2.1.2019

Taustapeili 2018 - Kirjakäppyröitä

No niin. Nyt on aika pistää taas käppyrät kehiin. Jo useamman vuoden ajan olen pitänyt kirjaa lukemistani teoksista. Merkitsen joitakin perustietoja Exceliin. Tässä yhteenvetoa vuodelta 2018.

Kaikkiaan luin vuonna 2018 peräti 130 kirjaa. Se on aikamoinen saavutus, kun ottaa huomioon vuoden työkiireet - tai sitten suuri määrä johtuu juurikin työpaineista - tiedä sitten.  (ks. pohdintaa täällä)

Vuodesta toiseen 

On aika mielenkiintoista seurata statistiikkaa vuodesta toiseen. Elämäntilanteen muutokset näkyvät myös lukemisen määrässä.


Vuosina 2013-2014 olin yrittäjänä, jolloin lukemiseen on näköjään riittänyt enemmänkin aikaa.
Vuodesta 2015 on työmäärä (ja stressi) kasvanut aika tasaiseen ja niin on näköjään luettujen kirjojen lukumääräkin. Tähän muutokseen uskoisin syyn löytyvän ainakin osittain kirjojen sisällöstä - mitä stressaantuneempi olen, sitä kevyempää (nopealukuisempaa) luen.

Toki luettujen määrään voi vaikuttaa myöskin kirjojen muoto.


Äänikirjojen suhteellinen osuus on kasvanut viimeisinä kolmena vuotena, mikä selittyy ainakin osittain sillä, että olen oppinut kuuntelemaan äänikirjoja erityisesti lennoilla ja kotitöitä tehdessä. Tällä uusien lukumuotojen käyttöönotolla on vaikutus kokonaismäärän kasvuun. Muut kirjatyypit kun ovat pysyneet melkein vakiona.
Vuonna 2015 kuljin työmatkoja julkisilla liikennevälineillä melkein pari tuntia päivässä, mikä selittää äänikirjojen huikean määrän. Sitä ennen äänikirjat olivatkin vasta tulossa vahvemmin markkinoille, joten niitä ei pahemmin vielä näy tilastoissa.


Vuosi 2018 tarkemmin

Vuoden sisäinen kirjajakauma kertoo omaa tarinaansa. Tammikuussa, huhtikuussa ja toukokuussa matkustin työn vuoksi paljon eli lentokoneissa ja hotelleissa tuli kuunneltua äänikirjoja. Heinäkuussa lomailtiin, lokakuussakin yritin syyslomaa ja joulukuussa on taas reissattu työmatkoja ja oltu joululomalla.


Jos sama tarkastelu tehdään kirjatyypeittäin, ei tarina ihan kaikilta osilta päde. Huhtikuu on jonkunlainen poikkeus sillä siellä on yllättävän paljon painettuja kirjoja. Sisällöllinen tarkastelu paljastaa syyn - keittokirjoja löytyy peräti neljä... Heinäkuussa näkyvät lomamatkan Kobo ja äänikirjat. Samoin joulukuussa on reissujen vaikutus selkeä ekirjojen määrässä.




Mitä sitten luin ? 

Vuoden 2018 mieleenpainuvimpia kirjoja listasin jo täällä. Vähän yleisemmällä tasolla lukemiani kirjoja voidaan kuvata seuraavasti.


Vähän yllättäen tänä vuonna dekkarit ovat ajaneet fantasian ohi. Tosin tämä taitaa olla osittain tilastoinnin vääristymää. Osa dekkareiksi luokitelluista kirjoista kun olisi ollut myös fantasiagenreen sopivaa - vai mitä sanotte esim. meedioetsivästä, joka joutuu tekemisiin mm. zombien kanssa ? Sinänsä ei ole yllättävää, että fantasia ja dekkarit yhdessä muodostavat suurimman ryhmän. Näin on tainnut olla vuodesta toiseen.

Dekkareista pitää erityisesti mainita myös se, että suurin osa on joko klassikkoja (Komisario Palmu, Agatha Christie) Cozy mysteries tai sitten fantasiaviihteen puolelle keikahtavia. Varsinaisia moderneja dekkaristeja luen todella vähän, vaikka Elly Griffithsiin tutustuinkin.

