Syyskokkailua ilman kikkailua

Luimme miehen kanssa Ranskasta tuomaani ruokalehteä kumpikin tahollamme, omia aikojamme. Saveurs-lehti on täynnä toinen toistaan ihanampia syysreseptejä. Jotain kai 25 vuoden yhteiselosta kuitenkin kertoo se, että jäimme molemmat jumiin samalle aukeamalle.

Perjantaina tekee aina mieli jotain hyvää, mutta harvoin jaksaa työviikon päälle nykyään ruveta kokkailemaan. Yleensä istun viimeiset puhelinpalaverit puolikoomassa ja siirryn siitä sitten sohvalle ja laitan silmät hetkeksi kiinni. Sitten onkin liian myöhäistä ruveta ruoanlaittoon, kun nälkäiset sudet (lue: lapset) alkavat jo kiertää kehää ympärillä.

Liekö nyt ollut vielä torstain kapinahenki päällä (karkasimme töistä jo viideltä elokuviin!), mutta kävin ruokakaupassa palaverien välissä iltapäivällä ja ostin tarvikkeet resepteihin, joita isäntä minulle lehdestä oli aiemmin näyttänyt. Tekihän itseni mieli samoja herkkuja.  Sitten vain lasiin aperitiivi ja yhdessä keittiöön.

Uusi keittiömme näytti parasta puoltaan, kun siivojaakin oli käynyt. Totesin suunnittelun osuneen nappiin. Yhtään emme olleet toistemme tiellä, laskutilaa löytyi kaikelle ja ruoanlaitto sujui kuin etukäteen koreografioitu tanssi. Lopputuloksena oli syksyinen perjantai-menu, joka kelpasi kaikille (paitsi piirakat sieniä inhoavalle esikoiselle, mutta hänelle olinkin tehnyt tomaattipiirakkapalan kaiken varalta)

Sarja syksyisiä reseptejä, jotka eivät vie koko iltaa valmistaa, mutta jotka ovat täynnä ihania makuja.

Purjo-perunakeitto 

Purjo-perunakeitto on aina suosikkini, tällä kertaa chorizosuikaleilla ja herkkusienisiivuilla höystettynä. Chorizon pieni terä täydentää keiton täyteläistä pehmeyttä mainiosti, ja on samalla tämän aterian ainoa lihaelementti.

3 jauhoista perunaa
3 purjoa
2 sipulia
voita 30g
1 valkosipulinkynsi
1l kasvislientä (fondikuutiosta)
suolaa, pippuria
1dl kermaa

Kuori ja kuutioi peruna. Puhdista purjo ja leikkaa valkoinen osa "kolikoiksi". Silppua sipuli ja valkosipulinkynsi ja kuullota niitä kattilan pohjalla voissa muutama minuutti.

Lisää peruna ja purjo ja pyörittele muutama minuutti lisää.

Lisää ripaus suolaa (ei paljon, kasvisliemessä on myös) ja pippuria. Sekoita ja kaada joukkoon kasvisliemi. Anna kiehua hiljalleen puolisen tuntia.

Surraa sauvasekoittimella sileäksi, lisää kerma ja kuumenna.

Keiton kiehuessa, leikkele chorizosiivuja (tai -paloja) ja paahda niitä pannulla melkein rapeiksi saakka.
Samoin voit tarjota päälle pannulla paahdettuja herkkusienisiivuja, mikäli niitä piirakoista jää.

Nämä herkkusienipiirakat pursuavat syksyisiä makuja ja ovat hurjan helpot tehdä valmiista torttutaikinalevyistä

Herkkusienipiirakat persiljapestolla 

Torttutaikinalevyjä

pesto:
nippu persiljaa
2 valkosipulinkynttä
2 kourallista paahdettuja pinjansiemeniä
suolaa ja pippuria
oliiviöljyä

1-2 pkt herkkusieniä ja oliiviöljyä
Haluamaasi juustoa

Siivuta herkkusienet ja paahda niitä pannulla pienessä öljytilkassa.

Sekoita peston ainekset sauvasekoittimella (tai vaikka Tuppervaaran yrttileikkurilla) tahnaksi. Lisää vähän öljyä, jos tahna on liian kuivaa.

Levitä pestoa torttutaikinalevyille ja päälle herkkusieniviipaleita.
Ripottele päälle vähän lisää pippuria.
Halutessasi voit lisätä  myös jotain voimakkaan makuista juustoa ohuina siivuina tai raasteena. (SInihomejuusto, vanha Comté, Emmental etc.)

