Lukuviikon vieraskynä : Esikoinen ja Soturikissat

Lukukeskuksen lukuviikko-kampanja pidetään tänä vuonna 20-26.4.2015. Kampanjan tarkoituksena on houkutella lapsia ja nuoria lukemisen pariin; tarinoiden ja kertomusten kiehtovaan maailmaan. 

Reader, why did I marry him -blogissa kutsuttiin osallistumaan lukuviikon kampanjaan. Tässä minun postaukseni, tai siis, ei minun, Koko blogin olemassaoloajan ensimmäisen vieraskynäartikkelin on kirjoittanut oma poikani, Esikoinen.

Esikoinen ja Soturi-Kissat 

Erin Hunter Soturi-Kissat: Villiin luontoon on kirja joka kertoo kotikissasta nimeltään Ruska, josta tulee osa kissaklaania. Siellä hän saa uuden nimen ja joutuukin tekemään aikamoisia juttuja.

Tarina oli hyvin mielenkiintoinen ja ehkä vähän jännä joissakin kohdissa..
Sain kirjan joululahjaksi viime vuonna (vaikka olin jo kirjan nähnytkin) Kirja vastasi odotuksiani. Luin kirjan viikossa. Se oli yllättävän nopeasti.. (minulle.)

Hyvät jutut: Tarina oli mielenkiintoinen ja juoni oli hyvä.

Huonot jutut: Lyhyt osa osia on minun tietääkseni monta ja ne ovat aika kalliita... (10-30 euroa riippuu jos haluaa kovakantisen ja myös kaupasta.) 

Suosittelen kirjaa yli 10-vuotiaille.

www.lukukeskus.fi/lukuviikko

Elokuun kirjoja ja kyselyjä

Taas meni kuukausi. Nyt ollaan jo syksyssä. Koulut ovat alkaneet, harrastukset pyörivät melkein rutiinilla ja päivät sujahtavat ohi entistä nopeammin. Lukemistakin tuntuu riittävän - uusia ja vanhoja kirjoja. Vielä kun löytäisi jostain lisää tunteja...

Elokuu oli kirjarikas kuukausi. Tulin lukeneeksi (tai kuunnelleeksi) peräti 14 kirjaa. Elokuu oli myös lasten lukukuukausi. Keskimmäinen koukutettiin äänikirjoihin ja esikoinenkin löysi vaihteeksi kiinnostavan sarjan luettavakseen (Keplo Leutokalma - siitä lisää joskus myöhemmin.)


Äänikirjakuukausi 

Äänikirjat tekivät elokuun aikana vaikuttavan esiinmarssin lukulistallani. Liekö syynä julkisen liikenteen ahkera käyttäminen vai mikä, mutta elokuun luettujen listalta löytyy peräti 4 äänikirjaa. Kaksi niistä kuuntelin Kirpun kanssa (yhdessä ja erikseen) eli Sysimetsän ja Me Rosvolat. Molemmista 10v poika innostui niin, että seuraavana on vuorossa Hobitti. I have an evil plan... Suunnitelman mukaan koukutetaan äänikirjoihin Hobitin myötä myös esikoinen ja johdatetaan Kirppu eteenpäin fantasian jännittävälle polulle. Arvannette mitä seuraa?

Kirpun kanssa kuunneltujen lisäksi käytin ahkerasti HelMet/Overdrive -palvelua. Rose Harbor in Bloom oli varsin viehättävää viihdettä ja If God Is a Woman, then Who Am I? taas varsin mielenkiintoinen osittain fiktiomuotoinen tutkielma naisen uskosta. Vaikkei samalla tavalla ajattelisikaan, on aina ajatuksia herättävää tutustua toisen vakaumukseen ja sen perusteisiin.


Pelkkää fantasiaa?

No ei nyt sentään. On siellä joukossa vähän viihdettäkin. Itse asiassa kuukausi oli kaikkiaan kevyemmän puoleinen. Luin kesäklassikkoni (Ernest Hemingway: Käärme paratiisissa) ja lisäksi Sarah Watersin Vieras kartanossa voitaneen luokitella joksikin muuksi, vaikka ihan viihdyttävä sinänsä olikin. Muuten mentiin fantasian ja erityisesti nuortenfantasian parissa.

