Kuukauden teatterissa ministeriä vietiin vauhdilla

Viikonloppu Barcelonassa, maanantaina kotiin ja tiistai-iltana teatteriin. Kiirusta pitää. Barcelonaan pitää palata vielä pienen kypsyttelyn jälkeen. Vieressä vain vilaus hotellihuoneestamme, joka olisi kyllä varmaan kelvannut ihan ministerillekin.

Ministereistä puheenollen... Syyskuun teatterikäynnillä pääsin työporukan kanssa nauramaan Helsingin kaupunginteatterin Ministeriä viedään -näytelmälle. Kyseessä on tyylipuhdas kohkausfarssi, jonka aikana voi rauhassa laittaa aivot narikkaan. Kun ei turhia mieti, niin nauttii enemmän lopussa ihan päättömäksi äityvästä menosta.

Perinteitä ja kliseitä on tässä farssissa riittämiin. On rakastajattarensa hotelliin toimittava ministeri ja hänen turhautunut vaimonsa sekä äitinsä peräkammarissa edelleen asustava avustajansa. On vähän turhantärkeä hotellinjohtaja, nenäkäs tarjoilija ja mustasukkaiseksi tiedetty aviomies.

Ennen väliaikaa ainakin minä seurasin mielenkiinnolla ja arvostaen näyttelijöiden tarkkaa rytmitystä, jonka ansiosta ovista kuljettiin ristiin rastiin koskaan törmäämättä ja vitsit saivat kohokohtansa niin, että yleisökin ymmärsi. Taitavia konkarinäyttelijöitä olikin lava pullollaan, Heidi Herala ja Esko Roine ministeriparina olivat vallan mainioita, mutta shown varasti kyllä Asko Sarkolan Mika Pöntinen. Että voikin hyvää tarkoittava tossukka päätyä mitä kummallisempiin hankaluuksiin ja silti pysyä vähän hellyyttävänä vanhapoika-avustajana. Väliajan jälkeen vauhti sitten kiihtyi vähän liikaakin ja katsojan silmissä vaan vilisi, kunnes loppu pamahti silmille melkein vähän töksähtäen. Pakko sen tietysti oli jossain kohtaa päättyäkin, ettei olisi lopahtanut.

Itse tarinan lisäksi hauskaa oli myös kuunnella viitteitä julkisuudesta tuttuihin henkilöihin, joiden nimet vilahtelivat siellä sun täällä ja loivat omat kerroksensa huvitukseen, samoin kuin ajankohtaiset asiat, jotka aiheuttivat poliitikolle ongelmia siinä missä todellisessakin elämässä. Nimissä vielä oli osattu leikkiä katsojien odotuksillakin ja politiikasta hypättiin hauskasti suomalaisen iskelmämusiikin historiaan.

Tällä hetkellä hotellialalle näin itsekin eksyneenä, toivat miljöön hotelli Vaakuna ja sen reippaan henkilökunnan toimintatavat myös oman pikantin lisänsä teatterielämykseen. Kaikkiaan meillä siis oli varsin viihdyttävä teatterikokemus. Seuraavaksi pitänee kuitenkin valita jotain vähän "vakavampaa ja taiteellisempaa" tai ainakin "ilkeämpää" - mennyt ihan pelkäksi viihteeksi nämä teatterikäynnit viime aikoina. Nyt kaipaisin vaihteeksi jotain muuta.

Kulturellikokelas ja Omatunto

Minä olen huono kuluttaja "korkeakulttuurille". Konsertissa olen käynyt joskus viimeksi kouluaikoina, oopperakäynnistä on muutama vuosi ja balettiin en ole tainnut eksyä vielä koskaan. Teatterivisiitistäkin on luvattoman kauan ja se sentään oli nuorena lähellä sydäntäni, haaveilinpa jossain vaiheessa näyttelijänurastakin.

Äitini työpaikalla oli kausilippuja Turun kaupunginteatteriin. Niinä näytöspäivinä, kun ei lipuille ollut muita varauksia, saivat työntekijät niitä käyttää perheineen. Arvatkaapa, kuka istui teatterin penkeillä aina kun oli mahdollista ? Marja-Leena Koukinkin näin varmaan 5 kertaa esittämässä Rikhard III:sta ja olin joka kerta yhtä innoissani.