Lastenkirjojen suuri määrä (viime vuonna puolet vähemmän) selittyy osin Toton ja minun yhteisellä äänikirjainnostuksella. Aika monta lastenkirjaa tuli yhdessä kuunneltua. Siis siihen saakka, kunnes Toto löysi Harry Potterit syksyllä ja rupesi itse lukemaan...

Viihteeksi luokiteltavien kirjojen osuus on kolminkertaistunut. (huom. työstressi ja kevennyksen tarve). Varsinkin äänikirjoina hömppä tuntuu toimivan erinomaisesti.


Muita merkintöjä 

Kielijakauma on perinteinen. Eli kaikista hyvistä päätöksistä huolimatta luin ranskaksi peräti yhden kirjan. (Aloitin toki myös paria muuta...) Englanniksi olen lukenut ehkä hieman vähemmän kuin yleensä, mutta se johtunee suomenkielisten äänikirjojen tarjonnan ja laadun lisääntymisestä.


Sponssikirjoja eli arvostelukappaleita en vuoden 2018 aikana lukenut kuin 14. Se on vain noin puolet normimäärästä, mutta taitaa olla hyvässä suhteessa bloggaamisen aktiivisuuteen nähden. Samasta aktiivisuudesta kertonee sekin, että 41 /130 kirjaa on edelleen bloggaamatta - syystä tai toisesta.

Ylivoimaisesti suurimman osan kirjoista ostin itse. Kirjastosta lainattuja luin peräti yhden, joten muutamaa satunnaista siskolta saatua lukuunottamatta kaikki ovat olleet omia ostoksia. Kertoo jotain siitä, miten  hyvin osaan Elisa Kirjan tarjouslistoja vastustaa. Rahallisesti panostus on juuri noiden alennysmyyntien takia ollut todennäköisesti pienempi kuin voisi lukumäärän pohjalta olettaa. (En tosin uskalla laskea).  Jotkut polttaa tupakkaa, minä latailen ekirjoja...


Miehiä ja naisia, mutta yllättävän paljon naisia 

Minä en yleensä kiinnitä varsinaisesti huomiota kirjailijan sukupuoleen. Ehkä pitäisi sillä vuonna 2018 lukemistani kirjoista peräti 78% oli naisten kirjoittamia  - siis niissä kirjoissa, joista tiesin kirjoittajan sukupuolen tai joissa oli useamman kirjoittajan listalla pelkästään jompaa kumpaa sukupuolta.

Ensin ajattelin miesten kirjoittamien kirjojen olevan perinteisesti dekkareita ja klassikoita, mutta ilahduttavasti jakauma on huomattavasti laajempi. Joukosta löytyy bisneskirjoja (Paranoidi optimisti), elämäkertoja (Hector ja Cheek), historiaa (esim. Niemi, Pilatus ja Sinä vuonna 1918) ja parikin lastenkirjaa (Kotimainen krokotiili, Gangsterimummi).

Naisten kirjoittamiin tietysti kuuluu iso joukko viihdettä ja kevyttä fantasiaa, mutta toki  myös dekkareita, historiaa, elämäkertoja, tietokirjoja ja yleisesti ottaen edustajia kaikista kirjallisuudenlajeista.


Entäs sitten 2019 ? 

Toistaiseksi olen suunnitellut vuodelle 2019 vain Goodreadsin haasteen verran. Siihenkin laskin edellisestä 120 kirjasta 100 kirjaan. Ei paineita.

Helmet lukuhaaste jäi minulla 2018 kesken niin kuin kaikkina muinakin vuosina. Sama opportunistinen tahti jatkunee  myös vuonna 2019 eli kirjaan listalle, kun sopivasti joku lukemani kirja osuu.

Teatterihaaste... no, sanotaan, että toivottavasti onnistun käymään useammin kuin viime vuonna.

Joko bongasitte trendin ?

Vuosi 2019 on minulla teemaltaan hyvinvoinnin ja rentouden vuosi. 
Olen luvannut sekä isännälle että itselleni, 

  1. että laitan oman hyvinvointini töiden edelle, 
  2. panostan liikkumiseen ja itseni hoitamiseen, 
  3. pyrin pitämään kaikessa rennon ja iloisen otteen - ei paineita. 

