämäkin on pakko...?) 
• Elina Karjalainen: Uppo-Nallen talviturkki (äänikirja - ollaan Toton kanssa ihan koukussa Uppo-Nalleen) 
• Katja Kallio: Yönkantaja (tarviiko selittää ? - lukekaa blogiylistyksiä) 
• Emma Puikkonen : Eurooppalaiset unet (tätäkin on kehuttu) 

• Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta (No hei, eikös tuo nimi jo velvoita?) 

Siispä. Kaiken hosumisen, kiireiden ja kirjasta kirjaan hyppimisen keskellä sain kuin sainkin luettua yhden kirjan loppuun. Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta osoittautui rakenteeltaan mielenkiintoiseksi, henkilöhahmoiltaan hivenen oudoksi ja opetukseltaan... no, piirun verran paatoksen puolelle osuvaksi.

Kirja jakautuu jännästi kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa tutustumme lahjakkaaseen matemaatikkoon, joka pakenee Berliinistä kohdalleen osunutta väkivaltaista tekoa. Toisessa osassa nuori mies kärsii yksinäisyydestä, rakastuu, muttei kuitenkaan pääse yksinäisyydestä eroon. Kolmannessa osassa näiden kahden tarinat kietoutuvat keskenään yhteisen ystävän kautta.

Kirja on jännä sekoitus erilaisia teemoja. Puhutaan erilaisuudesta useammassakin dimensiossa. Äärimmäisestä lahjakkuudesta, kehitysvammaisuudesta, transsukupuolisuudesta, homoseksuaalisuudesta ja jopa luonnonsuojelun ja maailmanlopun angstin kautta esiin tulevasta kasvissyönnistä. Lisäksi pinnalle nousee juurikin tuo maailmanlopun uhka ja ympäristökatastrofin vaikutukset.  Melkoinen sillisalaatti siis on kyseessä, kun kummituksetkin haamuilevat läpi tarinan.

Minä pidin kirjan kiemurtavasta tarinasta, joka juonellisesti eteni reippaasti. Mitä nyt välillä pienet valistushetket luonnon tilasta ja ihmisten vaikutuksesta maailmantilaan vähän jarruttelivat. Hieman kyynisesti jäin välillä miettimään, oliko kyseessä kenties jo parodia. Niin voimalla ja tunteen palolla valistus eteni.

Sitten tosin piti oikein itseään ihmetellä ja pohtia, miksi näin keski-ikäisenä on jo niin kangistunut ajattelultaan. Mikään ei enää saa heiluria heilahtamaan minnekään ääripäähän, edes luonnon tuhoutuminen. Toinen kulmakarva heilahtaa kaveriaan korkeammalla ja pieni hymähdys keikauttaa niskaa. "Taas tuollaista" Älkää käsittäkö väärin. Tunnen kyllä ilmastomuutoksen vaikutukset, koitan kierrättää ja vähentää kulutusta. En vain jaksa kokea asiasta sen kummempaa intohimoa kaiken arkitohinan keskellä.

Henkilöhahmot ovat kirjassa kaikki jollain tavalla rikki. Ehjimmältä kulostaa ehkä Erikan kehitysvammainen sisko Emilia. Hän osaa ottaa ihmiset, eläimet ja tilanteet sellaisina kuin ne ovat. Hän ei pohdi liikaa, eikä varsinkaan suhteuta itseään muihin turhasta. Ehkä nykyihmisen ongelma onkin liian älyllinen ajatteleminen. Välillä pitäisi osata vain tuntea ja elää hetkessä.

Kaikkiaan siis pidin kirjasta. Teemojen ja kuvioiden runsaus ei haitannut ja paatoksenkin jaksoi lukea, kun kokonaisuus oli mielenkiintoisesti hajalla ja kietoutui vain solmukohdissa kokonaisuudeksi. Ennen kaikkea tämä kirja sai minutkin rauhoittumaan lukemaan yhden tarinan lopuun - tai ehkä minä pysyin sen parissa juurikin siksi, että se sisältä tavallaan useamman toisiinsa liittyvän osan.

Teatteria, messuilua ja kahden päivän aurinko

Onko elämää jälkeen Kirjamessujen ? No, onhan toki. Varsinkin, kun tänä vuonna jätin kylmästi sunnuntain väliin ja vietin sen perheen parissa rauhoittuen. Varsinaista messuilua siis oli vain torstai-iltapäivä ja lauantaa. Kivaa se tietysti oli ja mieleen jäi monenlaista (ja hyllyyn ilmaantui lisää kirjoja).