Jossain päin Blogistaniaa silmiini osui, että Helsingin kaupunginteatterissa on parhaillaan menossa Omatunto, tarina Juhani Ahon ja Soldanin sisarusten kolmiodraamasta. Kun ei Neiti Soldanin lukemisestakaan ole niin kovin kauan, houkuttelin siskon seurakseni ja suuntasimme teatteriin.
Heti teatterin aulassa mietin, miksi ihmeessä edellisestä käynnistä on niin kauan. Jo se pikkuisen tunkkainen teatterin tuoksu, hiljainen puheensorina ovien avautumista odottaessa ja pieni utelias esityksen odotus saivat aikaan rennon kotoisan olon.

Nautin esityksestä. Lavasteet olivat hyvin yksinkertaiset - kirjoituspöytä, kehto, puulaatikoita ja vanerikolmioita, jotka esittivät milloin Vennyn taideteoksia, milloin metsän kuusia. Äänillä oli elämyksessä suuri merkitys. Nauhoituksia oli käytetty jonkin verran, mutta parasta olivat näyttelijöiden itse tuottamat "erikoisefektit". Varsinkin vauvan itku ja jokeltelu toivat pienet henkilöt elävinä lavalle osallistumaan, vaikka vauvaa saattoikin esittää miehen puvuntakki ja yleisö näki itkua tuottavan näyttelijän korkealla kopissaan.

Kehystarinassa Aho & Soldan-tuotantoyhtiö on tekemässä elokuvaa Ahon kirjasta Juha. Vennyn ja Tillyn pojat keskustelevat filmiä leikatessaan vanhempiensä välisestä kolmiodraamasta ja tapahtumista viime vuosisadan vaihteen molemmin puolin. Tarina kehkeytyy auki erillisistä kohtauksista.

Näyttelijät olivat aivan mahtavia. Päähenkilöiden luonteet tulivat esille melkein karikatyyreinä. Venny (Ursula Salo) komensi ja oli melkein kylmän kova tahdossaan säilyttää avioliiton status quo. Tilly (Lotta Lindroos) oli tunteidensa vietävänä ja Jussi (Santeri Kinnunen) juuri niin päättämätön nahjus kuin voisi kuvitella kahden naisen vietävänä olevan heikkoluonteisen miehen olleenkin. Vaikka kolme poikaa ovatkin lavalla suurimman osan aikaa ja tärkeässä osassa tarinan etenemisessä, ovat he selkeästi statisteina kolmen vahvan päähenkilön varjossa.

Alkuosa näytelmästä keskittyy aika puhtaasti Jussin, Vennyn ja Tillyn välisen kolmiodraaman kehittymiseen. Väliajan jälkeen on kuin tulisi katsomaan toista näytelmää ja painopiste on miltei kokonaan Suomen itsenäisyyden ajan alun ja erityisesti kansalaissodan aikaisissa tapahtumissa. Näkökulman muutos on hieman hämmentävä, mutta toisaalta... kuka sitä soutamista ja huopaamista kahden naisen välillä olisi enää toista näytelmäpuoliskoa jaksanutkaan ? Ehkäpä näytelmä nimi, Omatunto, viittaakin useampaan asiaan. Huonoa omatuntoa voi potea henkilökohtaisissa suhteissa tehdyistä valinnoista, mutta myös isommat asiat vaativat toisinaan jonkun puolelle asettumista. Poliittisten näkemysten erilaisuuden aiheuttamien ristiriitojen voi hyvin kuvitella purkautuneen Ahon perheessä juuri näytelmän esittämien kohtausten kautta.

Kaikkiaan ilta oli siis nautinnollinen. Pyhästi lupaan pitää huolen siitä, että seuraavaan teatterikertaan ei tule yhtä pitkää väliä. Ehkä tämäkin kulturellikokelas vielä saa itsensä opetettua ahkeraksi kulttuurin kuluttajaksi.

Jälkihuomautus : Ohjelmalehtinen kannatti tällä kertaa ehdottomasti ostaa. Se sisältää hurjasti mielenkiintoisa taustatietoa. Varsinkin tarinaa tuntemattomalle se antaa  kuvan sekä henkilöistä että historian tapahtumista.