Aika näyttää, miten käy, mutta ainakin aloitin vahvasti. Tänään aamulla kävin vihdoin hammaslääkärissä paikkauttamassa aukkoa kalenterissa jo yli puoli vuotta odottaneen hampaan.

Vahva startti, vai mitä?

20 kommenttia:

  1. Elisa kirjan tarjoukset ovat usein vaikeita vastustaa... ja Kobon kirjakaupassakin on aivan liian usein kaikkea kivaa muutamalla eurolla. :) Hienot tilastot! Itse olen tosi laiska pitämään tarkkaa kirjaa omista lukemisista, mutta on kivaa tutkia toisten lukutilastoja. Mielenrauhaa sinulle tälle vuodelle ja hyviä hetkiä kirjojen parissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elisa Kirjan tarjoukset ovat ihan mahdottomia... samoin kuin Kobon valikoimat.
      Minä olen ihan koukuttunut tilastoihin, joten tulee kirjattua lukemisia ylös aika tarkkaankin.
      Kiitos toivotuksista ja samaa toivon sinullekin :-)

      Poista
  2. Olipa todella kiinnostavaa katsoa näin tarkkoja tilastoja ja vielä niin pitkältä ajalta! Mä aloin tilastoida lukemisiani kunnolla vasta viime vuonna, mutta etenkin näin vuodenvaihteen tienoilla on tullut paljon pohdittua sitä, mitä kaikkea haluankaan kirjoista tilastoida. Veikkaan, että tämän vuoden koontipostauksista tulee massiivisia :D

    Mä en ole oikein vieläkään tottunut noihin e-kirjoihin, mutta olen nyt vähän yrittänyt harjoitella tabletilla lukemista lyhyiden kirjojen avulla. Olisihan se kauhean kätevä, ettei lounashetkeä varten tarvitsisi raahata paksua romaania mukana tai täyttää matkalaukkuaan laajalla kirjavalikoimalla. Uskon kuitenkin e-kirjojen jatkossakin olevan marginaalissa lukemisessani, sen verran paljon pidän painetuista kirjoista. Äänikirjojen suhteenhan mulla on lähtenyt homma ihan lapasesta, mutta olen jättänyt ne eri tilastoihinsa erilleen itse lukemistani kirjoista.

    Myös mun tavoite tälle vuodelle on järkeistää työn kuormittavuutta. Elämässä on niin paljon kaikkea muutakin ihanaa, että motivoivan ja kiinnostavankaan työn ei haluaisi vievän kaikkea energiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tabletilla lukeminen on minusta tosi hankalaa (väärä valo ja jotenkin paljon lukulaitetta painavampi käsitellä) - Kobo toi minulla ekirjat varsinaisesti käyttöön.

      Tilastot ovat aina mielenkiintoisimpa, kun voi seurata trendejä ajan kuluessa. :-)

      Poista
  3. Olen tällainen entinen kirjahamstraaja mutta nykyään kirjastojen suurkuluttaja (omistan kortit neljään eri kirjastoon) mikä on hellittänyt painetta kotihyllyssä. Mutta kirjoja kertyy edelleen hyllyynkin ja välillä iskee stressi kun lukemattomia kirjoja tuntuu olevan joka puolella. Oma saldoni oli 70 kirjaa, pieni pettymys sillä matkustan julkisilla päivittäin parisen tuntia minkä ajan käytän lukemiseen ja tavoite oli 100 kirjaa. Mutta tänä vuonna päätin olla laskematta kirjojen määrää sillä huomasin stressaantuvani siitäkin jos luin paksua kirjaa, joka "romutti" goodreads-tilastoni :D Joten tänä vuonna sama tavoite kuin sinulla, ei stressiä lukemisesta ja kotihyllyn tiiliskivet vihdoinkin lukupinoon! /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lukumäärä ei ole se pointti. Pitäisi itse asiassa laskea vaikka sivuja, jotta saisi oikeassa suhteessa, mutta välillä ekirjoissa tuo riippuu fontin koosta, joten ei tule tehtyä sitä seurantaa.
      Ekirjojen lataaminen on ihan liian helppoa ja minulla oli välillä haasteita saada ekirjaston kirjat lukulaitteeseen. Nyt taas toimii, joten taidan käyttää kirjastoakin enemmän...