Lokakuun on perinteisesti messukuukausi, mutta en minä kyllä yhden viikonlopun messutohinalla voi millään perustella muuten lukemisen suhteen jokseenkin surkeaksi jäänyttä kuukautta. Luin kyllä mielestäni koko ajan, mutta hyppelehtiminen kirjasta toiseen pidensi vain kesken olevien listaa eikä antanut aineksia oikein minkäänlaiseen kirjakuukauteen.

Kaikkiaan sain luettua loppuun vain 8 kirjaa. Kuukausi ei ole varsinaisesti vielä edes lopussa, mutta uskallan väittää saldon jäävän näinä viimeisenä kahtenakin iltana tähän. Tänään pitää vielä lähteä joogaan hoitamaan selkää (nyt se on julkisesti sanottu, enää ei voi luistaa) ja huomisen ilta ei vaan riitä yhdenkään kesken olevan kirjan loppuunsaattamiseen.

Ai että miksi kahdeksan olisi vähän ? No kun peräti kolme on aika nopealukuisia keittokirjoja...

Jamie Oliver : Jamie's Comfort Food
Hanna Hurtta: Kasvis
Taru Vihavainen: Syötävät lahjat

Kahdesta alimmasta en ole vielä edes "ehtinyt" bloggaamaan (lue: kokkausjumikin painaa)

Mitäs muuta ? 

No, äänikirjoja lokakuun listalta löytyy peräti yksi. Kuuntelimme kuopuksen kanssa Siri Kolun Me Rosvolat. Poika tykkäsi, vaikken ole ihan varma ymmärsikö oikeasti tarinan tapahtumia. Kuusivuotias tuntui nukahtavan kesken lukujen epäilyttävän nopeasti. Taidetaan ottaa tämä kirja uusiksi vähän myöhemmin. Isovelikin innostui kymmenvuotiaana.

Pari viihteellisempää fantasiaa (tietysti) tuli kuukauden aikana luettua. Ne menevät nopeasti ja miettimättä, vaikka molemmat ovatkin varsin mielenkiintoisesta ajatusleikistä lähtöisin. Niihin tosin palaan vasta kummankin sarjan lopussa. (Tohtori Jekylliä ja satutoisintoja siis luvassa)

Dekkariosastosta lokakuussa vastasi Virpi Hämeen-Anttilan Koston kukat, joka on Björk-sarjan jatkoa ja historialliselta kuvaukseltaan oikein mielenkiintoinen. Juoni ja päähenkilö tosin eivät sitten tällä kertaa kovasti innostaneet.

Kuukauden yllätyksestä ja suurimmasta lukunautinnonsta vastasi Kjell Westö. En ole oikein päässyt sinuiksi hänen kirjoitustyylinsä kanssa, mutta Kangastus 38 osoittautui aivan mahtavaksi. Tykkäsin hurjasti! Itse asiassa innostuin kirjasta sen verran, että ihan varmasti järjestän itseni katsomaan sen pohjalta tehtyä näytelmää Kansallisteatteriin. Vielä kun keksin sopivan ajankohdan.

Teatteria, teatteria! 

Koko lokakuu olikin varsinaista teatteria. Minä en näköjään tee mitään puoliksi. Ensin on alkuvuosi miltei teatteritonta ja sitten hilpaisen katsomoon samassa kuussa peräti kolmesti ja niistäkin kerroista kaksi oli samana päivänä.

En valita. Kaikki kolme teatterielämystä olivat aivan mahtavia, mutta ihanasti erilaisia.
Onnellinen prinssi oli lasten nukketeatteria, Mestari ja Margarita esikuvakirjansa mukaisesti rikas ja villi, Kuolema Venetsiassa Jukka Puotilan juhlanäytäntönä vaikuttava.

Teatteriin pitäisikin oikeastaan mennä monta kertaa lähekkäin. Esityksistä saa enemmän irti, kun on lähimuistissa vertailupohjaa. Syvyysvaikutelmat vahvistuvat.


Sitten sinne joogaan

Muksuilla on pyttipannua ja nyt äidin pitää häipyä koneen vierestä, jos meinaa ehtiä joogaan. Sen verran vielä, että kuvista päätellen lokakuussa paistoi aurinko. Niin paistoikin - ehkä päivän tai kaksi. Muuten tuli taivaalta vettä ja räntää. Siinä mielessä tyypillinen lokakuu siis.

Chia-crackers

Tulin tuossa käväisseeksi pikapikaa päivän työreissulla Pariisissa. Muuta en reissulla kaupungista nähnyt kuin kehätien taksin ikkunasta, mutta kentältä löytyi tietysti lehtikioski.