• Kanen aikakirjat-trilogian luin loppuun
• Septimus Heap sarjasta luin pari ensimmäistä osaa
• Samoin tutustuin Keplo Leutokalmaan, jonka osalta ymmärrän esikoisen lukuinnon. Se oli taas ihan omanlaisensa. 
• Vähän aikuisempaa fantasiaa edustivat Nice Girls Don't Have Fangs (hupaisa) ja Hopea-arkun Metsästäjät. Viimeksi mainittu oli taas taattua suomalaista vinksahtaneisuutta, joka on niin nautinnollista luettavaa. 

Viihteestä piti e-kirjapuolella huolen Sophie Kinsellan Hääyöaie ja dekkarien minimikiintiöstä Markus Ahosen Jäljet. Siinäpä se kuukausi sitten olikin - luettujen osalta nimittäin.


Elokuvissakin käytiin. 

Elokuun elokuva varasi kirjatoukalle yllätyksen. Ensimmäistä kertaa nimittäin elokuva oli selkeästi kirjaa parempi. Minä en ainakaan muista näin käyneen aikaisemmin. No, kerta se on ensimmäinenkin ja elokuvakokemus oli lempeän herttainen ja viihdyttävä.

Elokuvan myötä palasin myös nuoruuden ihastuksiin ja Blixenin maailmaan.


Niin, ja se kysely

Heinäkuussa minulta kysyttiin, tekevätkö dekkarien lukijat paljon sanaristikoita. Enhän minä sellaista tiedä, joten pitipä oikein kysyä.

Jos luet dekkareita, täytätkö myös ristisanatehtäviä?

Kysymykseen tuli 49 vastausta. Vastaajista 30 eli 62% sanoi tekevänsä ristisanatehtäviä, kun loput 19 eli 38% eivät myöntäneet.  Näyttäisi siis vahvasti siltä, että dekkarien lukijoilla olisi taipumusta myös ristisanatehtävien täyttämiseen. Toisaalta, mikäköhän mahtaa olla vastaava jakauma dekkareita välttelevien joukossa ? Tästä ei vielä selviä, ovatko dekkarien lukijat mitenkään keskivertokansalaisesta poikkeavia tässä asiassa...


P.s. Elokuussa kokattuja ja kokeiltuja juttuja voi tuttuun tapaan tarkastella Tätä (keittiö)elämää blogin puolella. Testissä ollut palvelu osoittautui myös hyväksi tutkimusmatkaksi omiin olettamuksiin...

Lasten kanssa Tohtori Whosta Oktonautteihin..

Tänä kesänä on hassusti kehkeytynyt joka pojan kanssa oma yhteinen aktiviteettinsa. Minullehan noita on siunaantunut kolme kappaletta eli Esikoinen kohta 12v, Kirppu 10v ja Toto3v. Ovat jotenkin sen verran eri ikäisiä, että kiinnostuksenkohteetkin vaihtelevat.

SciFi-jännitystä isoimman kanssa 

Esikoisen kanssa on ryhdytty katsomaan vähän isompien elokuvia. Indiana Jones, Pirates of the Caribbean... katsottavaa riittää ja pojalla pitkä lista viihdettä vielä edessä. Olen melkein kade.

Vaikka olemme me löytäneet yhteisen, äidillekin uuden kiinnostuksen kohteen. Yle lähettää joka arkipäivä jakson Doctor Who -sarjaa. Sarja on lähtöisin 60-luvulta ja tämä uudistettu versiokin on varsin viihdyttävä. SciFiä puhtaimmillaan ajassa ja ulottuvuudessa matkustavan Tohtorin ja hänen ystäviensä mukana. Tallennettuna on jo aika monta osaa. Edessä viikonlopun minimaraton...

 Äänikirjajännitystä keskimmäiselle

Kirppu on kaimansa mukainen hyppelehtijä, jonka istuttaminen pidemmäksi aikaa vaatii mielenkiintoista tekemistä. Sellaista on yllättäen löytynyt - äänikirjasta. En tiedä onko syynä tarinan mielenkiintoisuus vai äänikirjan tarjoama mahdollisuus moniajoon eli samanaikaiseen mahdollisuuteen leikkimiseen, mutta Sysimetsää olemme nyt kuunnelleet jo pidemmän aikaa. Loppu häämöttää Pruen ja Curtisin seikkailulle synkässä metsässä.  Mitähän sitä seuraavaksi keksisi yhteiseksi kuunneltavaksi ?

Kuopuksesta tuleva lääkäri ?

