"Ihan parasta!" sanoi Toto Tippukivitapauksesta

Tippukivitapaus eli tämän joululoman kohokohta ja siihen on hyvä lopettaa vuosi 2017. Huomenna aloitetaan taas uudelleen alusta. Muista lupauksista en tiedä, mutta blogin statistiikkaa kurkitaan heti vuoden alussa.

Nyt todettakoon vain, että teatterihaaste ei tänä vuonna mennyt ihan putkeen. Työ haittasi pahasti harrastuksia varsinkin keväällä, jolloin olin matkoilla sen verran paljon, ettei voinut varata iltaohjelmaa ja kesälomaltakin tein töitä juuri silloin, kun olisi pitänyt ehtiä kesäteatteriin. Kuukauden teatteri typistyi 7 teatterikertaan vuoden aikana ja niistäkin kolme lokakuussa...

Joululoman Tippukivitapaus 

Lastenmusikaaliin on teatterivuosi mukava lopettaa.

Meillä on superrauhallinen joululoma. Ohjelma on määritelty minimiin ja äiti kerää voimia (samoin kuin myös rankasta syksystä väsynyt esikoinen ja kai isäntääkin vähän väsyttää). Itse asiassa ohjelmaa on niin vähän,että kuopus jo parina päivänä ilmoitti ikävöivänsä päiväkotiin.

Onneksi oli Tippukivitapaus.

"Ihan parasta", sanoi Toto väliajalla ja toisti saman vielä haalaria lämpiössä päälle puettaessa,"ja kaikkein paras oli Tukaani!"

"Värikkäät ja hyvin tehdyt lavasteet ja mahtavat laulajat", kommentoi esikoinen 15v.

"Olinkohan vähän liian vanha..." totesi keskimmäinen 13v.

Äiti tykkäsi, vaikka täytyy myöntää, että taisin enemmän seurata kuopuksen riemua ja eläytymistä kuin lavan tapahtumia. Silti, musiikki kuului ja Kansallisteatterin laulajien taso oli taas ihan huikea. Lorut taipuvat lauluiksi joustavasti, Tukaani kieppui milloin milläkin narulla ja Mahtimummeli huristeli kärryllään. Pikku Papu katosi, kun häntä ei kuunneltu ja seikkaili rämeellä, hotellissa ja tippukiviluolan jännien asukkaiden seurassa.

Varsinaista juonta ei musikaalissa ole, vaikka Pikku Papun matka sitookin paikat ja esitykset kauniisti yhteen. Lava on täynnä värejä, liikettä ja riemukasta heittäytymistä, josta nauttii niin aikuinen kuin lapsikin. Keskimmäinen teinihuomiostaan huolimatta seurasi mielenkiinnolla ja Toto lauloi Hanskat-laulun jo ennen näytelmän alkua viereisten katsojien riemuksi...

Yhdessäolosta nautimme koko konkkaronkka. Yhteinen teatterielämys ilahduttaa ja piristää. "Musiikista ja värikkäistä hahmosta voi nauttia, vaikkei kaikkia sanoja ymmärtäisikään", sanoi isäntä ja mainitsi hänkin laulajat tosi taitaviksi.

Laura Ruohonen / Erika Kallasmaa: Tippukivitapaus 
Bloggariklubilta 

Kirjaakin luimme jo ennen esitystä ja varsinkin sen jälkeen, itseksemme, yhdessä ääneen ja eläytyen esittäen.

Lorut ovat osin outoja, mutta aikuisellekin oivalluksia tuottavia. Monessa kohtaa päädyimme kuopuksen kanssa keskustelemaan sanojen merkityksistä. Toto nautti riimityksistä ja satunnaiset vessasanat tai -viittaukset saivat aikaan joka kerta samanlaisen naurunrähäkän. (Mikähän se Tippukiviluolakin oikeasti on - ja se ruskea monsteri? äid.huom. )

Pitäisi lukea lasten runokirjoja useammin. Olen tosi huono yleensä runojen kanssa (ei saa kertoa äidilleni, joka harrasti runonlausuntaa nuorena), mutta tällaisiin loruihin pääsen minäkin sisälle.

Joko on aika? Teatterihaasteen summeeraus

Vuoden lopussa sitä aina tekee mieli tehdä erilaisia summeerauksia ja analyysejä siitä, mitä sitä taas onkaan tullut tehtyä / luettua. Jotta ei tammikuun alussa olisi ihan kamalaa sumaa, niin aloitellaan jo nyt - Teatterihaaste nimittäin taitaa tältä erää olla valmis ensi vuoteen saakka.

Mikä haaste? 

Haasteen ajatuksena on käydä teatterissa vähintään kerran kuukaudessa. Idean sain viime vuonna, kun ensimmäisen bloggariklubin myötä taas palasin vanhan rakkauteni pariin ja muistin, miten jo pelkästään teatterin tuoksu saa sydämeni pamppailemaan.