Yhdestä pinon lehdestä sitten löytyi mielenkiintoinen siemennäkkäri. Itselleni tämä on versio 2 (ensimmäinen lemppari täällä) ja tällä kertaa se on täysin gluteeniton - pelkkiä siemeniä ja vettä.

Koossa tämän näkkärin pitävät chia-siemenet, jotka hyytelöityvät nesteen kanssa. Uunista ulos tuleva lopputulos on enemmänkin pehmeähkön keksin tapainen kuin varsinainen rouskuva näkkäri, mutta maistuvaa kumminkin.

Ohjeen mukana oli tarjoiluehdotus jugurttikastikkeesta kurkkusiivuilla, punasipulisilpulla, tillillä, valkosipulilla, sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla maustettuna. Vähän vielä oliiviöljyä lopuksi sekaan ja hyvä on. Sitten vaan dipataan tai kipataan "crackerille". Minttuakin voi sekaan laittaa, mutta meillä se oli pihalla piiloutuneena lumen alle vaaditulla hetkellä.

Chiacrackers 

40g chian siemeniä
120g siemensekoitusta (auringonkukansiemeniä, pellavansiemeniä, kurpitsansiemeniä, seesaminsiemeniä - mitä nyt sattuu mieli tekemään)
1tl kuivattua oreganoa, silputtua tuoretta timjamia
suolaa ja pippuria

Sekoita kaikki kuivat ainekset ja lisää pari desiä vettä. Sekoita hyvin ja jätä 10 minuutiksi turpoamaan.

Levitä massa pouolen sentin paksuiseksi levyksi leivinpaperille ja laita puoleksi tunniksi uuniin 170 asteeseen. Ota pois uunista, leikkaa palasiksi ja käännä. Laita vielä uuniin toiseksi puoleksi tunniksi tai anna olla hiukan pidempäänkin, jos haluat kuivamman version.

Anna jäähtyä ritilällä ja nauti.

Virtuaalitodellisuutta Steampunkissa, teatteria & charmantteja kirjailijoita eli iloista haahuilua Helsingin kirjamessuilla

Kyllä - tämäkin vuosi taitaa kirjamessuilla mennä ihan puhtaasti iloiseksi haahuiluksi. Vai mitä voisi sanoa siitä, että tänään jäi esityssaldoksi peräti kaksi keskustelua ja nekin kai lähinnä siksi, että osuivat ovenpieleen ja peräkkäin samaan paikkaan. Mielenkiintoisia toki olivat eli Kansallisteatterin Kirjasta näyttämölle -sarjaa.

Ensin puhuttiin Kjell Westön Kangastus 38 dramatisoinnista ja sehän nyt mitä ilmeisimmin pitää käydä katsomassa jossain vaiheessa. Kolme naisnäyttelijää yhden persoonan eri puolina vastapainonaan keskiviikkoklubin miehet kuulostaa jännivältä asetelmalta ja kun satuin kirjastakin pitämään...

Vanhat mestarit heti perään oli itselleni yllätys. En ollut tajunnut HAMin näyttelytiloissa esitettävän näytelmän perustuvan romaaniin. Hieman hirvitti ajatus Bernhardin kiemuraisen sanatulvan seuraamisesta, mutta kyllä Hannu-Pekka Björkman, Minna Leino ja Tarja Roinila innostuksellaan  sitten vakuuttivat kiinnostavuudesta.

Noin muuten sitten kiertelin ja kaartelin. Torstaina kävin esikoisen kanssa ruokapuolella ihan taktisista syistä. Silloin on perinteisesti koululaisten päivä messuilla eli kirjapuolella ruuhkaa, ruokapuolella jonotonta.

Lauantai oli tällä kertaa melkein puhtaasti kirjoja - aloituksena perinteisesti WSOY, Tammi ja Johnny Knigan bloggariaamiainen. Kattaus oli tänäkin vuonna taas mielenkiintoinen ja sävy lämmin. Mukaan tarttuivat Heikki Valkaman Pallokala ja Marianna Kurtton Tristania. Lisäksi pistin nimeni listaan A.W.Yrjänän Joonaanmäen valaat -kirjan osalta. Niistä lisää myöhemmin.

Noin muuten päivä kuluikin sitten kivojen bloggaajakollegoiden kanssa jutustellen ja kaupoilla kierrellen.
Myönnetään, muutama kirjakin tarttui mukaan.

Huomisesta en vielä tiedä. Keli ja talvirenkaiden puute vaikuttavat kolmannen messupäivän todennäköisyyteen, mutta pari mielenkiintoista teknologiavinkkiä haluaisin huomisille messuvieraille vielä  osoittaa :


1) Virtuaali Steampunk eli kirjatraileri virtual reality -muodossa on ihan huikea kokemus! 