Viimeisenä, muttei toki millään lailla vähäisimpänä on Toto ja Toton suosikit. Kirjoissa jatkamme edelleen Barbapapojen maailmassa. Toto tietää, mitkä niistä ovat ranskaksi (Papan luettavaksi) ja mitkä taas suomeksi äidille kannettavaksi. Missään tapauksessa ei nykyään saisi sekoittaa. Äidillä ei ole lupa edes katsoa "väärän kielisiä". Välillä vähän harmittaa, kun valikoima on kuitenki vähän rajallinen.

Televisiosta taas Pikku Kakkosesta on löytynyt kaksi selkeää suosikkia. Kimmo Kuu ja Oktonautit. Ehkäpä meillä tosiaan on kasvamassa pieni (eläin)lääkäri. Viikonlopun kievarisynttäreilläkin harmaa pirttipöytä sai toimia valaana, jota lääkäri Peso kävi avustajiensa kanssa laastaroimassa useampaankin kertaan. (Kyllä, meillä on pojassa selkeästi johtaja-ainesta tai sitten se vaan oli se kaikkein äänekkäin leikinsuunnittelija)

Kullekin pojalle siis omat touhunsa ja äiti pääsee mukaan kaikkeen. Vielä kun jostain saisi lisää aikaakin käytettäväkseen kaikkeen kivaan.


Mitkäs teillä muilla ovat olleet lasten viimeisimpiä suosikkeja ?

Kaikki aina tasapuolisesti eli lasten kanssa leipomassa ja mitä pieleen menosta opittiin

Tuhtia, mutta tosi herkkua - sitten lopulta

Niinpä niin - onneksi vasta kaksi vanhinta lasta on varsinaisesti leivontaiässä. Kaikkea kun pitää antaa aina tehdä tasapuolisesti ja tätä menoa kiloja kertyisi ylenmääräistä tahtia.

Kaikki alkoi siitä, kun esikoisen piti viedä luokan kioskia varten leivonnaisia myytäväksi. Minä leivoin edelliset, mutta tällä kertaa poika ilmoitti haluavansa itse tehdä Kinuskikissa mokkapaloja. Mikäs siinä, kyllähän sitä nyt 11-vuotias jo yhdet mokkapalat saa aikaiseksi. Hyviä niistä tulikin - äiti lähinnä vähän neuvoi, poika teki itse.

Onneksi näistä meni näin paljon myyntiin eikä omaan suuhun

Koko mokkapalaoperaation aikana pikkuveli (se keskimmäinen) kiersi leipojaa kuin kissa kuumaa puuroa ja kiukutteli haluavansa myös mukaan leipomaan. No, ei siinä sitten muu auttanut kuin luvata hänellekin oma leivontasessionsa. Valitettavasti edes äidin neuvoilla ei aina mene kaikki putkeen ja tästä sessiosta tulikin kunnon oppitunti - niin äidille kuin pojalle. Ai mistä ? No siitä, että vaikka resepti olisi kuinka luotettavasta lähteestä niin oman järjen käyttö on sallittua ja jopa suositeltavaa orjallisen reseptinseurannan sijaan.

Kävi nimittäin niin, että keskimmäinen selasi tuota samaa Kinuskikissan helpot suosikit kirjaa ja valitsi kokeiltavaksi reseptiksi noin 7 herkkua, joista sitten pienen pohdinnan jälkeen ensimmäiseksi pääsi työn alle Daim-kakku. Koska Kinuskikissan reseptit ( siis ne muutamat, joita on kokeiltu) ovat olleet toimivia, äiti pisti automaattimoodin päälle ja neuvoi poikaa tekemään kaikki ihan niin kuin reseptissä sanotaan. No, pieleenhän se meni.

En tiedä, mitä vaniljakastikejauhetta Kinuskikissa käyttää, mutta tätä meidän ostamaamme (Blå Band) ei kai saisi sekoittaa lämpimään nesteeseen, niin kuin kirjan ohjeessa neuvottiin. Lopputuloksena oli röpöllinen massa, josta voi erottui kulhon pohjalle huolellisesta vatkaamisesta huolimatta. Äiti luki paketin takaohjeen vasta kokeilun jälkeen... No, sitten vaan ostettiin uusi jauhepaketti ja pistettiin toimeksi. Lopputuloksen näette ylimmästä kuvasta ja voin kertoa, että hyvää on, vaikkakin sen verran tuhtia, että ihan heti ei taida tehdä mieli makeaa - Hieman huolestuneena tosin seurasin tuossa kuopuksen touhuja. Kolmivuotias nimittäin jo valitsi oman ohjeensa eli Delicious-lehden kannessa komeilevat ihanan karamelliväriset macaronsit ja kantaa nyt lehteä mukanaan kaikkialle...


