Hyvää ystävänpäivää!
Se on tänään. Minun piti kirjata ylös ystävyydestä kertovia kirjoja, mutta jotenkin oli vaikea löytää sopivia. Jotenkin tuntui, että muistamissani kirjoissa joko ystävyys muuttui romanttiseksi rakkaudeksi, kauheaksi kilpailuksi ja julmaksi taisteluksi tai sitten oli kyse lastenkirjoista, joissa ystävyys on useimmiten pohjana kaikelle.
Meneeköhän se elämässäkin noin ?
No, Suomessa puhutaan ystävyydestä ja maailmalla St Valentin suojelee rakastavaisia. Sain minäkin kukkia isännältä - lähetin välityksellä tosin. Mukana oli myös suklaatryffeleitä. Ehkä sitä yli 20v avioliitto on jotain opettanut vaimon ominaisuuksista, kun tietää pistää makeaa mukaan.
Laskin myös, että yhteistä taivalta on kokonaisuudessaan takana jo 28 vuotta. Kokonainen ihmisikä ja yli puolet meidän kummankin elämästä. Toisaalta niin pitkä aika, ja kuitenkin niin lyhyt.
Tyylinvaihdoksista
Minä istun edelleen etätoimistolla oloasussani eli muotipostausta tästä ei ole tulossa. Kunhan aloin eilisen lukumaratonin aikana miettimään kirjailijan kykyä vaihtaa tyyliä tuotannossaan. Elly Griffiths lienee ainakin Suomessa tunnetuin Ruth Galloway-sarjastaan ja niitä minäkin olen jo lukenut kymmenen osan verran. Tuon sarjan lisäksi olen myös lukenut yhden hänen The Brighton Mysteries -sarjastaan ja nyt sitten alkuvuonna julkaistun Harbinder Kaur -aloitusosan.
Jokaisella sarjalla on aivan oma tyylinsä ja tunnelmansa, vaikka on niissä tarkemmin ajatellen myös tuttuja elementtejä.
Ruth Galloway-kirjat ovat sellaisia aika tyypillisiä nykyaikaan sijoittuvia cozy mystery dekkareita, joissa luiden historiaan erikoistunut arkeologi päätyy ratkaisemaan myös paikkakunnalla yllättävän yleisiä murhia. Jokainen kirja kertoo omasta rikoksestaan, mutta punaisena lankana kulkevat ihmissuhteet ja erityisesti Ruthin ristiriitainen suhde komisaria Harry Nelsoniin.
Joskus aiemmin lukemani The Zig Zag Girl (The Brighton Mysteries -sarjasta) puolestaan oli enemmänkin "film noir" tyylinen perinteinen historiallinen dekkari. No, ehkä perinteinen on vähän liikaa sanottu. Rikoksia nimittäin ratkaisevat sodanjälkeisessä Englannissa aiemmin taikurien illuusiojoukoussa palvelleet Max Mephisto ja poliisiksi päätynyt Edgar Stephens.
Muukalaisen päiväkirjat puolestaan aloittaa Harbinder Kaur -sarjan ja edustaa varsin goottilaista tyyliä. Toki goottilaisuus tulee osittain aiheesta, sillä päähenkilönä (rikosta tutkivan etsivän lisäksi) on äidinkielenopettaja, jonka kollega murhataan ja joka itse asiassa tutkii goottilaisia kauhutarinoita kirjoittanutta kirjailijaa. Pelkkä aihe ei kuitenkaan riitä, sillä koko tarinaan kietoutuu elementtejä juuri noista kauhutarinoista. On sumua ja hämäräperäisiä valoja, seuraavia askeleita, kuolemaa ennustavia haamuja, noituutta - kaikkea - sekoittuneena tavallisen modernin koulun ympärillä pyörivään elämään.
Kolme hyvin erilaista kirjasarjaa siis, joissa ollaan eri ympäristöissä ja osittain jopa eri ajassa. Myöskin päähenkilöt ovat äkkiseltään hyvinkin eri maailmoista.
Jotain on kirjasarjoissa kuitenkin tunnistettavasti samaa.
Ensinnäkin kirjoissa toistuvat taikuus, noituus (druidit) ja pahuuden teemat, sekä ripaus yliluonnollista, jota ei ole tarpeeksi maagiseen realismiin, mutta sen verran kuitenkin, ettei ihan olla arkisen tosielämän puitteissa. Toiseksi päähenkilöillä on poikkeuksetta vaikeuksia rakkauselämässään ja oletan ihmissuhdekiemuroiden vyyhtiä myös noissa kahdessa toistaiseksi yhteen osaan jääneissä sarjoissa.
Kaikki kolme sarjaa tuntuvat kuitenkin hyvinkin luettavilta. Ehkä minua viehättää erityisesti juuri tuo pieni särö realismin kuoressa tuomassa pientä pikanttia vivahdetta.
Mitäs muut tuumitte ? Oletteko lukeneet Gritthsiltä muitakin sarjoja kuin Ruth Gallowayta ?