Laita uuniin 220 asteeseen, kunnes reunat hieman ruskistuvat ja juusto on kauniisti sulanut. (15-20min)

Sinihomejuusto-saksanpähkinäpäärynät 

Jotta aterialle saataisiin vastapainoksi myös hieman makeutta, laittoi isäntä vielä uuniin muutaman pienen päärynän puolikkaina.

Herkullinen lisuke ei voisi olla enää helpompi.

Sekoitetaan sinihomejuustoa, saksanpähkinäpaloja, timjamia, hitunen suolaa ja pippuria.

Laitetaan 180 -asteiseen uuniin, kunnes päärynä on pehmeä ja juusto kauniisti sulanut.

Tällä hetkellä kaupoista löytyy ihanan makeita, pieniä suomalaisia päärynöitä, jotka jo ihan kokonsa puolesta ovat täydellisiä tähän tarkoitukseen.

Väriterapiaa ja etikkaa

Kauppojen hevi-osastoilla vastaan tulvii varsinainen värien sinfonia. Ei oikein tiedä, mihin katsoisi tai mitä kärryynsä valitsisi. Lopputuloksena ainakin minulla tulvii hetken päästä kärrykin ja sitten pähkäillään kotona reseptejä.

Viimeksi ihastuin lilaan kukkakaaliin ja sen kaveriksi oli ihan pakko ottaa vihreä romanesco-kukkakaali futuristisine suippotorneineen. Kotona sitten vastassa oli nyrpistelijä jos toinenkin. Meillä kun ei kukkakaali oikein uppoa kuin äitiin. Piti siis tehdä jotain ihan erilaista.

KRuoka-lehdestä sitten bongasin jännän pikkelsilisukkeen ja purkkiin päätyi ihana syksyinen väripläjäys, joka vielä maistuu hyvältä. Ihan mahtava lisuke hamppareille, pihveille, kalalle, salaattiin, leivälle... oikeastaan ihan minne vaan, johon voi kuvitella jotain etikkaista laittavansa.

Reseptissä tosin oli aika paljon sokeria ja maku sen mukainen. Seuraavalla kerralla taidan laittaa vain puolet ja toivoa vähän terävämpää makua, mutta minä nyt valitsen coctailkurkuistakin ne kaikkein ärtsyimmät.

"Esittelypurkkiin" päätyivät kukinnot. Toiseen silppusin varret ja lisäsin vielä chiliä... vaihtelua ja lisää voimaa. Kelpasivat nyrpistelijöillekin.

Kukkakaali ja sen liemi 

pari pientä, eri väristä kukkakaalia
4 valkosipulinkynttä
isot kouralliset lehtipersiljaa hienonnettuna (varsista tulee kivasti makua silputtuna, muttei tartu kukkakaalinpaloihin liikaa... )

liemi:
3 dl vettä
1dl valkoviinietikkaa
1dl väkiviinaetikkaa
1dl sokeria (tai vähemmän)
1/2tl suolaa
ripaus mustapippuria

Irrota kukkakaalista nuput. Voit leikata ne halutessasi vielä pienemmiksi. Kuori ja hienonna valkosipulnkynnet. Sekoita valkosipuli ja persilja kukkakaalin joukkoon ja asettele lasipurkkiin.

Mittaa liemen ainekset kattilaan ja kiehauta. Ohjeen mukaan käskettiin jäähdyttämään ja kaatamaan sitten purkkiin, mutta minä halusin vähän kauemmin säilyvää, joten kaadoin kuumana. Anna tekeytyä jääkaapissa ainakin pari tuntia ennen tarjoamista.

Pitää vielä kokeilla tuon jäähdytetyn liemenkin kanssa, mutta pidin siitä, miten tässä kukkakaali pehmeni hiukan, mutta kuitenkin säilyi rapsakkana.

Isäntä kokkaa: Syksy alkaa, gnocchiaika!

Syyskuu alkoi, eli on virallisesti syksy. Ikkunasta ulos katsoessa ei näy aurinkoa, mutta onneksi ei sentään ole ihan kamalan kylmä.

Syksy tarkoittaa myös muutosta perheen ruokapöydässä. Kauppaan ei pidä mennä nälkäisenä, sillä mukaan tarttuu vaikka mitä herkkuja. Nytkin poimin kärryyn eri värisiä kukkakaaleja, tomaatteja, punajuuria, kaalia, omenoita, paprikoita... Ihanaa! Lähikaupasta löytyisi vielä hunajanauriita, mutta en tiedä mahtuuko vatsoihin enää enempää.

