Kanen aikakirjat - äiti luki, kun poikia ei saanut tarttumaan kirjaan

Rick Riordan : Kanen aikakirjat

Punainen pyramidi, Liekehtivä valtaistuin, Pedon varjo 

Luettavaksi kirjastosta 

Tänä kesänä olen käynyt kirjastossa vain kaksi kertaa, mutta aikamoiset pinot mukaan lähti luettavaa. Tarkoituksena oli lainata kirjoja, joita voisi sitten vähän sillain vaivihkaa ujuttaa luettavaksi myös esikoiselle (ja tuurin käydessä myös keskimmäiselle). 

Lienee sanomattakin selvää, että äidin juonet eivät fiksuilla lapsille menneet läpi millään tavalla. Esikoinen vilkaisi äidin kirjapinoa ja totesi, ettei kiinnosta. Ei kuulemma jaksa fantasiaa enää Pottereiden jälkeen... Keskimmäinen katsoi äitiin ja tuhahti. (Tosin hänet sain houkuteltua sentään edes kuuntelemaan äänikirjaa... 1-1)

No, eivät kirjat meillä hukkaan mene. Äiti lukee. 

 Rick Riordanin Kanen aikakirjat -sarja oli ihan viihdyttävää luettavaa. Kanen sisarukset on kasvatettu erillään äidin kuoltua salaperäisessä onnettomuudessa. Carter on kiertänyt maailmaa egyptologi-isänsä matkassa, Sadie viettänyt koululaisen normaalielämää Lontoossa isovanhempien hoteissa. Sitten isä-Kane katoaa räjähdykseen British Museumissa, eikä mikään ole enää niin kuin ennen.

Sisarukset huomaavat olevansa egyptin faaraoiden perillisiä ja osa taikureiden mahtavaa salaseuraa - tosin taikureista suurin osa haluaa surmata sisarukset, koska he seuraavat jumalten tietä. Osittain syystä, sillä jumalten tie toi vanhat egyptiläiset jumalat takaisin maan päälle ja siitähän seuraa vain tuhoa ja kaaosta. Apep-käärme on nousemassa ja haluaa nielaista auringon. Jonkun pitää herättää auringonjumala ja nousta vastarintaan. Arvannette ketkä ottavat homman hoitaakseen ? 

Sitten taistellaan ja valmistaudutaan muutaman kirjan verran. Kirjat ovat täynnä nopeita käänteitä ja uskoisin fantasiasta pitävän nuorison viihtyvän mielikuvituksellisten jumalolentojen parissa. Mukaan on ujutettu myös vähän romanssia kaikkien taistelujen keskelle. Kaikkea kaikille. Toisaalta runsaus on myös kirjojen ongelma. Juoni kun tuppaa vähän hajautumaan ja rönsyilemään.

Kirjan rakenne on jotain vähän uutta, ainakin minulle ja tässä genressä. Kertoja on saanut viestejä Kanen sisaruksilta äänikirjeen muodossa ja välittää heidän kertomuksensa lukijalle varoitellen kovasti tuhosta ja siitä miten totta tarinat varmastikin ovat. Sisarukset pääsevät ääneen vuorotellen ja vähän nahistelevat sulkeiden sisällä. Aikuinen vähän hymistelee, mutta ehkäpä tuollainen toimii nuoremmilla, siis aika paljon nuoremmilla, lukijoilla.

Nämä ovatkin kirjoja, joita periaatteessa minusta voi hyvin suositella jo tuollaisille kymmenkesäisille mielikuvituksellisuutensa vuoksi. Tosin voi olla vaikea ehkä pysyä kärryillä, jollei lapsi ole yhtään ollut kiinnostunut jostain pyramideihin ja Egyptiin liittyvästä. Nuoremmille en näitä välttämättä antaisi luettavaksi, eivätkä he kai oikein jaksaisikaan pitkää ja rönsyilevää tarinaa.