2.7.2013

Dekkaripohdintoja


Kesäkuu oli tässä blogissa dekkarikuu ja kyllä niitä tulikin luettua aika ahkerasti.Tosin tuli myös todettua, että liika on liikaa ja näin kuun vaihteessa oli helpotus vaihtaa välillä toiseen genreen. Minä kun noin yleensäkin olen sellainen laidasta laitaan lukija.

Sinänsä teki hyvää keskittyä hetkeksi yhteen genreen. Sitä jäi oikein pohtimaan tarkemmin vähän laajemmaltikin. Seuraavassa noita pohdintoja vähän teillekin luettavaksi.


Mikä on dekkari  ?

Ihan ensimmäiseksi jouduin miettimään dekkarin määritelmää lukiessani Dan Brownin Infernoa. Onko tuollainen takaa-ajo - mysteerinratkaisu dekkari ollenkaan ?

Avuksi otin Wikisanakirjan määrityksen, jonka mukaan

Dekkari = jännitysromaani, jonka keskeisenä osana on rikos ja sen selvittäminen (Lähde Wikisanakirja) 

Dekkarista siis pitää löytyä jännitystä sekä rikos jota selvitetään. Laskin Infernon kuuluvan joukkoon.


Miksi niitä luetaan ? 

Jäin myös pohtimaan, mikä dekkareissa oikein vetoaa niin suureen joukkoon lukijoita. Onko kyseessä aikuisilla sama kuin lapsilla satujen kanssa  - pelkoa ja väristyksiä turvallisessa ympäristössä ? Oma tavallinen elämä tuntuu astetta ihanammalta, kun ei tarvitse kohdata samoja hankaluuksia kuin dekkarien hahmot. Vai onko kyseessä sittenkin älyllinen harjoitus ? Hyvin rakennetussa dekkarissa vihjeet vievät tarinaa eteenpäin, vaikka silti odotamme yllättyvämme.

Omalta kohdaltani arvioisin viehätyksen johtuvan vähän molemmista. Siihen kun lisää kirjallisuudessa yleensäkin houkuttelevan hyvien henkilöhahmojen ja aikakauden tai ympäristön kuvauksen, niin koukutus on taattu. Sujuvan tarinankerronnan lisäksi tietenkin. Omat dekkarimieltymykseni taitavat kertoa aika paljon siitä, mikä niissä minua vetää puoleensa. Niistä vähän lisää seuraavaksi.


Monta, monta, erilaista

On tietysti vaikea listata ehdottomia syitä dekkareista tykkäämiseen. Pohdinta muuttuu vielä astetta monimutkaisemmaksi, kun alkaa oikein miettimään, miten paljon erilaisia kirjoja sitä oikein voikaan sijoittaa dekkarinimikkeen alle. Näin äkkiseltään, omasta lukuhistoriastanikin voin jo listata monen tyyppisiä tarinoita.

Ensimmäisenä tietysti jo tuo yllämainittu Brown ja vauhdikas jännäri. Samaan laatikkoon voitaneen tunkea myös erilaiset agenttitarinat Tom Clancyn, Clive Cusslerin, Alistair MacLeanin ja kumppanien kanssa. Kaikissa pelastetaan maailmaa,  useimmiten jonkun hullun tiedemiehen juonilta ja vauhdikkaasti taistellen esteiden läpi.

Ihan perinteisiä dekkareita nuo jännärit eivät tosin taida olla. Minulla ainakin tulee ensimmäisenä sanasta dekkari mieleen Agatha Christien, Ngaio Marshin, Martha Grimesin tai Dorothy L. Sayersin tuotokset. Niissä arvoituksia ja murhia ratkotaan vähän verkkaiseen tahtiin, ympäristönä yleensä yläluokkainen Englanti joskus viime vuosisadan aikana. Vähän uudemmista taas tulee mieleen P.D. James ja Ruth Rendell. Yllättävästi muuten naisia kaikki nämä suuret suosikkini.