Vuodenajan vaihtumisen kunniaksi isäntä teki myös ensimmäisen satsin gnoccheja. Pilvenpehmeitä perunapastapalleroita toivotaan meillä säännöllisen epäsäännöllisesti. Niissä on aika lailla työtä, mutta lopputulos palkitsee vaivan. Silloin kun ne onnistuvat.

Kuka on joskus maistanut gnoccheja, jotka muistuttavat enemmän sitkeää purukumia kuin pumpulia? Niin käy helposti. Onneksi on pari kikkaa ja yksi työväline, joita hyödyntämällä gnocchien työläyskin tuntuu yht'äkkiä paljon pienemmältä pahalta.

1) Perunalumipuristin. Gnoccheja varten valitaan tietysti vähän jauhoisempia perunoita, mutta erityisen tärkeää on saada kosteus pois keitetyistä perunoista sekä välttää massan painelua kiinteäksi. Perunalumipuristimella vältät nuijimisen ja lopputuloksena on höhhö ja kevyt muusi.

2) Keitetyt perunat höyryämään hetkeksi. Ole kärsivällinen ja anna perunoiden höyrytä muutama minuutti. Vähemmän kosteutta, muistathan.

3) Älä liioittele jauhoilla. Monet ohjeet neuvovat laittamaan jauhoja noin puolet perunoiden painosta. Isännän mukaan parhaaseen lopputulokseen pääsee vähemmällä.

4) Älä vaivaa. Gnoccheissa ei tarvita sitkoa eikä kiinteää taikinaa. Sekoita nopeasti taikina käsiteltävään muotoon ja muotoile käsin kevyellä otteella. Mitä vähemmän puristat ilmaa pois, sitä pehmeämmät gnocchit.

Syysgnocchit

10 isoa jauhoista perunaa
vajaa puolet määrästä jauhoja
suolaa (maistele sekoitusvaiheessa)
2 kananmunaa

Kun olet perunat keittänyt, valuttanut ja antanyt höyryn hetken haihtua, kuori ne ja purista perunalumipuristimen läpi. Lisää kananmunat ja jauhot sekä tietysti suola (ja muut mausteet, jos mieli tekee. Tähän käy melkein mikä vaan).

Sekoita taikina nopeasti ja leivo pitkiksi, vähän sormea paksummiksi pötköiksi. Leikkaa pötköt paloiksi. Jos haluat, voit haarukalla vielä painaen pyöräyttää mallia pyöreämmäksi. Meillä isäntä kärsi sen varran pahasta flunssasta, että puhti loppui leikkaamiseen.

Anna seistä hetken aikaa ja laita runsaasti vettä kiehumaan (tai jotain lientä). Muista taas suola. Kypsennä gnocchit erissä kevyesti kiehuvassa vedessä. Ne ovat kypsiä, kun nousevat pintaan. Nosta keittiöpyyhkeiden päälle ja anna veden taas höyrystyä.

Periaatteessa gnocchit ovat tuossa vaiheessa jo syötäviä, mutta parasta on kuitenkin, kun ne kevyesti ruskistaa salvianlehdillä maustetussa voissa pannulla. Lopuksi sitten vielä reilusti parmesaania päälle.

Gnocchit maistuvat salaatin kera, mutta eilen pistettiin kaveriksi yrteissä marinoitua ja pannulla kypsennettyä ankanfileetä ja uunissa haudutettuja punajuuria. Nam! Syyskausi on virallisesti avattu.

Taivaalta pudonnut eläintarha ja arjen reaalifantasiaa

Pasi Ilmari Jääskeläinen : Taivaalta pudonnut eläintarha
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

Minulta oli Jääskeläisen kirjoista lukematta tämä varhaistuotannon novellikokoelma, mutta nyt on sitten sekin epäkohta korjattu. Mikäs siinä, kokoelmasta löytyi useampi suosikki, vaikka sitä toki vaivaa jälkikäteen aiemmin ilmestyneistä tarinoista kootun kirjan helmasynti eli epätasaisuus. Joukossa on niitä, jotka antavat selkeästi ymmärtää jatkotuotannossa odottavia nautinnollisia lukuhetkiä. Sitten siellä on sellaisia "nojaa" -juttuja.

