4.3.2017

Mätä

Ei, nyt ei puhuta mistää ruokajutusta, vaikka ne viime aikoina ovatkin vallanneet blogissa tilaa, ja vaikka löysin hedelmäkulhosta työmatkalta palatessani pari veriappelsiinia sellaisessa kunnossa, että pidin kotona olleille puhuttelun kulhon puhtauden tärkeydestä... Kun on pari päivää poissa, huomaa kummasti, mitkä asiat ovat nimenomaan äidin kontolla. Meillä se näyttää olevan (muutaman muun lisäksi) c-vitamiiniannostuksesta huolehtiminen.

Kulhosta ei ollut hävinnyt kuin pari omenaa ilman minun jatkuvaa motkotustani. Eivät kuulemma muistaneet? Mitä? Minä kun luulin, että tykkäsivät hedelmistä. Ilmeisesti äiti-palvelu on ollut ihan liian hyvällä tasolla viiime aikoina, kun kuoriminen koetaan ylivoimaiseksi tehtäväksi. Enää en varmasti kuori aamuisin muille kuin itselleni (ja kuopukselle...), vaikka se siinä sivussa menisikin melkein samalla vaivalla. Tehkööt isot itse. Minä vaan motkotan.

Mutta tässä Mätä siis tarkoittaa kirjaa - hyvää sellaista.


Siri Pettersen: Mätä (Korpinkehät #2) 
HelMet Ellibs e-laina

Hirka on kulkenut Korpinkehän läpi ja päätynyt erilaisen maailmaan. Outo maailma on meille tietysti kovin tuttu, sillä hän löytää itsensä nyky-Englannista korppinsa kanssa.

Uusi maailma, uusi kieli, uudet tavat, uudet ihmiset - vain yksi on samaa. Täälläkään ei erilaisuutta suvaita vaan sitä pelätään ja se pyritään kahlitsemaan ja eristämään, vaikka sitten hyvilläkin tarkoituksilla. Lisäksi Hirka huomaa olevansa tarkkailun alainen. Mätää sisällään kantavat ovat hänen perässään, eikä pakeneminen ole helppoa. Ei edes Näkijän avulla.

Jo Odininlapsi oli kiehtova asetelmaltaan ja maailmaltaan. Mätä nostaa tasoa vielä piirun verran. Nyky-Maan ja Hirkan kotimaailman lomittuminen luo jännän vierauden tunnun. Jotenkin sitä ei itsekään tunnista omaa maailmaansa, vaikka tietääkin kiepsahduksen johtuvan Hirkan ajatuksista ja tavasta katsoa.

Tarina on myös jännittävä ja täynnä yllättäviä käänteitä, kun asiat eivät olekaan ihan niin kuin alussa ajateltiin. Kirjan "henkilöt" ovat mukavasti monisävyisiä, eivät puhtaasti pahoja, eivät puhtaasti hyviä, mikä on aina kiinnostavampaa kuin äärimmilleen mustavalkoiset.

Koin myös kiinnostavaksi ajatuksen siitä, miten jumaluudet ja uskonnot ehkä syntyvät, miten ne luodaan ja miten ne muuttuvat, unohdetaan tai valjastetaan joidenkin vallan välineeksi. Jos haluaa, voi ajatuksiä lähteä viemään pidemmällekin - yhtymäkohtia nykymaailmaan löytyy erilaisten -ismien kohdalla enemmän kuin tarpeeksi. Toisaalta kirjaa voi myös lukea viihdyttävänä fantasiana, se toimii niinkin erittäin hyvin.

Vaikka pidinkin Mädästä kovasti ja melkein enemmän kuin Odininlapsesta, odotan kolmatta osaa hivenen epäluuloisena. Luulen havaitsevani trilogiassa tietyn kaavan ja syklisyyden. Toivottavasti Pettersen rikkoo sitä, eikä seuraa latuja liian uskollisesti. Pettyisin hieman.

4 kommenttia:

  1. Välillä tuntuu, että ilman äidin puuttumista, nämä teinit "unohtaisivat" jopa syödä.
    Ihanaa viikonloppua Minna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on kumma juttu tuo laiskuus... varsinkin teineillä.
      Ihanaa viikonloppua teillekin!

      Poista
  2. Minun pitäisi muistaa palata tämän sarjan pariin. Odininlapsi oli ihan mukavaa luettavaa, mutta jostain syystä Mädän lukeminen on jäänyt ja jäänyt. Fantasian puolella näitä kiinnostavia sarjoja on aivan liikaa, kaikkia ei näköjään millään muista lukea loppuun asti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ruvennut lukemaan näitä trlogioita/sarjoja vasta sitten, kun vähintään kolme osaa on ilmestynyt. Sitten vetäisen ne mahdollisuuksien mukaan peräjälkeen. Muuten tosiaan jäävät helposti kesken tai menevät mielessä keskenään sekaisin. Näin voin ainakin kuvitella saavani eheän kokonaiskokemuksen :-)

      Poista