James ja Rendell muuttivat aikanaan dekkarigenreä myös entistä psykologisemmaksi ja sama suuntaus on jatkunut viime aikoina myös yleisön suurien suosikkien kohdalla, näistä kai uusimpana juuri Gillian Flynnin Kiltti tyttö. Niisä lukijaa välillä oikein huijataan ja jännitys perustuu joko kertojan tai murhaajan mielen kiemuroihin enemmän kuin selkeään "motiivi ja tilaisuus" - analyysiin, joka perinteisissä dekkareissa on tarinan pohjana.

Vaikka nuo vanhemmat listatu suosikkini ovat pääasiassa englannin kielialueelta, niin se ei tarkoita, etteikö Suomessakin osata. Eeva Tenhunen ja Outi Pakkanen ovat hyviä esimerkkejä kotimaisesta laatutarjonnasta. Pakkanen myös toistaa vähän samanlaisen kehityskaaren kuin P.D.James eli "whodunnit"-dekkareista psykologiseen pohdintaan. 

Toinen perinteinen dekkariassosiaatio lienee se vähän rähjäinen yksityisetsivä, joka ratkaisee salaperäisen asiakkaansa arvoitusta viskipullo kainalossa ja tupakka suupielessä. Toisaalta kyseessä voi olla tietysti poliisikin, mutta samoilla määritteillä. Maigret välähtää kuvana aivoissa tästä porukasta ensimmäisenä. Ehkä siksi, että hän on myös ranskalaisen kirjallisuuden rikoksenratkaisijan arkkityyppi ja sattuneesta syystä olen yrittänyt ranskaksikin aina välillä lueskella.

Modernimmassa poliisikirjallisuudesta varsinkin pohjoismaat jylläävät ihan omassa luokassaan. Mietitäänpä vaikka Wallanderia. Toisaalta genreen on viime vuosina ilmaantunut myös vahvoja naishahmoja, poliiseja, jotka kamppailevat paitsi rikollisia vastaan myös normaalin naisenelämän haasteiden kanssa. Viimeisimpänä lajin edustajana taisin lukea tässä kesäkuussa Anna Janssonin Maria Wernistä.

Moderni suomalainen (varsinkin miesten kirjoittamana) on kovasti suosittua, mutta jotenkin minä en ole hurjasti lämmennyt lajityypille. Raidin edesottamuksia tuolee välillä seurattua, mutta noin muuten se tyypillinen rähjäromantiikka ja surkeuden ylistys ei minua jostain syystä kovinkaan useasti houkuttele. Taidan kuulua niihin tyypillisiin tätilukijoihin, jotka mieluummin lukevat väkivaltaisetkin tarinansa vähän siloteltuina ja mielellään vielä kauniiseen ympäristöön paketoituina.

Ympäristökuvaukset ja varsinkin ajankuvaukset ovakin dekkareissa useasti niitä kaikkein mielenkiintoisimpia. Viime vuosina olen hurahtanut historiallisiin etsiviin - siis historiaan sijoittuviin, ei niinkään historiankirjoista löytyviin. Nina Hurman Yönpunainen höyhen vei Suomen kieltolain aikaan, kun taas  S.J.Sansomin Shardlake-sarja kuljetti Tudorien ajan Englantiin. Olenpa minä vieraillut muinaisessa Roomassakin seuraamassa aikakauden yksityisetsivän touhuja.

Aikamatkojen lisäksi voi dekkarien avulla matkustaa muutenkin. Niitä kun kirjoitetaan varmaan joka puolella maailmaa, Kiina ja Japani mukaanlukien. Minä olen tässä kesäkuun aikana jostain syystä päätynyt useammallakin lukumatkalla Italiaan - ja mikäs siinä. Vera Valan Arianna de Bellis oli oikein mukava opas.


Varmaan on vielä monta muuta, jotka unohdin 

Tulipas tälle kirjoitukselle nyt mittaa. Enkä siltikään ole varmasti kuin raapaissut dekkarimaailman pintaa, en edes omien lukemisteni kohdalla. 

Mitenkäs te muut ? Löytyikö listalta samoja suosikkeja vai unohdinko joitakin aivan ehdottoman tärkeitä ?

Tähän viimeiseksi voisi vielä mainita, mistä tämän genren innostus on aikoinaan minulla alkanut. Neiti Etsivä, SOS-sarja, 3 Etsivää, Viisikko... vieläkö ihmettelette aikuisen iän dekkariaddiktiotani ? Minähän olen tainnut  aika moneen ystäväkirjaankin aikoinaan kirjoittaa toiveammattikohtaan : "Salapoliisi".