Viime vuonna selvitinkin vajaan vuoden urakkani leikiten. Vuosi 2016 osoittautui sitten hivenen haasteellisemmaksi. Olen toki käynyt teatterissa, kaikkiaan yksitoista kertaa. Tiedän, vuodessa on kaksitoista kuukautta eli jään yhden käynnin vajaaksi. Syynä on syyskuu ja välilevypullistuma. Jouduin peruuttamaan yhden teatterikäynnin, kun istuminen ei onnistunut ollenkaan.

Uskallan silti julistaa haasteen suoritetuksi ja nostan kahdenneksitoista teatterikäynniksi Radioteatterin Ruusun nimi -dramatisoinnin, jonka kuuntelin Yle Areenasta! Sitä paitsi, väitän selkäkipujen olevan force majeur-luokkaa ja sellaisina olemaan vaikuttamatta lopputulokseen. Saa väittää vastaan... mutten muuta mieltäni.

Teatterista kävin kuuntelemassa Kirjamessuillakin - Shakespearea Kansallisteatterissa 

Mitä tuli nähtyä? 

Yksitoista kertaa teatterissa, Joukkoon mahtuu
kaksi lastennäytelmää,
yksi nukketeatteri,
kolme esitystä absurdia teatteria,
kaksi kesäteatteriesitystä,
yksi improvisaatiomonologi,
kaksi musikaalia,
kaksi Shakepearea,
yksi, jota en oikein osaa luokitella, mutta johon rakastuin
yksi aikakausikuvaus
yksi harrastajaesitys
monta, monta upeaa elämystä...

Luokittelu on vaikeaa. Tuossakin listassa on jo enemmän kuin 11 katsomaani esitystä...

Teatterissa on hauskaa

Ja tarkemmin jonkilaisessa suosikkijärjestyksessä 

Tänä vuonna pidin kaikista katsomistani esityksistä .Joukossa ei ollut yhtään huonoa, mutta joistakin pidin hitusen enemmän kuin muista.

Suuri suosikkini vuodelta 2016 on Mahdolliset maailmat - olen edelleen sen lumoissa ja rakastan sekä tarinan kerroksellisuutta että käytettyjen keinojen (mm. videon) vaikuttavuutta. Kiehtova esitys.

Seuraaviksi pitänee nostaa Shakespeare - no, koska Shakespeare. Kaksi aivan erilaista ja eri tavalla toteutettua teatteriesitystä. Molemmista nautin. Jälkimmäisestä myös sen takia, kun kävin sen katsomassa esikoisen kanssa. Kyseessä ovat siis Suomenlinnan kesäteatterissa mennyt Kesäyön uni ja Kansallisteatterin ohjelmistossa juuri aloittanut Rikhard III

Woody Allenin Jumala puolestaan on suosikki ihan senkin takia, että kyseessä ovat harrastajanäyttelijät ja joukossa tuttuja,,,

Loput ovat aikalailla tasoissa. Tosin tulin todenneeksi, että sketsiteatteria varten pitäisi katsoa enemmän televisiota. Pysyisi vitseissä paremmin mukana. Vaikka oli UITn Soitellen Soteen esityksessä tällä kertaa tuttujakin elementtejä.

Lievää hämmennystä aiheutti vuoden aikana kaksi esitystä. Kansallisteatterin Just Filming sekä Janne Saarakkalan Puhuva pää (Mad House). Molemmat herättivät ajatuksia, mutta vähän eri tavoin,

Lisäksi vuoteen kuului kesäteatterimusikaali Nunnia ja konnia sekä lastenteatterin osalta Kansallisteatterin Mauri ja vähä-älypuhelin (kera Kirpun) ja Toton kanssa katsottu Muumilaakson talvi. Ensi vuotta ennakoi jo Suomen juhlavuoden lähtölaukaukseksikin sopiva Canth.

Kansallisteatteri näyttää dominoivan - johtuen nyt pääasiassa Bloggariklubista (ja medialipuista), mutta eihän siellä myöskään koskaan näe mitään huonoa. Muuten on mennyt kesäteatteriksi ja kerran kävin Mad Housen esityksessä ja kerran harrastajateatterissa.

Aina naurattaa... 

Entäs sitten? 

No, haaste tietysti jatkuu! Tästä en ihan helpolla enää luovukaan, kun vanha teatterikärpäsen purema alkoi tosissaan kutittamaan.

Bloggariklubi kuulemma jatkuu ja muutenkin on teatterivuodesta tulossa huikean mielenkiintoinen. Ainakin yksi Shakespeare olisi ehdottomasti mahdutettava mukaan.

