Flavia is back!

Suurin vaikuttaja joululoman lukulistamuutoksiin oli näköjään taas ollut Elisa Kirjan ale. Sieltä latautuivat koneelle myös seuraavat Flaviat.

Minähän olin Flaviaan vähän tympääntynytkin jossain vaiheessa. Tuntui, että taika oli kadonnut ja Flaviasta sukeutunut vähän ärsyttävä pikkutyttö. Onneksi taas petrattiin. Jo viime vuoden puolella lukemani (yksi niistä bloggaamatta jääneistä) Nokisen tomumajan arvoitus palasi vanhaan sujuvuuteen, vaikkei yltänytkään sarjan alkuosan tasolle. Nyt lukemani kaksi viimeisintä puolestaan olivat taas taattua Flaviaa. Tiedä sitten, onko syynä pidempi tauko sarjan lukemisessa, vaiko todellinen muutos, mutta nyt nautin ja luinkin molemmat peräkkäin.

Alan Bradley : Nokisen tomumajan arvoitus, Kolmasti naukui kirjava kissa  ja On hieno paikka haudan povi
Omia ostoksia Elisa Kirjan alesta 

Flavian elämä kulkee eteenpäin ja samalla hänen eteensä tupsahtelee ruumiita tasaiseen tahtiin. Nokisen tomumajan arvoitus heittää Flavian Kanadaan tyttökouluun. Siellä hänen huoneensa takasta tipahtaa karrelle palanut ruumis, jonka tarina pitää tietysti selvittää. Kiemurat koulun ympärillä ovat ihan mielenkiintoiset (mustasukkaisuutta, vallanhimoa ja kaiken lisäksi kansainvälinen järjestö), mutta jotenkin Flavia on kuitenkin parhaimmillaan nimenomaan englantilaisessa ympäristössä.

Onneksi hän siis palaa kotimaan kamaralle ja löytää tietysti samantien ruumiin auttaessaan kirkkoherran rouvaa askareissa. Kirjan verran selvitellään, mitä yhteistä voi olla suosituilla lastenkirjoilla ja pirunkuvilla kirkkopenkeissä. Pidin tarinan mielikuvituksellisista kiemuroista, jotka kuitenkin rajaa hipoen liikuivat koko ajan juuri ja juuri uskottavuuden tällä puolen. Ei, että Flavian tarinat noin yleensä olisivat varsinaisesti tosielämään perustuvia, mutta ei sentään mennä ihan fantasian puolelle.

Toistaiseksi viimeisenä suomennetussa Flavia-romaanissa ollaan lomamatkalla, tosin ihan Englannissa. Kuten arvata saattaa, Flavian viilentäessä venematkalla kättään joen vedessä hän törkkäisee sormensa suoraan kuolleen hampaiden väliin. Miellyttävästi makaaberissa tarinassa on useampikin enemmän tai vähemmän vanha ruumis sekä paljon teatteria. Henkilöhahmot ovat Flavia-tyyliin hitusen karikatyyrin puolella, mutta juuri siksi niin viehättäviä ja kiinnostavia. Idyllinen englantilaiskylä saa jänniä sävyjä murhatutkimuksesta.

Olen iloinen, että Flavia palasi taas raiteilleen. Vaikka hänen elämässään tapahtuu myös paljon traagisia käänteitä, on Flavian mieli yhtä analyyttinen kuin ennenkin eikä hänellä ole mitään vaikeuksia työntää nenäänsä joka paikkaan. Tuttu energia ja toimeliaisuus on palannut eikä tarinoissa ainakaan näin joululoman viihdykkeenä luettuina ollut sitä samaa muutaman osan vallannutta väsynyttä kärsimättömyyttä, jonka myötä juonessa välillä oikaisiin turhiakin mutkia suoraksi ja päädyttiin loppuratkaisuun vähän vahingossa.

Uskollinen apuri Dogger saa hahmona syvyyttä ja yhä suuremman roolin Flavian elämässä.  Ihan kuin ilmassa olisi peräti jotain uutta pientä romanttista värinääkin tarjolla siskon hääsuunnitelmien lisäksi ? Ihan pakko lukea seuraavatkin osat, että saa tietää.