23 kommenttia:

  1. En ole mitenkään erityinen dekkarifani, mutta Wallanderit sun muut on tullut luettua niin, että välillä tuli ihan "ähky" ja olin pitkän aikaa lukematta tätä genreä. Ehdottomia suosikkeja on Joensuun Harjunpää-teokset. Lisäksi tuli mieleen noista päähenkilön ammateista Liza Marklundin Annika Bengtzon, joka on toimittaja, ja Sujata Masseyn Rei Shimura, joka on antiikkikauppias - mukavia ja keveitä dekkareita Japanin maisemissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin taitaa nyt täytyä välillä lukea jotain muuta... Ja oi, Rei Shimuran unohdin kokonaan omalta listaltani - hänestä pidin kovasti !
      Harjunpäätä joskus luin, mutta en kyllä oikein edes muista pidinkö.

      Poista
  2. Minä jossain vaiheessa "keräsin" dekkareja eri maista, oli kiintoisaa kurkistaa ko. maan kulttuuriin sen kautta ja tehdä vertailuja. Venäjältä mm. Alexandra Marininan kirjat, Kiinasta Qiu Xiaolongia jne... Vaikka tietty perusformaatti onkin sama, löytyy erojakin mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, dekkari tuntuu olevan jännällä tavalla yleismaailmallinen. Olen tainnut joskus lukea ainakin Marininan jonkun, mutta Qiu xialongia en ihan tarkkaan muista - oliko se sellainen myös historiallinen "munkki etsivänä"-tarina ?

      Poista
    2. Qiu Xiaolongin kirjat sijoittuvat ihan nyky-Kiinaan, viimeisin kirja esimerkiksi pyöri ympäristönsuojelun ympärillä. Niistä tosiaan saa mielenkiintoisen kurkistuksen ko. maan arkipäivään ja tietysti dekkarimeininkiä vaikkeivät ihan verisimmästä päästä olekaan.

      Minäkin muuten halusin olla salapoliisi lapsena, tosin myös sihteerin ammatti vaikutti tosi kiinnostavalta koska kirjoituskoneet olivat niin kiehtovia...

      Poista
    3. Minun piti oikein käydä tutkimassa kirjahyllyn syövereistä, että mitä minä oikein muistelin. Käsiini osui Robert van Gulikin Kiinalaiset kellomurhat. Kyseessä siis hollantilainen Kiinaan sijoittuvia dekkareita viime vuosisadan alkupuoliskolla kirjoittanut kirjailija, jonka luoma päähenkilö oli kiinalainen tuomari Tang dynastian aikaan (600-900-luvuilla). Että silleen, en ihan muistanut oikein... :-)

      Tosin olen minä mielestäni jotain kiinalainen munkki-kirjaakin lukenut joskus, mutta sellaista ei nyt löytynyt... mahtaako joku muu tietää mitä minä oikein muistelen ?

      Poista
  3. Olen itsekin pohtinut miksi kaltaiseni kristitty kotiäiti ahmii dekkareita :D Ehkäpä suurin syy on arkipako, jännärimaailma kun on hyvin omastani poikkeava. Hyvä dekkari saa myös käyttämään älyä ja mielikuvistusta, se on vähän kuin peli. Ja tietysti se itse jännitys siinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkipako saattaa olla yksi iso syy - voi sitten taas huokaista helpotuksesta oman tavallisen arkensa osalta.

      Poista
  4. Rakastan dekkareita... mutta en voi väittää, että lukisin niitä älyllisen harjoituksen vuoksi. Olen huono arvaamaan murhaajan, ja silloinkin kun arvaan, arvaan yleensä enemmän genren konventioiden kuin varsinaisten johtolankojen avulla. :-)

    Minulla on sellainen teoria (jonka olen varmaan lukenut jostain ja ominut), että dekkareissa kiehtoo meitä unelma maailmasta, jossa oikeudenmukaisuus toteutuu ja totuus voittaa. Hei, nyt muistan: näin on kirjoittanut Dorothy L. Sayers jossain kirjassaan! Klassiset dekkarithan ovat mitä puhdasotsaisinta ja idealistisinta kirjallisuutta. Paha saa palkkansa, jalo äly voittaa alhaisen hulluuden... Toki modernit dekkarit ovat moniulotteisempia. Ehkä siitä voi päätellä, että yhteiskunnalla ei ole enää selkeää ideaalia "oikeasta" kun murhaajat joskus jäävät ottamatta kiinni ja niillä jaloilla (sala)poliisisankareillakin on kaikenlaista hankalaa yksityiselämää.