Sitten pieni ilmoitusluontoinen asia... 

Olen tässä pikkuhiljaa siirtämässä ruokajuttuja uuteen blogiini KEITTIÖELÄMÄÄ
Sieltä siis löytyy tämäkin resepti. 

TERVETULOA!

Eläköön kirjat! Toto Tiikerin lempileikit

Lapsen lähestyessä kolmen vuoden ikää muuttuu moni asia. Vauva muuttuu lopullisesti mukulaksi. Vauhti kiihtyy, kun askeleet pitenevät. Ääniohjaus alkaa vähitellen toimimaan, tai sitten ei. Riippuu vähän uhmaiän aallonharjoista. Leikitkin muuttuvat ihan toisenlaisiksi. Mielikuvitus tulee mukaan yhä vahvemmin.

Meillä on viime viikkoina asunut Toto Tiikeri. Tiikeri karjuu, hyökkää kulman takaa ja metsästää leijonaa. (Muistattehan sen jännän lastenlaulun...?) Toto Tiikeri myös haluaa halia ja tulla kylkeen kiehnaamaan, ja sitten äiti-Tiikerin pitää lukea Pikku Tiikeristä vielä kerran kaiken aamutohinan keskellä.

Niin, Toto Tiikerihän on tietysti syntynyt kirjan perusteella. "Herätys, Pikku Tiikeri" (Julie Sykes, Tim Warnes) on ollut meidän pikkupetomme lempparikirja jo ainakin kuukauden ajan. Sekosin lukukertojen laskuissa ensimmäisen viikon jälkeen. Tiikeri valtasi paikan Barbapapoilta - niitä luettiin ainakin puoli vuotta. Onneksi niitä on meillä sentään useampi kirja, joten tarinoihin sai vähän vaihtelua. Tällä hetkellä Pikku Tiikeristä saa vaihtelua korkeintaa Pikku Traktorilla tai sitten vaihtoehtoisesti Tompan synttäritarinalla, siinä kun on kakkua ja saa laulaa Paljon onnea vaan...

Eläköön kirjat! Niillä saa teknologia-addikti pikkumiehen eroon isoveljien iPadeista (kissapeli) ja isän puhelimesta (Vihaiset linnut). Toinen hyväksi koettu harhautus ovat lautapelit. Eivät tietenkään kaikki. Joitain koitetaan varjella tuholaiselta isoveljiä varten, mutta pari on ylitse muiden.

Eläinpyramidin rakentaminen tai, jos ollaan rehellisiä, sen kaataminen tuntuu olevan mitä suurinta huvia. Sen kanssa Toto Tiikerikin rauhoittuu vähäksi aikaa touhuamaan. Samalla opitaan eläinten nimiä ihan huomaamatta.

Lasten Carcassonne oli hankintahetkellä vähän sopimaton juttu. Liian lyhyet pelikierrokset ja liian yksinkertainen pelimekanismi kyllästyttivät pojat nopeasti. Peli on merkitty yli neljävuotiaille, mutta minusta se on juuri passeli Totolle. Tätä peliä voi pelata koko perhe yhdessä ja ottaa Tiikerinkin mukaan. Hän ei ehkä ymmärrä ihan kaikkea pelin juonesta, mutta osaa asettaa pelilaatan paikoilleen, löytää omanvärisensä mekot pelilaudalta ja asetella puu-ukkelin paikoilleen. Voi sitä riemua, kun voi oikeasti osallistua! Ja lopuksi tietysti sekoitetaan, pinotaan ja leikitään pelillä muuten vaan.

Lasten kanssa elokuvissa - Croodit

Jos vappuna jostain syystä aika tulee lasten kanssa pitkäksi eikä keli suosi piknikkiä (tosin ainakin tällä hetkellä aurinko paistaa vielä) niin elokuva on hyvä vaihtoehto. Ja Croodit erittäin hyvä valinta katsottavaksi.

Yli 7-vuotiaille tarkoitettu elokuva saa silmät kyyneliin liikutuksesta ja naurattaa vatsalihakset melkein kipeiksi. Hauskinta oli seurata sitä, miten äiti nauroi välillä vähän eri kohdissa kuin pojat eli elokuvasta löytyy useampia tasoja eri ikäisille. Silti se on sellainen ihanan harmiton ja vilpittömän oloinen.