Kirja on "Vieterivoiman valtakunta", jossa Tanskassa joskus hamassa tulevaisuudessa etsitään paluuta entiseen teknologiseen aikaan. Vielä en ole Billy O'Shean kirjaa lukenut, mutta kirjailijan oman pojan tekemä traileri oli ihan huikea.

Vieterivoiman valtakunta herää henkiin ja kokemus on melkoisen järisyttävä. Vatsanpohjasta kouraisee useamman kerran ja kaikki tutustujat pitävät tuolistaan kiinni.

Menkää ihmeessä kokeilemaan osastolle 6f21


2) Akateemisen ja CGI:n protosovellus kirjojen taustatietojen hakua varten. 

Sinänsä mielenkiintoinen ajatus ottaa kirjan kannesta kuva ja sen jälkeen lukea puhelimesta tai tabletilta lisätietoja taustoista vaatii vielä kehittelyä. Työtä ei niinkään ehkä ole perussovelluksen kohdalla vaan enemmänkin sisällön kehittämisessä.  Ajatus on hyvä, mutta ainakaan minun kohdallani eivät perustiedot riitä. Vaan jos palveluun lisätään kirjailijan elämäkertatietoja ja lisäselvitystä kirjan syntytaustoista ja sen sellaisista... No, se on sitten taas ihan eri juttu.


Lisää messupäivästäni voit vielä kurkata Instan puolelta - varsinkin Stories-osuus päivittyi ahkerasti. Tervetuloa katsomaan @minna_vuocho. 

Oletko tosifani, tehokas, keskittyjä vai hilpeä haahuilija ?

Helsingin kirjamessut alkavat huomenna. Minäkin sinne matkaan, vaikka työkiireiden takia onkin ollut homma iltapäivän varjelemisessa kalenterissa. Eihän sitä äiti voi kieltäytyä, kun teinipoika pyytää kaveriksi!

Olen jo pari viikkoa miettinyt, millä mielellä ja asenteella sitä tällä kertaa messuille lähtisi. Samalla tulin pohtineeksi eri tapoja käydä messuilla. Päädyin peräti neljään eri messuilijatyyppiin.

Mikä näistä sinä olet ? Klikkaa sopiva vaihtoehto sivupalkin kyselyyn! (mobiilikäyttäjät huom! Taidatte valitettavasti joutua avaamaan internet version päästäksenne sivupalkkiin) 

1) Tosifani 

Tosifani lähtee kirjamessuille vain yhden asian takia. Juuri se tietty (tai ne pari tiettyä) kirjailijaa pitää nähdä. Kalenteriin on punaisella merkitty tärkeä esiintymisen hetki, kyynärpäätaktiikka käy mielessä nimikirjoitusjonossa ja posket punottavat kohdalle päästyä : "... saisiko vielä sydämen... Minnalle... kiitos!"

2) Tehokas kirjallisuuden ystävä 

Jo viikkoja ennen messuja on punainen kynä käytössä  ja paperiseen messuesitteeseen merkitty kiinnostavat esitykset ja esiintyjät. Sieltä ne siirtyvät selkeään Excel-taulukkoon tai puhelimen sovellukseen ja takaavat monipuolisen tulvan tietoa ja kokemuksia. Messuilla puhelin piippaa, kun on aika siirtyä seuraavaan kohtaan ja muistiinpanovihko täyttyy lukuvinkeistä, sitaateista ja kommenteista seuraavan vuoden suunnittelun tueksi.

3) Keskittyjä 

Keskittyjä valitsee teemaan. Dekkarit, lastenkirjat tai vaikka fantasia ohjaavat hänen ohjelmaansa. Dekkarilauantaina ei dekkareihin keskittyvä siirry ohjelmapaikalta valtaamastaan tuolista lähintä kahvitarjoilua kauemmaksi. Lastenkirjafani riemastuu lasten innosta tarinoita kuunnellessa tai piiloutuu Harry Potter bussin takanurkkaan kuuntelemaan äänikirjoja. Keskittyminen luo intensiivisen messukokemuksen ilman turhaa juoksemista.

4) Hilpeä haahuilija 

Haahuilija ei jaksa (tai ehdi) tehdä sen kummempaa suunnitelmaa messuvierailustaan. Hän tietää paikalla olevan kirjoja, kirjailijoita ja kirjoja rakastavia ihmisiä. Se riittää. Lisäksi hän tietää Viini ja ruoka -messujen tarjoilujen olevan ihan lähellä. Suunta onkin selvillä herkkujen ääreen aina kun jalkoja alkaa vaeltelu painamaan tai tuttujen kanssa jutustelu kurkkua kuivaamaan. Messukokemus on ehkä hajanainen, mutta täynnä mielenkiintoisia kohtaamisia, fiilistelyä ja päämäärätöntä haahuilua.