      Poista
  4. Hauska lukea muiden tilastoja, itse en niitä tee, koska viimeistään silloin huomaan, ettei minulla ole muuta "elämää" kuin kirjat. Tosin viime vuonna taisin viettää 3 viikkoa lukematta ainuttakaan romaania, mutta silloinkin kirjoitin omaani. Leikittelen ajatuksella, että joskus vielä pitäisin vastaavaa tilastoa liikuntaharrastuksista eri genrejen mukaan...wishful thinking, mutta aina voi fantasioida! Äänikirjat itselläkin ekaa kertaa paremmin kokeilussa, ja joitain hyviä kokemuksia on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun liikuntaharrastustilastoni taitaisi olla nopeasti analysoitu - Hups, juurihan lupasin tuotakin lisätä. Onhan se olennainen osa hyvinvointia...

      Poista
  5. Upeaa tilastointia! Ehkä munkin pitäisi vihdoin siirtyä kirjaamaan lukemiseni exceliin. Menen nimittäin edelleen vihko ja kynä -metodilla.

    Minäkin luin tänä vuonna paljon dekkareita. Stressin keskellä ne on niin lohduttavan kaukana omasta elämästä!

    Ja äänikirjat olen vasta nyt löytänyt oikeasti, mutta näyttää siltä, että olen vihdoin jäänyt koukkuun. Aiemmin olen kuunnellut niitä pari, kolme vuodessa, mutta nyt kuuntelen äänikirjoja kaikki työmatkat eli vähintään tunnin päivässä. Lisäksi siivotessa, ruokaa laittaessa jne… Paksutkin romaanit tulee hotkaistua hetkessä!

    Vuoden 2019 suunnitelmasi kuulostavat hyviltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänikirjat tosiaan vaativat pientä totuttelua, mutta sitten se on menoa. Paitsi, jos jonkun kirjan kohdalla töksähtää...

      Excel helpottaa hurjasti graafien tekoa sillä "copy-paste" toimii ihastuttavan helposti koneella :-)

      Dekkarit (ja kevyt fantasia) ovat mahtavia rentoutuskeinoja.

      Poista
  6. Olipa kattava ja mielenkiintoinen katsaus viime vuoden lukemistoosi. 130 luettua kirjaa on minun silmissäni oikein kunnioitettava määrä. Minulla luku pyörii kahdeksankymmenen tietämillä – harvemmin kovin paljon yli.

    Kannatettavia tavoitteita sinulla ensi vuodelle, tsemppiä siihen! On tärkeää kiinnittää omaan hyvinvointiin huomiota ja rentoilu lukemisessa(kin) kannattaa.

    Rentoa ja antoisaa tätä lukuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minustakin tuo määrä on erittäinkin riittävä ja laskin tavoitetta tälle vuodelle.
      Kiitos myös tsemppauksesta. Huomaan jo nyt lipsuvani (toki työmatkalla onkin aina vähän hankala löytää aikaa edes nukkumiseen). Pitää varmaan konkretisoida nuo tavoitteet helpommin seurattavaksi tekemiseksi. Ehkä sitten ensi vuonna laitan oikein statistiikkaa noidenkin tavoitteiden saavuttamisesta. Yleensähän sitä saa, mitä mittaa... Eiköhän tuo päde henkilökohtaisessa elämässä siinä missä yritysten projektihallinnassa ja henkilöstön motivoinnissa.

      Poista
  7. Kiitos tilastoinnista!

    Olisi aika mielenkiintoista nähdä vastaavia käppyröitä omastakin lukemisesta, mutten jaksa koostaa. Toki GoodReads kertoo luettujen kokonaismäärän ja blogi blogikirjoitusten määrän, mutta minusta ei ole tekemään lajityyppi-, formaatti-, sukupuolioletus- jne. kaavioita.

    Lukuiloa ja -intoa alkaneeseen vuoteen!