Croodit ovat esihistoriallisia ihmisiä, jotka ovat tähän saakka selvinneet elämällä varoen ja piiloutumalla luolaan - no, suurimmaksi osaksi aikaa. Sitten maailma mullistuu eikä luolaa enää ole. Selvitäkseen eteenpäin on Croodien lähdettävä pitkälle matkalle kaukaiselle vuorelle. Oppaakseen he saavat Kundin, jonka avulla suurimmat vaarat vältetään. Vähitellen Croodit oppivat, että kaikki uusi voi olla vähän pelottavaa, muttei välttämättä vaarallista.

Ihania värejä, hauskoja henkilöhahmoja, vaarallisia tilanteita, ripaus rakkautta ja hyppysellinen fantasiaa. Siinä on oiva resepti viihdyttävälle elokuvahetkelle. Sen verran hurjia maisemia ja petoja filmissä tosin näkyy, että alle kouluikäisen kanssa kannattaa tarkkaa harkita sietokykyä. Elokuva itsessään ei ole varsinaisesti pelottava, mutta isolla ruudulla irvistelevä kissapeto tai niskaan romahtavat kivimassat saattavat varsinkin 3D-elämyksenä olla turhankin vaikuttavia pienelle katsojalle, vaikka äiti tai isä istuisikin vieressä.

Äiti tykkäsi, pojat tykkäsivät, kummitäti tykkäsi - pitkästä aikaa oltiin harvinaisen yksimielisiä. Tämä taidetaan meille hankkia dvdnäkin. Kestänee nimittäin useammankin katsomiskerran...

Sohvailtaa viettämässä Gallialaisten kanssa

DVD : Asterix et Obelix - au service de sa majesté / Asterix & Obelix Britanniassa -K7 (Fidelité Films)

Meidän piti mennä katsomaan Asterix ja Obelix Britanniassa jo silloin kun se oli elokuvateattereissa, muttei sitten kaiken muun kiireen keskellä ehditty. Niinpä lupasimme pojille, että hankimme dvdn käsiimme heti, kun se ilmestyy. Niin myös tehtiin.

Asterix ja Obelix ovat olleet meidän suosikkejamme niin kauan kuin muistan. Niitä on luettu sarjakuvina, katsottu piirrettyinä ja lapset ovat nähneet myös kaikki elokuvat useampaan kertaan. Jopa kissamme nimettiin sankarien mukaan. Näin yhden katselukerran perusteella täytyy kuitenkin sanoa, että tämä viimeisin ei taida olla elokuvista paras.

Peruskohkaus on paikallaan ja roomalaiset ovat edelleenkin ihan hulluja. Anglofiiliä naurattavat monet hauskat vertaukset ranskalaisten ja roomalaisten välillä ja aikuinen löytää elokuvasta useammankin elokuvaviittauksen.  Jokin kuitenkin puuttuu.

Minua jäi jotenkin häiritsemään, että Obelix kuvattiin oikeasti vähän tyhmäksi. Ei hän minusta koskaan ole tyhmä ollut, vähän vain suoraviivainen ajattelussaan ja toimissaan. Fania myös hiukan jäi kaivelemaan Asterix ja viikingit piirroselokuvasta tuttujen pelkoa etsivien soturien toistuminen tässä elokuvassa. Nyt en yhtään muista oliko alkuperäisessä sarjakuva-albumissa viikinkejä, voi hyvin olla, mutta tässä elokuvien katsomisjärjstyksessä déjà-vu oli turhankin vahva.
Niin, ja Alain Delon on se ainoa oikea Caesar siinä missä Gérard Depardieu paras Obelix ! Ihan oikeasti oli vähän Delonin keisarin megalomaanista hulluutta ikävä.

Tarinassa Asterix ja Obelix lähtevät auttamaan englantilaista kylää taistelussa roomalaisia vastaan. Heidän on tarkoituksena viedä sinne tuliaisina tynnyrillinen taikajuomaa. Matkaan mahtuu monenlaisia kommelluksia, mutta onneksi nokkeluudella ja Obelixin voimilla kaikesta selvitään, eikä Amorkaan pääse ihan kauheasti laittamaan kapuloita kaverusten rattaisiin.

Mutinoista huolimatta elokuva on katsomisen arvoinen. Lapset tykkäsivät - heillä kun ei ole tuota vuosien Asterix ja Obelix -kokemusten painolastia. He osaavat keskittyä asiaan ja elokuvaan kerrallaan. Kysyttäessä tämä on kuulemma kolmanneksi paras Asterix ja Obelix - elokuvista. Kaikkien aikojen paras on kuulemma :" Se, jossa Caesar jää vangiksi ja nähdään paljon Asterixin ja Obelixin klooneja."