Kirkkopuiston rakastavaiset

Björk-sarja on edennyt jo kuudenteen osaansa. Minulla on näihin kirjoihin vähän kaksijakoinen suhde. Aina se on pakko lukea ja yleisesti ottaen pidän kirjoista, mutta silti niissä on jotain häiritsevää. Todennäköisesti syynä on Björk itse ja hänen persoonansa, joka tuntuu jotenkin heilahtelevan suuntaan, jos toiseenkin niin työn, elämän yleensä kuin erityisesti elämän naisten kohdalla.

Huomaan kuitenkin, että joko Björk kasvaa tai minä totun, mutta nämä kaksi viimeisintä osaa ovat olleet vähemmän tuskallista luettavaa ja kokonaisuuksina jotenkin eheämpiä. Tosin jotenkin oudolla tavalla Björk tuntuu tiivistyvän henkilönä vieraassa ympäristössä, sillä Berliiniin sijoittuva Tiergartenin teurastaja on tähän astisista suosikkini. Vaikka tuli tämä viimeisinkin nopeasti luettua hyvällä halulla.

Virpi Hämeen-Anttila : Kirkkopuiston rakastavaiset 
Luettavaksi Ellibs ekirjastolainana 

Björk on palannut Suomeen ja Helsinkiin ja yrittää päästä takaisin työn makuun Berliinin karmeiden tapahtumien jälkeen. Liike-elämä tuntuukin sopivan hänelle yllättävän hyvin, mutta alakuloisuus vaanii taas työpäivien lomassa. Sitten Kirkkopuistosta löydetään nuori pariskunta kuolleena, mitä ilmeisimmin itsemurhan seurauksena ja samaan aikaan myös Björkin setä joutuu liike-elämässä painostuksen ja vainon kohteeksi.

Kaksi toisistaan erillistä juonikuviota alkavat kummasti sekoittua toisiinsa, kun liike-elämän silmäätekevien nimet toistuvat niin kaksoismurhaksi osoittautuvien kuolemantapausten kuin bisnespainostuksen parissa. Björk ryhtyy tutkimaan kumpaakin linjaa ja ottaa avukseen myös Idan.

Juonikuviot ovat tuttuun tapaan kiemuraiset ja ajankuvaus tarkkaa. Jotenkin kummasti kuitenkin Helsinki ottaa nyt askeleen takavasemmalle ja varsinaiset epäilykset ja johtolangat ottavat etusijan tarinassa. Tämä osa tuntuu ehkä Tiergartenin lisäksi eniten varsinaiselta dekkarilta ja tarina etenee suurin piirtein loogisesti ilman liian suuria yllättäviä ja vaikeasti nieltäviä paljastuksia.

Hivenen vierastan Hämeen-Anttilan tapaa keskittyä dekkarigenressä ilmeisen muodikkaasti lapsiin kohdistuviin kauheuksiin. Tiergartenin teurastajassa sarjamurhaaja jahtasi lapsia uhreikseen ja tässäkin rikokset kohdistuvat pääasiassa lapsiin. Kauheaa  - kyllä, mutta jotenkin toisto alkaa tuntua hivenen halvalta tavalta saada lukijan kauhistusastetta kohotettua. En tiedä, onko kirjaa kirjoitettu näin laskelmoiden, mutta viime vuosien trendin perusteella tulee helposti sellainen olo.

Kaikkiaan Kirkkopuiston rakastavaiset on ihan kelpo historiallinen dekkari, jossa hermostuin Björkiin muutamaa aiempaa osaa vähemmän. Varmasti tulen lukemaan myös sarjassa mahdollisesti ilmestyvän seitsemännen osan. Toivon vain pientä rikosten kohderymän muutosta.