Matkalaisen kuvakimara - Köpiksessa oli ihan kivaa työmatkallakin

Se on ollut pientä haipakkaa tässä viime aikoina. Kirjoja on tullut luettua lähinnä lentokoneessa, ruoka rajoittunut hätäisiin myslipatukoihin tai liikepäivällisiin ja ajatusten pääpaino liikkunut työasioissa. Toki sitä työmatkallakin välillä hetken hengähtää. Tällä viikolla käväisin Kööpenhaminassa ja kyllä Hellerup on hienonäköistä seutua. Ottaisin ilomielin minkä tahansa hotellin lähikatujen taloista omakseni, kunhan joku muu maksaisi ylläpidon :-)

Työmatkallakin on kiva levätä miellyttävässä ympäristössä ja Hellerup Park Hotel totisesti tarjosi sellaisen. En ole vuosiin ollut yhtä prinsessamaisissa tunnelmissa...

Huoneen hempeys oli pikkuisen pettävää, sillä noin muuten hotelli oli ennemminkin vahvoja värejä ja pikkuisen outoakin otetta. Varsin viehättävä. Marilyn Monroe oli muuten kerroksessani teemana muutenkin kuin vain makuuhuoneen taulussa... Jonkinlaista filmitähti- tai roolitematiikkaa olin ehkä havaitsevinani muutenkin.

Illalla siis viihtyi hotellissa - kirjan tai läppärin parissa vähän tilanteesta riippuen. Tosin päivän palavereissa istumisen jälkeen pieni happihyppely on paikoillaan, illallisesta puhumattakaan.


Hotellin vieressä oli mukava pieni puisto, jossa käväisin happihyppelyllä. Siellä oli museo, mahtava lasten leikkipaikka (olisikin ollut kuopus mukana), pari joutsena ja yksi utelias lintu, jonka Instan puolella yksimielisesti nimesimme haikaraksi.

Jotenkin kiemurtelevat polut ja pienet valkoiset sillat alkoivat kävelyn aikana edustamaan minulle sitä tanskalaista mukavuutta ja rentoutta. Vastaan tuli poikkeuksetta rauhallisesti käveleviä ihmisiä nurmikkoa nuuskivine koirineen. Kukaan ei juossut lenkkiä hikipäässä, eikä kellään näyttänyt olevan kiire. Mukavaa. Siihen rytmiin oli mukava itsekin asettautua.

Puistossa olisi ollut museokin (ylin kuva), mutta häpeäkseni täytyy tnnustaa, etten edes harkinnut sinne menemistä. En edes tiedä,mitä museosta olisi löytynyt. Oli liian nälkä ja suuntasin hotellin vierestä löytyvää sushipaikkaa kohti.




Eikä sushi ollutkaan yhtään hullumpi idea. Tuolla annoksella tuli vatsa täyteen ja mieli hyrisi tyytyväisyydestä.

Työmatkallakin voi siis olla kivaa, vaikkakin ehkä hieman yksinäistä. Onneksi sentään puhelinyhteydet toimivat. Videopuhelulla pääsi mukavasti mukaan äitienpäivän päiväkotijuhlintaankin. Olisikin ollut ihan katastrofi, jollei olisi onnistunut - minulle siis. Poika kuulemma oli ihan tyytyväinen isänkin osallistumiseen.

No, huomenna on virallinen äitienpäivä ja minä sentään iltapäivään saakka paikalla ihan livenä. Sitten taas mennään - I'll be off to London next...

Pitäisi varmaan lähteä työmatkoille useamminkin

Siis en minä muualla ollut kuin pikakeikalla Tallinnassa, mutta laivamatkojen aikana olin taas tosissaan epäsosiaalinen ja piilouduin osan matkaa kuulokkeiden taakse (äänikirjana ensin Poirotia ja sen loputtua Muumeja) ja sitten nostin Kobon nenän eteen (saldona yksi kirja loppuun ja yhtä pitkälle eteenpäin). Kirjojen lisäksi ehdin sitten myös kauppaan ja kotiin lähti kaksi kaverusta (ks. kuva yllä) Toinen minulle (ja kai siitä vähän riittää miehellekin) ja toinen lapsille.

Tosi kitschiä, mutta mielenpiristystä ei ole koskaan liikaa. Enkä minä tarvitse tekosyytä lasilliselle shamppanjaa!

Se loppuun Kobosta lukemani kirja on matkakuvaus monessa mielessä. Tykkäsin kovasti.

Anna Kortelainen & Reino Peltonen : Huonon matkailijan päiväkirja 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Anna Kortelainen kulki aikamatkan isoisänsä perässä. Hän löysi vasta aikuisena Tulenkantajien numeroista isoisänsä kirjoituksia ja niiden inspiroimana ryhtyi tutkimaan tämän elämää. Lopputuloksena syntyi romaani,

Se ei kuitenkaan ole tämä kirja.. Tässä molemmt ovat vuoroin äänessä ja lopputuloksena on mielenkiintoinen dialogi isoisäänsä teksteistä etsivän Annan ja autenttisten ajankuvausten välillä.

1900-luvun alusta kuusikymmentäluvulle kulkeutuu Reino Peltosen elämäkerta ja samalla myös hänen tekstinsä kultakin ajalta. On aivan mahtavaa, miten tekstit heijastavat kutakin aikaa ja kirjoittajansa ajatuksia. Jotkut teksteistä toki hieman kärsivät tyylillisesti ajan kulumisesta, mutta ne ovat silti eläviä ja aika yllättävänkin tunteikkaita. Anna Kortelaisen tekstien väleihin kirjoittama selostus isoisänsä elämästä kunkin tarinan kirjoitus- tai julkaisuaikana taustoittaa itse kirjoituksia jännällä tavalla. Jotenkin teksteihin tuntee pääsevänsä vielä enemmän sisälle, kun tietää niiden taustoja ja niistä voi etsiä kirjoittajan elämän tapahtumia tai niiden vaikutuksia.

Kaikkein koskettavin taitaa olla Reino Peltosen sodassa haavoittuneen veljensä tarinoista kirjoittama sotakertomus. Siinä on jotain kauhean tuttua ja suomalaista, melkein pateettista, mutta silti jotain sydämen kieltä soittavaa, Eniten kuitenkin pidin Spoon River Antologian (joka muuten on ollut minulla lukulistalla jo ikuisuuden) tyylin mukaisesti Pariisin hautausmailta kirjoitetusta lyhyistä kuolleiden kuuluisuuksien sanomisista hautausmaallakulkijoille. Ne ovat oivaltavia ja hauskoja, sekä ennen kaikkea sellaisia, että niiden kirjoitusajalla ei ole väliä. Ne sopivat aikaan kuin aikaan.

Tämän kirjan pistän sarjaan viihdyttävät ja avartavat lukukokemukset. Monessa kohtaa tuli vähän uutta kulmaa muualta luettuihin tapahtumiin ja paikkoihin. Eikä mikään liene parempaa matkalukemista laivamatkalla kuin toisen kulkijan kertomukset.