Ja sitten se valinta omimmasta messuilijaprofiilista tuolta sivupalkista!

Niin, ja arvaatko mikä noista minä olen ? 

Kuolema Venetsiassa Jukka Puotilan juhlanäytäntönä

Kiitokset kutsusta Kansallisteatterille 

Lokakuu on ollut aivan mahtava teatterikuu! 

Olen kerralla ottanut reippaasti kiinni kuukauden teatteri -haastetta.  Viikko sitten lauantaina kävin Kansallisteatterissa peräti kaksi kertaa saman päivän aikana. Ensin aamulla oli vuorossa nukketeatteria kuopuksen seurassa ja sitten illalla Jukka Puotilan juhlanäytäntö eli Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa. 

Mann on tuottanut minulle vuosia vaikeuksia. Jotenkin hänen tematiikkaansa ja runsas sanojen käyttönsä on vieraannuttanut minua lukijana. Hivenen siis hirvitti. 

Ja onhan se runsas, näytelmän teksti siis, mutta näytelmän kokemista ei haitannut, vaikka välillä kuulijan keskittyminen herpaantui ja lauseita jäi kuulematta. Viesti tuli selväksi ja tekstin lisäksi saattoi nauttia taitavien näyttelijöiden välisestä dynamiikasta ja rytmityksestä - tai sitten ihan vain ihmetellä ihmisen muistin voimaa. On tuossa sanojen virrassa ollut näyttelijöillä opettelemista, varsinkin sen vaikean ja täsmällisen rytmityksen kanssa. Oli kuin tanssia olisi katsellut. 

Kaksi konkaria, (Jukka-Pekka Palo ja Jukka Puotila), saavat lavalla seurakseen nuoren sellistin (Artturi Aalto). Normaalisti näytelmää esitetään Pienellä Näyttämöllä, mutta uskottavasti tila täyttyi myös juhlanäytännön suurella lavalla, Melkein jäin miettimään, olisiko minua viehättänyt ilmavuus ehkä jäänyt kokematta pienemmässä tilassa. Nyt näyttelijöiden välinen fyysinen etäisyys korosti eri olemisen tasojen lomittumista ja loi heidän välilleen kuin marionettien langat tai kuminauhat, joita pitkin kieli soljui kuin vesi Venetsian kanaaleissa. 

Vettä löytyi myös lavasteista - tietenkin - Venetsialla on roolinsa myös näytelmässä. Lavastus myös korosti kauniisti tekstin kertomaa tarinaa. Tunnelman dramaattisuus nousi omalle tasolleen yksinkertaisilla elementeillä kuten valojen suuntaamisella, tai tuolien sijoittelulla. Dialogit roikkuviin mikkeihin loivat illuusion keskustelusta, kun kertoja hyppäsi mukaan juoneen. 

Kuva: Kansallisteatteri, Tuomo Manninen 

Mistä näytelmä sitten kertoo ? 
Ihastumisesta, vanhenemisesta, sairaudesta, rappiosta, jostain kauniista, kuolemasta. Teemoja tekstiin mahtuu. Minulle päällimmäisenä jäi mieleen ihmisen halua kokea vielä kerran jotain kaunista, uskaltaa ehkä ensimmäistä tai viimeistä kertaa elämässään olla oma itsensa, vaikka kaunis helposti muuttuukin groteskiksi. 

Vanhenevan kirjailijan rakastuminen kauniiseen nuoreen poikaan Venetsian romanttisilla kaduilla ja kanavilla, keskellä koleran raivoa ja kuolemaa, on vaikuttava ja ajatuksia herättävä. Siksi kai Kuolema Venetsiassa onkin klassikkonäytelmä. Karismaattisten ja taitavien näyttelijöiden käsissä kokemus nosti kylmiä väreitä koko näytelmän ajan. 

Kuva Kansallisteatteri, Tuomo Manninen 

Koska kyseessä oli Jukka Puotilan taiteilijajuhla, juhlistettiin pitkän uran tehnyttä näyttelijää onnitteluin, puhein sekä kollegojen kauniin laulun voimin näytelmän päätteeksi yleisön seuratessa katsomon täydeltä. 

