Kaksosauringot

Aika kauan kesti saada tämä trilogia luettua. Aloitin jo viime vuoden elokuussa ja nyt sain vasta kolmannen kirjan loppuun. Niin se elämä ( ja muut kirjat) tulevat väliin. Samalla vähän harmillisesti on jäänyt hyvä fantasiasarja esittelemättä jo ensimmäisen osien osalta, kun vaan ajattelin kirjoittavani sitten koko paketista kerralla.

No, parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan (?)

Toisaalta Kaksosauringot on trilogia, jossa yksittäisen kirjan tarina jää kesken. Kokonaisuus muodostuu vasta, kun on lukenut kaikki kolme osaa.


Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia, Seleesian näkijä, Nefrin tytär
Omat ostokset Elisa Kirjasta

Kirjan kolme osaa ovat jännästi erilaisia, vaikka tarinan jatkumon kannalta kaikki pitääkin lukea ymmärtääkseen. Erilaisuus tulee ympäristöistä ja henkilöhahmoist, varsinkin kahden ensimmäisen osan kohdalla.

Ensimmäisessä osassa nuori nainen saapuu lumimyrskyssä seleesi Corildonin luo. Aleiaksi itsensä esittelevä tyttö ei  muista aiemmasta elämästään mitään, mutta pystyy aistimaan Corildonin kykyihin vaikuttavat "huonot tuulet".

Seleesien tietyt suvut nimittäin pystyvät hallitsemaan luonnonelementtejä. Corildon käskee tuulta, hänen äitinsä näkee näkyjä ja pystyy lukemaan ajatuksia, isä hallitsee tulta. Ihmisistä kyvyiltään erilaiset seleesit ovat outoja ja pelottavia, mutta jonkinlainen rinnakkaiselon tasapaino on kyetty saavuttamaan kahden auringon maailmassa.

Corildon haluaa auttaa Aleiaa ja samalla selvittää hänen salaisuutensa. Miten tavallinen ihminen voi aistia huonot tuulet ja seleesin pulssin?

Toisessa kirjassa ollaan Seleesiassa. Setvitään poliittisia kuvioita ja pelätään sotaa. Aleia tutustuu Corildonin perheeseen ja saa lisätietoa sisällään asuvasta lumouksesta. Viimeisessä osassa Aleia osoittautuu erilaisemmaksi kuin kukaan osasi kuvitellakaan ja lopulta kyseessä on Kaksosaurinkojen maailman tuhon välttäminen.

Tarina etenee jouhevasti ja jokainen tarinan aalto nostaa seuraavaa aina korkeammaksi. Loppuratkaisu on vauhdikas, vaikkei varsinaisesti ihan hirmuisen yllättävä. Matkan varrella on saatu paljon vihjeitä ja viitteitä tulevasta. Itse asiassa loppua olisi ehkä voinut sekä napakoittaa että täydentää. Olisin ehkä kaivannut enemmän osallisten eri näkökulmien kuvausta, mutta toisaalta tapahtumat olisivat voineet olla teräväpiirteisempiä - tai sitten minä lukijana vähän vähemmän väsynyt.

Pidin kirjoista ja luin ne mielenkiinnolla, mutta jotenkin oudosti niissä oli joain mieltä hiertävää. Ehkä olisin kaivannut hieman tasaisempia päähenkilöitä. Jotenkin oltiin epätasapainossa ja esim. Corildonin ja Aleian välinen suhde syveni jotenkin selittämättömän nopeasti, vaikka tapahtui siinä tietysti kaikenlaista.

Hieman jäin myös hämmennyksiin eri osapuolien motiivien osalta. Olisi varmaan pitänyt lukea vähän hitaammin, että olisi pysynyt kärryillä, tai ehkä motiivit olivat sen verran moninaiset ja keskenään ristiriitaiset, että yksinkertaistuksia tai yleistyksiä on melkein vaarallista tehdä. Tämä tietysti heijastaa myös todellisen maailman tilannetta, jossa ihmisryhmien stereotypiat ovat vaarallisia.

Samoin heijastumia todellisuudesta voi löytää Aleian tarinassa eri ryhmien välisessä dynamiikassa. Ihmiset ja seleesit eivät ehkä ymmärrä toisiaan, mutta hyvällä tahdolla voidaan silti asuttaa sama maailmaa. Tiukasti omiin mielipiteisiinsä ja tavoitteisiinsa jumittuminen aiheuttaa epäluuloa, joka puolestaan aiheuttaa silmien sulkemisen toisten hädältä ja erilaisuuden syrjimisen puheissa ja teoissa.

Kaikkiaan kirjat on kirjoitettu hyvin, fantasiakirjallisuuden perinteitä kunnioittaen, mutta uusia sävyjä luoden. Näitä voi suositella sekä YA-kirjojen kohderyhmälle että aikuisille lukijoille.