    Tulipas vuodatettua! Rakas aihe nääs...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvin sanottu ! Ehkä salapoliisit tosiaan ovat jonkinlaisia nykyajan ritareita ?

      Poista
  5. Tykkään Outi Pakkasesta suunnattomasti, ja yksi mitä et maininnut on minusta ainakin tasokas Eppu Nuotio. Ja iki ihana Leena Lehtolainen! Miesdekkaristeista mainitsisin Seppo Jokisen, jonka Komisario Koskinen sarjaan olen ihastunut! <3

    Minusta yksi syy miksi luen dekkareita on se, että aika monissa suhteellisen tavallisten ihmisen elämä yhtäkkiä muuttuu rikoksen seurauksena.

    Ai niin, ja Marko Kilpi! Ihana, mahtava Marko Kilpi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tuossapa tuli monta nimeä, joilta en ole (vielä) lukenut mitään. Muistilistalle menevät.

      Poista
  6. Äh, hukkasin ekan kommentin! Joka tapauksessa: Minäkin olen huono arvaamaan murhaajan etukäteen mutta en kyllä yleensä edes pohdi sitä erityisemmin. Dekkarit ovat minulle loistavaa viihdettä, ja väillä luen niitä suorastaan ahmimalla. Olen kuitenkin tosi iloinen, että kentälle on tullut nyt myös näitä uudenlaisia, psykologisempia elementtejä käyttäviä kertojia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viihde on täysin "laillinen" syy lukea dekkareita ja nehän ovatkin parhaimmillaan parasta ajanvietettä.

      Poista
  7. Luen todella vähän mitään. Oon saanut oppini 90-luvun mikroaaltouuni-internet kehityksessä ja mielummin katson elokuvia. Kaikesta huolimatta Dan Brownia luen mielelläni ja toi Inferno kiinnostaisi kovasti. Kliseistä,mutta oikeasti harmitaa kun ei ole aikaa lukea :(

    Mutta Minna,kun oot noin kova lukemaan ja taidat olla tollasta Hc-vanhanliiton kovakantisia lukeva tyyppi, niin mitä mieltä oot e-kirjoista ja siitä että kehitys vie kirjat netistä ja i pad vehkeistä luettavaks? Tuleeko aika kun kirjoja ei enää oo. Onko sama asia lukea netistä vai oikeasta kirjasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan kirjojen pariin mars. Infernossa riittää vauhtia internet-sukupolvenkin viihdykkeeksi.

      Heh, itse asiassa olen ihan kokonaan viimeisen vuoden aikana hurahtanut e-kirjoihin ja Kobo-lukijani on tällä hetkellä ehdoton välttämättömyyskapineeni. Suurin syy tähän on tilan puute kirjahyllyissä, mutta kyllä osansa on myös helpolla saatavuudella (laiska ihminen vaan klikkailee koneella) ja lukumukavuudella.

      Enkä usko siihen, että paperikirjat katoisivat. Oikealla kirjalla on kuitenkin ihan oma fiiliksensä ja on tilanteita, jolloin ei e-lukija ole parhaimmillaan (esim. hiekkarannalla). Minusta tarinan voi kuitenkin kertoa monessa muodossa ja oikein toivonkin e-kirjojen tuovan kirjojen pariin myös internet-sukupolvea ja yleensäkin ihmisiä, jotka ehkä muuten eivät kirjoihin tulisi tarttuneeksi.