Jo kirjailijan esipuheessa lipsahdetaan maagisen realismin, tai kirjailijan sanoin reaalifantasian puolelle. Kertokaapa muuten joku, mikä ero noilla termeillä on? Vai onko kyseessä vain eri käyttäjien suosimat vaihtoehdot? En mielestäni ole tuohon reaalifantasia-termiin varsinaisesti törmännyt aikaisemmin.

Kun kirjailijan kohtaloa on hetki selvitelty, päästään itse asiaan eli novelleihin. Suosikeikseni nousivat ajan ominaisuuksilla ja rinnakkaisulottuvuuksien yhteensopivuudella leikittelevä Kohtaamisia kirjastossa sekä alun spiraalimainen Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1. Ensiksi mainitussa mietitään, mitä elämä olisikaan, jos voisimme unissa elää toisia elämiä ja tuoda ne todellisuuteen. Aika sekavaksi näytti menevän loputtomien elämän valinnanmahdollisuuksien kanssa tasapainottelu. Kummitustalo on mukavasti sisäkkäisistä palikoista koostuva, pikkuisen pelottava tarina. Se on tavallaan perinteinen kummitustarina, mutta höystettynä pienellä lopussa riemastuttavalla rakenteellisella kiepsautuksella.

Pidin myös "Morfeuksen kolikot"-novellin vertauskuvallisuudesta. Se on malliesimerkki siitä, miten kaikki ymmärtävät, vaikka mitään ei sanota suoraan - jopa tarinan lapsi tietää. "Olisimmepa mekin täällä" taas kertoo aika julmastikin ihmisen kyvystä pettää muita ja itseään. Se pelottelee teknisillä mahdollisuuksilla ja sillä, miten vaikeaa on yhdistää ihmisen sielunelämä bittien prosesseihin. Omalla tavallaan se myös kuvastaa sielun ja ruumiin välistä yhteyttä. Haluammeko sittenkään taivaaseen?

Pidin siis kokoelmasta kaikkiaan, vaikka siitä toki puuttuukin pidempien romaanien houkutteleva upottavuus. Novellit ovat lyhyitä, siis ihan jo määritykseltään, ja minä jotenkin pidän enemmän siitä, että saan oikeasti paneutua juonenkäänteisin ja henkilöhahmojen kehitykseen. Siksi onkin aika huvittavaa, että viime aikoina olen lukenut aika montakin lyhyempien tarinoiden kokoelmaa - kaiken lisäksi ne ovat olleet aika hyviäkin ja olen nauttinut niiden seurasta.


Vielä kerran muistutus myös Elisa Kirjan blogin lukijoille tarjoamasta latausedusta. Katse siis oikeaan päin ja lukekaa ohjeita sivupalkista! Alla vielä otteita iltapäivän satumatkasta... 


Arkielämän reaalifantasiaa

Syksyn värit ovat sitten ihania. Ulkona kävellessä pääsee helposti sellaiseen vähän satumaiseen tunnelmaan. Tarhamatkalla pikkupeikko menninkäinen kiipeää vakiopuuhunsa päivä päivältä taitavammin. Se on kai sitä arkielämän reaalifantasiaa.

Kirja luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta - videolla suosiollisesti esiintyy oma pikkupeikko 

Syksy

Syksyn tulon tietää siitä, kun saunakamariin ilmestyvät laatikot täynnä kirpeitä, happamia ja makeita omenia. Siitä, että stressitaso nousee keittiössä, kun pitää keittää hilloa, chutneytä, paistaa piirakoita ja syöttää omenia lapsille muuten vaan, sellaisinaan.  Yhtään omenaa ei saa mennä hukkaan. Joka vuosi muutama ehtii mätänemään.

Syksyn värejä ovat syyshortensian vaalean ja ruskeankirjavat kukat ja kukkapenkissä köllöttävät, oranssiaan syventävät kurpitsat. Koivujen keltaiset lehdet peittävät maan ja leijuvat ilmassa kävelypolun molemmin puolin.  

Syksyn tuoksu on kostean multainen, höystettynä sienien ja havujen tumman täyteläisillä löyhäyksillä. Kynttilät tuoksuvat pimeissä illoissa. Syksyä tuoksuttavat myös uunissa muhivat pataruoat.

Syksyn tunnelmaa on, kun äänikirjasta korvaan kuuluva Joel Haahtelan kuvaus merenrannalla olevasta suuresta talosta sekoittuu mastoissa ujeltavaan tuuleen. Venesatamassa hämärtää odottaessani lasta rantautumaan iltapurjehdukselta.