    VastaaPoista
  8. Kiitos!
    Ja itse asiassa se kaikkein työläin osuus on datan keräys... se pitää tehdä vuoden mittaan sitä mukaa, kun lukee tai graafien tekeminen käy todella hankalaksi.

    Lukuriemua Sinullekin!

    VastaaPoista
  9. Hyvinvointi ja rentous kuulostaa tosi hyvältä! Sama minullakin on ollut mielessä, arjen pyörityksessä ei pitemmän päälle jaksa, jos ei pidä itsestään huolta.

    Minäkin kaipaan nykyään enemmän kevyttä kirjallisuutta, itseään voisi haastaa enemmänkin kirjallisuuden saralla, mutta se kyllä jää lomien tehtäväksi. Mielenkiintoinen kirjavuosi ollut sinulla. Olkoon tämä 2019 yhtä hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on - jossain kohtaa jo kroppakin käskee pysähtymään.
      Kevyt kirjallisuus on sellaista aivonollausta, mutta ehkä olisi piristävää lukea vaikka klassikoita välillä. Monesti niiden avulla saa aivot ihan uuteen moodiin eikä vain tyhjäkäyntiin.

      Poista
  10. Kiinnostavaa!
    Olen lukenut muidenkin bloggareiden yhteenvetoja ja ihmetellyt, miten ihmeessä te ehditte lukea niin paljon! Minä luen joka päivä jotain, kuuntelen äänikirjaa autossa ja imuroidessa, meikatessa ja ruokaa laittaessa, mutta silti pääsen vain reiluun kirja per viikko -tahtiin. Ja tällä työtahdilla en edes tavoittele määrän kasvattamista. Luenko siis hitaasti? Ehkäpä. Tuhraanko ihan liikaa aikaa luetuista kirjoista bloggaamiseen? Ehkäpä sitäkin, sillä kun kuvaan ja kirjoittelen, niin kyllä siihen tunteja kuluu.
    Tosin minulle suurin osa kirjoista on kaunoa, dekkareita ihan muutama, tietoa myös, lasten kirjoja tai keittokirjoja tai muuta vastaavaa ei ollenkaan.
    Mutta kukin tyylillään. Numerot ovat vaan niin kiehtovia ja pistävät miettimään omaa tekemistä.
    Toivottavasti olet vielä tammikuun toisella viikolla tilanteessa, jossa toivomasi oma hyvinvointi menee töiden edelle. Onnea koko vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti lukumäärään vaikuttaa luettujen kirjojen tyylilaji. Minulla on tosiaan mukana keittokirjoja ja lastenkirjoja, jotka ovat yleensä nopeita lukea. Lisäksi olen kai lukenut viime aikoina tosi paljon kevyttä fantasiaa tai dekkareita, jotka nekin ovat nopeampia kuin enemmän keskittymistä vaativat kirjat.

      Töiden kohtuullistaminen ei tämän viikon työmatkalla oikein onnistunut (aika lailla kellon ympäri mentiin), mutta tulevalle viikolle olen oikein kalenteriin varannut iltoihin ihan omaa aikaa... saa nähdä, miten käy.

      Poista
  11. Ihailen joka vuosi näitä käppyröitäsi! Itseäni kiinnostaisi ainakin tehdä kirjatyyppitutkiskelua, ehkä tänä vuonna (tai sitten ei, hah).

    Minullakin näkyy kirjojen määrä usein suhteessa stressiin yms., tosin viime vuonna stressi taisi aiheuttaa lähinnä holtitonta kirjastolainailua ja katastrofaalista uusimiskierrettä. Yritän päästä siitä tänä vuonna eroon.

    Vuositavoitteet ovat kyllä aika samanlaiset kuin sinulla eli hyvää oloa ja vähemmän stressihommia. Iso symppaustsemppauspeukku siis siihen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos symppaustsemppauspeukusta ja samaa sinnepäin!

      Stressi näkyy minulla myös kirjahyppelynä... eli kesken tällä hetkellä kai edelleen 18 kirjaa...

      Minä olen listausfriikki, joten taidan tehdä samaa tänäkin vuonna. Helpompi graafien tekeminen vaatii systemaattista datankeräystä ;-)

      Poista