Lämminhenkinen tilaisuus loi kuvan arvostetusta, ahkerasta, kaikille ystävällisestä ja ennen kaikkea ammatillisesti kunnianhimoisesta ja taitavasta taiteilijasta. Kaikkihan me toki tiedämme Jukka Puotilan televisiosta ja teatterista, mutta ainakin minulle oli yllätys, miten monipuolinen ja aktiivinen toimija hän oikein on aina ollutkaan. Teatteri- ja televisiorooleja on kertynyt kymmenittäin ja lisäksi Puotila on ehtinyt toimimaan yhdistyksissä ja Kansallisteatterin hallinnossa näyttelijöiden edustajana. Kunnioitettava ura siis monelta kantilta. Ei mikään ihme, että arvostus ja rakkaus olivat käsinkosketeltavia rivikatsojallekin. 

Onnea taiteilijalle! Toivottavasti saamme nauttia karismastasi vielä monissa esityksissä. 

Kurpitsa-aika

Se on taas kurpitsa-aika... Syysloman kunniaksi hankittiin meillekin iso Halloween-kurpitsa. Siellä se on hymyillyt iloisesti olohuoneen ikkunasta. Saa nähdä kestääkö varsinisesti H-hetkeen saakka. Ensi poltti liian korkea kynttilä mustan reunan hattuun ja nyt ovat öiden pikkupakkaset koetelleen kestävyyttä. 

Monena vuonna olemme saaneet lyhtykurpitsat kuin itsestään pihalla kasvaneina. Siksi kai melkein 30€ tuntuikin hurjalta hinnalta (toki isosta) kurpitsasta. Pihi emäntä ryhtyi heti miettimään, miten hyödyntää jättikulhollinen sisältä kaavittua kurpitsaa. 

Löytyihän niitä, kurpitsanupotuskeinoja. 

Muffinsseja tehtiin peräti kahdenlaisia - suolaisia ja makeita. Makeiden ohje on aikoinaan Jamie Oliverilta bongattu ja vuosien varrella omaksi muokattu. Suolaisiakin on tehty joskus ennen, aina mennään kaapista löytyvien ainesten mukaan - kurpitsa pysyy. 

Makeat kurpitsamuffinssit

400g hienonnettua kurpitsaa
2-3 dl Demerara sokeria
4 munaa
hiukan suolaa
4,5 dl jauhoja
2 kukkurallista tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
iso kourallinen hienonnettuja saksanpähkinöitä
alkuperäisessä reseptissä käsketään laittamaan melkein 2 dl öljyä, mutta toimii kyllä vähemmälläkin. Laitamme nykyään varmaan sellaisen reilun desilitran verran.

Hienonna ja sekoita kaikki ainekset löysäksi taikinaksi. Laita muffinssivuokiin ja paista 180 asteessa n.20-30min, kunnes tikulla koitettaessa kypsiä. Paistoaika toki vähän vaihtelee muffinssien koon mukaan. 

Tällä kertaa ei edes kourrutettu vaan katosivat pikku hiljaa ihan sellaisinaan. 

Hyvin kelpasivat muffinssit ulkoilun jälkeen välipalaksi.
Kinkku-juusto-kurpitsamuffinssit (12kpl)

2dl vehnäjauhoja
2dl speltti täysjyväjauhoja
2tl leivinjauhetta
1dl öljyä
2 kananmunaa
2dl turkkilaista jugurttia
2dl raakaa kurpitsaa koneella hienonnettuna 
pari kevätsipulia silputtuna
1-2 kourallista palvikinkkua silputtuna 
iso kourallinen kuorittuja auringonkukansiemeniä  
2 kourallista juustoraastetta
suolaa ja pippuria

Sekoita nesteet, kurpitsa, sipuli, kinkku ja puolet juustoraasteesta. Lisää hiukan suolaa (muista, että suolaa on myös kinkussa ja juustossa) ja mustapippuria. Sekoita kuivat aineet ja lisää nesteisiin. Sekoita vähän löysäksi taikinaksi ja jaa lusikoiden avulla paperisilla muffinssivuoilla vuorattuihin muffinssipellin koloihin.

Ripottele päälle loput juustoraasteesta ja paista 175 asteisessa uunissa noin 15 minuutta. Nosta pelliltä jäähtymään ja tarjoile haaleana.