... eikä aina eniten näyttämön jutut... 

Maaliskuussa monta juttua

Maaliskuu oli jännä kuukausi. Tuntuu, että tein vain töitä ja istuin akvaarion vieressä. On se edelleenkin hieno. Kalojen katseleminen on jotenkin meditatiivista. Siinä ne sulavasti kiertävät akvaariota ja käyvät välillä kurkkimassa takaisin lasin takaa. Olisi jännä tietää, mitä ne oikein ajattelevat.

"Hitsit, että on sekainen huone pojalla. Eikö tuo äitikin voisi tehdä jotain?"
"Koska on ruoka-aika"
"Ovat nuo ihmiset hitaita ja kömpelöitä. Tuokin tuossa vaan kököttää ja toljottaa. Tekisi jotain"
" Antaisi edes ruokaa"
"Mennäänkö tuonne kasvien taakse piiloon, niin se ei näe?"
"Missä se ruoka viipyy...?"

Työrupeaman lopputulosta pääsevät monet koittamaan maanantaina. Upouusi järjestelmä odottaa siellä jo käyttäjiään. (Ei, en ole ollenkaan tekninen osaaja - kunhan määrittelen, miten asioita tehdään ja miten järjestelmien pitäisi tekemistä tukea)

Kaiken lisäksi luin maaliskuussa 10 kirjaa. Tosin täytyy myöntää, että keittokirjoiksi meni. Peräti kolme on aika puhtaasti ruokaan liittyvää, vaikka niistä kahdessa oli kyllä paljon muutakin lukemista.

Kaksi maaliskuun kirjoista vei eteenpäin hyvissä fantasiasarjoissa. Tiedättekö, mikä on aika huvittavaa? Aika tarkkaan kolme vuotta sitten selittelin, miten oli lukeminen mennyt ihan keittokirjoiksi ja fantasiaksi - sama jatkuu, ei ole tapahtunut sitten niin minkäänlaista edistystä. Paitsi, että olen päässyt kyseissä Benedict Jackan sarjassa tämän maaliskuun aikana taas osan eteenpäin. Lisäksi aloitin viimein varsinaisen Throne of Glass-sarjan. Löysin jatko-osat Overdrivesta näin kohtuullisesti 1,5 vuotta suunniteltuani. Hiljaa hyvää tulee ja tuohon kertoo vain siitä, että hyvää lukemista on todella paljon.

Tai sitten se kertoo siitä, että kärsin taas hyppelytaudista. Hyppelen kirjasta toiseen, mutta mitään en meinaa saada loppuun. Nytkin on kesken varmaan kymmenkunta hyvää kirjaa. Huonot olen jo pistänyt pois pinosta.

Mainittakoon kuitenkin, että sain sentään luettua Siskinin Neidonhius-romaanin loppuun. Säästelin sitä siihen "kun olisi aikaa", mutta totesin sitten, että ei se aika itsestään tule - ja valvoin muutaman illan. Univajeen hankkiminen kannatti. Tykkäsin kirjasta, vaikka se saikin minut välillä tuntemaan itseni jotenkin tyhmäksi.

Äänikirjoja maaliskuussa kului kolme kappaletta, kaikki upeita klassikoita. Christietä Lars Svedbergin lukemana (toinenkin) ja Tove Janssonia Tytti Paavolaisen äänellä. Muuta ei kai tarvitse sanoakaan?

Vielä yksi jäljellä ja sekin matkoihin liittyvä. Jostain syystä maaliskuun kirjoissa melkein kaikissa matkustettiin jonnekin. Anna Kortelaisen Huonon matkailijan päiväkirja kertoi ihan konkreettisestikin niin matkoista kuin elämästä matkana tai tutkimuksesta matkana, ihan miten vain. Tykkäsin. Alkoi tehdä mieli Pariisiin, mutta siihen Pariisiin, joka löytyi ennen sotia tai niiden välissä, viime vuosisadan alkupuoliskolla kuitenkin. Juuri siihen Pariisiin, josta niin monet taiteilijatkin etsivät inspiraatiotaan. Yksi tällä hetkellä käsissäni olevista kirjoista on Hemingwayn Nuoruuteni Pariisi, eikä se yhtään auta tähän matkakuumeeseen.

Pariisiin en taida kuitenkaan huhtikuussa ehtiä, mutta yksi pieni reissu on tiedossa ja ainahan sitä pääsee teatterissa vaikka ihan muihin maailmoihin. Maaliskuun kuukauden teatteri oli Kansallisteatterin Mahdolliset maailmat - aivan huikea ja kerroksellinen esitys, joka taitaa olla lempparieni kärkikahinoissa koko haasteen ajalta. Huhtikuussa on tiedossa sitten vielä jotain kokeellisempaa. Tuskin maltan odottaa.