Pitäisi varmaan lähteä työmatkoille useamminkin

Siis en minä muualla ollut kuin pikakeikalla Tallinnassa, mutta laivamatkojen aikana olin taas tosissaan epäsosiaalinen ja piilouduin osan matkaa kuulokkeiden taakse (äänikirjana ensin Poirotia ja sen loputtua Muumeja) ja sitten nostin Kobon nenän eteen (saldona yksi kirja loppuun ja yhtä pitkälle eteenpäin). Kirjojen lisäksi ehdin sitten myös kauppaan ja kotiin lähti kaksi kaverusta (ks. kuva yllä) Toinen minulle (ja kai siitä vähän riittää miehellekin) ja toinen lapsille.

Tosi kitschiä, mutta mielenpiristystä ei ole koskaan liikaa. Enkä minä tarvitse tekosyytä lasilliselle shamppanjaa!

Se loppuun Kobosta lukemani kirja on matkakuvaus monessa mielessä. Tykkäsin kovasti.

Anna Kortelainen & Reino Peltonen : Huonon matkailijan päiväkirja 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Anna Kortelainen kulki aikamatkan isoisänsä perässä. Hän löysi vasta aikuisena Tulenkantajien numeroista isoisänsä kirjoituksia ja niiden inspiroimana ryhtyi tutkimaan tämän elämää. Lopputuloksena syntyi romaani,

Se ei kuitenkaan ole tämä kirja.. Tässä molemmt ovat vuoroin äänessä ja lopputuloksena on mielenkiintoinen dialogi isoisäänsä teksteistä etsivän Annan ja autenttisten ajankuvausten välillä.

1900-luvun alusta kuusikymmentäluvulle kulkeutuu Reino Peltosen elämäkerta ja samalla myös hänen tekstinsä kultakin ajalta. On aivan mahtavaa, miten tekstit heijastavat kutakin aikaa ja kirjoittajansa ajatuksia. Jotkut teksteistä toki hieman kärsivät tyylillisesti ajan kulumisesta, mutta ne ovat silti eläviä ja aika yllättävänkin tunteikkaita. Anna Kortelaisen tekstien väleihin kirjoittama selostus isoisänsä elämästä kunkin tarinan kirjoitus- tai julkaisuaikana taustoittaa itse kirjoituksia jännällä tavalla. Jotenkin teksteihin tuntee pääsevänsä vielä enemmän sisälle, kun tietää niiden taustoja ja niistä voi etsiä kirjoittajan elämän tapahtumia tai niiden vaikutuksia.

Kaikkein koskettavin taitaa olla Reino Peltosen sodassa haavoittuneen veljensä tarinoista kirjoittama sotakertomus. Siinä on jotain kauhean tuttua ja suomalaista, melkein pateettista, mutta silti jotain sydämen kieltä soittavaa, Eniten kuitenkin pidin Spoon River Antologian (joka muuten on ollut minulla lukulistalla jo ikuisuuden) tyylin mukaisesti Pariisin hautausmailta kirjoitetusta lyhyistä kuolleiden kuuluisuuksien sanomisista hautausmaallakulkijoille. Ne ovat oivaltavia ja hauskoja, sekä ennen kaikkea sellaisia, että niiden kirjoitusajalla ei ole väliä. Ne sopivat aikaan kuin aikaan.

Tämän kirjan pistän sarjaan viihdyttävät ja avartavat lukukokemukset. Monessa kohtaa tuli vähän uutta kulmaa muualta luettuihin tapahtumiin ja paikkoihin. Eikä mikään liene parempaa matkalukemista laivamatkalla kuin toisen kulkijan kertomukset.