Kurpitsasta riitti hyvin myös keiton pohjaksi. Tähän keittoon olinkin erityien tyytyväinen. Laitoin nimittäin vain puolet kookosmaitopurkista ja lopputuloksena oli mausteinen herkku, jossa kurpitsan hedelmäinen maku oli mukavasti tallella. 
Kurpitsalaksa

3 porkkanaa
3 sipulia
1 sellerin varsi
muutama kevätsipulin varsi
kurpitsaa saman verran kuin edellisiä yhteensä
2tl inkivääriä (esim. Santa Marian tuubista)
2tl valkosipulia (esim. Santa Marian tuubista)
ripaus suolaa
1 kasvisliemifondikuutio
puolikas punainen chili
3 kaffirlimenlehteä
muutama raapaisu limen kuorta
1-2dl kookosmaitoa 
(jos kaipaat lisää suolaa niin lisää pieni loraus soijaa tai kalakastiketta)

Leikkaa porkkanat, siupli, selleri ja kevätsipuli palasiksi. Kuullota kattilassa öljyssä muutama minuutti. Sekoita joukkoon inkivääri, valkosipuli ja suola. Sekoita. 
Lisää joukkoon kasvisliemifondikuutio, kurpitsa ja hienonnettu chili. Kaada vettä litran verran, että kasvikset peittyvät väljästi. 
Lisää kaffirlime ja lime. Pistä kansi päälle ja anna poreilla hiljalleen runsaat puoli tuntia (tai kauemmin, jos kaikki ei tunnu pehmeän hajoavalta). 

Poimi keitosta kaffirlimen lehdet pois. Sileytä keitto blenderissä tai sauvasekoittimella ja laita puhtaaseen kattilaan. Kuumenna, sekoita joukkoon kookosmaito ja kuumenna taas. Tarjoile haluamiesi lisäkkeiden kera. (Jos kaipaat suolaisempaa niin lisää pieni loraus soijaa tai kalakastiketta - me emme tarvinneet). 

Lisukkeiksi kelpaavat esim. korianteri, nuudelit, maapähkinät (tai chilipähkinät) tai mikä tahansa muu nyt sattuu hyvältä maistumaan. 

Eikä se kurpitsa vieläkään loppunut.

Laitoin loput uuniin mausteiden kera (chiliä, savupaprikajauhetta, suolaa ja pippuria) ja annoin paahtua pehmeäksi. Lopuksi taas sileytin pyreeksi ja laitoin tuppervaaraan odottamaan. Meillä syödään viikolla kurpitsalasagnea.

Mitäs muita kurpitsankäyttöideoita löytyy innokkaille lyhdyntekijöille? 

Koston kukat

Kirjaston kirjat lisäävät stressiä. Varsinkin e-kirja lainojen pari viikkoa tuntuu miltei painostavalta - tai tuntui siihen asti, kunnes tajusin voivani sitten varata kirjan uudelleen. Tässä keskeneräisten härdellissä ei tunnu missään odottaa muutama kuukausi jatkoa tarinalle. Varsinkin, jos kirja ei ole niin koukuttava, että pureskelisi kynsiään loppuratkaisua miettiessä.

Tämän kirjan kanssa kävi juuri noin. Luin sitä jossain vaiheessa kesällä ja nyt sitten loppuun. Hämeen-Anttilan dekkarisarja on mielenkiintoinen miljöökuvauksena, mutta varsinainen rikosjuoni on sen verran hajanainen, että kovin suurta jännitettä ei pääse lukijan mieleen syntymään. Kaiken lisäksi olen vähän ärsyyntynyt päähenkilöön ja hänen soutamiseensa ja huopaamiseensa kahden tytön välillä (vaikka sydän sykkii ihan jollekin muulle)...

Virpi Hämeen-Anttila : Koston kukat 
HelMet Ellibs -laina 

Oopperan nuori tähti ammutaan kylmäverisesti lavalle Karl Axel Björkin istuessa katsomossa. Hautajaisissa jätetään syyttävä viesti, mutta voiko tyttö tosiaankin olla syyllinen?

Björk lähtee seuraamaan kiemuraisia johtolankoja ja siinä sivussa selvittelee myös turkisliikkeeseen tehtyä röyhkeää murtoa. Myös menneisyyden roistot palaavat kostohimosilmissään ja työkin muuttuu yhä hektisemmäksi poliittisen ilmapiirin kiristyessä.

Aihioita siis tarinassa riittää ja lopputuloksena onkin aikamoinen tilkkutäkki, kun sekaan heitetään myös Björkin henkilökohtaiset haasteet ja henkilösuhteet. Ihan lämmittävä täkki on kutenkin kyseessä. Kyllä tätä lukee ihan mielellään, kunhan ei odota jännittävää ja tiukkaa dekkarimaista otetta. Sellaista ei nimittäin tule.

Toki, rikokset selvitetään ja syylliset löydetään. Motiivit ja tekotavat kirkastuvat ja ovat ihan johdonmukaisia. Kirja vain on niin runsas ja tahti verkkainen, että välillä punainen lanka katoaa (tai unohtuu tarkkaamattomalta lukijalta).

