Edelleen vihainen Salander

David Lagercrantz : Tyttö, joka etsi varjoaan 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Lukijana  Antti Jaakola 

Mitäpä tästä nyt oikein sanoisi. Mennään Millenium trilogiassa osassa viisi. Lisbeth Salander on vihaisempi kuin koskaan ja lähtee yhdenlaiselle kostoretkelle menneisyytensä haamuja vastaan. Vähän maistui väliosalta, sillä taistelu pahan kaksoissiskon kanssa siirtyy vielä hamaan tulevaisuuteen.

Salander siis on joutunut edellisen osan tapahtumien vuoksi vankilaan. Siellä hän päättää auttaa veljiensä sortamaa pakistanilaistyttöä ja samalla astuu pahasti jengijohtaja Beniton varpaille. Mikael Blomqvist tietysti sotkeentuu tarinaan pankkiiriliikkeen johtajan omituisuuksien vuoksi ja samalla paljastuu Lisbethiäkin koskevasta kaksostutkimuksesta lisää outoja piirteitä. Teemoina naisen asema maahanmuuttajaperheissä fanatismin uhrina ja tieteellisen tutkimuksen antama oikeutus epäeettiselle toiminnalle ovat mielenkiintoisia, mutta jäivät tässä kyllä vähän kaksiulotteisiksi ja kärjistetyiksi stereotypioiksi. Vatsasyöpää sairastava curaremyrkkyä ruiskutteleva pahis oli hitusen epäuskottava, mutta no... tässä sarjassa on taidettu uskottavuuden rajat ylittää ennenkin.

Tarinan kiemurat ja rytmitys ovat tavallaan ihan viihdyttäviä, vaikka välillä väsyinkin näkökulmien vaihteluun kesken kohtauksen. Siirto ei aina ollut ihan luonteva ja haisi enemmänkin cliffhanger tyyppiseltä ratkaisuviivytykseltä, kuin tarinan edistämiseltä tai täydentämiseltä toisesta näkökulmasta.

Eniten minua kuitenkin jäi häiritsemään kirjan kieli. Jotkut lauserakenteen kuulostivat ihan kouluaineista poimituilta. "Sitten Mikael meni ja teki jotain, mutta sitten hän päättikin toisin ja lähti eri suuntaan" Minä olen erittäin huolimaton ja salliva kieli-/tyylipoliisi, mutta nyt särähti säännöllisesti minunkin korvissani.  Muuten särähtelyyn ei ollut syytä, sillä Antti Jaakola on kelpo lukija. Jos lukija olisi ollut huonompi, olisi tämä kirja saattanut jäädä kesken. Sen verran heppoinen sisältö oli.

Silti Salander on ollut koko sarjan ajan ja on edelleenkin suosikkihenkilöni. Hänen vuokseen tämänkin kirjan kuuntelin loppuun ja todennäköisesti luen sitten seuraavankin osan.  Vaikka on Lisbethistä nyt kehkeytymässä vähän turhankin tyylipuhdas supersankari. Tiedättehän, sellainen perinteinen, joka saa luodin olkapäähänsä (tai veitsen kylkeensä) ja silti jatkaa urheasti tavoitteeseensa taistellen. Hänessä aiemmin niin kiehtovat antisankaripiirteet alkavat näköjään kääntyä vahvuuksiksi silläkin uhalla, että hahmo muuttuu tylsäksi. Salanderin "hälläväliä" - "my way or the highway" -asenne on kuitenkin edelleen virkistävää luettavaa, varsinkin kai naislukijalle...

Lagercrantz siis tarjoilee Millenium-faneille lisää viihdykettä eikä varmaan vielä lopeta tähän. Pitäähän jossain kohtaa saada lukijoille myös selvyys siitä, miten Camilla kukistetaan.  Saa nähdä kauanko suosio kestää - jotenkin tuntuu, että nyt on ollut tämän suhteen hiljaisempaa (edellisessä osassa tietysti kirjailijavaihdos herätti kohua itse kirjan lisäksi).  Minulle ei tietyti tästä ole muuta tietoa, kuin oma mutuni, mutta ainakaan minun silmiini ei ole osunut samanlaista vyörytystä kuin aiemmin.