Kohinaa kirjablogeista

Kirjabloggaajankin pitää voida katsoa itseään peilistä

Ei siitä ole paljonkaan aikaa, kun kirjablogeja syytettiin liian positiivisesta kirjoittamisesta. Meihin kuulemma saa vaikutettua arvostelukappaleita lähettelemällä ja olemme kykenemättömiä kriittiseen ajatteluun lukemiemme kirjojen osalta. Useampi kirjabloggaaja asiaa vähän hämmästeli, sillä aika moni meistä tarttuu nimenomaan kirjoihin, joista voi ainakin olettaa pitävänsä. Harrastajabloggaaja harvemmin haluaa vähäistä vapaa-aikaansa tuhlata huonon tai täysin omaan makuun sopimattoman kirjan lukemiseen, siitä kirjoittamisesta puhumattakaan.

Nyt tuulee sitten toiselta suunnalta. Kirjailija Taru Väyrysen tekstistä sain sellaisen fiiliksen, ettei kirjabloggaajien pitäisi  laisinkaan julkaista negatiivisia mielipiteitä lukemistaan kirjoista. Voi kuulemma vaikuttaa kyseisen kirjan ja kirjailijan menestymiseen. Ymmärrän pointin, mutta sitten taas toisaalta en yhtään sen paremmin kuin edellistäkään suuntausta.

Taika jo Kirjasfääri-blogissaan ansioituneesti listasi asioita, joiden vuoksi pitää kirjabloggaajankin olla tarkkana kirjoittaessaan (eikä varsinkaan lähteä hymistely-linjalle), joten sieltä voi lukea.  Alla summeeraus siitä, miten tässä blogissa kirjoista kirjoitetaan.

Jos ei miellytä, voi vaihtaa blogia. 


Jonkinlainen manifesti

Minä kirjoita kirjablogia harrastuksenani (ja harrastan muutamaa muutakin juttua, kuten sisällöstä voinee arvata). Kovin moni ei blogiani lue, mutta toisinaan keskustelu leimahtaa ja se on tässä hommassa kaikkein parasta. En koe tekstieni olevan virallisia kritiikkejä, enkä sellaisen kirjoittamiseen kai kykenisikään. Minulle nämä ovat ajatuksiani henkilökohtaisesta lukukokemuksesta, kommentit miellän keskusteluksi ystävieni kanssa. Ihan samoin kun saatan työpaikan lounaspöydässä kehuskella jotain kirjaa tai sitten vastaavasti ilmoittaa, kun jostain en pitänyt (sorry kollegat, jos kirjat eivät kaikkia kiinnosta).

Tunnen kyllä vastuuni ja mietin tapaani ilmaista asioita. Koskaan en tahallani pyri loukkaamaan, mutta koen olevani maailmalle velkaa oman rehellisen mielipiteeni. Se on myös helpompi perustella, jos joku sattuu tarkennuksia kysymään tekstiin jo kirjoittamieni lisäksi.

Pyrin aina löytämään kirjoista myös jotain hyvää, vaikkein itse olisikaan innostunut. En oikeasti ole kai koskaan lukenut kokonaan roskaa. Ne ovat jääneet kesken jo ensimmäisten sivujen jälkeen.

Siis summeerattuna : Luen mielelläni kirjoja, joista pidän,ja pidän hyvin monenlaisista. Kaikki eivät ole minua varten, mutta toinen lukija voi kuulua kohderyhmään. Blogiin kirjoitan mielipiteeni ja kirjan herättämiä ajatuksia, mutten koskaan ole tarkoituksellisesti ilkeä ja pyydän anteeksi, jos tahtomattani loukkaan.


Niin, ja lukijana kiinnostun huomattavasti enemmän ristiriitaisia arvioita saaneista kirjoista kuin yksimielisesti ylistetyistä. Särmikkäät kirjat stimuloivat omiakin ajatuksia ja keskusteluun osallistuminen omalta kantilta virkistää.