Björkiin ärsyyntymisestä huolimatta, pidän monista muista kirjan henkilöhahmoista. Martti on periaatteellinen ja luotettava poliisimies, jonka turhautuminen sekä esimiehiin että omavaltaisesti toimivaan ystäväänsä tuntuvat aidoilta. Lisbet ja Ida ovat riemastuttavan viehättäviä kumpikin omalla tavallaan olematta silti liian täydellisiä. Itse asiassa heidän parhaat puolensa yhdistämällä saisi kai aikaiseksi täydellisen morsiamen Björkille. Tosin toiveet ovat sen verran ristiriitaiset, ettei sellainen nainen kai olisi ihan mahdolllinenkaan.

Aikakausi, eli 1920-luvun alku, on mielenkiintoinen. Kovin paljon en muista lukeneeni sinne sijoitettuja kirjoja, jotka kuvaisivat nimenomaan poliittisen ilmapiirin ristiriitaisuutta. Kansalaissodan jälkeinen aika on ollut vaikeaa tasapainoilua ääripäiden välillä, maltillisuudelle on ollut vaikea löytää tilaa itäisen naapurin sotkiessa kuvioita omista lähtökohdistaan ja kieltolain lisätessä jännitteitä. Maan yleisen tilanteen kuvaus nouseekin minulla tässä kirjassa ohi varsinaisen dekkarijuonen, joka loppujen lopuksi on kuitenkin aika perinteinen.

Kirjan nimenä Koston kukat on osuva. Kostosta on kyse monellakin tasolla. Rikoksen motiivina, menneisyyden hahmojen ilmestymisessä sekä laajemmalti myös poliittisen tilanten kiemuroissa. Aika pelottavan kostonhimoisiksi ihmiset osoittautuvat, oli sitten syytä tai ei, oli se sitten tulevaisuuden kannalta parasta tai ei.

Kuten vähän ristiriitaisesta tajunnanvirrasta yllä huomaatte, olen tämän suhteen vähän kahden vaiheilla. En tiedä tykkäsinkö. Toisaalta ajankuva kiehtoo ja yleensä minä pidän tarinoiden rönsyilystä. Tässä kuitenkin huomasin olevani välillä vähän pihalla varsinkin menneisyyden hahmojen ja poliittisten piirien suhteen. Osansa saattaa tietysti olla sillä, että aiempien osien lukemisesta on jonkin verran aikaa, sekä tietysti nytkin vähän katkonaiseksi osoittautuneella lukutavalla.

Historiallisista romaaneista (ja -dekkareista) pitävien kannattaneekin lukea tämä sarja ihan itse ja muodostaa oma mielipiteensä. Missään tapauksessa kirja ei ole huono.

Omenainen ja suklainen syyskakku

Lokakuussa on sadetta riittänyt. Yleensä tämä kakku nousee mieleeni vasta marraskuun pimeällä, mutta nyt mietin sitä jo ennen kuin pihan villiviini edes punersi. Kaikki se märkä ja kylmä ja hämärä sai kaipaamaan jotain täyteläisen makeaa.

Lautaselle päätyy jännä yhdistelmä makean kirpeää omenaa, täyteläistä suklaata ja pehmeää kanelia. Välillä mietin pidänkö, mutta aina otan lisää - ja aina teen tämän kakun uudelleen.

Resepti alunperin luottokirjasta eli The Humminbird Bakery Cookbook kaivettiin taas hyllystä. Minulta kirja ei lähde kiertoon ikinä, mutta napatkaa talteen heti, jos jostain osuu vastaan. Siitä on myös suomennos olemassa.


Syyskakku 

175g huoneenlämpöistä voita
140g ruokosokeria
2rkl vadelmahilloa (tai mustaherukkahilloa tai jotain muuta suosikkiasi)
2 kananmunaa
140g jauhoja
1rkl leivinjauhetta
1tl kanelia
pari kourallista saksanpähkinöitä rouhittuna
50g tummaa suklaata (Valrhona Caraibe) pieninä palasina
pari omenaa pieninä palasina

Hiero voi, sokeri ja hillo ilmavaksi vaahdoksi. Lisää munat yksi kerrallaan kummankin jälken hyvin vatkaten.
Sekoita keskenään kuivat aineet ja sekoita taikinaan.

(Ohjeessa käsketään laittamaan sitten kylmään muutamaksi tunniksi, mutta minulla on yleensä en verran kova kakunhimo, että pistän suoraan uuniin ja hyvin toimii niinkin)

Uuniin leipävuokaan (tai pitkulaiseen kakkuvuokaan) 170 asteeseen 50-60min.

Anna jäähtyä hetki vuoassa ja sitten ritilän päällä.

Nauti vahvan kahvin tai teen kera anteliaina siivuina.