      Digitaalisuus myös luo ihan uusia mahdollisuuksia visuaalisuuden hyödyntämiseen myös vaikka romaaneissa. Olisiko kirja, joka sisältää sekä tekstiä että liikkuvaa kuvaa täysin mahdoton ajatus - tai interaktiivinen kirja, jossa tarina muuttuu lukijan valintojen mukaan ? Taivas lienee rajana. Se onko silloin vielä kyse kirjoista vai jostain muusta taiteenlajista onkin sitten ihan toinen kysymys.

      Poista
  8. Olipa mielenkiintoinen kirjoitus ja hyvin tuot esille dekkarikentän laajuutta ja monipuolisuutta. Itse tykkään kovasti lukea dekkareita ja trillereitä. Psykologisesta aspektista saa aina plussaa.

    Itse koen dekkarit/trillerit/jännärit hyvänä viihteenä. Joskus niistä voi jopa oppia jotain, useimmiten ei. Mutta mitä väliä. Tekisi mieli verrata lukemista elokuvamaailmaan? Miksi katsellaan esim. niitä jännärielokuvia? Jonkinlaista itsensä viihdyttämistähän sekin on. Itse viihdytän elokuvien sijasta itseäni mieluummin lukemalla. Hyvän kirjan kanssa on kuin elokuviin menisi. :)

    Monet mainitsemasi kirjailijat ovat minulle hyvinkin tuttuja, vaikka en suinkaan ole heitä kaikkia edes lukenut tai jos olenkin, niin en kaikkia heidän kirjojaan. Henning Mankell on kestosuosikkini ja itku tuli, kun sarja päättyi Rauhttomaan mieheen. Tosin vielä yksi lyhytromaani Wallanderin elämästä on julkaistu, joten pääsen hetkeksi palaamaan hänen maailmaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viihde on hyvästä - vai miten se meni ?

      Minulla on vielä muutama Wallander lukematta, mutta kyllä minä senkin sarjan loppuun käyn.

      Poista
  9. Aika monta vuotta sitten möläytin työpaikan kahvipöydässä etteihän nyt naiset lue dekkareita, ja minkä ryöpytyksen siitä sainkaan. Ja siis silloin en vielä ollut lukenut ensimmäistäkään dekkaria. Seuraavana aamuna töihin tullessani löysin työpöydältäni kasan dekkareita, oli tuotu Henning Mankelia, Karen Fossumia, Anne Holtia... luin ne kaikki ja jäin pahasti nalkkiin. Ja koska opettelin dekkareiden saloihin juurikin pohjoismaisten kirjailijoiden kautta, en sen jälkeen ole osannut laajentaa muun maalaisiin dekkareihin lainkaan. Suosikkisarjani on Jo Nesbon Harry Hole -kirjat, vaikka päähenkilön kaikkivoipaisuus välillä ärsyttääkin. Sormi poikki, leuka lyöty sijoiltaan, korvasta suuhun kulkee verta vuotava arpi, pari ampumahaavaa, edellisiltana juodun viskipullon seuraamukset pääkopassa ja silti mies jaksaa juosta rosmoja kiinni ja pelastaa Norja sarjamurhaajilta. Jokin siinä miehessä vain viehättää (miksi naiset aina rakastuvat renttuihin jne). Harry Holet voittavat minusta esim. Millennium-trilogian mennen tullen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat mulla, Harry Hole on aikas voittamaton :)

      Poista
    2. Enkä minä ole lukenut vielä yhtään HArry Holea, varsinainen reikä minun dekkarikokemuksessani ilmeisesti...

      Hih, enkä yhtään ihmettele ryöpytystä :-) Onneksi siitä oli seurauksena uusi innostuksen alue sinullekin.

      Poista
  10. Minä luen dekkareita ennen kaikkea viihdekirjoina. En lue juuri lainkaan chick litiä tai historiallisia kaariutrio-tyyppisiä romaaneita, fantasiaa tai kauhuakin vain vähän. Minulle nimenomaan dekkarit ovat sitä kaikkein ominta aivot narikkaan -viihdettä. Eli en odota dekkareiltani suurta taiteellista tasoa, vaan nimenomaan sitä, että tarina vetää ja on pakko kääntää vielä se yksi sivu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luen kaikkia noita mainitsemiasi lajeja, mutta silti dekkareilla on vielä spesiaalipaikka suosikkieni joukossa. Viihde on tärkeä aspekti dekkareita lukiessa :-)

      Poista